Mietin täsä, jotta on sit tullut niin sanoiks "luonollinen "paussi blogin-kin kera reissuin tuon jälkehen. On aivan kuin hu´uahtaisin tästä skriivaamisestain. On, onhan se osaksi sitäkin, muttas kun ei vaine ole kerennyt milläskän, mitään. Hyvä kun ajatella välleen. On nimittäin se "viimoinen" viikko ennen Töitä alkavia ja sehän sit tarkoittavi luonnollisesti sitä, että "juoksen pää kolmantena jalkana" suuntaan et toisehen.

   No, nyt on saatu onneksein huushollin tää vosekittua oivallisten muksuin mukeloihin avustaissa suuresti miuta siinä. He kun kaikki pölyset vosekkivat, joka olisi miun käsillein, vielläkin täsä täl haavaa, aikas iso haaste...



Valokuvanäyttelyäin tulevaista sainen myöskin täsä päivänä muutamana himpun kasattua iellehen - hyvä mie! Sen alkaminen kun lähestyvi tuossa kotvasen kuluttua, aikas uhkaavasti...
Tulevaisuuteen sain "ympättyä" muksuin 24/7 näkemisen sekä Sukumme Mummon käytön mökillämme; ennen Töitäin. Hyvä jutska se sekin on.
Nyt vaine pitisi täsä pari päivää tulevaista chillailla kun lekuri tään päiväinen totesi et ei edes puutarhatöitä saine tehdä, kun hän pisti piikin pistäväisen kortisonia tuohon kipeämpään polveeni miun. Sainen myöskin ensimmäisen Korona-piikkisen samaisella reissullain käsivartehein, jotenka nyt on sekin "kansalaisvelvollisuus" sit tältä osin täytetty - toine osio sit elokuun aikana. Ja kuten arvata saattavi, niin tälläinen kipu-kammoinen ihminen mitä miekin olen, tulipa sitä sitten keiteltyä hiirulaisille taasen vettä kunpaisenkin rokotuksen taatta. Mietinkin et näin kun on nyt tälle päivää plakkarissa jo kahdet itkut niin.... "Ei kahta ilman kolmatta.".... mik´ onkaan se kolmas tänä pänä jonka tihrustan?
Muutoin: parsimista vaatteiden, pesua reissukamppeiden ja muutoin petivaatteiden. Leipomista Kaikettomien Sämpylä-Pämpylöiden ja Leipästenkin. Asiain hoitoa muksuin 24/7 tiimoilta, kuin myöskin esim. sen rauhoitetun kuusemmekin - yhä. Siihen kun ei ole viel tullut sitä viimoista pistettä virkkeen loppuun. Puuttuvi nimittäin konkreettinen kyltti kupeltansa merkiksi tuon rauhoittamisen, yhä iellehen! Muksun mokeloihin kera elämistä muutaman päivän kohilla, jokunen yöjuoksukin siin välillä.... Kaikkea Taivahankannen alla siis; eikää tänään saunaan saanen mennä! Olisko siin sit ne kolmannet itkuset koskapa pettymyshän se tuokin on, kun juurikin tänä pänä meinasin sinne ittein ämmetä?


   Ajatuksia "alkavaisia" ajalta aikain....


   Mummo. Mie. Mie olen mummo ja täten jo mummo iässä olevainenkin ollunna useamman vu´uen ajan.
   Tuta olemma saanut sitä niin ihan näin konkreettisesti nuihin muoskain mukeloihin kera kuin myöskin muutoin mm. kropallisestikin.

