perjantai, 26. marraskuu 2021

Sieluin simmuin siintävin.

   Tekee kipeää. Sattuu sisuksiin, sydämen sykkeeseen aiheuttaa ylimääräisiä, olemattomia, sivulyöntejä näkymättömiä. Mieli heittää häränpyllyä ollen välleen tahdissa "joo, kyllä". Ja välleen sitten et "ei ikinä, ei kuuna, ei päivänä". "Ei ni milläskänä." On kuin Mummeroa tätä ja tämän kehoa sekä mieltä revittäisiin kahteen suuntaan kaukaiseen. Toinen pitää paikallansa kuin juuria vankkoja, pysyväisiä, kasvattain. "Sie olet nyt täsä ja sillä siisti." "Tästähän et hievahdakkaan - mitä turhia aihahtelet?!" Toinen taasen houkuttaa, sankkevan paljon houkuttaa - on kuin itse se "persetuubi" istuisi toisen olkain päällä ja kuiskisi korvaani kuulevaiseen et etkö nyt tuota....? "Kyllä sie voit, sie osaat, onnistuu se!"
   Miten voikaan olla yhden ihmis-polon sisuksissa tällaista kaksintaistelua suunatonta. Senkin verta suunatonta et tosiaan kipiää tekee. Ei rauhaa anna, ei hetkeksikään. Ja ( juuri muistin ) viimekkin yönä jo uniini asti askelsi, tää rauhattomuus tällainen! Siis yölliseen aikaan, yölliseksi ajaksi? Hei - haloo!
   Tämän, tään tällaisen, siitä aikaan saapi ko Matti Kukkarossa istua nakotavi!
   Voi kuin miun mielein mieli tekisi reissun päälle! Voi kuin tekisi ajatusteni liitää tuonne jonnehin. Ihan vaine siis minne vain, muttas kun vain pääsisin jonnehin! Ihan sama minne - kuhan vaine.... Sielua riipii!!
Lasken aikaa mennyttä, lasken tulevaakin... Siitä on nyt JO yli kuukausi kun viimeksi olemma ollut misään; Luovolla. Ja taasen sit; pari päivää ja alkavi Työt - sitten ei ole lähtöjä mihkään, ei ni mihkään!
Nyt, juurikin NYT olisi siis SE aika! Vasiten jos tuota jalkain leikkausta ajattelen yhtään?!
   Tiedän kyllä ettäs töitähän kyl koissakin piisaisi. Olisi tointa mihkä tulla toimeen. Kyllä. Juuri teimmä Piipparit Kaiketonna itsellein. Sellaisen pienen satsin vaine.... Ja Sukumme Mummo kertoi yhdestä Piippari-juttu kisasta johka voisi osallistua....? Pitäisi sitä hivenen katsastaa "sillä simmulla", muttas kun....
   Veri vetää rauhattoman, sielu liitää äärille maan ja - sen ylikin. Kaipuu käy ylitse kehoin tään sileuin, ruumiini, kodin oman.
Ikävä hiipii hiljalleen, kutsu kuiskii korvaani, sydän sykkii seuduille suurille - aavoille.
Voikoo tätä tällaista kenkä ynmärtää? Voiko kenkä muu kuin toinen samanmoinen rauhaton, sieluton sielu? Se jolla ei ole koti kotinaan, ei asunto asuttu asuntonaan, ei paikka pieleusten painettu pehkukasaksi peuhattavan.
   Äh ja ah - tätä tuskaa suunnatonta!
 

tiistai, 23. marraskuu 2021

"Nu är vår!":

   ... sanoo Pikku Myy Tove Jansson´in Muumilaakson tarinoissa kun hän kevähän tullen simmunsa aukaiseen, katsastaa ulos akkunastaan, pinkaisee ulos ja toteaa Aurinko Armahan tillottelevan Taivahankannella sekä lumen ollehen sulavan jo.
   Tänä aamuna mie simmuin aukaisin tällä levelillä olevaisella ja ihan ekas´ teks´ kussa simmuin omain auki sainen, otimma ja raotin varta vasten akkunain kaihtimia sekä kuikkasin ulospäin siitä akkunaisestain kammarini. "Ny är vinter!"
   "Ny är vinter." - tosiaankin. Näin pitimmä tuon kevähän osalta mielein miun muuttahan. Ei, ei enää kevättä näkynyt, ei ollunna. Ei kesää, ei syssyäkään pimiää, vaan yssin ja ainoastaan talvea valkiaa! 

