Tähän eläämääni ( ei sen ihmeellisempään ) on taasen mahtunut vaikkas mitä vähälle aikaa. Eli oikeestaan sen alkukesäisen reissuin jälkeiseen aikaan. Ei suuren suurta, ei pienen pientä mutta kuiteskii - kaikkee mukavoo, ja ei mukavoo. Täsä muutamia niistä sattuu-ja-tapahtuu -jutskistain.
Yön tummien hetkien lähehtyessä... yön saadessa ja miun ei, ajatukset nuo katalat hiipivät ain "omille teilleen" ja tuntehet kaipaavat nostelevat päätänsä... :
"Se on sitten hyvää yötä "alli-hooppa"!
Nyt meikä tyttö nukkumaan lähti;
seuranain yössä tummassa vain pienoinen tähti.
Sieltä taivahalta kera tähden tuon pienoisen, kuu kuikkii;
Sinulle hyvät yöt tuikkii."
... ja ...
"Kaipaa, ikävöi, tahtoo, haluaa, muistaa, tuntee...
Mielessä, muistissa, iholla, koko kropalla...
Sokeria, tappuraa, simaa, tulta, hunajaa!"
Välleen on tullut pohdittua lasten ja vanhempien suhdetta. Mitä se on ja kuis se tässä vuosiin saatossa muuttuu vahi muuttuuko ollenkaan? Tekeekö aika tepposiaan lasten varttuissa pienistä lapsen kengistään aikaimmeisten saappaisiin:
"Lapsi on lapsi äidille niin kauan kuin äiti elää. Olkoon lapsi sitten lapsi, nuori tahi jo aikuinen. Niin kauan äiti huolta kantaa "jälkeläisistään"." Tämä on vain sellainen elämän ikuinen fakta josta ei yli, ei ympäri pääse. Ja varmaan, kuten kirjoittajakin totesi, me valvotaan viel sieltä pilvienkin raunoilta lapsukaisiamme... :)
Kuin myös on tullut pohdittua myös lasten kasvatusta; kenen vastuulla se on kun niitä eon yhdes joskus aikoinaan hankittu:
"Vaikkas "puolueellinen" (nainen) olen niin olen kuullut joittenkin lausuvan: "Ken lapsia hankkiin, he lapsensa hoitkoon!" Eli tälleensä... Tuntuu raadolliselta sanonnalta mutta onhan täsä ain kaksi "hankkijaa" mutta toisaaltaan ain myös kaksi "näkökantaa"... Meen ja tiijä ain näistä aivoituksista/asioista..."
Tämä sattui ja tapahtui eräänä kauniina, lämpimänä ehtoona. Juuri silloin kun Aurinko Armas hehkutti lämpöään taivahan täydeltä viel kellon käydessä ehtoota. Kun Auringon tuon mollottavan sätehet olivat siin tietyssä kulmassa... Kun tuuli oli leuto, kun sirkat laulo ja pikkulintuset visersivät, kun - aika oli kypsä... :
"Niin, "jos sen oikein oivaltaa..." Kauan, kauan sitten... kun kaik oli viel hyvin - puolisoin oli tässä maallisessa maailmassa seuranamme... Me käytiin silloin tällöin, kauniina kesäailtana kahden kesken tälle huoltsikalle kaffeella, jätski-kaffeella. Nyt se oli sitten eka kerta hänen lähtönsä jälkeen kun mie kykenin sen tekemään yksinäni. Snif."
Hommiin lähdin tässä Jussin ( Minttumaarin, Juhannuksen, Yöttömän yön, Keskikesän... ) jälkeen ja siellähän on ollut yllätyksekseni vain KIVAA, mukavaa, ihanaa. Ei tarvinnut aloittaa tätä "uraa" tyyliin: "Tuossa sanko, rätti ja vettä. Aloita tuolta, sitten tuonne ja sitten..." Kunne viimesen päivän aikanaan saapuissa sitten huomaisinkin että olenkin täsä käynyt putsi-putsi läpi kaikki kolkat ja hyvässä lykyssä aloittanut jo osasta paikkoja toistai kierrosta... Onneksein ei ole ollut sellaista. Luulisin nimittäin et tähän ikkääni mennessä olen kyl oppinut jo siivouksesta jottain niin ettei sitä tarvii mennä mihkään toisaalle ( toiselle immeiselle ) "harjottelemaan"... :
"Ihana päivä hommissa: muffineita kahdenlaisia. Jam! Ja muuta kivaa...
