Nyt tuli sit piiiiiit-kä reissu - meinaan et jos meinaat tään stoorini kaik kuvat ja tekstit selata lävitse. Muutenhan se tämä Capitaliin tekemäin reissade ei sen pitempää sorttia ollunna: kolme yönseutua niin ettäs perille pääsin ehtoolla myöhä ja vastaavasti lähtöaamuna anivarhain olin sit jo liikenteessä kulkien kotiain kohen.
   Mutta skriivaan nyt tähän sen mitä muistan reissustain sillä kovin taasen ollut haipakkaa siitä reissustain lähin tää elämäni-mätä... Hyvä kun on "kerennut aamenta sanoa". On ollunna leivontapäivä Ravintolapäivää varten, sit itse Ravintolapäivä ja nyt tää päivä sitten jonka lupailin itellein viettää vain olla-öllötellen. Ja sehän tarkottaa miulla ettäs pyykit on pesty, kuivatettu ja taasen kaappiin viikattu, sekä siitä tehden kaikenlaisia hommia ( rästi-sellaisia )  ain Lusikkapikkuleipien leivontaa myöten tään tekstin kirjotukseen asti.

  

   Muttas reissuin tään aloitin ennen puolta päivää matkustain Poika Poloisellain koti Kalakukko city go-go:ta. Ja tietenkin poiketen matkallain lammellain. Kävin tsiikaa että ovako Joukkahaiset viel siel? Eivät olleet mutta kuulinpas täsä muutama päivä sitten ettäs ovat ne sieltä nähneet jotkut muutkin miun lisäksein. Joten kait ne sit ihan "vakavissaan" ovat lampeni valtauksen suhteen.






   Täsä todiste siitä et menin tosiaan sinne Kalakukko city go-go:n : Puijontorni viipottaa tuol horisontissa.
   Ja jos nyt kattot oikein "valmeutuneella" simmulla Lukijain Armahain, niin huomaat kuin kasvillisuus on vihreää. Puissakin jopa vihertää... Sen vaine hokasin sit matkaani tehdessä ettäs se et jos meitillä on tääl Keski-Suomessa vihriää niin kyl se sitä on sit etelämmässäkin - mut viel ENEMMÄN vihiriää. Tuntu, näky, et ollaan me sen verta piiiiit-kä maa ettäs tääl ollaan ihan eri ajoissa vuodenkierroon nähden. Kateeksi kävi etelämmässä asuvia.
Matkain menikin sujuvasti ( mitä nyt häntäluuni narisi jatkuvasta "hänen" päälllään istumisesta... ) seuratessa tätä luonnon ihmeellisyyttä ja sen nousevaa vehreyttä.

  Perille pääsytyäin käppäilin tyttärein tykö hänen työpaikalle vuottaa kotvasta hetkee kun hän töistänsä poies pääsi siltä päivää.
Yhdessä me mirs-marssiittiin hänen kotiinsa. Mie raskasta rinkkaani kantain ja hän miun käs´kassaraani retuttain.
Siin vaihdeltiin kuulumisia noin äkkikäteen puolin ja toisin. Oli kiva pitkästä aikaa nähdä ihan naamatusten, livenä.
Josain vaiheessa hän äkkäsi että kuule äiti; siulla on harmaita! Naurahdin hälle et nytkö sie ne vasta huomasit? "Nämä jotka miulla ovat olleet jo varmaan jotain kolmekymppisestä lähtien!" "Ja joita tuli täsä puolitoista vuotta sitten jouluntiemeellä roppakaupalla lisää. Ns. yhden yön seutuun. Silloin kun siiteä Jokusesta ero tuli... tai niin, no joo, ero tahi ero..."
   Kotiinsa päästyämme huikattiin hänen vuokrananatajan kera heipat ja melkeimpä samoin tein sitten jo Hyvät yötkin kun Kello tuo Raksuttavaine armotta vain eteenpäin kävi ja ilmoitteli et jos meinaatte ennen aamun koita jotain simmullisia itteenne vetää niin hyv´ ois panna jo maate... ettäs sit aamusella jaksatte töillenne lähitä.



   Aamun ensimmäisen valjetessa reissullain tällä en malttanut olla koppaamati kameraani kouraani kun sieltä sen kämpän akkunasta tällaisen näyn eteeni sain:



Siis kattokaatte kuin on ihana näky! Raadollisen betoninen, kaupunkinmainen, mutta silti kaunis. Ja noi katulamput! Huh! Mikä ihanuus että ovat yhä edelleen säilyttäneet ne paikoillansa ja et ne ovat yhä käytössä. Oiskiin se karsea näky jos näin tällasissa vanhojen kaupunkitalojen seassa olisi sellaiset nykyaikaiset katulamput pylväineen. Se se vasta näky "komia" olisi!
   Arvaatte kuin mie nautin päästessäin näin tällaiseen ympäristöön sieluinsilmineni! Tässaseen vanhaan, ihanaan!
En mie voinut kuin "suu auki" hämmästellä ja kummastella moisia ihanuuksia. Vaikkas nyt siellä ollessain jo ekana aamuna ihmettelinkin miun Korvallein nettisfääriä pitkin ettäs ei miusta koskaan kyl kaupunkilaist tule. Ei sit millään! "Sekin että linjurilla mentiinkin tullessa jonnekkin maan alle; ei sitä ennen niin tehty." "Bussiasema oli silloin ennen muinoon maan päällä. Siis silleen ihan oikeesti, perinteisesti - eikäs jossain maan alla jonne mennessä tuntu et ihan milloin vain bussin joku kylki raapii sitä ahtaan, pienen, kapian, tunnelin seinää." "Kauhistuksen kanahäkki." "Ei ole miun heiniä olleskana."  
   No, mutta... niin se vain taisi tääkin maailmalla käynti "avartaa mieltä" sen verta että täytyy myöntää et olihan siel Capital´ssa ain jotain ihanuutta jota eteheni tuli ( näistä ensi epäilyksistäin huolimati ). Ehken ennen kaikkea tää arkitehtuuri ja miljöiden kauneus kaikkinen vanhoine puitteineen. Mielessäin kun lähinnä "kyti" aatos siitä mitä ennen olen tuolla reissannut: kaikkialla uudenaikaista kantti-kertaa-kantti rakentamista ja sellaista "mitään sanomattoman" väristä betonia. Tää ehken johtui siitä että ain kun olen tätä ennen Capital´ssa käynyt niin sitä on reissattu joko ihan vain Matkustajasatamaan laivalle mennen tahi sitten jossain suuremmassa lähiössä joka on kenties rakennettu jotain 70-luvulla ( kait 70-luvulla, en ole aivan varma näistä vuosikymmenistä ) ja sit sen tyylisesti. Näyt ja niistä saamani vaikutelmat sekä "informeissonit" ovat siis olleet sitä myöte sitten sellaset: kovaa ja rumaa rakentamista. Ei kaunista, ei miun.
   Tätä mielikuvaani kumosi jo heti ekana aamuna tälläinen kaunis ( viljelisinkö taasen sanaa "ihana" ? ) näky:
voiko olla ihanampi kodin lattia rakenne? Tuollaset leveämmät lattialankut joihen välien kitit ovat jo aikaa sitten parhaat päivänsä nähneet ja näin sitten muuttaneet ( ? ) jo ammoisilla ajoilla johkin toiseen huusholliin lattioiden tilkiksi.... Ei vaine. Ihanan "aukolliset" lankkuin välit.