259626335_1078643996011078_6046758734264

   Oli seutukunnat, Kulmakunnan täänkin, ynpäröinyt se, tuo, valkia höttöinen pumpulinen ( tällä kertaa kevyt ja pumpulinen, eikä kostea ja painavainen ) ylt´ynpäriinsä. Jopas niinkin paljon, ettäs se sitten teetti ensimmäiset viralliset lumityöt miullahin!
Teimmä silloin tuossa kuukausi - kaksi sitten, ihan ekat lumityöni miun kun se silloin näytteli et tällattiiskin olis - haluattelko? Kieltäydyimmä silloin sankkevan kohteliaasti moisesta kunniasta valkian kaman tuon omistamisesta ja sainemmekin sittemmin olla aivan rauhassamme moisesta tyrkyttämisestä.
Muttas nyt, nyt sitten saimme jo ihan kystä kyllä. Aivan lumitöiden verta. Ja kuulemme ensi yölliseen aikaan saadaan tuta lisääkin ainakin samanmoisen verta! Huh! Siin kysellähän sit tältäkin Mummerolta Humisevanharjun taasen ahkeruutta ja voimia kupeideni. Äsh....

maanantai, 22. marraskuu 2021

Syksystä jouluun -kaffeekakkunen.

   Kaiketonna.

20211122_123320.jpg

250g leivonta kasvisrasvaa
3dl Erytritoli-sokrua tahi jotahin käyttämääsi sokrua
4kpl kananmunia
3 3/4dl Viljatuotteen vaaleaa jauhoseosta
2tl leivinjauhetta
2tl psylliumia
2tl kanelia
1tl kaardemummaa
1tl neilikkaa
n. 1dl rusinoita pilkottuina ja jauhotettuina
n.50g mantelilastuja murskattuna
140g ananasmurskaa

- Ota rasva pehmiämään huoneenlämmpöön.
- Vaahdota rasva ja sokru valkiaksi, kestäväksi, vaahdoksi siten ettei siinä enää sokrun kiteet tunnu seassaan.

20211122_112238.jpg

- Lisää kananmunat rasvaseokseen vaik´ kaksi kerrallansa ja vatkade tasaiseksi seokseksi.
- Laittele kuivat ainekset taikinaisen aikaan saadun sekahan ja vatkaa tahi kääntele käsin, seos sekaisin.

20211122_113036.jpg

- Viimotteeksi laittele rusinanttet, mantelit ja ananakset sekaansa ja pyöräytä taikina valmiiksi.
- Kaada voideltuun ( halutessasi myöskin jauhoitettuun ) kaffeekakkuvuokaan ja paista...
- .... kiertoilmauunissa +170´C kunne valmista tulee.
- Kumoa valmis, paistunut kakkunen heti-miten oikein päin ja anna jäähtyä.

"Vinkki vitosia", huomioita, neuvoja....
- Kandee vaahdottaa rasvat ja sokrut tosiaan valkiaksi, kiteettömäksi, massaksi sillä siten saat aikaseksi kuohkeamman taikinan.
- Kananmunia neuvotaan ain taikinaan ku taikinaan lisämään yksitellen ja välleen vatkaamaan - ihan hyvin ne menee kaksikin kerrallansa. Ei onkkelmia.

20211122_111706.jpg

- Rusinanttet, olivat ne sitten pilkottuina tahi kokonaisina ( kuten yleensäkin kaik´ kuivahedelmät joita esim. kuivakakkuihin käytetään ) kandee jauhottaa aina.
Miksikö?
No, täten ne jäävät paree "lillumaan" paistaissa sinne kakkusen taikinaisen sekahan eivätkä painele vu´uan pohojalle - valmiina kakkusena olisivat sit siinä kakkusen valmihin päällä.
Hyvässä ( huonossa ) lykyssä myöskin "liimaantuneina" vuokaan kiini siten et se kakkunen ei onnaakaan olleskana.
- Vu´uoan voitelu; toiset kannattaa sitä, toiset eivät. Miusta sillä ei ole sen kummemmin merkitystä. Yhtä hyvin kakkuset onnaa, teki kumpsin vaine. Kenties tulee "samettisempi" pinta valmiiseen kakkuseen, ei muuta.

