... ja fundeeraan kaikenmoista.
  
   Päällimmäisenä kiekkuu aivoissani ajatus että en tuota olisi näin Hommissa nytkään, juuri nyt joulukuussa, jos viel puolisoin eläisi. Se ei vain olisi ollut mahdollista että mie olisin jonnekkin vierahalle lähtenyt mitään tekemään. Ei miulle ollut puolisoin taholta mitään kieltoa siihen mutta se mitä oli mutu-tunne sieltä puheidensa välistä niin ei se ollut kyllä yhtään kannustava ettiä töitä tahi lähteä mihkään hommiin. Päin vastoin; hän itsekkin  kritisoi omaansa työtä ja työpanostaan silloiselle, vuosikymmenien ajan jatkuneelle, työnantajalleen; hän ei arvostanut sen kummemmin töissään oloa. En tiedä sitten mitä hän olisi tuumannut jos olisi vaikka itse itselleen työtä tehnyt? Olisiko se ollut silloin aivan eri juttu? Eipäs tullut koskaan juttuun tahi muutoin ilmi käynyt tällainen näkökanta olisi ollut sellaiseen puurtamiseen?
   Mie olin kotosalla ja hän kävi töissään kunne jo kauan ennen eläkeikäänsä jäi Vapaaherraksi. Hän vain sai tarpeekseen siitä vuosikymmenien ajan tekemästään työstään ja etenkin siitä että ns. vanhankansan ihmisenä ei pitänyt ollenkaan siitä kuin hänenkin työhönsä alkoi tulle koneistusta, nykyaikaista tehostettua työskentelyä, aina uusia ja uusia supistuksia työajassa vaikka työn määrä ei tippunutkaan. Aina löytyi jostakin paikkaa jota piti muuttaa hänen työkuvassaan, hänen töittensä kulussa. Jos ei muuta niin hän sai jotain uutta tehtävää toisen työkaverin töistä ja vastaavasti hänen töitään sit jaettiin toisille: ei tiennyt oikein että mikä olisi ollut hänen osansa niistä töistä ja mikä tositen työkaveriensa?
Se oli "onni onnettomuudessa" näin jälki käteen katsottuna ja näin toisen ihmisen näkökulmasta katsottuna ( hänen läheisenään, hänen puolisonaan katsottuna ) että hän teki tämän päätöksensä. Näin hän kerkesi edes vähän aikaa nauttia vapaudestaan ilman töitä. Peräti vajaata kolme vuotta ennen kuin Luoja tuo Ylimmäinen, päätti että nyt saa riittää. "Enää et kulje päällä maan." Hän sai kokea edes himpun aikaa elämänsä aikana mitä on kun ei tarvitse jokahinen päivä, päivä päivän jälkeen, lähteä aamutuimaan töihin. Sitten kotia palattuaan elppasta muutamia tunteja kunne aamuna uutena taasen työt nuo pakolliset luoksensa kutsuvat.
Tästä olen sankken tytyväinen että näin kerkesi tapahtua. Että hän tuon päätöksensä aikanaan teki vaikka kaik tuttunsa ja hivenen kaukaisemmatkin ihmisensä sitä kovin kummaksuvatkin tyyliin että kuis sie nyt nuin? "Miksi?"
Hyvä kun eivät alkaneet kyselemään että pärjäätkö/ttekö nyt aivan varmasti?
   Aina hän jutteli kun tein kotonamme töitä että kyllä siusta viel joku ahkeran emännän saa ( missähän se isäntä nyt sit luuraa kun ei sellaisia ehdokkaita ole ollut näkysällä? ) tahi sit joku työpaikka ahkeran työntekijän! Hän kun ei tykännyt siitä että ain olin jotahii hommaamassa, ain jotahii tekemässä. Tuskin koskaan asetuin aloilleni. Vähintään tein jotakin käsilläin kun olin paikallani. Eli olin sellainen "Durasell-pupu",  "pienenä jollakin työ-rokotteella rokotettu", tai muutoin vain oppinut että ain pitää olla jotain tekemässä. Monesti hän miuta pyysi että tule istumaan, ole aloillas, ole tekemäti mitään. "Olet vain." Mutta minkäs teet kun ain oppinut että laiskana ei saa olla... pennusta asti jo.
