Muistan kun Sukumme Mummo istu viiimeisinä aikoinaan paikallansa, vain paikallansa, ja oli vain.
Ajattelin tuolloin tuota, että miten ihminen kykenee vain olemaan paikallansa ja olla tekemäti mitään - Mummo tuo oli tuolloin jättänyt poies ( ei enää kyennyt, ei osannut ) neulomisetkin eikää enää oikein osanut mitään lukeakkaan siten et olisi esim. lehtiä selaillut ja niistä artikkeleja lukenut.
Nyt huomaan itseni tekevän, etenkin ehtoisin, samaa!
   Muutin tähän pienempään asuntoon, noin 20m2 pienempi kuin Humisevaharju, juurikin sillä, nottas pärjäisin tämän kera. Kykenisin itse tämän hoitamaan, siivoamaan, ylläpitämään ( myöskin taloudellisesti, kuin fyysisestikin ) ja muutoinkin elämään tässä. Ei olisi niin paljon touhua kaikkinensa.
Nyt ovat Työt kesän aikaiset loppu ja olen huomannut kuin olen tullut laiskaksi. Tai näin miusta itsestäni ainakin tuntuu - et olen laiskistunut sillä en tee paljoa mitään! Ennemmin vaikka istua nakotan, olen vaine ja ajattelen, et tuon ja tuon voisi tehdä - mutten taidakkaan...
    Herää kysymyksiä miksi näin? Olenko todella tullut laiskaksi?
Vahi onko vaine, niin ettäs olen "antanut periksi" olemiselle vaine; miekin olen sen jo oppinut - olemaan vaine. ( Siis näin yli kymmenen vuotta sen jälkeen kun puolisoni kuoli ja kuin hän silloin eläissään miulle kertoi kerta toisensa jälkeen: "Voisit välillä olla vain. Kyllä ne työt siinä odottavat, ei ne katoa minnekkään. Ole vain välleen.". )
Tahi onko miusta tullut vanha? Olenko jotenkin antanut iälleni, olemukselleni, periksi, myötä, tms., siten, ettäs suvaitsen tään tällaisen tekemättömyyden kohdalleni? Ajattelenko ns. tiedostamati, tunnenko sisimmässäni, odotanko ikään tähän jo kuuluvaksi, ettäs ihminen voi jo olla vain tekemäti mitään? Ei tarvitse aina tehdä, touhuta, suorittaa jotahin, saada aikaseksi jotahin, tehdä valmiiksi jotahin, voi vaine olla ja - niin, olla vaina?

    Samaan aikaan mietin, ettäs ei kait, ei suinkaan?
   Onko muka tää tällainen ikä ( alle virallisen eläkeikäni ) muka sellainen pykälä joka antaa ihmiselle luvan laiskotella, olla vaine? Vahi vetoanko jotenkin tähän ikään ja nyt sitten eläkkeelle siirtymiseeni, nottas kun miulla on lupa olla vaine nyt? 
Voisinhan heittäytyä kokonansa Oloneuvoksettareksi tekemäti enää päivääkään Töitä; niin miksikäs sitä sitten tekisin muutoinkaan hommia missään, kotonanikaan? Onhan yleisenä tietona ja ihmisillä käsityksenä, ettäs "Eläkelläiset ne vain ovat, nauttivat elämästä ( joka tarkoittaa monelle ihmiselle olemista vaine, olla tekemäti töitä/mitään ) ja tekevät sit jotahin jos haluavat ja jos huvittaa.".
Toki toiset jatkavat eläkkeelläkin ollen töitänsä, ja ovat vasiten silloin viel kiireisempiä ko töissä ollessaan, työikäisinä ollessansa.... Miksen mie sitten olisi yksi heistä? Mikä aiheuttaa tään tällaisen tekemättömyyden nyt kohdallani?
Pohdin: "Olen tehnyt tähän astisen ikäni töitä jatkuvaan, touhunut ain jotahin, ollut kuin se kuuluisa "Aropupu" tahi Durasell-pupu, olemati, osaamatta olla, paikollain." "Olisiko se nyt sitten miun aikani rauhoittua, olla, ottaa aikaa itselleni. Pysähtyä, kuulostella - ja antaa periksi, iällekkin....?"