   Ja nää portaikot! Huh! Mitkä aikojen patinoimat askellukset! Siis tällaset ne pitis olla nykyaikaisetkin portaikot. Tällaset pyöriät, pehmeän näköiset eikäs kantti-kertaa-kanttiset. Tietty tässäkin aika on ollut se "armollinen" tekijä sillä tämäkin talo on jotain 1900-luvun alkupuolla, vahi olisko jo 1800-luvun puolla, rakennettu ja näin sitten nämäkin portaat ovat ehtineet erinäisissä millonissa askeltamisissa tähän malliin kulua. Siin pitää uudemman rakennuksen viel "tovinen" vuottaa ennen kuin tällasen pyöreyden kupeellen saa.
Tässä porraskäytävässä oli sekin ihanuus että tämä oli remontoitu, ( oiskoo oikee sananen rekunstroitu? ) niin että tyyli oli entinen. Koristemaalauksia ja värisävyjä myöten.






   Tällainen oli/on pihapiirinsä. Suljettu piha jonne pääsee portista sisälle jos vain tietää porttisen sen tunnariluvun oikein nakutella.
Kun kattoo nuita akkunoita niin näkee kuin on niillä korkeutta. Ja se taasen tarkoittaa että sitten pitää sisäölläkin olla huonehin korkeus aikamoinen. Olikin... mitähän se ois ollunna jotain kaksi-kolme metrisiä. Silleen että esin tässä tyttärein huushollissa oli kiinteästi rakennettu kerrossänky jossa sit pystyi siin ylimmällä tasolla aikaimmeinen ihan hyvin pystyssä viel seisomaan. Eli korkeutta kyl piisasi toooooo-si hyvin.
   Jotenkin mielessäin on ollut että tällaisissa pihoissa, tällasissa taloissa asuu "vain" ihmisiä mutta tässä kun muutamia kertoja lävittensä käyskentelin niin hokasin että siinhän toimii "kivijalassa" jokin vaatteiden pesula ja päiväkotikin! Siis ihan tässä pihan puolella "kivijalassa". Sekin tavallaan "a-haa -elämys" näin "maalaistollolle".

   Kun tyttärein, ja hänen vuokranantajansa lähtivät töilleen ja tyttärein miun oli sitä ennen vähän miulle tienoosta tästä kertonut niin miepä likka sitä lähdin omille teilleni het kunne lutviiduin. Ja vakaana tavoitteenani päästä ihan ENSIMMÄISEKSI meren rantaan!
Sitä enne kuitenkin ohitin tämän jänskän paikan. Tään nimi oli joku Viiskulma tai jotain... mut sellainen joka kertoo siitä et tässä risteytyy keskenänsä viisi eri katua. Tai siis kulkee viiteen erisuuntaan katuja. Siis ymmärrättehän?



   Tään risteyksen jälkeen otin suunnakseni ( kun fyysistä, perinteistä karttaa en omistanut, enkä nettikarttaa tykkää "plärätä" ) ensimmäisen vihiriän minkä silmiini sain. Päättelin nähkääs näin "loogisesti" että misä vihriää, siellä puita. "Misä puita, siel puistoa ja nurmikkoa kera rannan." "JA RANTA tarkoittaa että MERI on siellä lähellä!"
Niinpäs mie sit kotvasen kuluttua sinne pääsinkin...



Usotteko te Armaat Lukijain ettäs tää se oli miun tään matkain suurin täyttymys! Tää et mie pääsin merenrantaan! Jaoinkin tään ihanaisen hetkeni het´sillään kaikkien Naamataulu ystävieni kera "huutain" siellä suureen ääneen ettäs "MERI ja mie!".  Oli se sen verta iso asia miulle. Se vaine pettymyksenäin ettäs oli pirun kylmää, kun en tuota osannut aamusella kämpältä lähtiessäin sopivanmoisesti yllein vaattehia pukia. En arvannut ettäs niin kolea keli olikin tänään. Tiesin tietty et meren seljältä tuulee mutta ettäs se sit kolean kelin, sään, myöte NÄIN kylymältä tuntui!
Napittelin vain villatakkiain veil enempi kiinni, nostin kaulusta pystyyn ja "puskin läpi tuiskun ja tuulen" kulkien puiden ja puistoin katveissa. Ajatellen et kyl tää tästä viel hyväksi muuttuu. "Periksi ei anneta. Ei millään." "En palaja "kotia" lisää vällyjä ettii, en."
Näin niskä köyryssä, selkä tuulta kohen mie matkaani jatkoin kohti uusia uria, kohti uusia "seikkailujain".



   Kaivopuiston laelle kiivettyäni totesin että aikas pienoinen se tää paikka sit kuiteskin on vaikkas se ain tuolta töllöstä Vappupirsekitään kattoissa kovin isolta näyttää! "Tällanen pieni, pahanen, mäennyppylä vain."
Tsiikasin sieltä laelta suuntaan ja toiseenkin...



... atvaillen että on täsä kuiteskin sen verta korkeutta ettäs jos tätä alvariinsa lenkkeillessä kapauais ylös ja alas niin ihan kait se kuntoilusta kävisi. `Aivan kuten näyttää puuskuttavan useammatkin parhaillaan näitä rintehiä pitki.´
 

Mäen nyppylän tään "taakse" mentyäin löysin sieltä tällaisen pienoisen leikkipuiston. Ihastuin niin tähän Lohikäärmeeseen. En tiedä kuis tällä leikitään ( vahi kavutaanko vaine "kuhmuroidensa" ylle ) mutta ihanan näköinen se jokatapauksessa on!
Ja tuolla takanaan on Lintukouro laulelemassa laulujansa! Taisi olla tyyliin Korppikotkasta johkin Pullasorsaan asti kokoonpanonsa. Oli ovela hetki katsella näitä lintusia kun samaan aikaan läjeisten puiden oksistoista kuului aamun oikeiden lintukuorojen laulut. Himpun ristiriitaset tunnelmat mutta kaunista kuuneltavaa se oli.



   Tässä käppäilen Enrenströmintien rantamaisemissa. Siellä oli tällainen kaunis ( meinasin taasen sanoa et ihana... ) yksinäinen puu. Yhdeltä puulta tää näyttää vaik oikeestihan täsä on kaksi vieretysten, yhdessä, rinnatusten. Eivät toistansa hyljänneet ole...
Miksi nämä ovat viel lehdetönnä kuten monet muutksi puut tääl Capital´ssa(kin) viel olivat? Tuleeko näihin himpun myöhemmin lehdet - onkoo nää sellasia puita? Jotain Lehmuksia tai jotain...?



   Täänkin mie sieltä rannaltansa löysin. Tällanen ypö-yksinäinen, betonista valettu istuin! Keskellä tätä kivikkoa, kallion kupeessa...



... kattoin tuonne suuntaan. Onkoo joku hiissannut sen tähän varta vasten? Onkoo se siin että siin voi istua hän ( hiissaaja ) tahi joku toinen ja ihastellen ihmetellä tätä maisemaa ja meren sekä luonnon vaihtuvaa talua?



   Sarjassani: Ihana. Ihana, "värillinen" väripilkku kaiken tään tasa-sinisen ja -vihiriän seassa: PUNAINEN paatti. Liekkö jokin hinaaja vahi mikä lie. Tuoleta niemen takaa se tulla puksutti ja ulapalle taisi mieli "miekkosen" vetää...



   Edelleen sama gaattan. Taitaa horisontin edessä häämöttää jokin Suomenlinnan torni. Kaunista Aurinko Armahan säteiden välkettä lainehin pinnalla.



   Tähän mie en osaa sanoa mitään muuta kuin kattokaa. "Tuo meri ja tosa oikialla tuo KÄVELYkatu, sen kaarre ja kaarteen kaareva varjo... 



   Tää taitaa olla yksinkertaisesti Luoto nimeltänsä. Tämä on siin Valkosaaren kupeessa... Ja saarinen tää - ei kun LUOTO tää, "omistaa" tuollaisen ihanaisen, vanhan, "pitsisen" talon. Vahi pitiskö puhua huvilasta vahi jopa kartanosta?



