Minä todella koen sen aneluksi asioista jotka ns.terveet ihmiset saavat ilman sen kummempia kommervenkkejä.  Jos he nyt jotain tarvitsevat.

Sen tekee varmaan pahemmaksi sekin kun joudut aina uudelleen ja uudelleen selostamaan - kirjoittamaan - mikä lapsellasi on. Kuinka hän "toimii". Ne on ihmiselle aika intiimejä asioita. Jos menet terveeltä ihmiseltä kyselemään miten teet sen tai tämän (Esim. miten laitat vaatteet päällesi? Laitatko pikkupöksyt sattumalta joskus väärinpäin jalkaasi? Vai aina?) niin hänkin loukkaantuisi. Hänen intimiteettiään loukattaisi.

Saati tyttäreni kaltaisen ihmisen... tai hänen holhoojaltaan kysyttäessä ja hänen selostaessaan kun holhottava ei osaa sitä eikä tätä. Se tuntuu että on epäonnistunut jos toinen ei osaa. Se on minun vika kun en ole opettanut tai ohjannut lastani. Minä olen jotenkin omituinen, osaamaton, yms..

En tiedä luinka tyttäreni kokee kaiken mutta luulen että on hänelläkin sietokykynsä ja rajansa eri asioille. Sillä tunteva ihminen hänkin on. Ihminen joka on hiukan erilainen kuin me muut.

  Miksi siis tälläistä hiukan erilaista ihmistä nöyryytetään laittamalla hänet (tai holhooja) anomaan tukea ja turvaa? Sekä rahallista että ruumiillista. Hän tarvitsee niitä enemmän kuin terveet. Kyllä terve - minusta tuntuu näin - kestää ne vähäiset joita tarvitsee pyydellä toisilta.

Kumpa se olisikin että "ei-terveen" tarvitseisi vain pyytää. Ei tarvitseisi selostaa niitä "pikkupöksyjä". Se olisi helpompaa kun vain sanoisi että saisinko näillä ja näillä perusteilla.

 Valitettavasti tämä yhteiskunta on tällainen. Se syrjii erilaisuutta. Kaikkien pitäisi olla samanlaisia.