sunnuntai, 13. kesäkuu 2021

Ihokas.

   Ja joo, tiedän sankkevan hyvin et ihokas on ihan oikeesti viitan alla, ihoa vasten pidetty, alusvaate. Tiedän tään kyllä jotenka anteeksi nyt vaine heille Armaat Lukijain miun, jotka vaikkas vaine teistä hernehen klyyvariinsa tästä vetäsee kun mie tarkoitan nyt tällä sanalla vaine vain jotahin sinne suuntaan olevaista juttua. Tarkoitan nimittäin tällä sanasella, otsikossain olevaisella, nyt kaikkea mikä menee ihmisen iholle. ( Siis tavallaan on kyllä samalla tavalla kuin toi oikia ihokaskin, liki, kiini, iholla - alimmaisena ihmisen ihoa vasten. )

   Mietin täsä elämätä-mätä-tätä ja sitä et kuis sitä ihminen onkaan "ulkokultainen"? Ainaskin parisuhteissa, ja muutoinkin kyl muita ihmisiä kohtaan, kanssakulkijoitaan kohtaan, aina siihen asti kunne se ensihuuma, ensi tutustuminen, on ohitse mennyt ja arkinen ankeus paikalle tulee ja pysähtyy jämähtäin paikallensa. Ankeuttavi arjen, harmahalla kattaa tienoot ja elämän tään kaikkinensa.

   Olimma yksissä, kuljimma samaista suuntaa osaltamme yksissä, samaisten suuntain simmuin katsoin, sen yhden Georgen kera ja mietin et mitä sitä tunnettihin toisistamme kun ei arkista arkea kertakaan eletty, ei?
Nähtihin silloin ja tällöin, ja vasiten tällöin, sattumoisin silloin... Ei koskaan, ja joskus. Ei arkea, ei eloa yhteistä.
Kuin ventovierahat toisillemme, muttas siltikin osasen elämästämme toisillemme jakaen. Ne "rusinat pullasta", "sokerit sopasta". Suolat poissa olollansa loistivat. Ei tietoa kuin petaa elämänsä tään, saati sit sänkynsä esim. aamuisin? Ei tietoa onko kaffee kupposensa aina "puoliksi täysi, vahi tyhjä" - tosin taisin mie sen kyl sieltä riviensä välistä tuon lukia....