   Täsä kohtaa mennessäin kohti Olympia- ja Makasiinilaituria, hokasin mie että TÄÄLLÄ Capital´ssa onkin erikseen, rinnatusten, eri väylät jalankulkioille kuin myös pyöräilijöille! Vau! ( Siksi korostin tuossa toiseksi edellisessä kuvassani sanaa KÄVELY-katu. ) Onpas hyvin oivallettu moinen jutska.
Onhan siin se hyvä et kumpaistenkaan ei tarvii "vahata" toistansa et misä menee, tuleeko eteen, tms.. Saapi "suhautella" vain ielleh-järilöih" ja se siit sit.

   Mihkä lähtisin? Aika hyvät olis kilometrit edesä viel... ( Taisi olla sien Makasiinirannan kohdilla tää viittanen. )



   Tään koppasin kännylläin, tään kuvasen. Näköjään sitä oppii sitäi hyväksikäyttämään ajan myöten vaik siin keheno kamera onkin. Mutta joissain paikoissa paikkansa pitää. Tästäkin nappasin kamerallakin kuvasen mutta siin tuli sen verta pahasti varjoa tuon Ammulin naamalle et ei sitä viiti tähän laitella - vaik tarkempihan se kyl on...
Ammuksi tätä kait voi siteerata vaik kun tarkaan kuvaa katsoo suurentain niin nimensä on "Black Angust" ( harmi kun en huomannut silloin paikallansa koko nimikylttistä ) ja tekovuotensa on joko 2013 tahi 2015. Tekijän nimestä selkoa saa en.
Iloinen oli yllätys nähdä tällainen päivää paistattelemassa siellä rantakadun reunustalla.



   Ja tääkin oli iloinen yllätys: tällaiset värikylläiset "ilopillerit" keskellä ankean harmaan ja oranssisen ( kaik myyntikojuen pressut/katokset ) Kauppatorin. Hymyyn veti aivan väkisin, suupielet.
Kyselin myyjiltä kojun tään että saanko kuvata, jne. ja että mistä moinen oivallus? Kertoilivat saaneensa nämä jonkin toisen kahvion jämistä. Olikohan et myyntijämistä.  Ja et heil on jossain toisessakin paikassa samanmoiset kalusteet - jos en nyt näin muutaman päivän jälkeen väärin muista...



   Näin Savolax´ssa tiedän mitä on Betoni Porsaat mut enpäs tuota muistannut et Capital´ssa ne onkin Betoni Kirppareita! Lisää tällaisia - ehottomasti ja sit viel....



... näin väritettyinä/maalattuina kuten seuraavana päivänä näin siel katukauvassa!

   Tyttärein mainihti aamusella että sitten tuolla Pienellä Roobertinkadulla on sellainen ihana kirjasto jossa hän aina käy. "Siellä varmaan on siulle katsottavaa. Ja siellä on sellaiset pyöreät ikkunat. Ja sitten siellä on..."
Ei miulla ollut vasite tarkoitus siellä sen kummemmin käydä ( kenties sit ehtoola tyttären kera kun töiltänsä tulee ) mutta ihan sattumalta satuin kohallensa paluumatkallain joten mihkäs itä siit sit menis kuin sinne sisälle vain. Ja hyvä oli et meninkin. WAU! sitä kauneutta ja arkkitehtuuria! Väkisinkin tuli mieleeni et voi, miksei kaikki Suomen kirjastot ole tällasia? "Miksi ei?" Siis tällasessa kirjastossa todellakin viihtyisi. Ihan kirjoja lainaamassa kuin myös vain "sillailemassa", aikaa viettämässä. Voisiko ihanempaa ympäristöä, paikkaa olla!



Tämä on Pohjoismaiden ensimmäinen, vuonna 1881 rakennettu, nimenomaan yleiseksi kirjastoksi rakennettu kirjasto joka on tyyliltään uusrenessanssinen.  Tämä toimi Helsingin pääkirjastona aina vuoteen 1986 asti!
Alkuperäisen rakennuksen suunnitteli Carl Theodor Höijer mutta 1920-luvulla Runar Eklund rakennutti tänne lisäkerroksen ja uuden portaikon, sekä muutenkin tätä "rustailtiin" vuosien saatossa niin että alkuperäisestä ei paljon jäljelle jäänyt. Kunne sit 1988 Olof Hansson suunnitteli kaiken uudelleen entisöiden rakennuksen alkuperäiseen tyyliin ja suunnitellen mm. ...



... tämän valopihan Kirjatornin jossa on tämä upea, mahtava, portaikko! Täsä aivan mykistyi kun tämä vastahan tuli. Voi tätä kauneutta...



... ja tätä ihanaista "ykseyttä" joka täällä Kirjatornissa vallitsee. Ainakin näin kesäisen aurinkoisella säällä kun Aurinko Armahan sätehet nuista akkunoista sisälle leijailevat.



 Tää on sit varmaankin se "kiistelty" portaikko jonka Runar rakennettu ja jonka sit Olof ennallisti uusrenesanssiseen tyyliin sopivaksi.
Ei kyl uskoisi että nämäkin seinät, portaikko ja lattiat ovat kivi- tahi betonipintaiset, sen verta kaunihin nämä ovat. Kaik nuo veistetyt portaiden kaidetolpat, pylväiden "juuret" ja sitten viel seinillänsä olevat ihanaisen uusrenesanniset maalauskuvioinnit. Puhumattakaan nuista ihanista akkunoista ylt´ ympäriinsä koko kirjaston. Niin ulko- kuin sisäpuolellakin! ...
   Mie en sit millään nähnyt siellä seinustoillaan mitään ymmyrkäistä-pymmyrkäistä akkunaa kuten tyttärein miun kertoili, ja niin mie sit neuvokkaana kysäisin eräältä kirjastovirkailijalta että onkohan tääl josain sellaista ja sellaista akkunaa? Ei osannut hän vastata mitään - ei tiennyt. Sanoi et ei hän kyl muista missään nähneensä... Mutta katsokaatte: mie löysin ne! Haa! Löysin!
Niitä olikin pitkin tämän kirjaston sisätilojen ja taisipa yksi olla ulko-ovenkin päällä.
   Loppu kommentiksi tälle kirjastolle mukaillen esitteestään kopsattuna: Tämä kirjasto omaa pitkät perinteet ja sijaintinsa on hyvin keskeinen täällä Capital` ssa. Mutta silti tärkeintä lie se että kirjasto tarjoaa käyttäjälleen tietoa, elämyksiä, viihdettä ja virikkeitä. Kirjastonhoitajansa Valfid Vaseniuksen mukaan kannattaakin miettiä: "Kuka voi laskea niiden ajatusten määrää, joille kirjasto on antanut pesäpaikan ja siivet?"  - Voiko tätä paremmin sanoa?



   Tämä Castelli, tämä on upea! Eikäs mikä vaine mahtavuus vaan paloasema! Näin mie muistelen tyttärein kertoneen... Eiks oon vaine upea? Siis tuo koristeellisuus, tuo mahtavuus! Wou!
 

   Entäs siten tää ja tään ihanuus?
   Tämä on ns. tyttärein kotikirkko. Johanneksenkirkko jonka kaksi piiiiiiit-kää tornia piirtyvät Capital´n horisonttiin näkyvästi katsoipas sit tätä pääkaupunkiamme mistä suunnast atahansa. Ainakin näin keskustan piirissä ollessa. Ja sen erottaa lukuisista muista kirkoist aja niiden torneista siitä että tälläPÄ on KAKSI tornia eikäs vain YHTÄ sellaista!
Edesauttaneen tätä näkyvyyttä varmaan se että tämä sijaitsee tällaisen pienen-ison mäen, kallion, päällä. Siis korkeammalla kuin heisillään ympäröivä tienoonsa.
Tästä en tiedä tekijäänsä, rakennuttajaans, suunnittelijaansa mutta sen mie vain loineh lausumahan ehtoolln korvalla Korvallein ettäs tää on sit sellainen kirkko...



