Beach´lle siis...

   On täällä rannalla, sannalle, myös muutakin kuin vaine santaa hienoa-sellaista. Täällä kasvaa mm. tällaisia komioita honkia joiden kätköissä voi vaikkas käyskennellä ja - kuherella; mennessäni tuonne kärkeen oli matkallani tällä yksi nuoripari istuskelemalla ( menkein kuin pötköllänsi siinä ) ns. ohituspaikalla, ja tuolla kärjessä siintävätä perheen vanhemmat pussailemassa toisiansa.



   Voih, näitä komioita honkia joiden elämänlangat ovat tälviisiin sykkyrällä ja näkysällä. Ihkuja ovat!



   Siis beach´lle`? Tuonne? Niin-pä, niin. Sinne vaine mieleni miun tekevi, aivoni ajattelevi. Tuonne muiden sekaan... tiedä vaikkas onkeen sattuisi.... Tjaa, vink, vink....



   Rantakasvillisuutta kaunista.



   Tämän iltaisessa sarjassani "Ihmisiä Suviyössä." on tämä kuvanen ensimmäinen kipale. "Mies mereltä tulevi."
( Kuville kaikille luvat on - tietenkin, ja itsekutakin jututin jälleen sen verta että tiedän ainakin itse keitä kuvissani on. )
Täsä oli ihanainen pariskunta Tukholmasta. Naisen kera englantia soolkkasin ns. "hoono-soomi"- tyylisesti ja sitten miehen kera suomeksi. Olivat Ruotsin lappiin menossa lomallansa ja näin vaine kun ystävä oli KIELTÄNYT menevästä reissullansa ainakaan Kalajoen sannoille, he sitten päätyivät tänne koskaan aikaisemmin täällä käyneenä. Tykkäsivät kovin.



   Ihmisiä Suviyössä, osa 2.: "Ihmisiä saarella" ( dyynillä ).



   Laskevan Aurinko Armahan kiloa!



   Tuonne "tiettömän tien taakse"...



... takaisin päin tuolta tien "takaa".



    Miun linnain! On vaine hivenen jo musertunut tämä - aivan kuten miun haaveni, miun unelmain... "Surku rannalle jääviä laivoja.": sanontani passade tähän aikas hyvin.



   "Helmiä sijoille." ( Toinen kipale tällä nimikkeellä elämäni aikana kuvatuista kuvistani. ), vaikkas täsä kyl ennemminkin jokin kaulanauha on kuin helmet....

   Kolme seuraavaa: Taivaanrannan maalausta.












    Ihmisiä Suviyössä, osa; 3.
   Kaukaa kuuntelin että misä paukkuu, mikä paukkuu, kunne liki tulin ja hokasin nämä tyttöset puuhissaan: isompaa kiveä vasten heittelivät, paukuttelivat pienempiä kiviä. Ovat sisarukset alle kymmenvuotiaat. Päivän telmunneet vanhempiensa kera paikallisessa vesipuistossa ja sitten näin ehtooksi tulivat viel rannalle touhuamaan "enempiä virtoja" poies jotta yöunet sitten maitaavat.



   "Veden neidot."



   Ihmisiä Suviyössä, osa; 4. "Kyllä isä osaa."
Perhe ilta-touhuissaan rannalla ja isä innostui rakentamaan näin upeaa hiekkalinnaa pojallensa!



   Ihmisiä Suviyössä, osa;5. "Merenneito."
Isä ottamassa valokuvaa perheen yhdestä tyttärestä.



   Ihmisiä Suviyössä, osa;6. "Veljesten yhteinen unelma."
"Veljekset kuin Ilvekset."; äiti huhuili "vastarannalta" ( pienen vesialueen takaa ) tällä särkällä olevia poikiaan jot tulevakis poies päin mutta poijat eivät millään malttaneet vielä jättää rakennusurakkaansa kesken.



    Melkein viimo säteitä alla Aúrinko Armahan - tänä ehtoona.






   Ihmisiä Suviyössä, osa; 7. "Vasta rakastuneet."
Pariskunta joka oli tullut jostakin tänne ihanaiseen paikkaan, ihanaan ilmaan ja tilaan, lempeän Aurinko Armahan alle, kuhertelemaan ja olemaan vain yhdessä juurikin rakastuneina, toisensa löytäneinä.



   Edelliseen kuvaan juuri sopivasti: Päivän Sydän - josakin tuolla rannan sannalla.



   Blogi pahus! Taasen kallellansa... En lakkaa noitumasta tät koskaan...
   Kuvassa kuitenkin on ne ihan viimeiset säteet samaisen harjun päältä kuvattuna josta lähdinkin tälle "vaellukselleni" koittamaan onneain ettäs tokko tuota "täky onkeen kävisi"?
Tää on siis ihan oikeesti vitsinä sanottu, näin vaine kirjoitettu: en mie sieltä ketään ollut oikeesti vokottelemassa, en suinkaan!  Ihan vaine valokumaamassa olin... Tosin näin kun tälle kumpareelle olin kavunnut niin siihempäs pyöräili ns. läskipyörin yssi miehen oloinen hemmo joka juttusille kävi ja kertoili joskus Oulusta muuttaneensa tänne Kalajoelle. Hän käy juurikin tässä kohtaa aina silloin tällöin ihastelemassa auringonlaskua ( vink, vink, nainen jos yhtään romantikko olet! ) muttas että tänään hän ei ottanut omaa järkkäriään mukaansa kun ottikin olutpullonsa messiin ( ei vink, vink - miulle ).
Et silleensä: ei tullut miestä messiin, enkää käynyt uimasakaan - mitä nyt kahlailin lävitse meriveden dyyniltänsä toiselle, mutta onneksein monen monta hyvää valokuvaa sen sijaan!

    Mietin tosa päivällä lautalla mantereelle matkatessain että se oli taasen MERI ja MIE! Olipas ihanaa tällä reissulla taasen päästä meren rantaan, ja ihan merellekkin! Oli kuin kotiinsa olisi päässyt tahi tullut. Vaik nyt oikeesti pelkään mertakin kuten mitä tahansa muuta vesistöäkin, ihan oikeesti. Se on vaarallinen, peloittava, yms.. Ei vaine mielein siitä pelosta irti pääse - vaik halajaakin ain sen äärelle.

   Muttas kuulkaatte Armaat Lukijain miun. Tää päivä on plakkarissa, peti vuottavi nukkujaansa.
"Huomisen huolista ja murheista" ei tiedä viel kenkään mitään: mitä tapahtuu, koska tapahtuu, jne.. Tiedän sanoa että kokka kääntyy kotia kohen ja Neiti Suklaa surauttaa Majalle Mahtavaiselle, Hepo Hopiainen karauttaa Humisevanharjun pilttuuseen. Se ettäs mihkä aikaan se sitten tapahtuu, onkoo silloin päivä vahi vasta ehtoon korva tahi yö, niin se onkin sitten varmaan Ukko-Ylimmäisen hallussa, se. Tosin täytyy myöntää ettäs aikas paljon siihen vaikutan myös mie itsekkin: poikeanko matkallain josain, syönkö, kaffittelenko, vahi mitä teen?
Suunnitelmat on "suuret"; viime matkallain ( oliko se mennä syssynä? ) täältä kotiain palatessain käväisin muistini mukaan Ylivieskassa eräässä kaffiossa josta sain miulle passaavan LEIVONNAISEN! Nyt meniaan osata siihen kaffioon uudelleen ja jos onnaa et pulju on ilelleen pystysä, ja leivosta löytyy, niin Mummeropa tää nautiskelee! Ha-haa!
   Jotenka huomista vuottain - öitä!