Serkku/kummipoika kävi vaimonsa kera tervehtimässä miuta homma-paikallani: olipas KIVA nähdä heitä!"
Ja sitten päivän muutaman jälkeen tuumailin ielleen näin:
"I-HA-NA päivä hommissa!
Voi että mie rakastan tuollaista touhua ja hulinaa; Keskiaika-päivien kera runsasta runsaampi asiakaskunta. Jihuu!
Elppasemiseen käytin omat "pulloni" : pitkästä aikaa karkkia ( pussillinen ) ja SAUNA ihanainen! Kintut kohti kattoa sojottain... :)"
Ja muuan saje päivä olivat mietteeni tällaiset. Edellen positiiviset - kuten koko ajan siellä puuhatessain. On se sen verta ihku paikka miulle. :
"Mitäs keskitään tänään?
Kukkien hoitoa/kastelua. Fysioterapeutin jumppa. Puutarhakaluston putsitus ja kokoaminen. Tanssihameen osto. Pyykkäystä. Asiain hoitoa. Leivontaa? Ja jos sit viel jossain noihin välissä käväseis hommissa... ;)
Sajetta, ihan sellasta muahan asti yltävää, povvaa tälle päivää joten jos teitillä, Ystävät, Hyvät, Rakkahat, on tekemisen puutetta ni ottakaappas ja lähtekäätte kaffeelle "miun tyköin" hommiini! Tervetulloo!"
Tänä kesänä elvytttelin, tai siis aloitin elvyttämään vanhaa, vanhaa harrastustain ja lähdin lavoille. Näiltä reissuiltain olen tuumaillut ehtoon virkeästi tanssittuain, nautittuain tanssin riemuista ja pyörteistä aikain ja sit kotiain "puol´ kuolleena" palattuain että:
"Lavantautia podettu jälleen kerran ja
lonkkanivelet kera polvien ylistävät moista riemua veisaten Hoosiannaa!
Mutta minkäs teet: yhden riemu on toisten surky..."
Tämän kesän, tämän olemattoman kesän, tuskaa kärvistellessä olen nauttinut niistä muutamista, harvoista lämpimistä päivistä, tahi päiviin tuokioista, jotka ovat joten kuten lämmintä kesää muistuttaneet:
"Kesä - mikä IHANA OLOTILA! ( Vaikkas sataakin... )
Talviturkki heitetty!
Ihana kesäpäivä: +27´C ja rapiat viel ehtoon kähmällä klo.21.00 käyvessä.
Aamun aloitin nauttien aurinkoisesta, lämpimästä päivästä - valokuvaten :)
Ehtoolla lopettelin päivääni tätä jättämällä talviturkkini lammen rannalle, sannalle - ja pulahdin jorpakon viileisiin syvyyksiin."
Ja noin viikon kuluttua olikin sitten tään kesän se toinen suunilleen kesää muistuttava päivä... Tuumailin silloin tyttärein luolta kotiain ajelessa että nyt on kyl "naatittava" kun tätä lämpöä kerrankin saa... tätä tänä kesänä niin harvinaista valoilmiötä ja sen mukana tulevaa lämpöä, ja päätin kävästä toisen kerran uimassa! Olipas muuten kylmää vettä. En miekään siellä jorpakossa kovin kaua´a kehdannut "lillua"...
"Tänään vietin vapaapäivääni mm. omistaen yksinäni kokonaisen uimarannan! Ei siellä iltapäivän kuumina tunteina muita näkynyt... paitsi nää affenet... :) "
( Affen, varpaani miun ja palanen uikkarini helmaa... )
Kun aikanain muutin tähän Majaani Mahtavaan niin sain kuulla enempi ja vähempi naapureiltain kuis oli hieno kukkapenkki tään entisellä omistajalla: "Ain se siellä touhusi. Hyvin kasvoivat. Oli kauniita kukkia."
Tuska on ollut suuri miulla astua hänen saappahiinsa ja yrittää ies joten kuten saada tuoi kukkapenkkinen piettyä kuisissaan...