20211122_113423.jpg

- Kaffeekakuissa voi aina vetästä tuon kakkusen taikina "pintaan" ( tulevan, valmiin, kakun pohojaan ) tuollainen syvempi "vako".
Se edes auttaa sitä et kussa sit kumoat kakkusen oikeinpäin, niin se ei jääkkään "keikkumaan" sen kuperan pohojapintansa päälle vaan asettuu aloillensa tasaisemman pinnan kera.
Kohoaa tästäkin huolimati "ihan hyvin" kuten kuvistain näistä näet....

20211122_122956.jpg

- ..."kunne valmista on" arkoittavai ( lähinnä uusille saittimme jäsenille kertoin ) sitä et kussa paistuvan kakkusen tuoksu leijailee lävitse huushollisi - kakku valmis on.
Tahi kun kakkunen alkaa irrota vu´uan reunoilta itsenäisesti uusissa ollessaan - valmista on.
Tahi kun kopaset perinteisesti tikkusella kypsyyttään; jos ei taikinaa enää tartu tikkuun kokeilevaan - valmista on.
( Mie en pruukkaha kakkusia paistella kello kädessä, kaulassa, tms. )

20211122_123427.jpg

- Ps. nyt kokosin tään kakkusen siitä mitä kaapistain löyty.
Ananaksen voisi vaihtaa näin viel joten-kuten syssyssä ollen vaikkas kurpitsaan/pikkelsiin, tahi omppusoseeseen, tms. hedelmäiseen jutskaan. ( Miulla ei niitä nyt ollut olleskan varastoissain. )

   Yssi ihanainen yksityiskohta jonka takia jo yleensäkin "kannattaa", on ilo leipoa:


20211122_112336.jpg

Hokasin nimittäin kesken leipomusteni, kun aloin lisäilemään näitä kananmunia taikinain tuon sekaan, tällaisen Aurinko Armahan loisteen luoman ihanuuden kyljestä kananmunan!
Kattokaatte nyt! Ihan kuin jokin Kuun Kummajaisen pinta tahi kuve.... kuin Telluksemme tää kaukaa katsottuna - vasiten yölliseen aikaan kun kaikkialla pimeydessämme loistavat kaupunkien valot kohti avaruuksien ihmemeita!


 

sunnuntai, 21. marraskuu 2021

Kuulen, ajattelen.


20211121_080444.jpg

  Tänä aamuna, ei niin varhaisena, istua nakottelin tuolla kyökkini nurkkauksessa nojatuolillain pehmoisella, kaffee-kupposellisella, jälkeen sunnuntaisen tään päiväisen suihkuin pesun ja mietiskelin Maailman tään Avaraisen menoa kun viel alla kattoin Humisevanharjun hiljaista oli. Tuuli vaine Tuittupäinen silloin ujelsi taasen kupeilla tään asumuksein kuin ilmoittain ettei se ole viel tätä-kään paikkaan unhohon jättänyt, e-ehi.  Puhtia tuntui ja etenkin kuului, sillä viellä rahkeissan olevan. Sankkevan paljon.
Akkunoita en ollut viel tuossa vaiheessa avanut päivään tähän uuteen ja mietiskelin tuota Tuittupäätä kuunellessain et tokko tuo on antanut mennä yön aikana "kystä kyllä" ja luonut valkiaa höttöstä ylle Maamme kamaraisen tään? Onkoo siellä, seinieni näiden ulkopuolla, lunta viti valkiaa jo kinoksiin asti vahi muutoinko vaine uhittelee moista puhkua ja puhellustansa, tuo Tuulonen nyt?
   Nautiskelin hetkestä tuosta vielä hiljaisesta, nautiskelin tauosta tuosta tullehesta touhujeni.