   Tietänyt et ( etkä tiedä edelleenkään ) et...
   Olen karjalaista sukua ja siksi papatan kuin papupatanen, pakisen alvariinsa kunne tutuksi, tutummiksi tullehet olemma. Vento vieraille olemma tuppisuu, suppusuu puhumaton. Enempi "kuunteluoppilas" kuin mikään keskipiste seurueen.
Siksi seurassasi en osannut hiljaa olla... tuttuhan tuota jo miulle olit. Monet jutskat yhdessä kokeneet....
Siksipä sitä sitten tätä sanastoa en hallitse kirjakielenkään; halu kova on pitää sukuni perintöa yllä mm. "viljellen" "mie" ja "sie" sanastoa sen minkä oppia saanut olemma...
   Öiseen aikaan pidämmä aina hammaskiskoja suussain tukena purentain kovan. Muksuin mukeloihin mukaan "mummon yöhampaat".
Näitä konsa käytössäin nähnyt et ole - kun vieraskoreuttain niitä tykönäis käydessäin ollut en ole kertaakaan pitänyt.
Tärkeät, sankkevan tärkiät ja samalla kertaa rumat, ei niin erottiset, kapistukset...
   Vaivaisenluuni leikattu on jo kertaaleen ( Lukijain Armaani miun - tekin tään jo tiedätte! Muttei hän! ) ja se todellakin vinossa jo taasen on!
Mitähän tuumannut olisi hän jos tään nähnyt olisi sill viisiin et sen tiedostanut olisi? "Tuollainen "puoli-luomainen" kuvatus!"?
   JOKAHINEN hele-kat-tinen viikko vosekin kaik kinttukarvain olevaiset poies, jottei ne olisi "tiellä" ja miehiset näyt, kun kenties joskus jalkojani katsonut olisit... Eipä tuosta tainut paljon pelkoa olla et joskus katsonut olisit...
Kaikkea sitä nainen tekeekin miesten tähden! Ajaa ihokarvansa poies, jotta olisi kauniimpi katsella, miehelle mieleen, sileämpi pintainen silitellä, hyväillä - jos toinen nyt sattuisi joskus nykäsemään....
   Olemma jo silloisessa ajassa sen verta vanha ihminen, NAIS´ihminen, ettäs lääkittävä oli/on limakalvoja olevaisia jos mieli mieltää vällyin välejä vilautella! Tienyt et et ihan jokahinen viikko, itseasiassa joka toinen ehtoo syvälle syvyyksiini tuikkahan sen tietyn tabun menemään, jotta ne noin pH-arvot, sun muut olevaiset "kriteerit", sopusuhtaisina pysyisivät sen paikkasen eliöyhteiskunnalle ja bakteerikannalle. Viel, jälkeen ehtoon, aamuisin sit perähän toisen "kosteuttaja-tabusen".
Näistäkään siulla ei mitään tietoa, ei "hajua". Paljoa tienyt et... et...
   Etkä sitäkään et kärsinyt olemma koko ikäin ulosteongelmista!  Jokahinen kerta pytylle mennessä "pelko persiissä" et onnaako istunto hyvin, tyhjeneekö suolisto oikein? Jääkö jotahin syvyyksiinsä joka sit heijastuu muutoin muuhun elämääni... ja muutoinkin elämäämme, esim. sänkyhommiinkin?
Saati sit, ettäs mitä olisit tuumannut jos istuntoin tuollainen olisi venähtänyt toooo-si pitkäksi? Mikä luulo mitä siellä oven takana puuhailen kun niin kauan "viivyttelen" siellä? Mitkä odotukset jos joskus josain yhdessä käydessä olis esim. matkamme teko venynyt sen takia pidemmäksi aikaa kun miun istuntoin sitä venyttänyt olisi ( tästä tällaisesta kun on kokemusta itselläin aikaisemmasta suhteesta; ei ollut kumppanilla silloisella tästä tietoa ja hän sen verta ymmärtämätön et ei voinut tajuta ensi alkuun et jollakin voi vessaistunto todellakin olla pitkän ajan prosessi!? )?
   Olemma voimaton ihminen fyysisesti.
Teen/tein kyllä kaikkea silloinkin. Touhuan, väkerän ja värkkään - kyllä, muttas siltikin käteni, jalkani, kroppain voimaton on. Sankkevan voimaton. En vaine vähällä, en hevy´llä enkä rock´llakaan myönnä äänehen, et nyt kuule loppuu puhti puhisijan tään. Sitä vaine menen ja pusken lävitse harmajan kiven, niin kauan kuin vaine mahdollista, kunne sit "delaan".
Ja silloin kyl sen sanon, sanon taatusti.
Silloin se vaine pitäisi toisen todesta ottaa, eikää vaatia enää lisää!? Uskottava olisi, ettäs nyt ollahan menty jo rajan tietyn ylitse - ei enää. Ei enää miulle vaatimuksia uusia, ja uusinnoista. Nyt ollahan loppusuoralla jo. Kiitos.
Muttas tätä sie tiennyt et, ja mie hullu, hurja, annoin mennä... kärsien sitten mm. käsissäin kaiken sen työmäärän jota vuoksesi tein.
   Pieni Suklaapuoti haaveenain ollut on... tai oli - taitaa elämän realiteetit nää sen kaataa sujuvan sukkelaan... muttas siihen tarvista olisi ollut "takapirusta", ihmisestä joka uskonut olisi minuun ja osaamiseeni - esim. sie.
Muttas kun ei, ni ei. Nyt jäljellä on vaine usko tekemisiini näihin ja siihen et kyl kait mie jotahin osaan... ei vaine omaa tule konsa.
   Osaan mie piirtää, kirjoittaa, sanoittaa ajatuksia. Osaan korjata vaatteita, piirtää kaavoja, kaavoittaa, ja ommella uuttakin kasaan. Osaan leipoa - sitä konsa myöntänyt et! Osaan kokata ruokiakin...
Siulla aivan täyttä hepreaa miun kohillain. "Enhän tee konsa mitään - aina vapaa."; näin uskon siun ajatelleen miusta.
   Jos yhtään sisuksiini nautiskelen gluteiinia, niin niistä vatsakivut sainen pikinmiten. Samaten soijasta. Maitoa kestän hivenen enempi. Sokerihumalat ja sitä myöten sit muut onkkelmat sokeri-sokerin nauttimisesta sainen.
Ja sie sit ihmettelit et kun josain käytiin ja Kaiketonta kyselin? "Eikö tuo ruoka kuin ruoka...?"
   Vaikkas omaan ISOt korvarenkahat kultaiset, niin jokahinen yö, yhteisetkin viettämämme yöt otin, otan ne poies korvistain ja aamusella laittelemma takaisin paikallensa. Miksikö - no, sitäpä sie tiedät et edelleenkään, sillä konsa ei puhetta ollut ole tästä kanssasi.
Siksi ettäs kun on sen verta isot ja hentoiset korvikset, niin nukkuissa ne voinevat sit painautua pääni painosta aivas väärään malliin. Sekä tietty painaa itse ihoain pahasti satuttain.
Elikkäs ISO ilo moisista kauneuksista, muttas samalla sit mikä työ ja välleen kärsimyskin, kun eivät satu heti korvasen reijälle oikein vaan saattavat mennä "väärin" sisuksiin korvan lehden tuon sekä täten aiheuttaa siihen sit tulehduksia... yksien kauneuksien ja hyvän ulkonäön aikaan saamiseksi - mielellään toisen silmäin katsottavain, koskapa enhän mie itse niitä näe vaan se on aina joku toinen joka niitä katsoo ulkopuoleltain
   Se on vain ja ainoastaan kultainen koru ( korviksetkin ) jonka miun ihoin on tähän asti kestänyt liki ollen!
Ethän tuota konsa ole yhen yhtä helyä ostanut, tahi meninannutkaan ostaa aikoinaan.
Mistäpä sit tietänyt olisit et se on ainua, ja kallis, materiaali, ainesosanen, joka miulle sopii ja passaa. Et tietänyt ole et muista ihoni reagoi, kesii, kutiaa, voi pahoin... Siksipä siis sit miulla on ollut vaine harvoja ja valittuja ( yksiä ja samoja ) koruja kupeillain olemasa.
   Yhä edelleenkin vuotan siuta tulevaiseksi, ylläri-pyllärinä Tupaani tuuliseen astuvan.