Ensialkuun poistin sieltä "kaikki" sellaiset kukkaset jotka ovat aikaslailla tuoksuvia: syysleimut etuNENÄSSÄ... tosin on tuolla niitä viel muutamia jäljellä. Katson annanko niihin kasvaa vahi jos tuoksunsa käy yli klyyvarini niin sitten mie nakkelen nekin vähäset poies. Kaik monivutiset ruusut nostin pois; peläten niidenkin tuoksuja. Samaten tämän kesän edistyessä ( tään vähäsen, olemattoman, kesän... ) on sieltä alkanut kasvaa ilmoille lajeja jotka ovat enempi tahi vähempi "maanvaivoja", sellasia "karkureita". Leviävät kuin Anaski joka paikkaan jos niitä ei "kurita" tahi muuten pie aisoissa tai - myrkyttele poies. Näin olen miekin tehnä tään koko kesäisen ( kesä? ) kasvukauden niille kukkasille; rajoitellut, kitkenyt, poistanut ja yhtä maanvaivaa myrkyttellenkin... Kattotaan kumpi meistä sanoo viimosen pisteen tälle taistelulle!
Mutta jos ja kun mie näin roudaan kukkasia poies niin olemma mie niitä sinne tuonunnakkin:
"Tänään kannoin mökiltä "selkä vääränä" ainaskii 20 erilaista "rönttyä" omaan kukkapenkkiini: nyt tuntuu jo kukkapenkkini omalta, sellaiselta miun näköiseltä. Nyt siin on jo suunilleen "tarpeeksi" perennan taimija...Se on sit aika uuden päivän ja - uusien kujeiden... :) "
( Akileija. Akilaija on varmaankin se "mie" sillä kun sain näitä Akileijoja penkkiini miun niin nyt kaik tuntuu et "kaik on kois". )
Olenkin tässä narissut pitkin aikain pittuutta kuin kroppain reistaa, kramppaa. Kolottaa, vettää ja työntää. Häntäluuni tuo oivallinen veikkonen peräpäässämme... se jota meitin kait pitäis jollain tappaa kyetä heiluttelmaan ( ne kuulut "pers´kärpäset" nyt ainakin sil pois huitomaan... ;) ) ja joka sit loppuin lopuksi on aivan turha kapistus olemassa - miullai. Vasite kun se nyt vaine tuskaa tuottaa ilman mitään sanottavaa vastinetta, hyötyä. Niin se pätkänen peräpäässäin todettiin ihan kunnossa olevaksi; kaikkinaisine röngtenkuvauksineen, yms.. Muttas, muttas... nää nivelet joita ei nyt ainaskaa täsä vaiheesa mihkään olla ruveta vaihtelemaan, niin ne tuskaa tuottavat olemassa oloillaan ja etenkin niihin käytölläin.
Tiedän että vanhathan ne jo ovat ( Mitä vanhoja täsä muka nyt ollaan? Haa - vasta puolessa välissä satasta! ) ja kovin olleet käytössäkin. Liikkeessä alvarissa. Pienestä pittäin. Tuskin huilia ovat paljoa saaneet. Niin, nämä Niveleni Kultaset, pienoiset, nämä ovat jo kuluneet "karrelle" sen verta että tuskaa tuottavat jo kivasti. Niin pienet kuin isommatkin "lajikumppaninsa". Reuma on kartoitettu lukemattomia kertoja todeten ain että eihän sitä ole olemassakaan koko "maailmankartalla" ollenskana! Ei, ei ole. "Syö vaine roppia."
Näinpä sitten kipuilen, ( valittelen ), ja "särjen" alvariinsa. Nivelet turpoo, reistaa. Särkee ja kolottaa. Välleen on vaikia liikkua/liikuttaa itteesää... Viimotteeksi käväsin taasen fysioteraeutilla saamassa ihan vasite, varta vasten, lonkkanivelille jumppaohjhia saamassa - ja opasteen jotta jospa hankkisit sellaset "Kylmä-Kallet" itelles:
"Sitten kun tään mummon alapäässä alkaa liikaa kuumottamaan... niin sitä täsä on siihen vaivaan himpun viilennystä!
( Ostimma tänään reilun kokoiset "jäähdyttimet" kummankin kankkusein alle jäähdyttelemään lonkkanivelieni särkyjä :) )
Kovin taasen kuumottaa, kuvetta kaiveloo, roppoo runteloo... tuntuu jotta pian nämä tarpeheen tulloo..."