   Mummous, siis muksuin mukelot ja mie. Se on sitä ihanuutta oivaa, ettäs miulla on huvi ja vanhemmilla vastuu, piste.
Mie saanen heidät hetkiksi tuokioisten tyköin aina niin kuin sovitaan ja se meille kaikille ( mie vanhempansa ja mukelot nuo ) käypi. He tulevat ja sitten lähtevät. Ihanuus oiva kun ei tarvitse olla 24/7/viikko/kuukausi/vuodet vastuussa heistä. Voi vähän niin kuin "kretat päältänsä kuoria" ja olla heidän kera vain kun näin tahtovi, halajaa ja se muutoin sopii itsein oloihin sekä tiloihin. Aikas usein se passaa, ja jos ei passaakaan niin sit sovitellaan muiden menoin kera tahi kassotaan sit milloin se seuraavaksi passaisi.
   Tosin ovat jo kaik sen verta isoja yksilöitä ( ketään sen kummemmin mitenkään aineellistamati vaik näin toteankin ), ettäs voinen heidän kera oivallisesti ja sujuvasti sekä aikas huolettomastikin jo jättää heidät vaik keskenänsä, tahi erilaisin kokoonpanoin, tyköin jos vaikka kesken kaiken tuleekin meno muualle miulla. Häätyy kyl sanoa et onni se on tapahtunut vaine kerran tähän mennessä ja sekin oli sellaista "kiirastulta" silloin, huoline ja murheineen et kuin he keskenänsä pärjäävät, et ei soinen sitä tapahtuvan ihan täsä lähi tulevaisuudessa uudemman kerran....
   Muttas mik´ onni ja ilo heitä onkaan!
On tietty tää nykyinen juttu kun he taskurahnaa vasten ovat käyneet  avittamassa miuta siivouksissain huushollini. Siitä kun on hyötyä heille rahnan hankinnassa ja sit miulla avun saanissa hommissa nuissa.
On siinä myöskin hyötyä sellaista, ettäs siin samalla voinen opettaa ja neuvoa heitä mm. siivouksen saralla. Kuin siivotaan sitä ja sitä juttua. Tosin ovat he kotonansa siivonneet koko ikänsä ja täten heillä on todella realistinen pohja, tieto sekä taito näihin juttuihin jo ennestänsä olemassa - josta kiitos kotiinsa tuonne; eivät ole kasvatetut "valmiiseen pöytään" tältäkään osin! Muttas on siellä sellattiis piskuisia juttuja jotka ovat viellä heillä-kin uusia...
Mm. kuin pestään lattiakaivot ja kuis ne siellä olevaiset eri osaset "pilkotaan" osiin tuota pesua varten? Kuinka on viisasta pölyjä pyyhkiessä "kuljettaa" pölyluuttua, tahi lattioita vosekkiessa lattialuuttua, tietyn kuvion mukaan, jotta siitä puhdistuksesta on jotahin hyötyä konkreettista? Sekin, että miksi on vesiämpäri olemassa näiden töiden mukana ollen; jotta sitä pöly/lattiarättiä aina VÄLLEEN KASTELLAAN siinä vedessä ja täten pölyt jäävät sit siihen eikää kuljeteta niitä pölyjä vaine edes-takas samaisella pyyhittävällä pinnalle sekä toisiille pinnoille pyyhittäville. Et luutujen noiden täytyvi olla levällään käsien alla eikää pallona, rutussa, kämmenen sisällä; ei se silloin, se luuttu, mitään puhdistusta saine siin aikaseksi. Jne., jne..
Piskuisia mut tärkeitä jutskia kun siivotaan. Ja joita ei välttämäti kotona ( näin useamman lapsen vanhempana muistan sen arkisen kiiruun vaikkas vaine siivouksissa; ei siin paljoa kerkiä panautua tällaisten piskuisten asioihin neuvontaan silloin ) tule vanhempana neuvottua ja joita ei välttämäti huomaa, ei kerro ettäs MIKSI näin tehdään.
   Miksi saunan jälkeen on tärkeää harjata hiukset; saa helpommin ne selvitettyä - vasiten pidemmät.
Miksi yönajaksi on hyvä vaikkas letitää hiuksensa pitkät; helpompi aamusella selvittää ja eikää hikoa niin nukkuissa, päänuppi.
Miksi toiset meistä ovat erilaisia; mm. muksuin 24/7?
Jne., jne..