   Annahan olla - aikaa on hivenen kulunut ja mie olen yssin jäänyt;
   Mietin toisinaan että nyt sitten kun ei puolisoa enää ole niin miehän sit melkein het´ sillään lähdinkin "maailmalle". Löytyi tämä Homma-paikka noin parisen vuotta sitten, ja siellähän mie sit olen enempi tahi vähempi "kiikkunut". Melkeinpä voisin tokaista että ihan silläkin "uhalla" että puolisoni ei siitä tykkäisi... Ei vaine. Ihan mielelläni ja ihan oman mieleni mukaan mie sinne olen ajautunut ja tykkään siellä olla - ihan omaksi ilokseni.
Pääsen käyttämään luovuuttani, pääsen leipomaan ja olemaan vaihtuvien asiakkaiden keskellä palvellen heitä mosissa erilaisissa ( vaihtuvissa ) tilanteissa.  Ja ennen kaikkea saan olla sellaisessa työpaikassa joka on ihan itteni näköinen, oloinen ja jossa kaikki ollaan "me" ilma pomotteluja yms. pokkurointia, joka kyllä on miusta jokahisen työpaikan "tappava" juttu.
   Mutta toisaaltaan olen myös sitten ihan opettelemalla opetellut että välleen pitää huokasta. Pitää olla armollinen itelleen ja ON OPITTAVA olemaan vain. Tekemäti mitään. Ei sitä enää tässä iässä jaksa alvariinsa touhuta jotain. Sen vaatii jo kroppakin; ei se ole enää nuoren flikan kroppa joka jaksaa, jaksaa, jaksaa... vaan vanhan Mummeron jota kolottaa sieltä, vetää täältä ja työntää tuolta. Ei vain yksinkertaisesti ole enää mahdollista olla alvariinsa jonkin sortin liikekannalla. Ikä, ikä on ottanut omansa, vaatinut veronsa - vihdoinkin?
   Voiskoo sitä ajatella niinkin että kun puolisoin oli miuta hivenen vanhempi ( vajaata kymmenkunta ) niin se olikin niin jotta hän eli kroppansa loppuun ennen miuta? Luoja kattoi että kun hän on nyt "jo" nuin sopivasti "vanha kroppainen" niin hänen on nyt aika poistua Maallisilta Majoiltaan? Siksi hän siis eli "jo" hitaasti, hän eli viimeisiä vuosiaan? Ja vastaavasti mie olen viel tähän päivään asti mennä touhottonut kuin "Kaistapää-Kako" kun olen "nuori" mutta nyt on sitten miunkin vanhuuteni koittanut ja vauhtini hidastuu - hiipuu, kunne se sitten lopulta loppuu?

   Välleen pilkahtaa aivoissani ajatus että miksi, oi miksi, saavu ei hän?
Liekkö tämä ikävää puolisostain vahi onkoo niin että eräs kaksilahkeinen, Herra Kerran Keskiviikkona, on sittenkin pikku hiljaa hiippaillut syvämeni sykkyröihin? Vaikka ei saisikaan... Sovimmehan niin keskenämme että ei mitään sitoumuksia, ei riippuvuuksia, ei tykkäämisiä tai muita sellaisia.
Minkäs teet. Ajatuksissain vaeltavi hän aikas alvarinsa... mutta tuskinpa vaine ajatus-kutsuain kuulevi hän. Surku.

   Tuolla Hommissa ollessain ja siellä leipoissa erinaisiä tuotteita ( joskus jopa kokatessain erilaisia tuotteita ), teen mm. erikoistuotteita. Ne ovat joko laktoosittomia, gluteenittomia tai maidottomia. Joskus näitä kaikkea samassa "paketissa", mutta en kuitenkaan koskaan á la mie-tuotteita eli Kaikettomia; gluteenittomia, maidottomia, hiivattomia ja sokerittomia. Harva ihminen kun niitä kaikkia tarvihtee kerralla.
