On sanonta, tai no, sanonnan tapainen tieto... että ei yhteiskunta laiskoja elätä. Ja sanonta: "Ensin työ, sitten huvi." Sekä varmaan viel sen millona muutahin värssyä jotka viittaavat jollahiin viisiin työn tekoon ja sit vastaavasti laiskotteluun, muttas eivät ne nyt vaine mielein päälle tädä tupsahda.
Muttas kuten kertonut olen niin täsä on taasen laiskoteltu ihan olen takaa: ensin sairaana sänkkyn pohjalla, pohjaa tuota paikallaan piellen ja sitten nyt kaksikin päivää Maailmaa Avaraa ravatessa sekä siel sit asioita hoidellen. Sil ainakin miusta ne ovat aikaslailla oleilua verraten siihen että jotahin kois tekee ja ahertaa - tahi sit ihan työ-työpaikallaan töitä tekisin.
Näistä ensimmäisessähän kun ei tarvihhe kuin "lonkkaa vetää" ja "olla öllötellä", tahi sit vastaavasti toisessa juosta "pää kolmantena jalkana" paikasta toiseen, ja instanssista kolmanteen, jotta asiansa saapi reilaan.
Ovat ne vaine aikas paljon erilaista hommaa kun töiden teko. Olkoon ne työt sitten millaisia vaine; fyysistä, staattista tahi henkistä "ajan vietettä".
   "Ensin työ, sitten huvi."; ja kun mie tuon huvin pidin nytten täsä hollilla ensimmäisenä... Nyt vasta sit töille aloin - jos ei lasketa lukuun toipilaana tekiemiäni pieniä huushollini siivouksia...

   Tänään aloitin tosiaan huushollini, Majani Mahtavaisen, laipioiden ja seinien vosekkimisen.
Tämän omistamain Majasen, alias Humisevanharjun "säkä"korkeus on 307cm. Joten jotta mie sitten ihan sinne kaikkein korkeimpaan huippuunsa ain yletyn vosekkimaan...



... ni hain mie tätä varten taloyhtiön uudenaikaiset, metelliset, kolmijalkatikkaat paikalle: kyl niillä töitä tekee mut ne ovat kuiteskin sankken kömpelöt ja raskaat liikutella näin pienelle Mummerolle.
Näimpää mie sitten totesin itse mielessäin että kyl varmaan on "vanhassa vara parempi", vein poies ne "tekemättömät" kapistukset, ja otimma tilalleen iän-ikkuiset, vanhat, jo "parhaat" päivänsä nähneet, perinteiset, puutikkaat omasta takaa makkaristain, josa ne toimittavat noin niin kuin "arkisin" vaatepuun virkaa.
A' vot sie, johan "alko Lyyti kirjottamaan": työt edistyy kepoisasti, sujakasti ja sanoisinko peräti jotta iloisella mielellä, näin ihmisestä joka ei siivouksesta pidä sit pätkän pätkää!

