On olemassa jonkin tuntemattoman kirjoittama tanka-runo:
( Tanka-runo; viisi rivinen. Riveillään on pituutta järjestyksessä 5-7-5-7-6-tavua. )

"Voisipa vaihtaa
sydämiä! Kanssani
vaihdettuasi
tietäisit, miten viiltää
vastaamaton rakkaus."

   Olen tässä miettinyt monessa kohtaa et mitäs jos vaihdettas?
En tosin ole ehdottamassa et vaihdettais sydämiä... vaikkakin Erään ker voisinkin näämmä vaihtaa: tietäisipähän sit Hän miltä tuntuu kun kokee saman kuin mie. Miltä tuntuu tulla petetyksi? Miltä tuntuu kun antaa kaikkensa ja saakin vain - tyhjyyttä... ? Joten voisin kyl ajatellakin sydämenkin vaihtoa kuten tuo tanka-runon rustaaja on ajatellut.

   Mutta ideani oli kylläkin se että olisipa ihan jännää joskus päästä tahi voida vaihtaa jotain itsestänsä jonkun toisen kanssa. Tarkoitan ajatuksia, tuntemuksia, silmiä, makuaistia, jne..

 

   Siis silleen et kun tiedän että mie näin eilen matkustaissain luonon kauneutta: hokasin yhdessä paikkaa että tuolla on huurteiset puut - ja kas, tossa niiden edessä olevissa puissa ei ole huurretta... Mites noin? Ompas kaunista - valokuvauksen arvoista jos kameran kaivaisin tuolta massistain.
Mitenkähän se samaisen olisi kokenut joku toinen? Olisiko sitä erilaisuutta huomannut kukaan muu kuin mie? Olisiko kukaan pitänyt sitä erikoisena tai kauniina? Tahi ylipäätänsä olisiko kukaan huomannut sitä koko jutskaa? JA - jos joku olisi siin kohtaa vaihtanut silmiään kanssain niin olisiko silloin ollut miun tahi hänen huomiokyky, huomioiminen, kyky nähdä kauneutta tuollaisessakin asiassa, ollut erilainen? Olisiko tämä vaihtajani ymmärtänyt sen maiseman aivan toisin kuin omilla silmillään katsoissaan?
   Mites jos voisi joskus vaihtaa vaika makuaistimusta jonkun toisen kanssa?

Ajatteles vaikka tilannetta kun olet ystäväsi, tuttavasi tai kenen nyt vain, kera jossain jotain syömässä tahi juomassa. Tulee tilanne vastaan jossa löydät jonkun mielestäsi TO-DEL-LA ihanan makuisen syötävän tai juotavan ja haluat myös ystäväsi saavan tästä tietoa ja kenties maistaakin samaisen ihanuuden kuin sinä - tai minä. Mitenkä silloin? Voin kuvailla hänelle sanoin sitä ihanuutta, tai antaa hänen maistaa samaa annostani... kokeeko ystäväni saman ihanuuden? Kenties mutta kun nyt vain satumme olemaan erilaisia ja eri immeisiä, niin luulenpa vainen että hänen tuntemuksensa - tai siis makuaistimuksensa on erilainen kun miten mie itse sen koen ja maistan. Siksipä olisikin ihan jänskää voida vaihtaa toisen kera aistejaan. Pääsisi toinen maistamaan saman ihanuuden ja samanlaisena, kuin mie - ja miekin joskus sen saman kuin ystäväni.
Tietty jos sattuisikin olemaan sellainen yäk-kokemus niin enhän mie silloin haluaisi päästä maistelemaan sitä samaa ja samallalailla ( samoja makuja maistain ) kuin toinen. Tahi päin vastoin: enpäs toivoisi ystäväni pääsevän maistamaan sitä samaa "sontaa" mitä mie juuri pistin suuhuni...

   Monesti olen miettinyt mitä isäni ajatteli syvyyksissään silloin kun päätti tappaa itsensä? Tai ennen kaikkea mitkä hänellä olivat aatoksensa juuri silloin kun hän painoi kiväärinsä liipasinta? Tai silloin kun oli jo painanut sitä ja luoti aloittanut matkansa häneen? Kokiko hän epätoivoa? Mitä hän ajatteli? Olisiko halunut perua koko luodin matkan teon? Huusiko, toivoiko, hän apua - vai huusiko apua mielessään jo ennen liipasimen vetoa; silloin kun alkoi touhuta itsemurhaansa?
Olen usein pohtinut että jos olisi mahdollista, tai olisi ollut mahdollista, juuri niinä minuutteina ja sekuntteina vaihtaa aatoksia - ei kun aivoja, päikseen niin olisin ilomielin halunut tehdä sen. Olisin halunut ( ja haluaisin yhä ) tietää mitä hän koki ja ajatteli silloin.
   Tai mitkä olivat aatokset puolisollain kun hänen aikansa tuli? Mitä hän ajatteli? Hänen pois lähdössään ennen kaikkea se on miuta pohdittanut; mitä hän ajatteli? Tuliko ikävä, haikeus, jäljelle jäävien puoleen? Vai toivoiko hän että voi kunpa olisi nyt kotona ollut joku muukin kuin hän; olisi apu siinä vieressä, lähellä? Ajatteliko hän että kyl tää tästä: pikkasen hiukoo syvänalasta ja kohta taasen "hui henkiin"? Vai ymmärsikö, tiesikö, hän het´ sillään että nyt sitä mennään?
   Itse pyörin teininä ollessain hollannikkaat jalassa ( viisaana teininä holskut jalassa! ) kirkon tornin kellotapulin portaat alas! Muistan elävästi kuin ajatukset pyörivät mielessäin. Siin kerkesi kattoo kaitafilminä koko siihen astisen elämänsä. Se oli sellanen pikakelaus. En haluais vastaavaan joutua uudelleen... mutta voisin nyt näillä aivoillain ajatellen kyl vaihtaa vastaavan tapahtuman hetken ajatukset ( ja kokemukset ) pois jonkun muun kera. Kukahan olisi halunut silloin vaihtaa kanssain tilanteeni ja ajatuksein, kokemuksein siitä? Olisikohan kukaan?