   Eli, SIEKÖ se miun ihokas nyt sitten oletkin, olitkin?

lauantai, 12. kesäkuu 2021

Hyvää kielen vievää...


2021.6.8.%20Tumma%20mansikkakakku%2C%20n

   "Pläjäys-kakku" elikkäs argumentilla "nopsaan ja jotain kasaan", tuli tällainen tummapohjainen Mansikkatäytekakku. Normaali jauhoinen pohja ja laktoositon.


2021.96.9.%20Kirsik.Brita%2C%20gluton%2C

   Kirsikka-mansikka Brita, gluton ja lakton.
Pomo teki itse Britan pohjan ja mie täyttelin sekä koritelin.


2021.6.9.%20Eng.lakukak.%20Sitr%2C%20lak

   Paikkamme tavaksi ja erikoisuudeksikin jollahin tapaa tullut, kesäinen juustokakku; Englanninlakritsa-juustokakku. Teimmä nyt normaali pohjamurenella, laktonna tään.
Alin kerros on sitruunainen, sitten tulee itse laksitsa-kerros ja ylinnä on mansikkainen juustokerros. Jokahisessa kerroksessa ihan ehtaa ja aitoa kyseistä ainesta mukana. Ei siis mitään esanssia, väriä, tms. vaan ihan sitruuna-sitruunaa, lakritsajauhetta ja -kastiketta sekä kampsikoita sit ylimmäisessä kerroksessa.


2021.6.9.%20Kirsikka-mansik.uunijuustika

   Kirsikka-mansikka uunijuustopiiraka. Normaali jauhoinen pohja ja lakton muutoin.


2021.6.10.%20Mansikka-Brita%2C%20norm.%2

   Yssi päivä meni ns. "Britaillessa" kun teimmä tarjolla niitä kolmekin tsipaletta: mansikkaisen ja kaksi vadelmaista. Kaik normalijauhoisia ja laktonnna....

2021.6.10.%20Vadelma-Brita%2C%20norm.%20


   ...tosin teimmä, paistoimma mie sit kaksi näitä Mutakakkuakin siinä sivussa mut ne laitoimma sit tarjolle vasta seuraavana päivänä jahka ensin ne koristelin:

2021.6.11.%20Mutakakku%2C%20gluton%2C%20



2021.6.11.%20Kuningatarkak.%20gluto%2C%2

   Kuningatar-täytekakku; gluton, lakton.
Ylläri-pylläri - Pomo leipoi pohjan ja mie täytin sekä koristelein.


2021.6.11.%20Kuningatarpiir.%20norm.%20l

    Viimeisenä muttei vähäisimpänä suinkaan sit täl haavaa; Kuningatar-rahkapiiras. Normaali pohja, lakton.

    Eiköö täsä taasen ollunna himpun...
Monet suolaiset, muutamat makiatkin, tosin loistavat näistä kuvistain poissa olollansa, mut ovatpa nyt sit "edes" nämä täsä esillä....

torstai, 10. kesäkuu 2021

Hammastahna...

   ...puristetaan aina sieltä - niin, mistäpä se puristetaankaan? Puristetaanko se -tuubin loppupäästä vahi siitä keskeltä rutistain? Onkoo sillä sen kummemmin väliä-kään, kuis se tapahtuu loppuin lopuksi. Kuhan se nyt vaine jollahin tapaa käytetään ja sit aikanansa tyhjenee viimoista piirtoa myöten.

   Se on vähän kuin tää ihmis-polon elämäkin. Sitä ollahan niinkuin täynnä jotahin ainesta - tai ainaskin kaiken maailman unelmia, ajatuksia, ideoita ja intoa. Jopa ( sori kun näin loineh lausumahan ) joskus massaakin jonkinlaista. Lyhyesti ja kokonaisuuden kattain, sannoin; elämää täynä.
Sitten aikan saatossa, kellä nopsempaan, kellä hitaammin, se massa, tuo kaikkinainen elämän halua, yms. puristuu tahi puristetaan meitistä ulos. Meidät tyhjennetään. Se käy joko itse itsemme tyhjentäin tahi sitten tositen toimesta tapahtuen. Sitä vaine huomaa josain välissä, elämän-tämän-mätän kuluessa tahi elämme-tämän-mätän ehtoopuolla sit viimeistään, ettäs takki onkin tyhyjä, Elämän-Reppu on käynytkin kovin kepoisaksi; ei siel ole enää mitään mistä mitään ammentaa! Ei ole voimaa isselle, saati sit ettäs toisille antaisi ja ammentaisi siitä tukea, ja eväitä elämäänsä heidän.
Olo on kuin "hollin tallissa" olisi: kummasti läpi käy vinkka sen kummemmin mihkään kiini tarttuin kun ei ole enää mitään pintaa mihkä se kiini tarttuisi tahi muutoin kolahtaisi kupeelleen. Olo on kuin ontelossa ontossa; ei kaikupohjaa ajatuksille, ei teoille, ei elämälle tälle. Olo on kuin... niin... olo on kuin ei olisikaan; ei tarkoitusta elämällä-tällä-mädällä, ei tarttumapintaa misään mistä kiini ottaisi ja mitä voisi jotankin elämänsä tarkoitukseksi sanoa.
Sitä vain seistä töpöttää paikallansa ( tahi käpertyy sikiöasentoon ) ja katselee ohitsensa vilahtavaa elämää. Kaikkia niitä kanssa-ihmisiä, tapahtumia, tuokioita, sattumia, unelmia, tekoja, haaveita, iloja ja suruja, rekistöiden kenties kaikki ne, muttas sen kummemmin tuntemati, ja tajuamati niitä sen syvällisemmin mitenkään. On turta kaikelle.