   Mie tarvihhen ja välleen pälkähtää mielen syövereihin ajatus että on se toisilla helppoa kun ei tarvitse kierellä mitään tuotteita tahi aineita. Saa laitella suuhunsa mitä mieli tekee. Saa nauttia kaikista herkuista jos vaine kantti kestää eikä ajatukset takuta että tuo nyt ei ainakaan terveellistä ole. On se vain eräillä helppoa!
Katselen kateellisena asiakkaita kun he niitä leipomiani herkkuja pistelevät masuihinsa maittaviin, mutta sitten aikain tätä "murehdittuani" huomaan kuin ajatukseni kääntyvätkin suuntaan joka kertoo miulle että oleppas vaine hyvilläsi ( ja olenkin hyvilläni ihan oikeesti! ) kun et tarvitse lappaa suuhusi kaikkea tuota. Sillä ovathan se kaikkea muuta kuin terveellisiä! Paljon rasvaa, sokeria ja viljaa kera maitotuotteiden. Mikään näistä kun ei "tervettä päivää nää".
Eli tulen ain lopulta tulokseen että on se vain kiva kun en voi/saa syödä niitä herkkuja vaan miun on pitäydyttävä terveellisimmissä "eväissä" jotta terveenä pysyn eikäs hiiva kroppaani valtaa.
   Samahan se on kun katselen kotiini, Majaani Mahtavaiseen, tulevia mainoksia. Ruokamainoksia. Tahi kun käyn kaupassa.
Ajattelen niitä mainoksia katsoissain, tahi johkin kauppaan mentyäni sekä niitä kaikkia tuotteita niissä katsellessani, että suunilleen kaikki ne tuotteet ovat sellaisia joita en voisi ostaa. Ensinnäkin jo sen takia että Matti on kukkarossain mutta myös sen takia että nissä lähes kaikissa on jonkin sortin aine joka ei passaa miulle. Jos niistä ei löydy maitotuotteita niin sitten on gluteenia tahi nyt ainakin sokeria! Sokeria jota on siis I-HAN jokahisessa valmistuotteessa tahi ruuassa mukana! Esim. kasvisjugurteissa ja -kermoissa. Gluteenittomissa jauhoseoksissa. Rosollissa. Kana-tuotteissa/lihoissa, glutenittomissa leivissä ( ja normaaleissa leivissäkin ). Siis KAI-KIS-SA! 
Ei siin jää paljoa vaihtoehtoja joita voisin ostaa ru´uakseni kaupoista ( tahi "juosta tarjousten perässä" ) ja niistä nauttia tahi niistä jotain ruokaa tehdä. Siis muiden ns. normaalien ihmisten tapaan - nykyaikana.
   Se kaikki mitä ostelen on ns. raakatuotetta, mahdollisimman alkuperäistä ja käsittelemätöntä. Prosessoimatonta. Kuten juureksia, vihanneksia. Joitakin kaloja tahi kanaa/kalkkunaa. Gluteenittomista tuotteista hyvin harvoja tuotteita kun niis tuppaa olee sitä sokrua mukana.... joten gluteenittomia jauhoja - eikä jauhoseoksia jois yleensä on sokrua mukana...
   Eli vanhankansan sanoin: "Elän pyhällä hengellä.", tai kaks´lahkesiten sannoin;"pupujen ru´ualla".
Kenkuttaahan se aikas usein mutta minkäs teet. Mieluummin näin kuin sitten sen hiivan kera eläin. Se ei ole herkkua se.
Sitäpaitsi onhan se... löytyyhän sitä tässäkin herkkuja jos niitä halajaa, ja kun vain oppii niitä löytämään tahi tekemään! Esim. ne yhdet patukat jotka taanoin tein ( kuvan kera teko-ohje täällä blogissani ) ja vaikkas sit vaikka ne siemennäkkärit! Niitä popsisin alvariinsa jos se vain olisi ns. sallittua VAIN niilä elää. Nam!