"Kaunan sitten", vuonna "yksi ja nolla"... silloin kun puolisoni vielä eli ja käytiin kävelyllä yhdessä. Tai kun muuten vain reissattiin ja kuljettiin milloin missäkin... Juttelimme kuinka toinen näkee maailman toisin kuin toinen. Miten itsekukin kiinnittää huomionsa johonkin. Mitä joku toinen huomaa ja toinen ei. Tai mikä kiinnittää jonkun ihmisen huomion mutta muut eivät huomaa sitä ollenkaan.

Huomasin eilen aamupäivästä taasen kamerain kera maita ja mantuja kävelessäin sekä tähtäillessäin sillä erilaisia kohteita että jälleen mie siellä tähtäilen kaikenlaista pientä piiperrystä. Pieniä yksityiskohtia tai muuten vain jotain sellaista kohdetta joka kiinnostaa miuta, joka pysäyttää miut kuvaamaan; "hämmästyttää ja kummastuttaa pientä kulkijaa"...

 

 

   Toukka tää pienoinen matoi matkaansa hiljalleen. Se oli tulossa jostakin - menossa jonnekin.

 

   Sieltä se kevät tulee. En katsonut oliko silmut nää pajun vahi lepän, mut koivun ne eivät ainaskaan olleet. MUTTA jokatapauksessa tulossa, kasvamassa, ne olivat JO!

 

   "Levällään kuin Esterin eväät."
Viime vuoden vanhat heinäturpeen korret ovat levinneet talven lumen painon alla säntillisen ihanasti ymmyrkäiseksi.

 

   Sinällänsä tämä pajunkukkanen ei kaunis ole ( toisin kuin alla olevan kuvan yksilö ) mutta huomaatko kuin on viehkeästi kasvanut varsi kiepullensa?

 

 

   Tämän "jotoksen" nähdessäin mieleeni tuli: "Mitkäs kengät mie tänä aamuna jalkaani ottaisin?" Vaik ei tässä nyt oikersti olekkaan kyse mistään kengistä vaan ovat vaine ihanaisesti eri koirulaiset käppäileet samaa uraa pitkin etiäpäin.

 

   Tästä kohdasta olen jo kulkenut tällä uudella seudullani useamminkin kerran ohitse mutta nyt vasta huomasin että ompas tässä ovela, iso, pata. On kuin olisi jonkun jättiläisen pata. Ovelasti on luonto koveranut kiven laen ja siihen sitten on satanut vettä kuin piripintaisessa padassa ain vettä olisi.

 

   Ja tässä... tässä on iso "kotkan" pesä isoine munineen.
Oikeesti tämä on kaatuneen puun maajuurakko johon ovat maan kivet tarttuneet kiinni puun kaatuissa.

 

   Kypros.
Koivun rungon kyljessä sammalta kahdenlaista ripi-rinnan ( jaettu Kypros ). Ihana

 

   Kanto. Oletteko huomanneet... tai siis mie ainakin ain huomaan kaikenmoiset kannot. Tämäkin... Voisin nähdä tässä kyljessänsä "vain" kaksi onkaloa tai sitten vaikka yhtäläisyyksiä pöllöön ja sen silmiin. Tai vain kannon kauneuden.

 

   Koppakuoriaiset.
Nämä venhot värikkäät kuvasin jo aikaisemmin hankiaisten viel peittäissä tienoot nämä. Mutta en malttanut nytkään olla tähtäilemättä niitä ja napsimatta kuvia ihanasta näystä tästä. On kuin koppakuoriaiset olisivat tekemässä maihinnousua rannalle.

 

   Luoja-Picasso on tässä maalaillut siveltimellään.
   Näin tällä reissullain ns. ensimmäisen kerran sulat järven seljät tälle keväälle. Tuli tunne että olin saapunut kotiin. Ahmin sieluni täydeltä, ja nautin "vedestä".

 

   Koivun kylki oli arpeutunut. Siinä oli kaikenlaista pahkaa ja haavaa. Näytti kuin Luoja-kirurgi olisi viiltänyt sen kylkeen leikkausviillon ja nän sitten kaikki koivun kauniin "suolet" olivat nyt näkyvillä.

 

   "Sinua tarkkaillaan."
IHANA! Ihanan oivaltavaa!
Liekkö jokin vanha paja tai muu verstas. Mutta nyt näin kauniina "tilataideteoksena". Luulen että jokin paikallinen taidesuuntainen oppipiiri, -luokka tai -koulu on tämän idean kekkassut ja sit maalanut tähän. Kiitos heille tästä ihanuudesta.