   Tänä aamuna varhaisena kunne olimma pakertanut pesasta suihkutilani ja vessain a la Humisevanharjusen tään sekä jäi siin hiven aikaa kunne Töihin urain urkeni tuli tuokio eteeni miun "tietämätön".
   Tiesin, nottas päiväsyvämenä on yssi pidempi jakso Töissä kun olen yssin siinä vetämässä puljua tuota Pomon vetäessä erästä ryhmää.
Olemme jutellut Pomon ihanaisen kera, et jos vaine tuntuu et en jaksa ruumiillisesti tahi henkisesti, niin "vihelletään pilli poikki" tahi ainaskin helpotetaan olo ja tilaani tätä, ja sellainen tuli juurikin tänä aamuna sitten etehein miun. Tahi ainaskin näin tuntui....
Se oli olo ja tila kuin "olisin maani myynyt". Ei tartunta pohjaa mitään mistä tarttua kiini. Ei uskoa itseeni, ei luottamusta kykyihini. Eikä vasiten ketään kehen tukeutua ja sanasta vaihtaa, jotta sitä kalliota kantavaa olisin pohjaksein saanut.
Olo oli ontto, ajatukseton, itseeni uskomaton, kantamaton. "En mie osaa." "En mie taida." "En mie mitenkään voi hallita sitä tilannetta, niitä edessäin olevia hetkiä." "Kuinka mie klaaraisin sen? Mitenkä se olisikaan mahdollista - mie taitamaton." Mielein teki pirautta Pomollein ja kerota että nyt se seinä sitten pysähtyi eteeni miun. "Ei onnaa nyt."  
   "Tottumuksesta", tavasta lähtiä aamu aamusen jälkehen uralle urettavalle, tielle viettävälle, Töihin kulkevalle, sain kuin sainkin itsein liikenteeseen. Matka kun tuo taitettava on niin tuttu jo vuosien varrelta ettei sen kulkemiseen paljoa ajatusta tarvihhe, eikä sen kummemmin osaamistakaan kun sen jalkasin tassuttaiain taittavai. Tassua vaine toisen etehen ja pian sitä huomaa siellä Töissä perillä olevansa.
Näin sitä sitten "unissain" Töihini menin tänään.
Päässäin ja tuntemuksissain "luulo" ( masentuneen ) ihmisen ettei klaaraa, ei osaa, eikää taida mitään. On ne vähäisetkin olemasa olonsa taidot kadottanut tuhka tuulehen Taivainrantain. Se, se varmahan tuo Aurinko Armas porottavainen on ne viimeisetkin järjen rippehet  ja ajattelun tarmokkaat päättely kyvyt porottanut tuhkaksi ja Tuulen Tuiteroinen sit ne tuhkaset harhaan hajalleen hajottanut....
Ei nenga mitään järjellistä ajattelua ( ajatelukykyä ), ettäs kun sitä on ennenkin vastaavia tilanteita jo hoitanut ja pidempiäkin aikoja vetänyt yssin, niin miksen sitten näin lyhykäistä ja pikaista tuokiota hoitaisi nyt? Ei kykyä ajatella minkähänlaista, et kun kerta sen on ennen jo osannut, niin mihkäs ne kyvyt siitään olisivat kadonneetkaan nytten? Et kun ennen jo hoisi, niin eikös sitä ole jo oppia opettavaista saanut sen verta et voinen sanoa taitoa saaneeni vaine lisää entistään jo?
Kaikki tällainen "päätelykyky", usko itseensä, yms. oli silloin aamusella tipo tiessään. Ei nenga mitään nupissain vartaloin jatkeessa. "Tyhyjä tynnyri" vaine kolisi. Ja hiiret saivat saunavettä kylpeekseen...