Tosin vaikkas mie ne Kylmä-Kallet itellein hankinkin niin tunnelmahan tää alvarinen kipuineen kaikkineen ei mihkään riutuneesta, runnellusta ja muutenkin "rusinaisesta" kropastain mihkään katoa:
"Nivelet murenevat, hermot reistaa ( eivät kuitenkaan aivojen hermot ! ), harmaat lisääntyy, hiki noruu aaltoina... ja tänään taasen ompelin vaattehia himpun pienemmiksi jotta päälläin paremmin istuisivat!
Olisko niin että tässä sitä ajan kuluessa, iän lisääntyessä, ei enää olekkaan mikään nuori, versova viinirypäle terttuineen vaan EHTA, AITO, sopivasti rypistetty, sopivasti ahavoitunut, ruskettunut ja ( hermoillansa ) tunteva, ihana, vanha RUSINA!
Sellainen joka aikansa elää "rusi-nant-tena" ja sitten kuihtuvi vihoin viimein kokonaan poies - sitäkö lie tuo ainanen kutistuminen; ain saapi vaatteitansa pienennellä... ;)
( Rusinantte. )
Ja sama matinea jatkui/jatkuu aina vain:
"Nyt päivän uuden uretessa, auringon taivahan laelle kivutessa, pyydän voimia pieneen ihmiseen tähän.
Lapaluut jumii, selkää jäykistää ja sormet kipuilee... eli kroppa ei pelaa - ja hommiin on meno.
Ystävä, hyvä, rakas, anna sie voimistasi vähän, miun päivääni tähän: heitä reippaita voimia reppuuni, anna uskoa päivään uuteen, notkista varttani raihnaista, piristä mieltäni matalaa."
Tätä Majaani Mahtavaa pystyssä olen pitännä vajaan vu´uen. Tässä luonani ovat yöpyneet muoskat, muoskan mukelot kuin myös siskoin, siskoin tyttäret, yms.. Mutta olipahan täsä taasen aikana yhtenä ihanainen ehto ja yönseutu:
"E-e-elämä on ihanaa kun sen o-o-oikein oivaltaa - sarjassamme:
Elämän harvinaisia hetkiä; toiseksi vanhin tytär ja keskimmäinen poika luonani saunalla, iltaa istumassa ja yöä! Vau - ja ihanaa!
Kylläpäs lämmintää vahaa äidin sydäntä kummasti."
Kesä? Kesä - tuo ihana olotila, jos vaine sitä olisi olemassa tänä vuonna olleskana! Meinaan että erään asiakkaan sannoin tuolla hommissain niin meitillä täällä Suomenmaassa taitaa olla tänä vuonna kylmempää kuin jopa Siperiassa! Tään kesän "lämmön" ovat saaneet tuta kesäkukkain miun:
"Ne kaikki ihku ihanaiset kesäkukkaset jotka kaunihisti asettelin alku kesästä ( mistä kesästä? ) ruukkuihinsa ja laittelin porstuoilleni päivystämään valoisia päiviä uusia, niin ne KAIKKI, siis IHAN KAIKKI, ovat nyt "menneen TALVEN lumia" vaine...
Ihana on tämä Humisevaharju, on se. Mutta kukkasille Luojan luomille ( ja ihmisen tekemille ) ihan liian hallainen paikka. Ainakin tää miun "portinvartijan" paikkani jos tuuli vinkuu ja ujeltaa. Nousee pohjoisesta järven rannelta ylös, läpi kahden rivarin solan, puskee läpi rivitalojen pihan ja nousee ylös harjulle juuri tästä MIUN asuntoni nurkalta! Tappaa tuo, puhuri tuiman Pohjolan, kaikki kukkaset, kaiken mahdollisen elollisen joka uskaltautuukaan edes himpun päätänsä jostain ylös nostamaan tyyliin: "JEE, täältä tullaan elämä! "
Nyt ovat kukkani nuo ihanaiset, raakkeja rumia, tuhoon tuomittuja. Tänä aamuna anivarhaisena niitä koeitin pelastaa sen minkä taijan ja laittelimma kaikki ne loppuset henkitoreissaan olevat - sisälle! Nyt tuiverra ei tuulet, panan ei halla. Hyv´ on olla kukkasten, nuiden pienten hentoisten. :)"
Elämä tämä opettavainen antaa välillä ajattelemisen aihetta näinkin vanhalle, dinosaurusten aikana eläneelle, äidillekkin:
"Tässä vetelin lattioita puhtaaksi ja laitoin tietokoneelta tulemaan musiikkia siihen ajankuluksi ja viihdykkeeksi... JA...
