Nehän en ovat perinteisesti olleet suomalaisen kansan pelastajat paikassa kuin paikassa. Vahi mitä?
Näin miekin tähän asti olen vakaasti ajatellut - ja ajattelen vastakin mutta totuuden sannoiksein niin tuon tervan taidan viel laistaa aika osaavasti elämäni alueilta, jos ei nyt sitten lasketa mukaan esim. Sisu-karkkien tervaista makua joita nyttemmin näyttää löytyvän jopa miullekkin syödä kun vaine viitsin tarkkaan ettiä ja löydän sit jostakin sellaisen laadun jok on ksylitolilla tahi jollahin muulla makeutusaineella eikäs sokrulla tehty.

   Täsä tätä takatonttini Alla Omppu-Pomppu-puun olevaa kukkapenkkiäni pikkuhiljaa olen alkanut muokkailemaan... sekä tietty siellä Sinikassa kävin muutamia kertoja... ja seisomatyötä jalkoin ja Varppieni päällä ollen tehnyt...

   Taanoin poistin tontiltain pari, kolme, riviä kivilaattoja nostellen ja siirellen niitä ensin poies pinoon sekä sittemmin vävylleni ja tyttärellein miun antain nostellen peräkärrin kyytiin. Tämän jälkeen lapioin tuosta laattoin alta "vino-pinon" sorakkoa Poika Poloiseni alle parkkipailallani kun se tietyistä syistä jo alkujaan tänne Humisevalleharjulle tultuani oli ns. montussa. Sekä viimosena siirsin viel tuon kuvissani ala-vasemmalla näkyvän pienoisen lasten hiekkalaatikon paikasta A, paikkaan B, jottei se jää sit tulevaisuudessa kukkapenkkini keskelle... kun penkkini tämä nytten sit tulee hivenen laajenemaan nuiden kolmen nostetun laattakivirivistön verran lisää.



   Nytten sitten eilennä irrottelin ja nostelin kukkapenkistäni tästä Alla Omppu-Pomppu-puun muutamia Kuunliljoja poies.
En hävittääkseni niitä vaan jakaakseni tätä "kukkais-iloa" muillekkin. Kaik meni hyvin, kaik onnasi hyvin: kukkaset koteihinsa pääsivät...



... ja mie pääsin niistä eroon saaden tään penkkiini tällaisen jo aika mukavan "aukon". Kuten kuitenkin näkyy niin viel siitä on/olisi muillekkin muutamia rönttösiä jakaa. Haluaisiko joku omakseen osan "onnea"?

   Mainitsin tuossa päivää paria sitten kuin olen napsinut 1000mg tabuja aimo annoksia päivittäin noin nyttemmin jo viikon ajan. Ja jatkan näköjään vieläkin samaan malliin.
Viime yönseutu oli paha. Sanoisinko jopa että elämäni pahin tähän asti noin niin kuin öistä. Voisi sanoa että jopa synnytysten tuskatkin ovat lieviä ja kestettäviä siihen verraten - vahi kuultaako aika muistot?
Ehtoolla kaik alkoi. Kipu voimistui ja kasvoi sitä mukaa kun yö eteni. Tosin eihän siitä yön seudustani muutoinkaan mitään ruusuista olisi tullutkaan kun tykönäni oli tyttärein 24/7 miun. Hän kun asettu aloilleen maate vasta jotain Aika Raudan kahta käydessä aamuyöstä ja sittemmin noustessanmme vajaata kuusi jo ylös...
   Voiko yö olla pitkä? Voi. Voiko yö olla tuskallinen? Voi. Voiko se olla pitkää tuskaa täynnä? Voi.
Mitenkä voi ihminen itkeä - ei tuskasta - vaan siitä kuin sitä on voimaton kipuaan vastaan. Kuinka sitä ihmis-polo menee avuttomaksi kun kipu estää kaikkinaisen liikkumisen, saati sitten mahdollisen makaamisen tahi maatessa kyljen ja asentoin muuttamisen? Mitenkä ihminen voi tuntea itsensä pieneksi, avuttomaksi, todella surkeaksi ja mitättömäksi kaikin puolin kun ei kykenekkään toimimaan kuten tavallisesti? Sitä voi vain itkeä saamattomuuttaan, voimattomuuttaan ja ajatella sisullaan että vielä mie tästä aamun asti selviän. Viel mie tästään tämän yön taistelen aamuun. Vielä mie tämän yön selviän tyttärein kera; sitten aamulla "hälytän apuun" taksikyydin ja laitan jotenkin hänet päivä kuntoon sekä kotiaan kohden jo ennen aamupalaa sillä en vain kykene tekamään toisen kera mitään - hyvä jos vain itseni "henkkissä" pien!
   Miten sitä ihminen on sisulla rakennettu? Mienkä sitä hammastaan puree ja puskee eteen päin vaik "läpi harmajan kiven"?
Mietin kuin sitä silloin noin viikko sitten taistelin sen yön ja selvisin kuin selvisinkin normi päivään Töihini. Tabujen kera tosin mutta kuitenkin kaikin puolin ihan normaalina ja toimivana yksilönä. Sitten meni ja kulki viikkonen - melkein toistakin kunne nytten sitten uudelleen. Nytten sitten tuli varmaan se viimonen tikki eteen täsä taistelussani. Toivottavasti viimoinen sillä en suinkaan haluaisi että tää tästään vielä pahemmaksi menisi. En haluaisi jalkoja altani poies. En haluaisi liikkumattomksi "heretä". En halua sitä kokea. Joten toivon hartaasti että tää on nyt tämän "taisteluni" pää ja tästä on matkaa enää vain ylös päin ja parempaan.
Nytkin siis sisulla taistellen. Sisulla kuten aito suomalainen ainai. Sisulla yön seudun ylitse. Sisulla tyttärein 24/7 kera jotta hänet pystyin laittamaan ihmisen "näköiseksi" aamutuimaan ja "oikeaoppisesti" maailmalle kotiinsa ( mitä nyt piti pyytää tuttua taksikuskia nostamaan hänen housunsa kuosiin päällensä kun en itse kyennyt niitä nostelemaan kun selkäin ei sitäkään antanut periksi tehdä... mitä nyt pyysin tätä kuskia pakkamaan lattialla olevan laukkunsa viimoiset tavarat kun ei selkäin periksi antanut... mitä nyt pyysin kuskia tätä avittamaan siinä ja täsä jotta tytär tää kotiansa saadaan.... ).
Sisulla, ja tippa simmu pielessä valuen, kun en halunut tytärtäni tätä hirveällä ja avoimella itkullani säykäyttää että mikä äidillä nyt on - vaik hälle kyllä kerroin ihan sanoin että nyt on kipuja äidillä; nyt koskee, odota hieman kun äiti pääsee liikkeelle - malta tovi että autan... koko yön seudun. Sisulla vahtien tytärtäni tätä ja hänen yöllisiä liikkeitään. Sisulla ja hammasta purren sen usean sänkyyn menon ja sieltä ain noustessain kun tytärtäin ja hänen liikkeitään vahdin sekä ohjasin. Sisulla kun kylkeäni yritin välleen vaihtaa tahi mutoin kipuilevien jäsenieni asentoja vaihtaa uuteen uskoon. Sisulla ja sitkeydellä "läpi harmaan yön seudun" ja kipujen.