    Kauhistuttaa tuon "antaa periksi iälle" sanominen.
Jeeru, mille iälle?
   Kun mietin omaa ikääni versus äitini, mummoni ( tästä olemma pakissut aikaisemminkin siulle oi, Armas Lukijain miun ), niin hehän olivat tässä iässään jo vanhoja. Aivan mummoiksi luokiteltavia ja siihen aikaan -ko jo eläkelläisiä laillisestikin? Nykymaailmassamme ko ne nuo eläkeiät kapuavat koko ajan korkeammalle ja korkeammalle....
He käyttäytyivät kuin mummot, he pukeutuivat kuin mummot, heillä oli mummojen permanentatut, tosi säkkärät, kampaukset papiljoteiilla ain saunan jälkeen laineille laitettuina.
Kun taasen nykyaikana tässä iässä tosiaan ollaan ja oltaisiin viel aivan täysin töissä - mie nyt en enää...
Sen mitä töistä kerkeäisi, niin sit touhuttaisiin kaikkea muuta: omakotitalon ylläpitoa, jälkipolvien kaitsemista, maatilan/tontin touhuja tehden, yms.. Ei niitä paplareita, ei mummo-mekkoja, vaarin henkseleitä. Jälkipolvia kaitsien sit niissä vapaa-aikoina joita sit sattuu jäämään väliin omien touhujen; aikataulutettua elämää viel tässä iässäkin.
    Mie. Ei tonttia omaa, ei tiluksia. Ei isoa asuntoa. Ei niitä mummon permiksiä - rastat. Ei mummo-vaatteita, eikä toivottavasti tulekkaan vaik olenkin huomannut pikku hiljaa pyrkiväni yhä mukavampiin vaatetuksiin itselleni kun ja koska tuota itäistä leveyttä, läntistä laajuutta, alkaa kertymään vaik mitä tekisin sen estämiseksi - eikää liikunta kiinosta pätkänkään vertaa! Ei pakollista työtä vaikkas Töissä pyrinkin viel käymään jos vaine kuntoni periksi antaa...
   Niin miten, mistä kohtaa, kuinka, ja miksi, iälle miun sit pitäisi periksi antaa?
Miksi miun häätyisi heittäytyä laiskaksi ikäni takia, ikäni puolesta?
Eikös tämä ikä ole ( kuten äsken mainitsin ) ikä jolloin pitäisi alkaa ne kaiken maailman reissaamiset, kaikkinainen harrastuksien haaliminen ja harrastaminen? Erilaisiin eläkelläisryhmiin, yms. ryhmiin osallistumiset ja vähintäänkin sen seitsemän sortin "kissain ristijäiset"? Pitäisi tehdä toteen "ei vierivä kivi sammaloidu"-sanonta eikä alkaa kaivamaan itselleni kuoppaa omaa, ei asettua aloilleni, ei kalkkeutua, muuttua muumioksi, hautaa kaivaa kupeilleni, ei ennakoida elämänsä ehtooota?

    Tiedän kyllä, jottas kaikki riippuu ihmisestä itsestään.
"Ei kukaan tule ovelta hakemaan" ( paitsi puolisoin tuli miun ovelleni miuta hakemaan ja meidän suhteemme, tutustumisemme, alkoi siitä! ) vaan ihmisen pitää itse aktivoitua siihen mitä haluaa!
Haluanko eläkelläis´ryhmiin? En.
Haluanko liikuntaryhmiin? En varsinkaan niihin!
Haluanko jotahin uutta harrastusta? Mitä? No - en välttis...
Haluanko alkaa matkustamaan? Kyllä, kiitos, muttas.... Matti Kukkaroinen ei halua!
Haluanko touhuta kotonain? Mitä tässä tänne voi enää tehdä? Olenhan tehnyt/teetättänyt kaik sellaiset tähän jo, mitkä ovat olleet välttämättömyydet, jottas tämä olisi kotini ja täsä voisi asuastaa.
Haluanko - mitä? Mitä on sellaista jota en nyt täsä elämänvaiheessani itse näe? Jääkö jotahin miulta huomaamati?

    Vahi - pitäisikö miun sitten vaine osata olla vain?