... ja tätäen pyydän teiltä KAIKILTA muoskiltani anteeksi siteä etten aikoinaan ollut höllempikäsinen teidän tietokoneenne käytön suhteen - ainakin noin musiikin kuuntelussa! Tosin vielkin olen vastaan tään aparaatin alituista räpläämistä ja tään äärellä istumista - jos ei osaa itte tehdä päivissään mitään muuta... Mutta se että olen evänyt teiltä täältä musiikin kuuntelua ajankuluksenne - anteeksi. Tuossa lattioita vedellessä tajusin että kun ei ole osto CD-levyjä ja kasetteja ei enää ole missään niin jos ei radiosta kuuntele musiikkia väli puheiden kera niin sehän on tää tietsikka josta sitä kuunellaan - nykyaikana. Ja jo teidän nuoruudessanne. Mutta kun mie pöllö en sitä silloin vielä tajunnut... sori. Tää on sitäpaitsi halvempaa kuin levyjen osteleminen...
T: katuva äiti."
Tässä päivänä muutamana kun miullai oli vapaapäivä hommistain, funtsimme tyttärein ja hänen muksuin kera mitä teemme? Lähdemmekö uimaan; `ei, on liian kylmät vejet´. "Uimaan halliin; ei, aukiavat VASTA myöhemmin päivästä tästä." "Lähimpään cityyn: ei, se on nähty ja käyty jo monesti." "No, sitten Kalakukko-kaapunkiin?" "JOO!"
Näin me sitten "pakattiin" ittemme ja muksut autooni miun, Poikaani Poloiseen, ja suuntasimme porukalla kesäisen ( ?: enhän ole mitenkään "skeptinen" kesä-sanaa kohden, enhän? ) päivämme kuluksi "hurvittelemaan" tuonne "suureen" Metropoliimme.
Tosin kun muksut nämä viel pieniä ovat niin me "kerkesimme" ennen uupeloisten tuloa käydä heilumassa "vain" muutamassa paikassa: kalastusliikkeessä, kodinkoneiden huoltoliikkeessä, Pikku-Pietarin torikujalla, yhdellä kirpparilla ja sitten IHANASTI kahden poikain kera jätski-kaffeella "Muailmannavalla" eli kuululla torillamme!:
"Vaikkas kun "saa vähän väliä vähän, ei sillä ole väliä,
mutta kun ei saa vähän väliä vähän väliä
on sillä vähän väliä",
niin kerronpas että vähäks oli väliä sillä että
tänään mie ratastin uljaalla orilla sen harjasjouhien viuhuessa vienon tuulen tuiskeessa...
Ostimma meinaan Kalakukko-cityssä käydessäin uuden, aidon, ehdan, hevosharjaisen parkettisuulakkeen imuriini ja hetihän sitä piti kopasta; imuri surraamaan tuulen lailla ja huushollia sinne tänne, ees taas, uljaan ratsuni yllä "ratsastain", siivosin Majaani Mahtavaiseni."
Ja jotta ei tää eläminen tällä Telluksella IHAN niin PAHAA olisi kuin ain tuntuu kuulostavan niin ainas löytyy tätä ihanuuttakin - aihetta iloon ja hyvään. Jos ei vaikkas muuta niin ottaa tuota ja leipoo jottain. Leipomista en ole unhoittanut poies elämästäin. Ain pitää sen verta "avarakatseisesti" tätä elämätä-mätä katella et ain mahtuvi kakkunen sinne, toinen tänne:
"Arvatkaas mitä teen näin kauniilla emalikattilalla tähän aikaan illasta?
Keitän puuroa? En - vaikkas sipanniekat kyl hyviä ois...
Keitän kampsikoita hilloksi? En - vaikkas hillo tuo maukasta oiskin...
Keitin appelsiinikuorrutuksen huomiseksi tulevaan appelsiinikakkuun!
Haa! Joku muuten maistaa ( syö ) huomenna appelsiinikakkua! Kukahan se mahtaisi olla?"
( Appelsiinikakkuni seuraavana päivänä. Valmiina nautittavaksi. )
Kommentit