"Silmäni kun auki saan..." ( Pepe Willberg´n laulun sanoja mukaillen ) - sain auki tänä aamuna ja kun huomasi ettäs sumu tuo harsoinen oli kietonut koko Humisevanharjun tienoon hempeään syleilyynsä niin silloinpas meikä likkaa vietiin... Olen nimittäin vuottanut hetkeä sopivanmoista jotta millon on aamu-usva tienoolla tällä ja sitten viel miul piiiit-kä aamu-vapaa että iliman kiirehiä kerkiin lähtee "metälle". Tänään se sitten tapahtui. Tänään loksahtivat nämä jutskat yksiin ja niimpäs mie lähin pika-pikaa mirs-mars matkahan.

   Tässä kuljen rantatietä pitkin kohti Linnanniemeä ja sen lintutornia. Loppumatka tornille tälle kulkee pitkospuita pitkin sillä näyttää mennä-kevään mukaan olevan torni keväisin vejen ympäröimä ylt´ ympäriinsä.

   Tornille päästyäin lepäsi tämä aamuinen sakia sumu vielä koko tienoon yllä. Sakiaa ol ku hernerokka. Ei siin paljon ollut tietoo Aurinko Armahan valosta ja aamun ensisäteistä.
Vuotin - vuotin tovin jos toisenkin. Tähysin ympärillein - näkemäti mittään. Sen verta sakiaa rokkaa ol. Mietin asioita ja tuumailin jotta jos täsä olisin ihka oikian tussarin kera liikenteessä niin eipäs sitä täältä ainaskaan mittään sais. Ei näkis saalista, ei löytys kohdetta mihkä tussauttaa. Mutta vuottaminen - sen kyl miekin nyt tein samalla viissiin ku aito, ehta, mettämies.... Odotin nimittäin usvan hälvenemistä ja sitä että sitten kun sumu tuo haihtuvi ilmojenteille tietämättömille ni pääsen mie omalla "tussarillain" laukomaan juuri sitä mitä varten tänne rannalle tänä aamuna vasite tulin.







   Vuotaissain usvan haihtumista käytin aikain "hyödyksi" ja tähyilin "kiikarillain" himpun lähemmille metästysmaille...
Täsä ihanaiset helminauhani ja sitten jonkun "asujamiston" kerrostalo.

   Tämä on kaunista, tämä "valoilmiö". Mie en tiedä onko tälle jokin oma nimi... mutta tämä on jokin raja välillä usvallinen ja usvaton paikka. Tollanen vähän niin kuin kaaren muotoinen raja. "Taittain" jotenkin usvan vesipisaroita Aurinko Armahan valon säteillä... En mie tiijä - atvailen vaine.







   Venhehet rannan tään ovat jo päässeet vesille - muistain kui ne talvipakkasilla värjöttelivät lumikinoskissa vuottain "himpun" lämpimimpiä kelejä.
Sama ranta, liki sama paikka kuvatessa, mutta miut tuntiin mie taasen "leikin" kuvakulmilla, kuvauspaikalla ja -kohteella...







   Ne kuvauskohteet, ne kohteet... Linnansalmen sillalla. Katse suunilleen etelään, kohti Valion-tiemeetä ja eteläistä Onkivettä.



Sama paikka, sama aika mutta kuvistani näistä näkee kuin utu tuo pehmoinen, vetäytyy pikkuhiljaa poies. Aikansa häilyvi ja sitten häipyvi ku tuhka tuuleen.







   Somaa, ylen on somaa - siis kaunista. Tämän nappasin; ensin tähystin ja sitten "laakasin" Linnansalmen sillan alta. Kivenmurikat tosa oikialla ovat sillan penkereen kivisiä...



... jotka näkyvät myös tässä kuvassa.
Kuva tää on viturallaan ku "eilisen teeren" poijan housut mutta säilytämpäs tään nyt kuitenkin itelläin tallessa. Jos ei muuta ni sen taatta et muistan kuin kaunihin kuvan asian voi laittoo "vituralleen" huonolla tähtäämisellä!



Tämä kulkija kummajainen, menopeli ( joskus viel ) oivallinen ollut on kenties.
Raadollisuutta, typeryyttä, tyhmyyttä, rumaa vahi kaunista? Päättäkööt sen itse kukin tahollansa.
"Munamankeli", polkupyörä... joskus ollut jollekkin tärkeä mutta nyt lojuu siellä sillan kupeen alla. Liekkö joku "yöjalassa" kulkija väsynyt jalan matkansa tarpomiseen; kopannut ( varastanut ) jolta-kulta jostain pyöräsen ja sitten "tarpeettomana" lykänyt "jorpakkoon"? Niin nimittäin tapahtui aikoinaan tyttärein pyöräselle - löytyi sitten aikanaan täältä samaiselta tienoolta runkoonsa kaiverretun tunnarin johdosta oikeialle omistajalle!





   Valionkin tehdas se kaunis on kun sitä oikiassa "valossa" kattoo...





   Toisaaltaan synkeää mutta toisaaltaan sit taasen ei. Ihanaista kummiskii.





   Nyt "kokka" kohti kotia. Monta ei ollut autoa joka surahti ohitseni muttas jokunen sentäs oli jo liikenteessä kohti työmaitaan, koulujaan jne..





   Linnansalmi. Siis tää vesistö täsä. Vielä himpun utun syleilemänä.
Kun tarkkaan kattot Lukiani Armahni niin huomaat tuolla usvan keskellä kaksi jou-kahaista...



"PAM!". Osu ja upposi - sain saalista! ( Vaikkas ei nyt joutsenia saakkaan ampua... )
Joutsenet lähtivät lentoon salmen vesiltä ja mie "nyt vain satuin" olemaan siin "kytiksellä"... :)





   Paluu "arkeen", paluu takaisin - lintutornille.
Tässäpä tämä samainen maisema, jonka äsken kuvasin utun seassa, sitten kirkkahalla "päivänvalolla". Siel ne siintävät oivalliset metästäjäin maastot: vesistöt, kosteikot ja niemet maineen. Mikäs täsä olis tussautellessa jos "tussarimies" olisin...



    Vaan kun en nyt satu olemaan. Olen vaine tällainen Linssilude! Lude tuo oivallinen joka tähyää ja tähtää - jättäin luonnon tään koskemattomaksi. Mielessäin vaine "saalista" halajaa.