Se että minä olen täällä, ja Sinä siellä - se on sääli.
   Se että Sinä olet siellä, ja minä täällä - se, se vasta onkin sääli!

   Se että sitten tyttöpäänä olemisen jälkeen olen nyt eka kerran AIVAN yksin - ei puolisoa ni minkäänlaista, ei puolisoksi ehken-tituleerattavaa henkilöä, ei riij´juu kaveria, ei ystävää, ei ni minkäänlaista "viritelmää" mihkään suuntaan - siis IHAN ypöyksin, ni tää se on miulle sellainen outo, uusi tilanne.
Ei ketään jota vuottaa tulevaksi jostain, ei ketään jolle sanoa heipat lähteissä ovesta ulos. Ei ketään jonka puhelinsoittoa odottaa, ei ketään jolle soittaa kun tarvista olisi. Ei ole ketään jonka tekstiviestiä odottaa - eikä ketään jolle sitä lähettää. "Ei ketään, ei mitään..." minkä takia tehdä ( tahi ei tehdä ) mitään.
"Sääli rannalle jääviä laivoja" jälleen kerran... Todella sääli että ei ole ketään, sillä on outoa olla yksin. Outoa olla vuottamatta sitä puhelimen sointia ( odotan edelleen vaikka tiedän ettei ole ketään kuka soittais ) tahi tekstarin piippausta. Outoa olla vuottamati ketään tulevaksi, outoa toin totta.

2015.9.8%20%286%29.jpg