   Mietiskelin jotta kun nyt olen sen joitahin vuosia ( mennä syssynä tuli täyteen sen neljä vuotta ) tääl Humisevallaharjulla asustanut ja kun tää miun klyyvarini vaatii aikaslailla puhtoista ynpäristöä niin olen pyrkinyt välleen putsi-putsittamaan tään huushollini ylt´ ynpäriinsä.
Olen "lukenut lakia" issellein jotta joka toinen vuosi kaik´ kaapit, hyllyt ja niiden perukata putsi-puhtahaksi. Samaten sitten nämä laipiot ja seinät siin kaapistojen "välivuosina" putsi-puhtahaksi. Näin saan tasaisen puhtauden ja siks toisekseen eivät nää käteni niin huutele liian rasituksen perään ihan niin paljon - kuten jo tää päiväinen taasen osoitti että on taasen tullut jotahin rättiä puristeltua hivenen liikaa... Muttas huominen viel pitis touhuta jotta saan loputkin laipiot sekä seinät kondikseen. Joops...
   Niin - mietin jotta kun sitä aikoinaan piennä likkana oppi jotta huusholli vosekitaan katosta lattiaan vähintään kerta vuoteen, mieleuummin viel kaksikin: ain keväisin ja toisen kerran sit talvelle jouluksi, niin jos mie näin "laiskottelen" ja vaine joka toinen vuosi vosekin, niin eiköö tuo ole ihan hyvä jutska? Vahi mitä?
Sillä jos miettii aikakautta silloista sekä ynpäristöä mitä se silloin oli pienviljelijän huushollissa, niin eiköö tuo ollut silloin ihan ymmärrettävä tiheys silloiseen huusholliin? Kun taasen jos miettii tätä nykyaikaa, ja vasiten tällaisen "ei-pienviljelijän"-huushollia joka on vaine tavan rivari-asunto josa ei ole lemmikkejä, ei lapsia, ei muuta väkeä alvariinsa kuin vaine mie, niin eiköö tuota yhden henkken huushollissa tällainen "joka toinen"vuosi -tahti hyvin riittäneen?
   Tosin ain tulee mietittyä tuolla kattoinrajoissa heiluessain, ja niitä "viimoisia" kaappien nurkkia putsi-putsittaissa, jotta mitenkä sitä toiset tään tekee ( olen tätä kysellyt jo aikaisemminkin teiltä Armaat Lukijain )?
Pruukataanko nykyään enää MISSÄÄN vosekkia laipioita, seiniä ja kaiken maailman kaapistoja tietyin väliajoin? Touhuaako toisten huushollien emännät ( sori - sil harvemmein ne varmaan on ne isännät joka tätä hommaa tekevät, jos yleensäkään kukaan tekee... ) näin?
Vahi miten se toisilla toimii? Onkoo esim. kaupunki asunnoissa et sitten kunne muutto tulee niin sit kenties lähtö-asunto puhdistetaan katosta lattiaan ja/tai se tuleva asunto? Tosin jotenkin epäilen että tuskinpa vaine nykymaailmassa.... hyvin harva ehken... lähtöasuntonsa katosta lattiaan vosekkii? ( Mie sen kyllä olen oppinut tekemään... )
Tahi sitten jossain maatilalla, omakotitalossa, ni onko se sitten vasta kunne alkaa selvästi kaiken maailman Höppiäiset nurkissa elelemään? Nämänäkit hyppivät seinillä tahi Villakoirat tekevät olonsa mukavaksi sinne kaappien perukoille? Silloinko vasta tarttuu nykyajan emäntä siivousriepuunsa kiinni ja vosekkii kotiansa perusteellisesti putsi-puhtahaksi?  ( Kyse ei sis ole siis nyt mistään viikkosiivouksesta! )





   Tänä pänä tuolla makkarini kattoa vosekkiessa palasi mielein aikaan entiseen ja siihen kun asustin Majassain Matalassa ( huoneensa "säkä"korkeus ns. normaali 250cm ) kera muoskain miun. Sile laitoimme josain vaiheessa tupamme laipioon muovisista, pienistä, tähtösistä, tähtitaivahan!
    Nämä tähtöset olivat sellaista jotahin fosforista ainetta ( tms. ) sisältäviä siten että ne varastoivat itseensä valoa päivien aikana ja sitten kunne tuli yö, valot talostamme sammutettiin, niin ne jäivät loistamaan edelleen sinne kattorajaan ikään kuin tähtitaivas päämme päällä olisi.
Tähtiä näitä oli pienempiä ja isompia kooltaan, sekä sen verta paljon että pystyimme rakentamaan niistä ihka aidon, oikia, tähtitaivaan! Siellä loistivat sulassa sovussa Otava, Pikku-Karhu, Joutsen, Pohjantähti, jne..
   Voi aikoja, voi muistoja....

   Samaten taasen tulla tupsutteli mielein päälle seiniä näitä vosekkiessain ystäväiseni Jokunen.  Miksikö?
No kun... "aikojen alussa" ( kertonut täänkin varmaan jo olen aikaisemmin ), silloin kun tänne Majaani Mahtavaan muutin, ja laittelin sit tään seinille erinäisiä kapistuksia kiinni roikkumaan sellaisilla metellisilla läpyköillä jois oli hädin tuskin ruuvin mentävä reikä valmiina niin miehän otimma ja kysäisin tältä Jokuselta et mitä mie teen? "Kuis saisin reijän tuon isommaksi?" "Kuis tästä edetään kun se ja tääkin jutska seinällein pitis kuiteskin saada?"
Ystäväin tämä, Ystäväin Jokunen, tähän loineh lausumahan: "Ota lusikka kauniiseen kätöseesi ja koverra sillä se reikä isommaksi."
Hah, hah, hah... Siitäkös me kumpainenkin isot ja mehevät naurut saimme. Vasiten kun kumpainenkin tiesimme, jymmärsimme sen, jotta kysehän oli METALLISESTA liuskasta!
   Muisto ihanainen tääkin. Muisto ihana ja rakas.