... ja paukkuu.
   Tosin ei tuo nyt ole niin paukkunut ku vastahan tuo yrittellöö. Meille Maan Matosille näyttävi että kyl tätä täältä pesee jos vaine tahotte. On kuin Luonto Äiti malliks näyttäis, muistuttais meille että on sitä tällaistakin olemassa. Osaa hän vähän kirpastakin jos sille päälle sattuu.
Näin täsä mennä kuukautena, lokakuun puolla, tapahtui muutamina aamuina ja päivinäkin. Muutama oli nimittäin päivä syön sellainen ettäs ei se tuo pakkanen ikestään irti päästännä vaan piti läpi päivän hampahillaan kaikest kohast kiinni.
Ja mie kamerastain kinni. Yhdeksän ensimmäistä kuvaa kuvasin 8. päivän aamuna kahden pienen pirpanan kera Majan Mahtavaiseni lähistöllä käyskennellessä, ja seuraavat sitten 30. päivänä jolloin pakkanen paukkui läpi päivän -6´C titämillä.





   Ns. tavan lehdet, yllä ja alla, pienen aamukasteen ja pakkasen puraisemina.







   Tämän nappasin koska täsä näkyy kuin Aurinko Armahan kilot  ylsivät jo "tännekkin asti". Ja katso kuin on somainen tuo lehden täplikäs pinta kera höppiäisten tekemän pitsityksen! Vau"




   Voih Niittyleikikki-parkaa! Hää on joutunna kovaan kouluun... snif.




   Täsä kolme pallopäätä pakkashileellä kuorrutettuna. Kukkasen nimeä en nyt muista mutta haittaaks se kun pääasiassahan onkin tuo kuorrute niihen yllä?




   Ihanaiset, ihanaiset! Nimistänsä viis taasen mutta ihania nämä tällaiset tupsupäät! ( Yllä ja alla. )







   Vuohen- tahi jonkusen muun putken kauneutta kera hileiden.




    Täsä kaiken tään vaivan, kaiken tään kameran kera killumisen, palkkio: sydän!




   Porstuapielein Patjarikon ruusukkeet kera kärkihileiden.




   Pensashankikit päällä tämän Humisevanharjun, saivat tuta mitä on kun pakkanen panee kunnolla. Nättejä olivat kukkaset silloin niin kera pienten hileen kuin ISOMPIENKIN pakkaspuikojen.







   Erinäisistä lehdistä muodostunut lehtiruusuke.




   Vau!




   "Pistäppäs sormesi meitin kitusiin - jos uskallat!"




   "Haittaaks se jos tänään olen vähän kylmäkiskoinen ja piikikkäällä päällä?"




   Lyhtypidikkeeni oli saanut kauniin, ihan oman, hilenauhansa. On kuin pidike ois koristeltu joulukuusen koristenauhalla tahi jollakii jouluvaloketju-härpäkeellä.




   Mikäs se täsä?
   Tää on porstuani kaitehen pohjoisen puoleinen pielus kera pakkaskuorutteen. Ihana oli katsella kaikkia kuutta koristekaidetta yhtäaikaa päälletysten. Ylhäältä alas ja takaisin ylös. Peilailla eri katsontakulmia - tässä yksi niistä "kulmista".



Tällasista piikikkäistä, pienistä, puikoista ne kaikkinesa koostuivat.