   Katsastin hu´uahtassain, takapuoltain siin leputtaissain, käsiäin hellittäissäin, ynpärillein ja katseeni tuo kiertäväinen tavoitti siitä lähiseinältä tään taulusen siihen laittamain.  
Tuumasin mielessäin: "Tuolta sitä on tultu, tuolta lähdetty - sukumme meidän."
   Tiedossahan tää itselläin on iät-ajat ollut, muttas mitenkä se ei viellä yhdelle tietylle henkilölle ole "kalloon paksuun" mennyt, tieto tää? Se ettäs tuolta tullut olemma, ja perintöä, perimää, yhä iellehen kannan ja tulen kantamaan. Ei se, eikä ne, miusta mihkään mene, ei häviä. "Ei kukko käskiin laula", ei vaik kuin joku toinen sitä halajais.
   Sekin ettäs kun tuota taulua tuossa ns. päivittäin katselen, niin aina, todellakin aina, sitä "palaan" entisiin ja miettin niitä kaikkia kertomuksia, perintötietona saamia tietoja, tapahtumien kulkuja, ja tapauksia, sekä tunnen suurta kunnioitusta mm. mummoani kohtaan ( ei siis Sukumme Mummoa kohtaan - tosin myöskin häntä, sitä en kiellä enkä evää! ) joka on kaiken sen joutunut sekä saanutkin kokea aikoinaan! Tunnen myöskin suurta, suunatonta, surua siitä kaikesta...
Mitä elämämme olisi jos siellä olisivat saaneet asua ja eliä? Misä sitä sukumme olisi nyt? Kuka olisi Sukumme Mummon puoliso, tahi olisi ollut? Olisinko mie olemassa sitten nykymaailmassa ja millaisena olisin jos olisin olemassa? Mitä tekisin, mitä olisin tehnyt? Millainen elämäin miun olisi ollut? Ja mitä se elämä sitten olisikaan ollut ja olisi jos nuo paikat edelleenkin Suomemme maan osasena olisivat?
Sekä monta, monta, muuta kymysystä näidenkin lisäksi.
   Mitä kaikkea sitä ihminen pohtiikaan ja kerkiää pohtia mm. yhden kaffeekupposellisen aikana!


   Mm. sitä et sain mie kukkasia. Kiitos-kaunis näistä ja muutoinkin vierailusta muoskain miun vaikkas....

20211121_123250.jpg

   Se oli sitten ns. ylläri-hyökkäys eilennä kun tupaan tuuliseen, alias Humisevalleharjulle, pesiytyi kaksi pirpanaista yökyliin ja yssi muksuin ylkänsä kera kylään käymään.
   Vilskettä, ääntä, touhua ja tekemistä ihan tarpeheksi asti.
Jopa nyt niin et "potkin" pellolle viimeisenkin näistä tänä pänä Maailmalle Avaralle ( kotiinsa ) kun tuntui jo et nyt keittää mummerolla tällä kohta;
haluan rauhaa, olemista ja jopa hiljaisuuttakin kuulla ajatukseni välleen! On sen verta mennyt viikkonen mennyt yökyläläisten kera väljyilessä et tälle "hienoudelle" ei paljoa aikaa jäänyt ole...


   Nyt, aivan nyt, tosa muutaman tovisen jo, olemma yssin kotonain - vaine ajatukset seuranain EIKÄ mitään must-must -tekemistäkään täl haavaa! Ei edes enää niitä Piipparimökkejä?! Wau!
Jos sitä vaik pitelisin tään loppu sunnuntain pyhäpäivänä ja olla öllöstelisi vaine? Yrittäisin opetelle olemaan aloillain, tekemäti mitään..... ?
   Laittelimma täsä mm. näitä uusia kukkasiain paikoillensa....

20211121_123025.jpg

   ... ja toteimma mie et ovat sit Humisevallaharjulla nämä ekat "miljoonan alut" pesänsä nyt sit rakennelleet. Ihan entisille sijoilleen näyttävät "pesiytyvän", entiset uransa urkenevan, "peppunsa" pieluksille painavan.
   Voi, kuin mie tykkään!
   Tykkävän siitä kun kukkaset nämä vähäisetkin jo oman tunnelmansa luovat kattoin tään Harjun Humisevan ( josa mm. tänä päivänä muuten tosiaankin TUULEE! ) alle. Viihtyvyyttä tuovat, ja kotoisuutta suovat.
Puhumatikaan siitä vihreyden vehreydestä kun jokahiseen huoneeseen olemma voinut jo ainaskin yhden kukkasen asettaa paikallensa - hyväkkääseen jopa kaksikin!
Myöskin se kauneus simmuin mieleen, ettäs pehmeys jota nämä vähäisetkin "röntyt" antavat kun kaiu ei enää kupeet seinien, ei niin kolka nurkat asumuksein.
   Nautin.
 
