... ja sitten päiviä joita ei elämässä ole - tää yksi niistä on.



   Olen ihminen joka elää elämäänsä koko ruumiillaan, sielullaan ja henkkellään. Olen ihmisen tytär joka kaiken tuta issessään, niin ruumillisesti kuin henkisestikin. Olen ihminen joka ei voi elää siten ettei kaikkea nahoissaan tuntea voisi, ettei jotenkin tuntisi elämän iloja ja kolhuja kehossaan. Siitä varmaan sitten saankin kärsiä ain näine kaikkine kolotuksine, kipuineni yms.. Mm. nuo yölliset "yöhampaatkin" sain varmaan aikoinaan tästä syystä pideltäväksein...
   Nyt olen nähnyt parina viime yötä "kuvia" hyvinkin eläväisiä ( siis silleen että muistan ne hyvin aamusella herättyäni - en suinkaan yöllisinä henkiolentoina ) tietäin isse mistä ne johtuvat.
Ehtoolla maate laittaissa ajatukset ( ne jotka ain ajan vievät... ) hajalleen harhaavat luokse toisen, ajatuksella mitä tuleman pitää, kun vasiten tiedän tää - mitä tulossa on. Aamusella kunne simmuin aukaisen: ensimmäisenä kaik´ palajaa mielen päälle ja toivossa suuressa elelen ( kaikesta huolimati ) ettei mitään tuleman pitäisi.
   Voi kuin sitä ihmis´ poloinen issesä sankken pienoiseksi tuntee kun Suuri Maailma Avara rutistaa! Kuin sitä tuta että on vaine pieni, näkymätön... kuin se kuuluisa nuppineula heinäsuovan joukossa, tahi se piskuinen herne prinsessan patjojen alla... tai no ei suinkaan se herne sillä prinsessahan tunsi, tunnisti, sen herneen sieltä alusistaan. Miuta kun ei "tunnista" KUKAAN!
   Tää se se onkin se onkkelman ydin tällä hetkellä täsä elämäsäin mäsässä: olen "tuntematon suuruus" tällä hetkellä - Jolle-Kulle! Olen se viimoinen Maan Matonen päällä maan, päällä tään Telluksen. Olen varmaan se viimoinen joka ajatuksissaan on tahi tulee vasiten olemaan. Olen se viimoinen rokka rokassa, se viimoinen mätänevän omenen karahkan puolikkaan palanen, siellä viimeisen, navetan taustan lantakasen, viimeisessä kakkakokkareessa!
  Pelottaa suuren suuresti kuin Mummero-Poloisen käy. Onkoo tää nyt sitä vahi tätä - päättyykö kaikki tähän?
Onkoo miusta enää mihkään? Ajaavatko uuden uutukaiset miusta ohitsein? Ovatko ne nuoremmat... onkoo nuorempi polvi paree? Olenko mie se vanhanliiton jäsen ja sit tää nuorempi polvi tätä uutta uutukaista nykymaailmaa?
   Oi, miksi elämä on epäreilua? Miksi "tarjonta" on suuren suurta? Miksi elämä ei koskaan perustu "vanhaan, hyvään ja entiseen"?