Päivänä täsä muutamana sitten ( elikkäs todellisuudessa eilennä ) lähdin ma tatskan ottoon Kalakukko City go-go:un. Siellä perillä jouduin vuotastelemaan hivenen aikaa itse tatuoijan eteen reijitettäväksi pääsyäni. Mm. sen verta että hän pystyi tekemään piirtämästäin kuvasta ns. kalkeri-version jolla sit oli helppo siirtää suunitelmani Muraattien köynös ihoni pintaan kopioksi.
   Siin vuotastellessain tätä operoitavaksi pääsyäin mietiskelin jotta mitä onni on?
Meinaan kun Aurinko Armas niin ihanaisesti Taivahankannella täydellä terällä helotti, kultain ( tuo George-ihanainen ) juuri luonain käynyt oli ja tatuointiin ( uuden kuvasen ottoon ) olin juurikin pääsemässä, niin mikäs se siinä oli ollessa ja onnessani hekumoida.

31357876_1915140498519347_37645151567892

   Voiko onneen tukehtua? Voiko onnesta haljeta? Näin kyselin onneni kukkuloilla juuri ennen Maailmalle Suurelle lähtöäin Naamataulun puolella Ystäviltä, Hyviltä, Rakkahilta? Eräs heistä vastasi että voi. En vaine saanut sit hältä tähän väitteeseensä mitään perusteluja. En vaikka kyselin niitä sen jälkeen kun oli käynyt ilmi että hän ITSE ei ollut kuitenkaan koskaan kokenut tätä! Hän vaine sanoi että voi - ja se siitä sit.
   Ihmettelin mielein sopukoissa et mitenkä sitä voikaan ihminen olla onnellinen? Etenkin miten pienestä tahi pienistä asioista ihminen voikaan tulla onnelliseksi tahi olla onnellinen? Aivan älyttmien pienistä ja älyttömistä asioista! Näin mie sen pähkäilin. Ainakin kun mietiskelin näitä itsein asioita joista olin siin istua vuottaissain "sen seittemännessä taivaassa".
   Itse väitän että onnea on mm. ... se että... herää toisen vierestä aamulla. Tai, no.... ainakin se että saa olla toisen vieressä aamusella. Jo sekin näyttäisi saavan, tekevän, ihmisen taimen hyvinkin onnelliseksi. Ainakin miut: miul oli suu messingillä ja simmuin loistivat varmaan kuin "Naantalin auringot".
Olisinkin voinut ihan huoleti siteerata siin istuskellessain erästä haikua elikäs tanka-runoa tyyliin...

"Älä hymyile
kuin vehmas vuori pilven
ylittäissä.
Kaikki arvaavat, että
olemme rakastuneita."
- Ötomo no Sakanoe-

... vaine sil erotuksella ettäs tosa lopussa olisin sanonut itsellein ettäs "... mitä on tapahtunut." tahi ettäs "olet onnellinen.".
   Aivan älytöntä näin uudemmankin kerran sanottuna! Mitenkä sitä ihminen voikaan kokea niin ja sellaista? Varsinkin sellainen ihmisen "kuvatus" joka vasta viikko-pari sitten manasi kaik maailman kaks´ lahkeiset maan rakosiin ja Manan majoille? Mitenkä sellainen ihminen voi olla niin onnellinen? Eihän siin ole mitään järkeä: ylös, alas, ylös, alas ja siten taasen ylös, alas....
   Vahi onkoon kyse siitä että kun ensin kokee sen tunteen, sellaisen pahanolon ja kaikkinaisen epätietouden ja kaiken keskeneräisyyden sekä epävarmuuden niin sitten voikin olla onnellinen "vähäisemmästäkin" jurtskasta tahi asiasta?
Osaa ottaa ns. ilon ja onnen pienistäkin pipanoista... vaikkas yhdestä silmäyksestä, yhdestä pienestä huomionosoituksesta... siitä että miut huomataan ja huomioidaan? Siitäkö siin onkin kyse?
   Vahi voiko sellainen onnentila olla jatkuvan laatuista onnen tilaa? Onko maailmamme kamaralla olemassa "ikuista" onnea? Ja jos on niin onko MIULLEKKIN varattu sellainen jutska; "vain" ja ainoostaan miuta varten jokin onnen pipana?
   Mutta mitäs sit tapahtuu jos se onnen tunnen "puhkeaakin", kuluu loppuun? Onnen "kupla" ottaa ja hajoaa - mitäs sitten? Kynnetäänkö silloin taasen pohjamutia myöten? Ovatko silloin taasen kaik miehen-puolikkaat niitä SIKOJA - joista  me naispuoliset sitten jonkun ajan kuluttua taasen tykkäämme sillä olemmehan ELÄINrakkauta...
   Tällaistäkö se on tämä ihmisen, Maan Matosen, osanen täsä maailmassamme; tätä Tellusta stallatessamme ollaan välleen onnemme kukkuloilla ja sit kotvan kuluttua aivan onnetonna?
Meidän pitää ensin olla näistä tunnetiloista, tunneskaaloista, toista plaatua, jotta sitten tajuamme, tiedämme ja tiedostammekin kunne tuleekin toisen tunnetilan vuoro ettäs "ai jaa, tämä on nyt sitten tätä - tätä toista!" "Tätä on olla onnellinen/onnetonna." Tahi sitten että olempas mie nytten onnellinen; "tiedän sen tunnistan tunteen tämän, tämä on sitä onneva, kun juuri äsken vasta olin onnetonna."