   Lekuri kertoi että kylmää saa käyttää. Lekuri kertoi että lämmintä kystä kyllä myös.
   Mitäs suomalainen näistä tekee kun on ilos, kun on surus - tahi sit näin kipuja? No, suomalainen lämmähyttää saunan ja kapuaa sen ylisille - totta kait!
   Näinhän miekin sitten tein malttamattomien tunteroisten jälkeen kunne ensin olin tumpannut itseni täsä päivä syvämenä kaikkia lekurin määräämiä mömmöjä täyteen ja muutaman tunteroisen niiden tokkurassa jo nukkunut.
Otimma ja lämmätimmä saunan ihanaisen! Otin sen "riskin" etten sieltä yssinäni selviäisi kunnialla: en pääsisi ylös lauteille ihanille, en pääsisi alas lattian pinnalle. Varmuden vakuudeksi asetin kännyin kera kakkuloideni ( kun en muutoin näe kännyni näppylöitä - on sen verta jo tätä "ikänäköä" siunaantunut ) mahdollisimman lähelle löylytilaa, sanuaani, jotta jos jotahin tapahtuu niin mie vaikkas konttaan tahi ryömin kännylleni, SISULLA jos ei muutoin, ja sit hälyyttelen sillä itsellein apua.
   Ah, sitä autuutta. Ah, sitä ihanuutta. Ah, sitä autuuden ihanuutta jota siellä löylyissä lämpimissä lilluissa sain kokea. Ei painanut suru, ei tuntunut kipu. Ja jos olisikin tuntunut niin ei taatusti olisi haitannut sillä se hiki joka siel ylisillä valui, valui taatusti yht´ aikaa jokahisesta niemestä ja notkelmasta eikäs kuten mennen päivän mittaan vaine kainalostain kun kipu senkin "ihanuuden" sai aikaan; hien erityksen kainalostain. Eikäs olisi haitannut vaik muutaman tipan viel itkuakin olisin vääntänyt kivuissani kun eihän sitäkään olisi näkynyt sen lämmön aikaan saaman hien valumisen myös silmäkulmia pitkin. Sinne ne olisi ne itkun tippasetkin hukkuneet, sinne hien sekaan.
Muttas kuten sanoin, ja kuten me suomalaiset olemme oppineet aikoin saatossa, niin onhan se tämä suomalainen sauna sen verta hyvä ja lääkitsevä paikka ettäs ei tällaisistä siel ole huolta olleskana. Päin vastoin: nillä saunan ihanaisilla löylyin lämmöillä on pikemminkin parantavat vaikutukset. Tapahtuu se sitten näin hien mukana poies valuin tahi muutoin siel ylisillä lilluissa tuskattomassa olotilassa ja huolten haihtuissa niin fyysisesti ihon pinnan lävitse saunan höyryin mukana ilmoille tietämättömille tahi sitten vaine ajatusten päästessä rentoina vaeltelemaan ja haihtuen huojentumaan kun eihän siellä voi murehtia ja märehtiä, vaan ainoastaan olla hyvillään niin ihanaisesta olosta ja tilasta.

   Jotenka: sisu, sauna ( terva ) ja - perke... viel tästä noustaan!