   Olimma nyt kevähällä sen melkein kolmisen kuukautta saikulla. Ja kaikkihan me tiedämme, ettäs saikkulomalla tulot pienenevät huomattavasti siitä mitä ne normaalisti ovat. Ja se tulojen tippuminen sit tuntuvi suuremmalti ( ainakin miun mieletäsin ) näin pienempi tuloisen Matti-Kukkaroisessa.
   Välikommenttina: kukin ITSE katsoo mihkä rahansa laittaa ja minkä tärkeäksi katsoo ja halajaa! Esim. itselläin olisimma voinut jättää vaikkas viimeisen reissuin tekemäti ja siihen käyttämäin rahnat sit käytellä vaikkas tähän arkielämääni kokonansa, MUTTAS se et ihminen ( miekin ) hoidan mieltäin mm. näin reissaden, ja valokuvaten siin samalla - niin, niin kauan kuin vaine voinen, niin mie pyrin kyl laittaa roposein moiseen "huviini" ja täten issein järjissäin pitämään sen kautta! Piste!.
Kuitenkin arkisessa elämässäin kasson tarkkaahan mihkä roposein viljelen? Mikä kandee ostaa, mikä ei? Mihkä sen rahani "viljelen", ja mihkä en? Kuten varmaankin kaikki muutkin normaalisti - vähempi tuloisena vaine tarkempaan sitten.
   Muttas jos sanon täsä tään hetkisen tilanteeni suoraan, niin olemma ollut kohta sen noin kuukauden "pienellä rahnalla".
JOKAHINEN sentti on tarkkaan kassotaava ( laskuin maksun jälkeen ) et mihkä sen laitan.
Kuten tänäänkin. Laskin kukkaroin rahnat tarkalleen et voinenko ostaa aamupalani smoothieiden vaatimat kaksi banaania sekä niiden lisäksi itsellein viikkokausiin, näin heltehen "kunniaksi", yhden jäätelötikkusen Kaikettoman? Tiedostain samalla siinä, nottas ensiviikolla tulee kuitenkin, joka tapauksessa, päiviä muutamia et miulle ei ole edes aamusmoothie aineksiinkaan rahnaa laitella. Sitten olen ilman sitäkin.
Jääkaapissain valo loistaa jo nytkin. Siellä paikaansa pitävät nää viimeiset smoothieainekset kolmen seuraavan päiväsen, ja sitten puolitoista Keiju-rasiaa. Sekä vajaa kennollinen kananmunia. Muuta evästä ei ole, eikä nävy ennen kuin saanen sitten seuraavan palkan puolikuussa. Palkan joka on vaine puolikkaan kuun palkka ja siitäkin sit ensin päältä kaikki mahdolliset laskut poies.
   Onni olemma alkutalvesta, ennen saikkuain, tilannut gluton jauhot, niin olemma voinut leipoa itsellein Kaikettomia leipiä ja laitella niitä pakkaseen. Niitä mie nytkin pääasiassa syön ja niillä suoraan sanottuna elän. Ei täsä ole "kermakakkuja", ei patoja, ei pizzoja, tms. tehdä ja syödä, ei.
   Odotan SUURESTI, ettäs tuon palkkain saan ja sit sen lisäksi toivottavasti myöskin työttömyskassasta "peittoavan osan" jotta voinen taatusti maksaa kaik laskut ( pakolliset, minimit elämisen kulut - ei mitään hummaus-laskuja, ei esim. turhia lehtitilauksia, tms. ) ja jotahin jäis sit myöskin jopa elämiseenkin! Voinen ostaa jotahin ruokaakin sitten? Tosin ensikuussa tulee ylimääräinen vastikelasku joten se saattaa taasen vesittää täänkin haaveeni miun...
   Töissä on aina omat eväät syödä; miulla leipääni Kaiketonta ja jotahin ammoisina aikoina "pahan päivän varalle" pakastamaani suolasenpiiraan palasta mitä viel pakkasein syövereistä kenties löydän.
Tänään oli tilanne sellainen, ettäs yhdestä tilaisuudesta jäi ruoka-ruokaa hivenen jäljelle sillä tapaa, jottas me kaikki työntekijät saatiin siitä itsekkin syödä ruokaa.
En tiedä uskotteko vahi ette Armaat Lukijain miun, muttas tippa linssissä sitä ateriaani söin. ( Hiirulaiset saivat siis toisenkin kerran jo täl päivää saunaansa vettä kantaakseen ja kylpeekseen.... ) Ihan vaine pelkästään se, että sain RUOKAA! Se, että se oli ruoka-ruokaa. Se, ettäs se oli syötävää ( Kaiketonta ) ja sainen syödä sitä! Piiiit-kästä aikaa - ruokaa!
  
   Näin kun tätä skriivaan nyt ja ajattelen kaikkea tätä ja montahin muutahin, niin en voine välttyä ajatukselta et hyvin voin samaistua kaikkiin heihin jotka ovat työtönnä ja todellakin pienituloisia - siis vielläkin pienempi tuolisia kuin mitä mie - niin mitenkä sitä ihminen kärsiikään siitä ahdingostaan silloin.
   Ei siis ole mikään ihme kuis ihminen tuntevi pienituoloisena itsensä vähäpätöiseksi. Olemattomaksi ja osaamattomaksi. Arvottomaksi ja alempiarvoisemmaksi kuin muut ihmiset ja kanssa-olijansa. Kuin sitä ihmisen ihmis-arvo kuluukaan olemattomiin. "Takki tyhjenee." Elämän-Reppu käy hyvinkin kepoisaksi, Matti-Kukkaroisen tilallensa tullessa.
Masennut, tää vasiten pohjolan ja Suomalaisten ihmisten, perisynti, tulee kutsumati kylään ja asettuvi aloillensa lähimpään nurkkaukseen kuin se sen koti olisi ja kotinaan pysyisi. Ei se lupaa kysele, ei anele. Tulla tupsuttavai vaine, moinen vieras. Tai no, ei enää siin vaiheessa vieraskaan, kun jo taloksi ja tavaksi käynyt on...
  