... josa mie voisin ihan hyvin mennä naimisiin.
   Kun pistäydyin täällä sisällänsä niin täällä oli pappi kertomassa jollekkin koulukasryhmälle tästä kirkosta. Se oli vaine ruotsiksi joten enhän mie siitä ylen äijy ällentännä mitään. Surku. Olisi se ollunna kiva tietää jotain tästäkin rakennuksesta.
Toviksi istahdin "tohilleen" ja huomasin että onpas taasen jollakin välähtänyt hienosti: nuiden jokahisen penkkirivin käytävän puoleisen päädyn päässä on niiden sisäpuolella laitettuna sellainen soihdun tahi kukka-asetelman pidike kiinni. NE ovat siel kivasti piilossa niin ettei ne "rumenna" tätä kirkon yleistä näkymää mutta sitlti ne ovat siel olemssa sitten kun niitä tarvitaan. Ja siel ne ovat oivallisesti poissa käytävän puolelta ettei ne sit häirihhe käytävällään kulkijoita. Esim. jokin kukka-asetelman "rönsy" tartu morsiammen kutreihin tahi morsiuspukuun kiinni.



   Entäs tämä? Tällainen näky hämmensi miuta, tällaista "maalaista", pienen pitäjän eläjää jok ei SUURTA Maailmaa paljoa nähnyt ole.
Siis kirkossa kiinni, ihans iin takana oli tällaiset leikkipuistot rivissä mäkeään alas asti. Ihmettelin moista et onkoo ne siin esim. sitä varten että sit kun kirkossa on tilaisuuksia niin siellä saavat perheiden "eläväisimmät" touhuilla enimpiä energioitaan välleen poies? Vahi miksi? No, kysyvä kun ei tieltään eksy nin miehän taasen tomerana siit kyselemään pouistoissansa olevilta täti-immeisiltä että miksi näin? Mitä nää on?
Ja vastaukseksi sainkin ihan loogisen selityksen. Nämä ovat tässä siksi että tähän on vain rakennettu tällainen leikkipuistojen kolona ( olikohan kolme vahi neljä perätysten? ) kun ei täällä kaupungissa ole jokaisella päiväkodilla omaa leikkipiha mahdollisuutta. Ja tääl ne sit käyvät joukoltansa ain leikkimässä kun tarvista on. Kaik täsät lähitienoiklta olevat tarhat.
Mietin että onpas ihan loogista. Ja käytännöllistä. Ja, ja... saavathan sit ne kirkonkävijäjätkin tässä leikkiä... ja kaik lähitienoon lapsetkin vaik eivät olisikaan tarhassa.

   
   Ehtoon puolla lähdimmä tyttärein kera "hummailemaan". Tarkoituksenamme oli kävästä Uspeskin katedraalissa mutta huomasimme että se oli juuri vajaata tunti sitten mennä kiinni. Tuumasimme et mie sit huomenissa käyn siellä yssiksein: näyttää aukiivan klo.10.00.
 Keskustaan käppäilessämme teimme paluutamme rannan tuntumassa ja juuri ennen Kauppatoria törmäsimme tällaiseen jutskaan. Tyttärein on tämän varmaan monesti muulloinkin nähnyt mutta miullehan tää oli uutta. Tällainen rakastavaisten silta johka he ovat lukkonsa kiinittäneet liittonsa, siteittensä, vakuudeksi. Mahtava ajatus ja mahtava juttu! 






Sen mitä mie äkkisiltään sieltä tsiikailin niin tää taisi olla ns. vanhimmasta päästä: vuodelta 1969, tai sitten onhan tää voitu tuoda tähän nyt myöhemminkin muttas lukkoon on vaine kaiverrettu sen liiton alkumääre.



Tälle lukkopesälle ei ainaskaan tule vilu talven kylmillä tuiskuille vai oiskoo lie nuttu yllensä laitettu siksi että se suojaisi tämän lukon laittaneiden liittoa? Pitäisi liiton lämpimänä?



Kaksi lukkoa päälletysten kaunihisti mutta toi taaimmainen miuta enempi kiinosti kun se oli sen verta jykevää tekoa ja ihanan vanhahtava. Tektitystään en muistaakseni selville saanut.



Sarjassamme "Takuuvarma numeroyhdistelmä". Voihan sen näinkin ilmaista...



... tai näin perinteisellä Abloy-lukolla.



Tai sitten näin kauniisti kera numeroyhdistelmän :)



Kyl tääl Capital´ssa näki jos jonkinlaista menijää ja jos jonkinlaisella menopelillä menijää... skeittaajiakin muttas tätä me tyttärein kera kahdestaan ihmeteltiin ja kummasteltiin pohtien et mik on tää vehje oiva jok nuin yhdellä, leviällä, pyörällään menee? Tää mies ei nimittäin milloinkaan tähän mitään vauhdinkaltaista lykkinyt. Hän vain ain seisahtuessaan mms. valoihin toppasi johkin kädellään kiinni ja sitten kunne oli aika mennä niin päästi irti ja ka - sit mentiin taasen. Tyttärein miun sano et kun oikein tarkaan kattoo ni kato kuin tuo mies silleen himpun painoonsa muuttain etukenoon antas ain tuolle menopelilleen komennon lähtiä liikkeelle.
Tiijä häntä kuis tää sit toimii mutta oivanlainen menopeli. Mielenkiintoinen, etten sanoisi...



   Kaupungissa täsä oli juuri menossa sellainen 10e/ateria kamppanja joissakin ravinteleissa ja niitähän me sit metsästettiin. Päädyimme sushi-ravinteliin kun mie en ole ikkään sellaisessa käynyt ja sellattiis syönnyt.
Tilattiin kaksi erilsista annosta ( kuten kuvastani näkyy ) ja sit makusteltiin puolin ja toisin. Ihania, maukkaita olivat kun ei vain ( siis mie ) kastellut nuita palasiaan/annoksiaan ensin tuohon liemeen jok sitä varten tarjolla on. Eikäs toi vihreä tahnakaan mitään hirmu herkkuani ollunna... Mutta nuin ihan vain "raakana" syötynä ( siis ilman nuita lisä mausteita ) niin mitä hyvimmän makuisia syötäviä! Voisin ottaa vaik uusiksi.

  

   Uusi päivä ja uudet kujeet...
   Taasen naiset nämä muut siit kodista lähtivät aamusella töillensä ja mie jäin lukea vuottamaan jotta Kellonen tuo Tikittäväinen kulkisi likemmä sitä kol.10.00. jolloin se Uspeskin katedraali avautuisi yleisölle...
   Lähdin kuitenkin himpun aikaisemmin matkaani jotta kerkesin ennen tuonne katedraalille pääsyäin käydä mm. linkkiasemalla varmistamassa kuis kauan tähän menomatkaani menee huomen aamulla - jotten "reis´ sijalle jäisi". Oiskiin se ikävä kun matkani jo netinkautta lippuja ostaissain olen maksanut ja halvalla saanut ni nyt sit huomen aamulla en ehtisikään bussiini ja joutusin maksaa korkeamman hinnan uutta lippua ostaissa! O-hoh!
   Tämän tarkistettuain käppäilin vähän siel sun tääl - ja etenkin tääl...