20211121_123048.jpg


  
   Mietiskelen täsä näin "joutessain" syntyjä syviä.... hivenen haikein mielin ja jopa pahoillani sekä pitkin hampaikin....
   Olemma täsä hämmästellyt, kummastellut, yhdellä sinkkujen saitilla "asustaissain" et mitenkä sitä itse kukin parinsa löytää? Mitenkä toisilla "loksahtaa" ihan nuin vaine suit sait "sukkelaan", toisilla ei sit mitenkään.
Mikä näissä/niissä on ollut ja on se avaintekijä, mitä kaikkea pitääkään sattua kohilleen et "vakka kantensa löytävi"?
Sitä ihmettelen myöskin et miksi toiset ovat sillä saitilla ilmoittain et "kun joku tulis ja korjais poies", "ei ihan nyt, mutta tässä katselen "tarjontaa" ", "Voi jospa se oma löytyisi....", jne. ja sitten ei vaine tunnu loksahtavan jos vaikka nyt mie, tälläinen "mettä-peikotar", kysäisen "sillä mielellä"?
Mikä ei kohtaa? "Kysyntä, ja tarjontako"?
Jos sitten taasen itse ilmineeraan itsein "markkinoille" sinne, niin sitten itsellein tuleekin vastaan jostain ihmisiä jotka eivät vaine loksahda jostahin syystä - mikä onkaan se tekijä joka laittaa itsein sanomaan "kiitos-ei"?
Mitä pitääkään olla ihmisellä vastaan tulevaisella, ettäs kiinostun hänestä pitemmälti? "Se tietty jutskako"? Ja mikähän se nyt sitten olisikaan, se "jutska"?
   Esim. jos mietitään meitä itse kutakin ihmisenä, ihan arkipäiväisenä eläjänä ja oilijana, niin kovinpa harva meistä itteään laittelee ja tällää meikkeineen, sutimisineen, parran ajoineen, tms. mitenkään kaunihiksi tahi komiaksi - ja ne kuvamme, esim. ne selffie-kuvat ja omat face-saittien kuvat, kenties instojen, yms. sellaisten saittien kuvatkin, ovat usein sitten näitä ei-sliipattuja otoksia ( ainakin miulla henk.koht näin ).
Eipä ne siten paljoa kerro jonkun ihmisen komeudesta, kauneudesta johka ikävä kyllä meistä useampi ensimmäisenä "takertuu" kun paria itselleen katselee. Sanokoon kuka tahansa, mitä tahansa tähän, niin se on kyllä se ensimmäinen minkä näemme toisista ihmisistä: jos simmuja mielyttää, niin sitten tuttavuuden hieronta vasta syvemmälti alkaa ja "saa" alkaa - mielenkin mielestä.
   Elikkäs... tällä kerron, haluan herätellä nyt ajatuksia, et sitä pitis ihmisen ( miunkin ) nähdä aina kunkin ihmisen ulkokuorta pidemmälle eikä "topata" jonkun "lähentymistä", tuttavuuden hierontaa, yhteyden pyyntöä, tms. ihan vaine sen persoonan, henkilön, kuvien perusteella ( miulla esim. on monesti "oma kuvanain" jotain Piipparimökkien, kukkien, sienien, tms. kuvia! ) vaan pitis kyetä näkemään ihminen sieltä nuiden kuvien takaa. Ihminen ihmisenä, ihminen joka tulee vastaan avoimena, kysyvänä, hivenen jopa "rukkaset kourassa", "pelko persiissä" et mitenkä olisi....?
   Pitis antaa aikaa toiselle, pitis antaa mahdollisuutta itse kullekkin...
Pitis suhtautua kaikkiin meihin kuin lähimmäiseemme, kuin itseemme, kuin haluaisimme itseämmekin kohdeltavan...
Ja tietty - osata sit sanoa suoraankin kun ja jos tilanne/tilanteet sitä vaativat.
   Tosin tiedänhän mie sen et sekään saitti ei ole mikään senssi-palsta jos niikseen tulee ja haluaa.

 
   Ugh - olen puhunut - nyt sit "uutteruus-kupponen"!

perjantai, 19. marraskuu 2021

Liisan päivää...

   ... Armon Herran vuonna 2021.