   Ja kun näin yksissä tuumin touhutaan, niin siivoten kuin myöskin aina jotahin muutakin, niin siin samalla tulee juteltua ummet ja lammet. Tulee neuvottua vaikkas mitä kippas-konsteja erinäisiin juttuihin - ja samaten he miuta nuoremmin aivoin ajattelevin, ja nykyaikaisemminkin - myös. Tulee monesti siirettyä sitä ikiaikaista tietoutta sukupolvien jatkumona, menneiltä sukupolvilta, jota olen itse saanut oppia vanhemmiltain ja isovanhemmiltakin. Tietoa joka on monesti aivan muuta kuin mitä oppia saa vaikkas vaine netistä, nykyaikana. Mitä koulusta oppia ammennetaan. Se on tätä arkista, konkreettista, hyväksi havaittua ja todettua, käytännön tietoutta joka/jotka toimii ihan tässä elämässä-mätä, todella hyvin ja jota ei sitten tosiaankaan nuista muista "saiteista" saa. Isovanhempana miulla on ilo, kunnia, velvollisuus ja oikeuskin josain tapaauksesa, ammentaa ja antaa tällaista neuvoa heille, kasvavalle uudelle sukupolvellemme.
   Sokerina pohjalla... Se läheisyys, lähentyminen toisiimme, kun näin ollahan ja eletähän. Se ihanainen tilanne huumori, komiikka. Ne juttelut asioista moninaisista joita käydään keskenämme... ... ja nekin joita ei ihan vällttämäti tule noin, niinkuin, arkisessa elämässä välttämäti juteltua esim. omien vanhempien kera. En mie ainaskaan jutellut muinoin sillä esim. kuukautisetkin olivat silloin "salainen asia", ei niistä juteltu ääneen tahi joukoltansa misään. Ei edes ala-asteella jollon ne olisivat olleet hyvää tietoutta saada, kun menkat miul alkoivat siihen aikaan jo.
( Viimeksi tuolla ylisillä lämpimillä juteltiin jakakylpyjä tehdessämme...
"Mitä jos istuisikin tuohon vatiin pyllylleen?": kysäisi vanhimmainen.
Mie siihen sitten, ettäs mikä ettei. "Siihen aikaan kun mie vanhempanne sain kera sisarustensa, oli tapana istua ( jos oli tarvista ) synnytysten jälkeen vadissa veden omassa."
"Miksi?"
Ja silloinpa sitä Mummero tää selitti heille miksi; välilihan voine joutua leikkaamaan tahi se sit voine repeytyä, synnytyksessä. "Siihen aikaan sitä hoidettiin mm. istumalla vedessä vatisessa."
Sen jälkeen sit käsiteltiin asiat: mikä on väliliha? Miksi se repeytyy tahi leikataan silloin? Mitenkä se vauvan pää työntää välilihan ihon pinkeeksi? Jne. )
Käymme keskusteluja siitä mitä on sovinaista sanoa toisella ihmiselle ( vasiten näin iäkkäämälle kuiten miekin ) kun tekisi mieli sanella suorat sanaseet toiselle: tilanne tällainen tuli vastahan juurikin täsä tällä kertaa. 
( Yssi heistä saneli suorat sanaset miulle. En itse kerennyt viel reagoida niihin sanasiin mitenkään, kun yksi heistä siihen lausui, notta ei noin saane sanoa mummolle!
Siinäpä sitä sitten käsiteltiin aihetta tätä: misä kulkevi suoraan sanotun raja? Missä tilanteessa voinen niin sanoa, misä ei? Ja kenelle voi sanoa? Mummolle tällekkin, muttas se on sitten se tietty tilanne vaine - sitten tulee "raja vastahan" ja mummo "vetää viivan" sille kohtaan silloin! Sitten on "oksat poissa" mukelolla-kin tuolla, ja usottava on kun kerran mummo loineh lausumahan pisteen asialle sen kertaiselle! )
Myöskin ne jutut joista olen pakissut jo aikaisemminkin täällä; nyky-muoti pukeutumisessa, musiikissa. yms.. Ihastumisia; kuka tykkää kenestäkin ja milloin. Mitä koulussa tapahtui tänään, eilen, mennä viikolla tahi joskus muuloin ( viimeksi poliisit aja ambulanssit olivat olleet hälyytystehtävissä siellä ).
Mitä kuuluun heille kotiin, heille itsellensä? Mitä kuuluu suvulle muutoin, mitä miulle mummolle? "Whats up?"
  