   Siin Kamppin kupeella, oiskoon Narinkkatorilla, satuin paikalle kun sinne vaelsi jokahiselta suunnalta tällaisia pieniä "liivipukuisia" piipertäjiä ohjaajiensa kera. Ihmettelin heidän paljouttaan jo tuolla linkkiaseman "luolastossa" ja kunne tänne maanpinnalle, torille, ehättäydyin nin kysäsinpäs mie sieltä jolta-kulta tätä "näytelmää" katsonulta olijalta että mitä tämä on? Tämä tätinen kertoili miule et nämä ovat Capital´n eskarilaisia jotka ovat juuri eilen saaneet todistuksensa kevätjuhlissaan ja nyt sit kokoontuvat tänne jotain esitystä varten. Ei hänkään kait tietänyt sen tarkemmin siitä esityksestä mitään mutta sitten kunne tovi aikaa raksutti etiäpäin niin näin kuin tuonne eteen "skriimille" ilmestyi tuollainen video jossa jotkut esi-lauloivat ja sitten nämä piipretäjäiset pienoiset tanssivat niiden mukaan.  Sankken mielenkiintoista näin suuremmalla ja pienemmänväen  massalla tehtynä.



   Tästä samaisen Narinkantorilta ( vai olisko Kamppintori? ) kupeelta bongasin tämän jännän pytingin. Hämmästelin ja kummastelin sitä taasen alkuksi. Mietin mik on tuo outo uus juttu kunne näin jonkun kulkevan tuolta takaa ovesta sisällensä tään viereisen rakennuksen. Miehän tietty peräänsä sen ja huomasin kuin siel kaksi ystäväm-mällistä henkilöä toivottivat miut tervetulleeksi sinne ja sitten ohjasivat miut peremmälle itse "pytinkiin".
Se olikin Kamppin kappeli! Siis kirkko!
Tämän ovat suunnitelleet Mikko Summanen, Niko Sirola ja Kimmo Lintula. Tämä on rakennus jonka tekemiseen on käytetty kolmea erilaista puuta: ulkoseinät ovat kuusta, sisäseinät ovat tervaleppää ja kalusteet sekä sisäovet ovat saarnea.
Ja tämä on rakennetttu tähän jotta ihmiset voivat kaiken tällaisen kaupungin tohinan ja kiireisen arkensa keskellä käydä täällä hiljentymässä toviksi. Tätä ei saa varata yksityistilaisuuksiin kuten esim. häitä varten mutta sen sijaan täällä järjestetään erilaisia hää- ja kastetapahtumia. Täällä ei pidetä jumalanpalveluksia mutta kuitenkin joskus lyhyitä hartaushetkiä, ja joskus konserttejakin.



Tämä sali on 11,5m korkea.  Katossaan on äänieristeenä kipsilevyä.
Tämä on, sanoisinko, hyvinkin minimalistinen sisustukseltaan, ja varmaankin näin siksi että atänne hiljentymään tullessansa eivät ajatuksensa harhaan hajattelisi kera kaikenlaisten koristeellisten kuvioiden ja koukeroiden vaan rauhoittuisivat siihen paikallensa - tyhyyteen. Mielikin pääsisi rauhoittumaan sen rauhoittuvan ihmisen kropan lisäksi.



Tällaisen röykkiön huomsain kappelin seinustalta. Ovatko nämä koristeeksi vahi olisivatko esim. istuimiksi kirkossa kävijöille? Nämä kuin muutksin tämän kirkon tekstiilit on suunnitellut tekstiilitaiteilija Tiina Uimonen.



   Tästä mie juttelin tyttärellein...
   Täällä on monen, monen liikkeen nimeneä sellsisia nimiä joita ei voisi kuvitella täällä Savon sytämessä laittavansa minkään, saati omansa, liikkeen nimeksi. Niillehhän naurettaisiin "päin näköä". Ei, ne pitää olla jotain "maailmallisia" ja mieluummin englannin/amerikan kielellä tyyliin "café", "Big"-sitä tahi tätä, "Shop"-jotain, "Salonki"-tuota, jne..  Täällä sen sijaan löytyy näin "maanläheisiä" nimiä kuin tääkin "Maalaistentalo"...



... täsä ihan Forumin...



... ja Ajataren kupeessa. ( Kuka muuten muistaa ammoista mainosta töllössa: "Ajatar on Foorumissa, Ajatar on Foorumissa..."? )
Sitten oli jotain tyyliin jotain sellaisia kuin esim. "Kitupiikki", "Kisälli", tms.. Nuin esimerkillisesti sillä olen pahoillani et en kirjannut niistä edes osaa itelleni ylös - tai kuvannut kuten nyt tuota Maalaistentaloa. Olivat ne sen verta jänskät nimet...



   Tämä näky tuli vastaani jossain Rautatietorin vaiheilla. Ihmettelin et kuka kumma on ripustanut omansa, ja varmaan naapurinsakin, paijat kuivumaan tähän tyyliin?
Luin kuitenkin siitä viereltänsä että nämä ovat Kaarina Kaikkosen "Kasvun henki" ( 2016 ) -teokseen lahjoitettuja paitoja joiden jokaisen "sisällä on sykkinyt lämmin sydän". Ajatuksena on ollut kait se että nämä paidat korkottavat kohti kevään valoa...



   Ja tämä näky sitten Rautatieaseman jälkeen... Tiedä en mik rakennus tää on mut kun katsoin tätä siellä luonnossa niin näkyhän oli komia. Meinaan tuon rakennuksen arkkitehtuuria taasen...
Nyt kun sitten katselen tätä näin jälkikäteen valokuvasta niin mieleeni piirtyy kuva jossa olisi taustakulissina ( siis sellasena serminä tai jotain... ) tuo rakennus kera muiden rakennusten ja näyttämöllä täsä edessä näyttelijöinä ovat nuo autot. Siis tuo tausta piirtyy mieleeni ihan vain taustana eikä siitä mitenkään esiin tule tuo kuvaamani rakennus... se on vain tuollainen "pläkki" tasainen tausta.
Eli täysin epäonnistunut kuvaukseni - surku.

   Tuomiokirkolle mentyäni käväisin siellä sisällä. Kaunista oli mutta sielti kovin yksitoikkoista... tavallista luterilaista tyyliä.



Melkeinpä voisin sanoa että täältä ulkoapäin, täällä ulkoa kaukaisuuteen katsottua, oli näkymät "komiammat".
Tähän miekin monen muun kanssa "taivastelijani" kera istahdin toviksi ja summailin matkaani tätä...



" Tällainen nostalgia matka:
Kuin silloin ennen muinoon tyttöpäänä amiskan aikoina...
Amsikan aikaan jolloin viimeksi näin eilen treffaamani opiskelija kaverini...
... ja aikana jolloin viimeksi käytin tällaisia tänään ostamiani "tennareita" tyttöpäänä."

   Tuomiokirkolta "eksyin" vastapäiseen "turistiliikkeeseen" ostaen sieltä ystävälleni tulijaisiksi uusiotuotantona "vanhanaikaiset" hiuspompulat. Sellaiset ihku ihanaiset...
   Matkani jatkui ielleen: äkkäsin Tuomiokirkon Senaatintorin alanurkalta erään museon josta tyttären kera aiemmin juteltiin. Hän kertoi että olisipa jännä käydä katsomassa sitä kun se on nyt vasta toukokuussa avattu...
Kävelin utelijaana sisälle miettien että käännyn takaisin jos se jotain kostade. Maksajaksi en kuitenkaan joutunut vaan sinne pääsikin ihan nuin vaine sisälle katselemaan.
   Museon nimi on ihan vain "Uusi museo" jossa oli/on neljä eri näyttelyä pystyssä: "Helsingin valitut palat", "Lasten kaupunki", "Särkyneiden suhteiden museo" ja "Aikakone".