258467707_606614390579751_73894942523779

   Käväisinpäs sitä tänä pänä piiiit-kästä aikaa tuolla Maailmalla Avaralla ja ihan ypö yssin nytten. Siitäkin kun on piiiit-kä aika ko yssin olen taivastellut turuilla ja toreilla. Ihan hyvin tuo siltikin viel luonnistui miulta.... heko, heko.
Nautiskelin nimpparikaffeet tutussa kaffilassa kera omien eväideni; Kaiketonta Joulutorttenaa mukanain vieden.
   Mietin täsä, ko aamusen tunteroisina Ystäväin tyköä läksimmä, ettäs ei sitä näytä kaik´ noteraavan nimipäiviä itsensä tahi toisiensa, ei ni mitenkään. Kaikki eivät siin onnittele, eivät pidä silmiä, korvia, auki siltä varuilta et sit onneva toitottaisivat toisillensa asianomaisen nimpparinsa johdosta, tms.. Vähän niin kuin eivät kaikki juhlista muitakaan merkkipäiviä. Eivät juhlista esim. omia synttäreitään. Eivät kenties näitä supi Suomalaisia juhlapyhiäkään; jouluja, Pesiäisiä, Klaara Vappenia, tms..
Miust he ovat kuin tuuliajolla olevaisia laivoja; ei ankkuri, ei paikka, ei kohdetta, mistä "kiini" pitää. Elikkäs he elävät sitten päivät pääskytysten sen kummemmin pysähtymäti, ajattelemati, ettäs päivät nämä tulevaiset, olevaiset ja meneväiset, vaihtuvat ja vaihtavat paikkaansa ain kukin vuorollansa esillä ollen jostahin erityisestä syystä. Mikä kristillisestä, mikä sitten maallisesta lähtökohdasta johtuin. Tahi vaine tosiaankin vaikkas jonkun ihmisen ynpärillämme olevaisen, kunniaksi.
Sääli miusta.


258636904_4604101729701382_7557264604245

   Samaisella reissullain kiertelin muutaman kirppiksen ja yhdeltä sellaiselta tällaisen kaunihin, ihku-ihanaisen, sokeriottimen löysimmä.
Ei, ei miulla sokerille ole tällä käyttöä,muttas ajatuksella et jos joskus jotahin juhlistettaisiin tykönäin niin tämähän toimisi ihan hyvin vaikkas pikkuleipäottimena? Eiks vaine?
 

   Elävien kirjoissa olevaista vihiriää kasvia, kukkasta siis, á la Humisevaharju on nyt tällä... ei kun siis OLI tuokio sitten... sen viisi tsipaletta jo! "Wau!": voinen siis kait sanoa jo.
   Annas olla... Kun nyt siis käväisin tänä pänä kaupungilla piiiit-kästä aikaa, niin sieltähän heti-miten helmoihini kiini tarttujia löytyi; nämä kaks-kaks ihanuutta jotka täten kotiain sieltä päästä pyysivät.
Täten sitten väkiluku kasvoi tänä pänä kahdella tisipaleella uudella.
Nyt on jo ainaskin sadan, josko ei sitten jopa millonan, alku aluillaan ihan hyvin - eiköstä vaine? Eihän tuosta seittemästä ole ekaan sataseen enää pitkää matkaa, eihän....?
   Totuuden sanoiks tekipäs tinkaa valikoida kukkasia näitä siitä kyseisestä liikkeestä. Parasta päältä koitin katsella, ja must-must-valita mielein miun mukaan kun sainen kuulla siinä sisätiloissansa käyskennellessäin ynpäri-änpräi, jottas 40% alessa KAIKKI kukkaset olivat nyt!! ( "Onni" Matti Kukkarossain täl haavaa asustavai - ei paljoa voi nyt "kruisailla" kukkakaupassakaan....  vaik kuin alea olisikin. )
Utelin heiltä, ettäs milläs tää tällainen nyt heillä.... kun jo tutuksi tullut myyjä siinä oli, ja tuttu liike tuo entuudestaan? Mietiskellen mielein sopukoissa et tuleeko lopetus? Tuleeko omistajan vaihdos? Näissä kun on ain ollut sit tällaisilla hetkillä tapana tehdä huimiakin aleja hintoihinsa noihin .
Näin ei kuitenkaan nyt ollut, ei kumpaistakaan.
Olipahan vaine JOULUkukkasien tuloon ennakkoon varautumista. Tilaa joululle ja sen kukkasille halusivat he vaine.