   Niinpä sitä sitten tuntevi, tunnen issein, täsä, nyt ja näin, hyvinkin vähäpätöiseksi, vähempiosaiseksi. Olen olematon, olen ihminen jolla ihmisarvoa ei ole.
   Ja se jänskä juttu: kun sitä on tällainen vähäarvoinen, olematon, niin sitä aivot sitten kääntävät ihmisen uskomaan samalla ettei sitä osaa mitään! On kuin tuon rahattomuuden, pientuloisuuden, köyhyyden, myötä katoaisi ihmisen koko osaaminen. Kaikkinainen, kaikki se mitä ihminen on elämänsä siihen astisen aikana hankkinut, oppinut, ja osanut - se kaikki haihtuu kuin kuulu "pieru saharaan" sen sieltä minnekkään sen kummemmin löyhkäämäti, näkymäti!
Vaikkas miulla olisi nyt juuri takataskussain plakkarissa jonkun insinöörin, lekurin, professorin, tahi jonkun muun vastaavan "herran et narrin" peprut ja meriitit, ja mie olisin täsä samaisessa tilanteessa silloinkin, NIIN se olisi aivan varmasti samainen tilanne silloinkin: ei tuloja - en osaa mitään! ( ja masennut - tere tulemast, silloin....? )
   "Mitä tästä opimma", sie Mummero harmaja hapsinen?
Opimma sen, ettäs vaik kuin sanotahan, jottas ei rahna onnelliseksi tee, niin kummasti se vaine vaikuttavi ihmismielehen olemasa olollansa. Kuin myöskin kanssa-ihmisten katsontakantoihinkin, muuten; moni katsoo ja ajattelee et kun on köyhä, niin silloin ihminen on saamaton, vätys, osaamaton, oppimaton, tekemätön, jotenkin "vajaa"... Ja ettäs häntä saa silloin arvostella, arvioida, syrjiä, jopa suoraan äänehen ja hänelle itsellensäkin ilmi tuoden väheksyä!
Tästä taasen "oravaisen pyörä" on "valmista kauraa": "Minua väheksytään, olen olematon, osaamaton. En siis osaa mitään - kandeeko miun edes yrittääkään...?" Ja täten se kuva miusta itsestäin tulee muille et en yritä, en tee, en osaa, jne... ( Loputon kehä siis.)

   Se mikä isseäin harmittaa suuresti nyt ( tätä, nyt ja näin ) on se et olen kokenut itse olevani jonkin sortin "tukipylväs", huojumaton, horjumaton, tuki ja pilari suuntaan et toiseen sekä ain kaikille tarvihtijoille, kanssaeläjillein, ja -kulkijoilleni, kenkä sellaista vaine on tarvinnut, niin nyt, nyt miulla ei olekkaan sitten rahkehia tällaiseen toimintaan. Elämäni-Reppu on aikas tyhyjä. Ei sieltä ole paljoa ammentaa täl haavaa issellein, saati sitten muille.
   Olemma aina ollut se joka on järjellinen ihminen. Ihminen joka ottaa kaiken ensin tietoonsa ja sitten vasta tuntee syövereissään. Olen ihminen joka on huolehtinut, kantanut, hoitanut ja hoivannut, toisia. Olen ollut olkapää johka nojata, syli joka vastaanottaa. Olen ollut ihminen jolla korvat on, ja sydän sykkiväinen. Ihminen joka tuntee toisten tuskan ja lohduttaa.
Koen siten nyt itsein riittämättömäksi, ja osaamattomaksikin, kun en voine nyt avittaa muita kun kamppailen itsein kera ominen onkkelmineni. Olen itse se taakka jota toiset kannattelevat - jos joku nyt kannattelee....

   Muttas positiivariseksi lopuksi tähän kuitenkin:
Vaikkas kuis tuntuvi, nottas...
"Joskus tunnen olevani
      kuin teepussi,
jota kukaan ei viitsi enää
      liottaa,
vaikka siitä vielä helposti
      saisi kupillisen.", niin....
"Ystäväni, vielä minä nousen tästä.
Paikkaan itseni viiden tuuman parsinneulalla,
ja näyttäydyn sinulle!"

  

sunnuntai, 6. kesäkuu 2021

Omenapuiden kukkiessa.

   Sainen kunnian, luvan, etuoikeuden, ja ihanaisen mahdollisuuden mennä jälleen valokuvaamaan yhden tuttuni miun ( olemma toisia pikkuserkuksia keskenämme ) Omppu-Pomppu-tarhaan josa on noin 200 tsipaletta kyseisiä puita. Valkiana kuin myöskin vaaleanpunaisina yksilöinä.
Jos en nyt aivan väärin muista, niin kaik nää puut ovat istutetut noin vuosien 1999-2000 aikoihin. Kukin omanlaisensa, omansa "rotuinen", omansa tyylinen ja niin ihanaisesti kaik enempi-vähempi "vinksallansa" jos mihkin suuntaan kurottain.
Oih, ollappa isselläin tällainen Omppu-Pomppu-tarha! Tosin varmasti työtä suurenmoista vaatii tällaisen ylläpito, huolehtiminen, hoitaminen kuin myöskin aikanansa sitten mm. sadonkorjuukin kunkin vuoden mukanaan tuovan omppumäärän mukaisesti.


