"Tuulta ja myrskyä vastaan..."
    Tänä pänä sitten, tänään on Isäinpäivä ja jostahin syystä halusimma mie sytyttää tänään kynttilöitä Majaani Mahtavaiseen - tuulta ja myrskyä vastaan. Muista en ( edelleenkään! ) kuinka värrsy tuo nimenomainen meni mutta siinä puhuttiin tuulta ja myrskyä vastaan akkunalle laitettavasta kahdesta kynttilästä. Voi kun sen ( vihoin ja viimenin ) jostahin nyt löytäisin, tään värssyn...
Joo, kaksi kynttilää; mielessä Ystäväin miun sfääreissä kaukaisissa, ja "toivossa, suuressa, väkevässä" että hän vaik sattuisi poikkeemaan tykönäin täsä - vaikka vaine tänään. Ottaisin ma vastahan ilo-miellä sankkevan mielelläin. Sen verta tuntuu puristelevan taasen Maailmamme Avara että ei pahaa tekisi "vierihoito" saatavainen Ystäväiseni rakkahan...

   Aamu tää valkeni myöhä miulla - ihanaa, sain nukuttua!
   Tuumasta toiseen ja kolmanteen: lähdin kylille kaupalla käymään ja sit siitä samoin tein käväisin paikallisella -asemalle tarkoituksenain evästää siellä ennen tään Isäinpäivän mukanaan tuomaa kauhiaa ruuhkaa kun nyt kuitenkin kaik´ kansa pukkaa isiensä kera siihenkin paikkaan syömingeilleen.
Evästinhän mie muttas en ottanut näköjään kuitenkaan huomioon ettäs jotkut toisetkin aikaisin liikenteessä olisivat. Tuli isiä perheineen monen laista ja siin sit näitä perheitä, isiä, ukkeja, katsellessa ja vasiten kuunellessain tuli mielehen ettäs se onkin sit varmahan eka kerta puolisoin poies lähdön jälkehen kun mie olen näin Isäinpäivänä josain liikenteessä, olkoonkin ettäs vaine näinkin lähellä kotoain, muttas kuitenkin muualla kuin vaine kotonain.
   Kuuntelin "huutoja": "...isä...", "...ukki..." ; jne., ja tippahan se linssiin tuli. En mahda mitään, ei sille mahtanut mitään. Ilo on toki katsella ja kuunelle kun perheet ja pesueet näin yhdessä ovat ja riemuitsevat, juhlistavat miespuolisia jäseniään muttas kun... kun... ei enää ole sitä omaani täsä rinnallain! Ei ole enää puolisoa rakasta jota juhlistaa kera omamme pesueen.
Kaiholla siis kuuntelin ja seurasin "edesottamuksia" näiden muiden siellä, ja vakaasti päätin ettäs sitten seuraavana isäinpäivänä - muistappas Mummero silloin ielleenkin pysytellä kotonas. Siellä "neljän seinän sisällä" turvassa jotta ei tule tällaisia itkun hetkiä etehen.
   Kaipauksella samalla ajatellen että olisi edes tää Ystäväiseni rinnallain...

   Siellä näiden monien moninaisten ihmisten seassa oli myöskin eräs huomaamani suku aterioitsemassa ja seurueessa tuossa oli eräs pieni poika. Poikanen joka olisiko ollunna viellä kouluikäinenkään mutta vakaa ja varma "vaikutin" oli hänellä että hän sitten TAHTOO evääseensä syötävään mukaan PIPPURIA! Kyseli äänehen pippurien perään useammankin kerran varmistaakseen että asian tään muutkin läheisensä nyt varmasti ymmärsivät!
   En mahda mitään muttas mieleheni nousi Reissaaja-Tyttärein miun ja hänen olemasa olonsa piennä. Hän kun niitä pippureita ain "metsästi" meidä toisten lautasiltamme jos vaine ru´uassa oli kyse kokonaisista pippureita ( "Pippuri", 15.maaliskuuta 2017. täällä blogissain ).
Nyt kun kuuntelin tämän pienen poijan makua ja tahtoaan tätä kovaa niin mietin tään pienen poijan tulevaa "osaa" tällä Telluksellamme ja sitä että mimmottiis reissaaja hänestä mahtaakaan tulla kunne aika antaa mahdollisuudet hänelle?

   Samalla ajatuksein siinsivät seuraan omaisteni. Niin tyttärein tään ohella muihin muosiini miun kuin myöskin kaikkiin miniä-kokelaisiin kuin myöskin olemasa olevaan vävyyni miun. Sisaruksiini, puolisooni menneeseen... muoskiin hänen/meidän, ja Ystävääni - kaivaten.
Hyvää Isäinpäivää heille kaikille.
Ja teille Armaat Lukijain myöskin!