258148356_952985598635255_22689150991906
 

   Tuttuun, totuttuun, tapaani tsiikailin nämä kukkaset heti-miten jo liikkeessä tuossa lävitsensä, ettei vaine "kutsumattomia vierahia", sellettiis mitään Ökkö-Mönkijäisiä mukanansa oisi...
Ihanasti saneli myyjä tuo siinä vierelläin seistessään, että he ovat kyllä katselleet näitä ettei niissä mitään ole, MUTTA jos niitä onkin, niin tuo vaine kukkaset nää TAKAISIN heille ja sano suoraan, että nyt muuten sitten on!

   Ajattelin täsä tänäänkin, mietin mietteitä Meiron, tuumailin tuimia tuokioita, aikoja mennehiä....

20211118_073445.jpg

... kun olivat nämä pirpanaiset, muksuin mukelot, tykönäin täsä taasen öitä useampiakin.
   Alakoululaisia kaksi tsipaletta, ja yssi yläkoulusa. Isoja vonkkeja siis kaikki jo. Voi jeeru, et mihkä se tuo aika rientääkään: vasta oli keskimmäinen piskuinen ryömiväinen lattioita pitkin ja jo silloinkin sellainen tuittupäinen tulinen et miekin hänen kera vastakkain ottelin kun kysyttiin mittaa et kumman pirran mukaan sitä ollahan ja eletähän? Ja "viimeistä", tuota pienimmäistä, juuri odottelivat perheeseensä alku"metreillä" silloin. JA nyt jo he kaikki, nämä kaikki, näin ISOja ovat!

   Muttas siis asiaan! Sainen huomata taasen kuin ovat osaavaisia, auttavaisia ( josko lie myöskin vastaanlaittavaisiakin, omanpäänsä ilmottavaisia - kuten pitääkin aina jokahisen ollakkin! ) ja aikaan saaviakin kun tarvista tulee.
Piippari-savotassain ja monessa muussain leipomuksessain avittavaista sekä mukana olevaista ihanuutta;

2021.11.18.%20Tiikerikaffikak.%20norm.j.

    Ystävällein sekä muksuin perheelle näihin pirpanoiden, T - tupla-i - kerien -kaffeekakkuset; normi jauhot, vähälakton.
    Kaikettomia Leipäsiä itsellein;

258485932_4865862396780461_6389977637679

    Leipäsiä näitä tehdessäin se oli sitten taikinaisen tään tekeytymisen yön aikaan eka kerta ko Humisevanharjun Hulda lähti kävelemään!
Mielestäin kyl alustin taikinain kuten aikaisemminkin; saman verta ( suunilleen ) tein taikinaista, ja samaan astiaan kuin ennenkin. Siltikin aamuisena aikana aikaisena simmuin avattuain hokasta sainen, ettäs nyt on jo varppinsa ulkopuolella astiaansa aikaslailla?!
( Misä lie Hulda öiseen aikaan hiippailutkaan..... ? )
   Leipurina Leipästeni näiden pohdiskelin siin Leipäsiäin leipoissain et kun olisi miulla olemasa sellainen oikia pärevakka tahi muu sellainen, uunin kestävä pata, jne., niin olisinpas voinut kyllä ihan vaine mielenkiinosta kopasta leivänkin tekoa?
"Tosin en mie leipä-leipää tarvihhe. Miul ko on paree nää Leipäset vaine...."