   Ain sanotaan lapsien ollessa kyseessä että tekisin mitä vain hänen puolestaan. Näinhän me vanhemmat sanotaan ja ajatellaan. Etenkin jos lapsemme on kipeä, tekee jotain väärää; tekisimme mitä vain saadaksemme ne kivut poies tai sen teon peruttu tahi korjattua jotenkin.
Tämän kaiken ymmärtää hyvin näin aikuisena ja nyt jo kolmantenakin polvena ollessaan. Ja sanoisin/tekisin itsekkin näin. Sillä on tuskallista katsoa vierestä ( ja kuunnella myös ) kun oma lapsi kokee tuskaa: olkoon se sit henkistä tahi fyysistä.
   Henkistä on vaikia mennä ottamaan puolestansa haltuun kun ei tiedä missä mättää? Mutta kun, jos, saisi ne aivot vaihdettua ajatustensa ker niin sitten voisi ajatella ja kokea kaiken hänen tavallaan ja sit taasen takasin päin vaihtain ( omat aivot iltellein takaisin ) voisin tällä elämän koulutuksella ja järellä jo häntä autellakin - tahi ainakin neuvoa et mihkä suuntaan lähteä apua hakemaan ja kyselemään?
   Jos sit onkin kyse fyysisestä kivusta niin mielellänihän mie sen päikseen vaihtasin heti. Olisi hitsisti helpompaa kestää ja kärsiä fyysinen kipu itse kuin vierestä katsoa kuin oma lapsi, oma lapsen lapsi, tahi kuka tahansa lapsi, kärsii ja kipuilee tuskissaan. Sellaisissa tilanteissa vaihtaisin aivoni, ajatukseni ja jopa ruuminikin ( tuntoaistin )  toisen kanssa mielelläni. Ottaisin ne kaik kivut itellein jotta ei toisen tarviisi kärsiä.
Esim. muistissain on kerta kun poikani ( silloin jo likemmä 18 vuotias ) oli muutamia päiviä syömättä kun ei voinut niellä. Ensin epäilimme "vain" normaalia kurkkukipua kunne sitten hän oli niin naatti ja tuskissaan et lähdimme lääkäriin sekä sieltä sit kiireesti suoraan keskussairaalaan. Osottautuikin että hänellä oli kurkkumätä! Voi kauhia sitä tuskaa kun iso mies huusi tuskissaan lääkärin puhkoessa ja tuhjentäessä mätäpaisetta poikani nielusta! Olisin silloin halunut ottaa ne tuskat itselleni häneltä. Tai sen kun hän ei viel kyennyt nielemään ja jano oli KAUHEA! Poika itki janoaan. Onneksi antoivat pian suonensisäistä nesteytystä niin että nestetasapaino vakaantui ja pian hän jo tokeni nielemäänkin... 
Puhumattakaan kun on kyse ihan pienistä piiperoisista. Vaikka oksennustaudissa tai jossain muussa sellaisessa kurimuksessa. Voi kun voisi auttaa, ottaa kivut ja tuskat puolestansa.

   Entäs sitten häpeän tunne toisen puolesta tai se kun toinen häpeää vaikka miun puolestain? Joskus kun itse tunnen häpeää jonkun toisen puolesta... tai siis nolostun jonkun toisen puolesta niin silloin tekisi mieleni olla sen "toisen housuissa" jo himpun aikaisemmin kuin mitä se tilanne silloin on. Voisin tavallaan omilla aivoilla ajatellen kenties toimia toisin kuin tämä toinen henkilö. Ajatukseni voisivat olla asiastansa toisenlaiset ja näin voisin toimia tahi puhua asian toisin sanoin... niin etten nolostuisi hänen puolestansa, ei tavallaan kerkiäis tulla sitä tilannetta/aikaa jossa koin jo tään nolostumisen toisen puolesta. Siis ymmärsitkö lukijani mitä tarkoitan? Aikaslailla sotkusesti selostettu. Mutta silti...
   Toisaaltaan taasen miksi pitäisi kyetä näin tehdä? Miksi pitäisi pyrkiä toimimaan "oikealla tavalla"? Miksi ei saa joutua noloon tilanteeseen tahi tuntea häpeää? Itsensä tahi toisen puolesta. Eikös se ole vainen tään maailmamme suola ja sokeri että olemme erilaisia, toimimme erilailla ja joudumme, tahi menemme, erilaisiin tilanteisiin? Eli onhan se onni loppuin lopuksi että emme ole toistemme klooneja ulkonäöllisesti emmekä ajatuksellisesti sillä tiedätkös...

"Mitä siitä tulisi jos kaikki tekisivät kuin sinä?
Jos kaikki pakenisivat vaikeuksia. Mitä siitäkin tulisi?
Mitä jos kaikki ihmiset yht´äkkiä päättäisivät paeta vaikeuksia?"
"Jep... aikakin kaikki
juoksisivat samaan suuntaan!"
               - katkelma Jaska Jokunen sarjakuvasta -