   No, muttas kussa perille pääsin olimma ensin matkalla Humisevaltaharjulta sinne perille päin JA valokuvasin siin mennessäin mm. tään ihanaisen vanhan talon tienposkesta tästä. Talon jota olen ain silloin tällöin tuolla huudeilla kulkiessain, ennenkin valokuvanut. ( Iisalmi. )
Viel on talonen tää, mökkinen vanha, pystyssä iellehen. Ihan kin aikaa uhmaten se vaine pystyssä pysyvi. Hyvin on mökki rakennettu aikanaan, hyvät ovat rakenteet ollehet nuo...

2021.6.6.%20Omenapuiden%20kukkiessa%20%2



   Itse Omppu-Pomppu-tarhalla.

   Ei paljoa sanoja tarvita, ei kuvaavia sanasia näitä.
Pakisen vaine sen, ettäs Aika-Rauta oli jotahin kahdeksan tiemeellä ja hivenen sen jälkeen, kun käyskentelin tarhassa tässä. Oli lämmä varmahan jo sen parisenkymmentä astetta, poutainen ilma ja tila, Aurinko Armas jo helotteli täysillänsä.

   Vaaleanpunaiset kukinnot:

2021.6.6.%20Omenapuiden%20kukkiessa%20%2


2021.6.6.%20Omenapuiden%20kukkiessa%20%2


2021.6.6.%20Omenapuiden%20kukkiessa%20%2


2021.6.6.%20Omenapuiden%20kukkiessa%20%2


2021.6.6.%20Omenapuiden%20kukkiessa%20%2


2021.6.6.%20Omenapuiden%20kukkiessa%20%2


2021.6.6.%20Omenapuiden%20kukkiessa%20%2


   Siin olivat punaiset kukkaset - nyt tulevat sit valkiat täsä:

2021.6.6.%20Omenapuiden%20kukkiessa%20%2


   Kerkesin juuri ja juuri kuvat noi vaaleanpunaisten kukkien valokuvat ja aloitella valkiain kuvaamisen, kun sainen rinnallein pysyväiset seuralaiset, kieroksellein tälle. Mihkä mie menin, sinne kulkivat myöskin kaverukset nää;

2021.6.6.%20Omenapuiden%20kukkiessa%20%2


2021.6.6.%20Omenapuiden%20kukkiessa%20%2


2021.6.6.%20Omenapuiden%20kukkiessa%20%2


2021.6.6.%20Omenapuiden%20kukkiessa%20%2


2021.6.6.%20Omenapuiden%20kukkiessa%20%2

   Miten voivatkaan olla "pelkät" nuputkin ylen äijy kaunihia!


2021.6.6.%20Omenapuiden%20kukkiessa%20%2


2021.6.6.%20Omenapuiden%20kukkiessa%20%2


2021.6.6.%20Omenapuiden%20kukkiessa%20%2


2021.6.6.%20Omenapuiden%20kukkiessa%20%2


   "Mannekiinit" valokuvattavana;

2021.6.6.%20Omenapuiden%20kukkiessa%20%2


2021.6.6.%20Omenapuiden%20kukkiessa%20%2


2021.6.6.%20Omenapuiden%20kukkiessa%20%2


2021.6.6.%20Omenapuiden%20kukkiessa%20%2

   "Minä OLEN."

   Tämä "kattimus-katti" oli tosi ihanainen kisunen!
Hää kun seurusteli kanssain lähes koko tämän valokuvaus aikani.
"Miau.": sanoi tää.
Mie siihen jotahin vastasin: "Kur-nauskis."
Ja kohta jo tämä perään totesi jotahin kielellä omallaan.
Enhän mie "pekkaa pahemmaksi" voine heittäytyä ja vastasin taasen jotahin: "Miu."
Tovinen ja taasen jotahin totesi kissanen tää...
Vastasin.
"Miu." "Kuuletko minua?": kissa totesi.
"Missä olet?: kysäisin.
"Mau - äällähän minä..."
"Oletko?", jne.

   Omppu-Pomppu-tarhaa maalta valokuvaten...

2021.6.6.%20Omenapuiden%20kukkiessa%20%2


2021.6.6.%20Omenapuiden%20kukkiessa%20%2


2021.6.6.%20Omenapuiden%20kukkiessa%20%2

... ja sitten nousten viereisen Tuulisen Myllyn porstualle...

2021.6.6.%20Omenapuiden%20kukkiessa%20%2

...jonnekka en tietenkään ilman seuralaisia voine päästä - en teitenkään!

   Tuulisen Myllysen porstualta tarhaa tätä valokuvaten...

2021.6.6.%20Omenapuiden%20kukkiessa%20%2

... ja sitten takaisin maankamaralle laskeutuen, ja valokuvaten ( Pielavesi. ):

195938444_4361607563872616_4051362363218

   "Päivän Sydän <3" löytyi tään Tuulisen Myllyn kääntö-riimuston päästä.
Sankkevan jykevää sepän taontatyötä on tää. Ja pitäähän se, hyvänen aika sentäs, ollahin, kun ajattelee ettäs painavaa, ylen painavaa, Tuulista Myllyä on pitänyt kääntää ja riimusta tästä vetää, suuntaan et toisehen!