Tämän museon aulassa oli tuloaulan yksi seinä "tapetoitu" näin ilmekkääksi. Kaikenlaisia, alkuperäisiä joukkoliikennelippuja, iltamien ohjelmalehtisiä ja tanssijulisteita esittäviä, kuvia täynnä.
   Käväisin "Aikakone" näytöksessä joka kuvaa Helsinkiä noin sadan vuoden takaisin kuvin ja filmein sekä äänittein. Ei sanottavammin sykähdyttänyt syväntäni.



   Seuraavaksi ajelin hissillä ylimpään kerrokseen katsomaan "Särkyneiden suhteiden museota" joka oli äskeistä kiinnostavampi.
   Täällä kaikki esillä olevat esineet ( hyvinkin "arkiset" ja nykyaikaiset ) ovat Helsinkiläisten sinne lahjoittamia omia esineitään jotka kertovat jonkinlaisen tarinen heidän tai heidän jonkun läheisensä tarinoita rakkaudesta ja sen menetyksestä.  Mm. tämä reppu tässä on on "Laskuvarjon valjasreppuyhdistelmä" jossa joku kertoo kuinka hän tapasi jonkun ensimmäisellä laskuvarjohypyllään. Kuinka tämä toinen opetti häntä laskuvarjohyppä; "karastettiin taivaalla leikkimistä ja rakastettiin toisiamme." Mutta kaikki päättyikin ikävästi kun hän sitten kuoli hyppyonnettomuudessa.
   Sen verta olin kiinnostunut tästä osasta tätä museota että lukasin esitekirjastaan kuin aikoinaan kahden kroatialaisen taiteilijan, Olinka Vistican ja Drazen Grubisicin, erosurusta oli saanut alkunsa tällainen alkuperäinen  museo. Se on Kroatian Zagrebissa, Museum of Broken Relationships, ja sinne on kerätty esineitä sekä tarinoita ympäri maailmaa.



   Tämä perus-huusholla kuvaava näyttely oli varmaankin "Helsingin valitut alat" -osiosta... en muista tarkaan et oliko näin. Täällä oli joka tapauksessa tällainen ihana pala menneisyyttä joka kuvasi jonkin perhaan ihan arkista kotia ja sen aikaista tarveaineistoa siellä. Tänne oli mukava piipahtaa; eräs pariskunta asettui juuri mukavasti istumaan paikalla olleisiin tuoleihin ja nurkasta olevasta radiosta soi ( tai siis oikeesti varmaan jostain toisesta masinasta... )  manhaa 50-luvun iskelmämusiikkia. Tuli hyvin kotoinen tunnelma.
Monet asiat, esineet, olivat miullekkin tuttuja lapsuudenkodistani.

  Tuolta "kotituvasta" kuljin kohti "Lasten kaupunkiin" jonne käviöitä kutsuivat näyttelyarkkitehti Harri Tarkan 1700-luvulta aina 2000-luvulle asti kuvaavat  erilaiset piiroshahmot joissa oli kuvattuna perheen pienimmät ja vanhemmatkin hahmot. Oli tyttöä ja poikaa. Oli mummua ja vaaria. Meitä kaikkia siis. Kiki hahmot olivat ihanasti toteutettuja ja piirrettyjä. Tämäkin ongelta tuleva poika - eiks ookkin vaine ihanainen poijan-kossi?






   Tämä täsä on sitten samaisen näyttelyn kauppapuoti. Olisiko ollut se kauppias Johan Sederholmin puoti...
Täällä oli se mukavaa että vaikka tämä nyt museo olikin niin tässä "lasten kaupungissa" sai kaikkiin esillä oleviin esineihin ( jotka eivät ole erikseen vitriinien sisällä ) ja asioihin sain koskea. Niillä sai vaikka leikkiä ja paneutua näin kulloistakin paikkaa kuvaavan miljöön askareihin mukaan. Esim. tässä puodilla vaikka asiakkaan tahi miksikäs ei - vaikka puodinpitäjän, kauppiaan, rooliin.
Oli kiva huomata kuin oli näin otettu lapset huomioon ja suunniteltu ei-niin-tärkeilevä museo heidän tarpeisiinsa. Ja se että leikkimällä oppii - sehän se tässä onkin varmaan se kantavin teema jolla sitten moni lapsi oppii ja mieleensä painaa erilaisia, eri aikakausiin liityviä, juttuja.



   Tämä oli aivan pakko kuvata!
   Periaatteessa ( esitten mukaan ) kaikkialla tässä museossa on käytössä Falkman-fontin mukaiset opasteet kävijöilleen mutta tämä ei nyt ainakaan sitä ole. Tämä on ihan "yleismaailmallinen" fointti näin Suomemme maassa kun kysessä on nimikyltti johkin kotiin tahi toimistoon...
Se vaine et tämä "toimisto" ( ja kaikki vastaavat "kanssasisarensa" ) sijaitsi tämän museon VESSASSA. Eikäs missä tahansa vaan siellä vessakopin SISÄpuolella. Jokahinen vessakoppi ( ainakin naisten puolella - vai oliko niin että oli yksi vessa joka oli sekä miesten ja naisten käytössä... taisi muuten olla niin )  oli saanut ovensa kylttiin jonkin Helsingin kaupunginosan nimen. Tämä sattui olemaan Ullanlinna.



   Museosta lähteissäin loin viel viimo katsehen naapuritontille päin ja nappasin kuvan Tuomiokirkosta näin kaukaa.
Onhan se komia - ei siin mitä. Ja mahtavankin oloinen kun näin mäenpäälle on pruukattu sijoittaa...
   Katseeni kuitenkin kiinnittyy tähän kuvaavaan "ilmatilaan" jossa raitiovaunujen sähköiset johtimet viitoittavat monenmoiset kulkureittinsä. On kuin olisi kattava katto kadun yllä.  Ja vastaavasti tietty sitten maanpinnalla on näiden -vaunujen kiskot. Yhtälailla risteilevät ja maanpintaa kuvittavat verkostot. Kera tyypillisen "vanhan kaupungin" mukulakivipäällysteen...



   Museon nurkalta "kurvasin" Kauppatorille päin ja äkksin kohta siitä vasemmalta kutsuvan näköisen syvennyksen, sisäänkäynin, ja poikkesin sinne. Etsin gluteenitonta evästä mutten löytänyt sieltä Vaelsa-ravintola/kaffiosta mitään sellaista.
Sen sijaan löytyi tällainen loistava sydeemi kesäkukkasille. Juttelin todennäköisesti paikan omistajan, tahi johtajan, kera siinä tovin ja hän kertoili että kun vain hän kerkiää niin laittelee tähän lisää kukkasia ja nuo jo olemassa olevat istuttelee ihan perusteellisesti - ne ovat siinä nyt vain nuin "valehella" laitetut.
   Alla olevan kuvan taasen nappasin jo edellisenä päivänä Kamppin Ruohonjuuri-liikkeestä. Tässä on ns. viherseinät joiden pitäisi parantaa kyseisen huoneen tahi huoneiston ( tässä tapauksessa liiketilan ) ilmatilaa. Suodatta kaikenlaisia epäpuhtauksia ja antaa tilalle puhdasta, raikasta ilmaa - ihmisille hengittää.
Se vain että täsä tovi sitten kun olen erään kukkasivuston jäsen, ni keskusteltiin siellä oikein antaamuksella että onkoo tuo nyt sittenkään niin. Joillakin oli kokemusta tälläisessä tilassa olemisesta ja sanoivat että ei välttämättä pidä paikkansa... ja toiset sanoivat, epäilivät että pitääköhän paikkansa...
...sillä kukkaset nämä jotka tähän ovat laitetut, todellakin suodattavat ympäröivää ilmaa lehdillään ja vihreillä varsistoillaan mutta sitten ne näkysällä olevat juuristot ja etenkin se ravinnevesi tms. joka kiertää siellä juuriston seassa raviten itse kukkaa - onkoo ne nyt niin turvallisia kun niistä puolestansa haihtuu ilmatilaan erinäisiä aineosia?