   Niin, siis, asiaa!
   Sitä mietin kun sainen taasen "häädön" omasta kodostain muodossa muksuin mukelot nää. Tyyliin et jos mummo olisit poissa ja he keskenään täällä kotona....?
Läksimmä sitten Maailmalle Avaralle, yön selkään tummaan yön tuntien, karauttain sit takaisin päin Hepo Hopiallain aamun autereisen avautuessa päivään uuteen ja pohdin, ettäs on se tää elämänkierto jännää ja "hassua".
   Vasta oli aika kun mie heitä, näitäkin "käskyttäjiä", paimensin, hoisin ja hoivasin. Vaihdoin itsekunkin vaippoja, nukuttelin ja syötin. HE olivat yötä MIUN tykönäin, mie koissa varppilla.
Nyt on aika uusi ja mummo laitetaan "yön selkään" kun haluavat olla "yksin" kotona. Nyt he ovat jo niin ISOja, ettäs pärjäävät kotona vaikkas yönkin yli keskenänsä. Luotto pelaa puolin ja toisin, ja tietävät mitä on misäin, miten mikin toimii, ja mitä tehdä jos jotahin sattuu - jos eivät sitten säikähdä ja panikoi.... Jokahinen kerta kun näin olemme tehneet soittelen heille Maailmalta Avaralta, opastan ja neuvon ( mm. ettäs NYT nukkumaan kun koulukkaita "vielä" ovat ja aamulla on kouluihin lähdöt! ). Samaten kuin tietenkin ennen lähtöäin käyden KAIKEN lävitse; sitä siellä, tuota tuolla, sitten näin ja näin, muistakaa tää, ja jos hätä tulee niin soittakaa miulle!
   Miten sitä aika kulkeekaan? Miten vaihtuvat vuodet nää kulkevaiset? Vaihtuvat aiheet, vaihtuvat vaiheet - elämämme tään olevaisen? Ensin olet itse se aikuinen, "vanhempi" ja sitten hokasetkin, ettäs nyt, juurikin nyt, "kelkka" tää kääntyikin toisin perin; nyt olet sie se avitettava, autettava, ja hivenen jo kait peräänkin katsottava, opastettava, neuvottava, kaikkine uudempiaikaisine vippaskonsteineen, ja tietoineen, koneineen, sekä nettisfääreinen etenkin!
   Se on tää elämä-mätä vähän niinkuin esim. tää miun suolasen piiraan taikinan teko täsä eilennä:

20211118_121647.jpg

Elämäsi ohjat ja nuorat ovat yhtälailla löyhässä "kädessä" kiini kuin tääkin taikinaiseni on/oli löysä, muttas siltikin siitä saat aikaseksi tällattiis hyvän, maukkaan ja kauniinkin piiraan aikaseksi;

2021.11.18.%20Savulohipiiras%2C%20g.pohj

( Savulohipiiras; gluton, lakton. )
Se on tää elämä-mätä aina todellakin ihanaista kun vaine sitä oikeasta suunasta katseleepi, kun vain sen oikein näkee, kun vain siihen oikealla tavalla suhtautuvi ja osaapi ottaa sen vastahan.
Elämä on suolaista ( kuten suolainen piiras ), se on makiaa ( kuten vaikkas toi kaffeekakkunen tahi ne Piipparini taanoiset ), muttas on taito ja tahtotila huomata se. Taito nähdä, mihkä on tarvista paneutua ja mitkä sit antaa solahtaa lävitse kuin kaakka-kuona lävitsemme vessanpönttöön tms. paikkaan.
Elämä on löyhän piuhan päässä kiini. Se on löysästi meissä olevaisissa ja eläväisissä. Se on kuin tuulen henkäys jonka voi piskuinen, puhumatikaan suuremmasta, Tuuli Tuittupäinen puhaltaa nurin ja poikki tosta vaine. Vaikkas me kuin pitäisimme ( tahi luulemme pitävämme ) niistä pihojemme päistä itse kiini, niin se on kuitenkin sattuman sanelemaa juttua ( vahi Ukko-Ylimäisen päätettävissä? ), se, ettäs kuka tällä Telluksellamme ja kuis pitkään stallade?
   Voi kunpa mie, voi kunpa siekin Armas Lukijain miun, osaisimma arvostaa tätä elämäämme kallista! Sillä se voinen olla päivä kaunis tahi pilvinenkin, kun se on jo eletty ja taputeltu valmiiksi. Kun elonpäivämme on sit mitattukin yks´ kaks´ ja meiltä ei silloin kysytäkkään "tahdotko sinä, se-ja-se, ottaa tämän" elämän eläksees? Se vain pätkästään poikki ja irti kuin giljotiinillä ollen; pää(piuhat) poikki ja se siitä sitten!

   Hui! Meninpäs nyt aikas "syvällisiin" vesiin. Huh!
   No, ei ni mitiä. Tää nyt tältä ehtoolta, tää tarina-tuokioin miun.
Loineh vaine lausumahan jo, ettäs öitä ja hyvää sellaista Alli Hopa! Hei-do!