   Ja sitten tää ikä-armoton!
   Kroppa valittaa, kroppa tuta. Ja se kaikki sitten sitä myöten myöskin vaikuttaa mieli ja alaan olevaiseen - tietty.
On päiviä joita en vaihtaisi poies, on päiviä joita hukkaan heittää vois.
 
   Täsä on tosiaan tapahtunut noin vajaan puolen vu´uen sisällä se et kroppain on ns. alas laskeutunut. Ei toimi kunnolla kädet ei kupeet nää. Jaloista puhumatikaan. Tään päiväinenkin lekuri vaine puhuu nivelien kulumisesta, yliliikkuvista nimelistä ja sen tuomasta oireesta nivelkipuineen.  Elikkäs iän tuomaa harmia "vaine", ei muuta. Ei tutkita, ei hutkita; siedetään vain alvarista kiputilaa ja liikkeiden rajoitteisuutta koko ajan lisääntyvää.
Joka sinällänsä tuntuvat miusta kummalliselta; oireet lisäntyvät, muttas ei tutkita et onkoo se tosiaankin iän tuomaa rappautmaa vahi onkoo takan jokin sairaus olevainen? En tiedä - pitäisikö yksityiselle puolelle lähtiä; jostain senttiset nuo siihen etsittävä ja revittävä?
   Sitten onkin tuo hormonaallinen puolikin arkipäiväinen, joka päiväinen, alati läsnä olevainen.
Kuten olenkin pakissut niin ne tsunami-aallokot ovat läsnä alvariinsa. Päivisin ja vasiten öiseen aikaan tummaan. Ne kyl "lämmittävät" mieltä Mummeron tään olevaisen. Silläpä esim. tuo liinavaatepyykkikin on hivenen lisääntynyt entisestään... kosteiden öiden olevaisten taatta.
Samaan syssyn kaitenkin voinen "panna" kaik tuollainen limakalvojen kuivuminen ( ollut olemasa jo yli kymmenen vuotta meikä Mumemron elämässä! ), ja sitä myöten sitten omat vaikeudet esim. rakastelussakin... Surku jutska sinällään kun ajattelee, ettäs menkatkin nuo kait muinaisuuteen jäänehet jo ovat, niin nyttenhän tuota voisi sitten alkaa oikein kunnolla "irrotella" kun ei taatusti ole mitään raskauksien pelkoa - jota ei kylläkään ole ollut vuosikymmeniin enää; sitten viimeisen synnytksein....
   Mummoudessa on sekin "kaunis" puoli et vaik kuin sitä "rupsahda, rauhassa, rakkaani" onkin iältänsä ja pitäisikin näin suhtautua itteensä noin ulkonäöllisesti, niin siitäkin huolimati sitä tulee automaattisesti ain verrattua itteensä nuorempiin kanssa-sisaruksiin, tään Telluksen päällä, stallaaviin!
Sitä kummasti huomaa, tahi ainaskin näkevi, ettäs taasen on yssi niemi, notko tahi saarelma joistahin päin itäsitä pituutta ja läntistä leveyttä, ottanut ja katkassut joustavat kuminauhansa poikki! On joku kohta hivenen tuta maan vetoiman armottoman, ovat kohta "y" sekä kohta "x", siirtyneet sitten viime näkemän taasen senttejä kaksi tahi useammankin, alas päin. Ei edes mieliala silloinen saane nuita kupaita kohoamaan entisille paikoilleen, saati edes et ne mielessäin näyttäisivät vähemmän rupsahtaneilta... edes likimain oleva siellä misä ne viel eilennä olivat...
Se vaine tää keho, sielun ja henkkevän tään kotipesä, elää fyysisen elimistöllisen toiminnan kera uskomattomassa symbioosissa ja täten toimii alas laskien, ihan ulkonäöllisestikin, yhtä aikaa itteensä. Ainakin näin tavan stallaajalla keho/ulkonäkö - tosita se olisi varmahan ihmisellä jolla pätäkkää olisi ja kirurgiset veittet tuttua-huttua ovat?
Ei auta taistohon tähän mikään muu kuin aika armoton. Vuotettava on vaien et kussa tarpeeksi jo sit "Rusinanttea" muistuttavai, niin peli pelattu on. Olen mikä olen, kaikkine ruttuine ja ryppyinein miun olevaisten. Olen sellainen "Kurttuinen Ruusunen" jota tuskin enää kenkähän peräänsä vilkaisee...