   Kun aikaa kului kaikessa tässä tällä aamupäiväisellä matkallani ihan jonkun verran niin se kunne mie ehättäydyin ihan sinne päämäärääni eli Uspeskin katedraalille asti, oli jo pitkällä keskipäivää.



   Tässä olen vielä matkalla katedraalille kun nappasin tämän kuvan.
   Tästäkin kuvasta huomaa kuin on tämäkin kirkko ( kuten sanoisin että suurin osa kirkoistamme Suomen maassamme ovat ) rakennettu ympäristöönsä nähden korkeammalle mäelle tahi kukkulalle... kuin sen nyt vain haluaa ilmaista, mutta joka tapauksessa niin että sen näkee jo kaukaa katsoissa ja vastaavasti sieltä kirkolta näkee sitten pitkälle "maakuntaan" kun ympärillee katselee.



   Katedraalin pihapiiriin kerettyäni tämä näky oli miulle taasen sellainen yksi "ihmetyksen" aihe.
Kuin on hyötykäytetty jokahinen neliömetri kaupungin sydämessä hyväksi; ei minkäänlaista "hajurakoa" viereiseen tonttiin tahi rakennukseen. Tässä tapauksessa tosin täytyy myöntää että tämän katedraalin oma tontti ( tuo mahtava kallio joka näkyy kuvan keskivaiheilla ) on sanellut niin katedraalin kuin viereisenkin tontin ravintolan rakentamiseen monta "sanasta". Ei vain paljoo likemmä tahi kauemmaksi toisestaan pääsis.
Mietin myös sitä että miltähän tuntuu olla tuolla alhaalla ravintelissa asiakkaana ( tahi töissä ) kun tuo salin tämä osa on näin lasitettua "kasvihuonetta", "näyteikkunaa"?
Varmaankin toisaaltaan hyvinkin kiusallisesta jos sattuu samaan aikaan olemaan kirkonkäviöitä ylhäällä viereisellä kirkon etu/sivupihalla käyskentelemässä. Muta toisaaltaan taasen ihan kivalta kun tässä välissä solisi ( varmaankin ) keinotakoinen puronen putouksineen. Eikä tietenkään kyseinen rinne kalliokylkineen ja siinä olevineen pienine kasvineen ja pikku puineen ole ihan inhottavimmasta päästä katsottavia...



   Kun olin tänne näin jo tullut niin huomasinkin kirkon ovesta ilmoituksen ( kuten varmaan nämä kaikki muutkin kanssaolijani ) jossa kerrottiin että kirkko aukiaakin vasta klo.12.00 eikäs kuten eilen ovessansa oli ilmoitus klo.10.00.
Joten eipäs sit muuta kuin viel vuottamaan toviksi tätä "H-hetkeä" muiden vuottajien kera: istahdin pihanmaallensa yhteen aitauksen kupeeseen, nappasin kuvan muista odottelijoista ja atvailin että kun siin näin pitkine hameineni istuskelin niin ajatteleekohan joku että siin on taasen joku kerjäläinen joka on tullut kerjäämään...



   Sisälle menimme siististi "rynnäten" kuin karja ikään laitumelle....
Mutta sitten sisällä koin pettymyksen kun siellä ei ollutkaan sen siunaamaa rauhaa KOSKA ME KAIKKI olimme sinne tulleet nyt samaan aikaan ja näin sitten oli "tupa" täynnä kansaa... ääntä, liikettä, tohinaa. Ei siis mitään rauhaa, hiljentymisen mahdollisuutta.
Mietinkin että jos olisin tullut esim. jonkun tunnin tahi kaksi myöhemmin niin tilanne olisi kenties ollut himpun toisenmoinen vaikkakin kuin ollaan jo Capital´n turistiajassa menossa mukana.
Eli täältä en saanut sitä mitä kuvittelin mielessäni täältä saavani. Ja näin kun jälki käteen silloista tilannetta ajattelen niin aivanhan tuo nyt on tosiasiana myönnettävä ja tiedostettava juttu. Se vain että mielessäin olin kuvitellut ( siis tosiaankin; saahan sitä kuvitella vaikka mitä mut sit on toinen asia mikä on totta tahi toteutuu ) ja haavellut toista...  



   Liekkö muut tällaiseen "yksityiskohtaan" kiinittää huomiota? Mie kiinnitän. Huomasin tämän jo eilen ehtoolla tyttärein kera pihassaan käydessään ja nyt sitten nappasin tästä kuvankin...
Siis katsokaa kuin on joku tekijänsä ihanasti oivaltanut et aidan ei tarvitse päättyä silleen "toks" vaan sen voi taiteilla näin HIENOSTI. Näin kauniisti - näin ihanasti!
Tähän on sirkkelöity ja hitsailtua tuosta aidan "metritavarasta" tieten ja taiten päätyynsä sopiva kaareva lopetus. IHANA!

   Samoilta kohdilta huomasin myös kauniin ja värikkään koristeomppupuun täydessä kukinnassaan. Ja minkäs mie sille mahdan - kuvahan niistäkin piti kopata :)






   Nämä kaksi kuvaa nappasin ihan vain säilöäkseni paluumatkani kaupunkikuvan ja -tunnelmien tilaa. Sitä ihanan auringon lämmintä, lähes tuuletonta, toukokuista ja kiireetöntä pikkukatujen tunnelmaa.
Siin silmä kuin myös sielu lepää kun vain ei itellään ole mihkään mitään kiirusta - kuten ei miulla ollutkaan.




  
Ehtoon korvalla pohdinne tyttärein kera et mitä tehdään, kun hän oli töistään kotiaan tullut?
Ei me siin paljoa kehitelty kasaan mutta tuumattiin kuitenkin että hän tekasee smootien mukaamme ja lähdemme katselemaan Kauppatorin kupeelle et tokko tuota Suomenlinnaan mentäisiin.
   Rannan tuntumaan ennätettyämme huomasi tyttäreni että jos me NYT JUURI pidänne himpun kiirusta niin pääsemme viel juuri Suomenlinnaan lähtevän laivan kyytiin: töppöstä toisen eteen ja himpun juoksuksi.



   Lautan... ei kun laivan kyytiin jouduttuamme nautimme maisemista ja siitä smootiestamme. "Dokattiin" oikein "Pohojanmaan kautta" loppuun asti. Hyvää se oli, ja mitäs muuta se olisi voinut olla kun siin oli monenmoist hedelmää, sun muuta.

   Tunnelmia Suomenlinnasta:
Näistä en osaa paljolti kaikista kertoilla mutta se mistä en tokase mitään - olkoon kuva sen sanasena.






   Tunneli täältä sinne ja sieltä tänne.
   Atvailimme tyttärein kera että millaistahan täällä ( tämänkin käytävän varrella olleissa ) huoneissa on ollut asua? Kesäisin sopivan viileää? Ja talvisin sit todella kylmää? Missä käytössä eri huoneet ovat olleet tai siteen ne huoneet joiden lattiapinta on tästä käytävästä viel alempana - ne joiden ylitse mentiin tämän käytävän muodostamia siltoja pitkin? Ja mitä on tehty tuolla tahi tuolla ikkunalla: onko nuista pienistä puolustauduttu hyökkääjiä vastaan ja isommista - niin mitä? Pötkitty pakoon?



   Miusta ihana näkymä piippuineen...



Tälle katolle johti puiset tikapuut viereiseltä mäen päältä. Mie tuumailin että tohtisiko tuota... Tytär sanoi että tikapuut ja portaat on tehty kiipeämistä varten joten ei kuin sinne vain.
Hän luovutti matkalla peläten tikapuiden kantavuutta mutta mie "vedin pitemmän korren" ja jatkoin ihan katolle asti paistatellen siellä kaunista päivää ja maisemia ympärilläni. Leikin siis Katto Kassista.



   Kasvien ihmeellisyyksiä. Kauniin punaista "sammalta".
Lähempää katsoessani huomasin että eihän tää mitään sammalta ole vaan se on jokin puutarhan mesinen kasvi. Kysäisinkin sieltä kukkafoorumista tämän nimeä et josko joku tunnistaisi. On kuuleman Valkomaksaruoho joka tekee nimensä mukaisesti valkoisia kukkia mutta näin paahteisella ja viukkaravinteisella kohdalla muuttuu punaisiksi lehdistöltään - ja vastaavasti pysyy vihreänä sitten runsaamalla ravinteella ja varjoisemmalla paikalla.
Mutta onpahan vaine kaunis näin isona massana ja punaisena!






   "Tikapuut on tehty kiipeämistä varten... ja puut myös..."
Aivan pienestä lähtien on kaikki muoskani "oppineet" ( ja vasiten tämä tyttärein ) että puut ovat kiipeämistä varten. Tässä silmiini osui tällaisen vehreän, pienen, mäen päältä, tällainen pieni, säntillisen pyöreä pihlaja. Sitä kuvatessain tokasinkin tyttärelleni että alappas kiivetä...



... ja niin hän kiipesikin. Ensin pienen kukkulan laelle ja sitten tuone oksistonsa sekaan. Tuolla hän on, ihan tuolla oksien sytämessä. Kyllä hänet sieltä huomaa.



   Autereista ( himpun tuulista mut ei liian tuulista ) tunnelmaa.



   Tässä asetuimme "ainoalle" vapaalle kallion pinnalle tuokioksi oleskelemaan ( kuten näköjään monet muutkin silloin siellä - joten jos meinasi säilyttää tämän perin suomalaisen "hajuraon" vierustoveriinsa nähden niin paikat olivat todellakin kortilla tällä kohtaa ) ja seurailemaan näiden lintusten touhuja.
Pitäen siin samalla silmällä viereisen poukaman elämää...



   Ikuista rakkautta.
Joukkhaiset kun pariutuvat eliniäkseen...



   Sen poukaman katveesta kuvattuna...



   Ihana kaarnan palanen rannan sannalla.
   Kuvasin ympäristöä ja seurasin kuin tyttären onnaa...
Hän kun oli näköjään päättänyt että nyt muuten lähtee Talviturkki poies. Uikkareita ei mukanaan ollunna mut sekös ain menoamme haittaisi... Hän asteli veden syövereihin ja ui. Mie siihen hänelle huikkaamaan ettäs ei tuo ole Turkin heittoa - siin pitää paalakikin kastua! Hän saneli takaisin:"Älä yllytyshullua yllytä." Vastasin et enhän mie - tällainen toinen yllytyshullu...



... yllytyshullu jonka tytärkin on samaan "puuhun" tullut.
Näin se vain tyttönen sit ump´sukkeluksessa kävi ( mie heitin -turkkini tänään. Lammellani :)  ) ja kotvan kuluttua kiipesi kallion kupeelle turistelemaan enimpiä vesiä kamppeistaan poies.



   Seuraavaksi saavuimme tällaisten tykistöjen rivistölle jossa päätimme sit otella ne "pakolliset" poserauskuvat.
Tässä tyttäreni asettautumassa tykinpiipun ylle ja - omaani kuvaani en siten laitakkaan tähän. Kerron vain sen että kyllä miekin ( se yllytyshullu kun olen ) tuonne ylleen kapusin vaik kuin ens´ alkuun sitä kapuamistani pahoin pelkäsinkin.



   Näin kuivateltiin vuoron perään tyttäreni huivia joka toimitti uinin jälkeen pyyhkeen virkaa...



   Kaunista. Kovaa kiveä, pehmeää kasvillisuutta = kaunista.



   Tässä Suomenlinnan kirkko joka on näköjään kokenut monia eri vaiheitaan elämässään. Alla kuvassani on tämän kirkon alkuperäinen ulkoasu näkyvissä.
   Ensin sotilaskirkkona rakentain vuonna 1854. Vuonna 1918 Suomen itsenäistyttyä vihitty luterilaiseksi varuskuntakirkoksi ja seuraavana vuonna on sitten purettu neljä pientä kupolia pois.
1928 on poistettu pääkupolli, muutettu torni nelikulmaiseksi ulkoasultaan ja jätetty pikkukupolien kannat vesikaton alle.
Puolustusvoimat ovat luovuttaneet kirkon 1960 Helsingin evankelis-luterilaisen seurakunnan omistukseen. Ja tällöin on tämän kirkon torniin asennettu koko maailmassa harvinainen kaasuvalomajakka joka toimii ilma- ja meriliikenteen tukena 52metrin korkeudessa merin pinnasta.
Kirkon ympärillä olevat aidan Ruotsin vallan aikaiset kanunat ja salmien sulkemiseen käytetyt kettingit on on asennettu paikoilleen jo 1870-luvulla.
Kirkon kellotapulin kellon on 6683kilonsa "turvin" Suomen suurin kello.
   Eli tässä on tämä "piskuinen" kirkko kokenut täydellisen muodon muutoksen Tsaari Nikolai ensimmäisen aikaisesta ortodoksisesta kirkosta luterilaiseksi kirkoksi. Itse sanoisin että on tehty kauniista kirkosta tällainen suht ruman näköinen kantti-kertaa-kantti -kirkko...






   Paluumatkalla mantereelle: taasen löytyi kuvattavaa ja ihailtavaa...



   Niin se vain tääkin matkain lopuilleen kääntyi kera tyttärein. Kiva oli häntä nähdä ja nähdä Capital´a hänenkin näkövinkkelistä. Etenkin kun kaksistaan kuljimme pitkin katujaan.
   Ehätin aamuiseen anivarhaiseen ( sanoisivat jotkut aamu-uniset ) bussiini mukaan ja aloitin sen pitkän ja takapuoltani puuduttavan matkani kotiain kohden. Hyvilläni siitä että tuli lähdettyä. Hyvilläni siitä että tuli tämäkin koettua: nähdä Capital´a ns. asukkaan näkövinkkelistä eikä tosiaan niin kuine ennen - turistin näkövinkkelsitä ja katsellen vain niitä turistinäkymiä ja tylsiä betonirakenelmia.
   Paluumatkallain katselin ympärilläin vaihtuvia maisemia ja ihmettelin jälleen et kuin on luonto tällainen nyt? Tuomet, Voikukat, ja Norjanangervotkin kukkivat jo ns. läpi maamme! Onkoo Luonto-Äiti  mennyt laskuissan tahi suunnitelmissaan sekaisin? Onko Isä-Ylimmäinen muuttanut maailman järjestystä? Vahi ihmisen pahulainenko on mennyt ja tekosillaan tuottanut tällaisen vaikutuksen?
Meinaan et ennen vanhaan kun "ajat olivat entiset ja hyvät" niin silloin kun muoskain pääsivät alakoulunsa kevätjuhlisensa jälkeen kesälomalle niin silloin oli luonnossa VAIN hiirenkorvia näkysällä. Ei sanottavin siis lehtiä ( kuten nyt ) eikäs vasiten mitään tällasia kukkapaljouksia kuin nyt jo on - Toukokuussa!
Ei sen puoleen: kyllä mie tästä nautin. Pidän kovinkin. Mutta onhan se surku jos tää onkin jokin enne, jokin merkki siitä että maailmamme onkin menossa Kasvihuoneilmiön mukaan ns. päin...

   Kotiini, Majaani Mahtavaan tänne Humisevalleharjulle, "päädyin" sitten joskua ehtoon korvalla ja silloin alkoi tuo alussa kertomani "rumba"...