   Vilastava vähäsen on.

  
   "Toivon sulle ukko-kullan,
    lihavan kuin ranskanpullen.", ja "... kirja multa, kertoo kulta...":
    Toivoisin ettäs sie, juurikin SIE, tulla tupsahtaisit elämääni-tähän-mätä rinnallein kulkemahan, katsomaan tätä Telluksemme menoa ihmeellistä samaiseen suuntahan kanssain. Kulkisit tuossa josain lähettyvillä, välleen ihan rinnallein, iholleinkin, poiketen, muttas tuskinpa enää ihan samaisen kattosen alle asustamahan - joka ei tietty sekään ole täysin poies suljettu vaihtoehto, ei.
Olisi kiva vaihtaa näkemyksiä erinäisistä asioista kanssasi, jopa intellä ja väitelläkin eri näkökannoista jos vaine sie sen kestäisit sen kummemmin sellaisesta nokkaasi ottamati tahi lusikkata nurkkahan heittämäti heti ensimmäisellä, toisella tahi sil viimeiselläkään kerralla.
Kuin mukavalta tuntuisikaan välleen saada jakamatonta huomioita itsellein siun taholtasi. Kapsahtaa kainaloosi, hypätä syliisi vastaanottavaiseen, jälkeen työpäivän, reissun tahi vaikkas pitkän erossa olon. Miten olisitkaan tervetullut näky porstuain kynnyksellä, olko-ovein uksilla nuilla!
Olisit se joka selkäin pesisi, kun ei enää taivu käsi tekeväinen omain, sinne asti.
Olisit se joka muistuttaa ulos uretessain: "Muista ottaa avaimet mukaasi!" "Ja kännykkä!" "Sekä kukkaro!" "Muista myöskin Kulta tulla takaisinkin - joohan."
Katsoisit jälkeeni miun etten tekisi ihan pöllön-töitä uskomattomia arkisessa elämässämme. Asettaisit rajat suurille suunitelmillein, levittäisit siivet usvaisille unelmilleni miun - meidän unelmillemme tuulta purjeisiimme puhkuisit.
Avittaisit arjessain miehisessäkin miun. Olisit se joka kaapin paikan siirtäisi kun en enää jaksaisi sitä itse tehdä. Olisit se joka mattosein liekuttaisi kun ei ote ottavaisen enää puristusta annakkaan.
Olisit se kulta-rakas joka valaisi varmuutta mieleeni miun - se kun tahtoo olla välleen aikas nollissa... Sanoisit: "Kulta, sinusta on kyllä siihen!"
   Mie pitäisin siuta hyvänä.
Kantaisin pöytähän "sen seitsemää hyvää". Syöttäisin, ruokkisin, kuin parastakin vierasta valtiollista. ( Käskyttäsisin kyl myöskin sitten samaan henkkevän vetoon vartioimaan salskeaa varttasikin siun! )
Hellisin kanaloisessasi ollessain, pitäisin hyvänä vartaloasi tuota uljasta. Hieroisin, hiplaisin, hipsutteleisin.
Parsisin, paikkaisin, vaatteesi siun. Joskus siivoisin huushollisikin ihan vaine hyvää hyvyttäin - jos käteni nää tekeväiset vaine sen periksi antaa voivat?
Neuvoisin siinä misä osaan, mitä et tiedä; opastaisin osaamatonta, ja hämmästyisin kuin paljon sie tiedätkään asioista joista miul itselläin ei hajuakaan ole olematonta! Oppisin siis itsekkin siulta: kuis halkaistaankaan atomit alkuaineiden, kuin lennetään ääntäkin nopsemmin - unelmissa ainakin... Kuinka jekkasee moottorisaha miehinen, kuin puretahan jokin kone sen pill...un päreiksi pieniksi, jne..
Antaisin siulle itsein, antaisin tään kaiken kaipuuni sinuun, kaiken sen joka on patoutunut täsä-nyt-näin vuosien aikana, sisuksiini miun, pääsemäti sen kummemmin mihkään kohteeseen ( henkilöön ) purkautumaan. Antaisin - jso ottaisit vastahan vaine.
Selkäsikin pesisin.