2021.6.6.%20Omenapuiden%20kukkiessa%20%2


2021.6.6.%20Omenapuiden%20kukkiessa%20%2



  Pistäydyin Sukumme mökillä josta nappasin valokuvia myöskin muttas laittelen nyt sieltä vaine tään yhden tähän:
  Pihilajat kukkivat täydellä kukoistuksellansa juurikin nyt, parhaillaan, par´aikaa.

2021.6.6.%20Omenapuiden%20kukkiessa%20%2



   Kotimatkalla:

2021.6.6.%20Omenapuiden%20kukkiessa%20%2

   Petäjäjoen sillalla ja sillan tään katveessa, yllä ja alla ( Pielavesi. );

2021.6.6.%20Omenapuiden%20kukkiessa%20%2


2021.6.6.%20Omenapuiden%20kukkiessa%20%2

    Kasso tarkkaan. Kasso nyt vaine: siin on lokki ladon harjan nurkkauksella! ( Maaninka, Kuopio. )


2021.6.6.%20Omenapuiden%20kukkiessa%20%2

   Patajoen pato välissä Patajärvi ja Patalahti.... ( Maaninka, Kuopio. )

2021.6.6.%20Omenapuiden%20kukkiessa%20%2

...sekä välittömästi tuosta sillan katveesta kuvattuna maisemaa Taivaanrannanmaalarin simmuin;

2021.6.6.%20Omenapuiden%20kukkiessa%20%2


2021.6.6.%20Omenapuiden%20kukkiessa%20%2

   "Mökkitie."


2021.6.6.%20Omenapuiden%20kukkiessa%20%2

   Tienpienarta kera Taivahanrannan näkyväisen. ( Maaninka, Kuopio. )
   Ja pientareen yssi kukkanen; Orvikkinen piskuinen. ( Aho-orvokki? )

2021.6.6.%20Omenapuiden%20kukkiessa%20%2



   Omppu-Pomppu-puisen toisen tykönä. ( Ja samalla pikkuserkkusen toisen mailla. ) Tätä Omppu-Pomppu-puuta olen niinikään jo ennenkin käynyt valokuvaamassa. ( Maaninka, Kuopio. )
Tää on sellista jotahin TOSI vanhaa kantaa olevainen omppulaji:

2021.6.6.%20Omenapuiden%20kukkiessa%20%2


2021.6.6.%20Omenapuiden%20kukkiessa%20%2


2021.6.6.%20Omenapuiden%20kukkiessa%20%2


2021.6.6.%20Omenapuiden%20kukkiessa%20%2


2021.6.6.%20Omenapuiden%20kukkiessa%20%2


2021.6.6.%20Omenapuiden%20kukkiessa%20%2

   Niittykellukkaisen kaunis "niiaus".
En tiedä miski, muttas tää on yssi sellainen luonnon kukkanen joka aina miuta viehättävi sankkevan paljon.

2021.6.6.%20Omenapuiden%20kukkiessa%20%2

   "Muistan että samettiin, poutapilven pumpuliin,
minut tiukasti kiedottiin, sain lähtösuudelman..."

   Monesti olemma meinannut, monesti ohitsensa kulkenut... monesti ja monesti, mut nyt sitten vihoin viimein ( Maaninka, Kuopio. );

2021.6.6.%20Omenapuiden%20kukkiessa%20%2
 

2021.6.6.%20Omenapuiden%20kukkiessa%20%2


2021.6.6.%20Omenapuiden%20kukkiessa%20%2

   Tääkin kait niistä monista "fetisteistäin" jokin on, sillä voinen sanoa ihan puhtahin mielin, ettäs kassokaa kuin on kaunihit hirret nää vaik´ kuin ovat jo vanhat, elämää kokeneet ja elämäänsä eläneet. Siltikin - silti yhä nämäkin täsä paikallansa ovat ja seisovat; moni kun on jo tällä, elämänsä näiden, aikaan "lusikkansa nurkkahan heittänyt".

2021.6.6.%20Omenapuiden%20kukkiessa%20%2

   "Hirrenpäitä lukien."
   Voi, kuin monesti täänkin sanonnan sitä olen elämäin aikana miekin kuulut ja lausunutkin. Ja tavallahan ain tietänyt olemma mitä se kulloinkin tarkoittanut on.
Nyt kuitenkin kun valokuvasin nämä "hirsien päät" ja näin nämä numerointinsa näin näissä, niin nyt se "kolahti", se sanonnan tään alkuperä. Tai näin mie ainaskin tään luulen - et tätä se alkujaan tarkoittanut on...?
   Sitä kun on siirelty riihiä, latoja, taloja, mökkejä... Ihan mitä vaine hirsistä rakennettua rakennusta, paikasta-joka, paikkaan toka, niin silloinhan sitä on merkattu ne hirret aina jotahin järjestykseensä.
Olen kyllä nähnyt ns. nykyaikaisia merkintöjä, ja sitten myöskin niitä roomalaisin numeroin numeroituja, merkittyjä, hirsiä, MUTTAS tää on nyt eka muistissain oleva kerta kunne näen, ettäs tälviisiin, miusta vielkin vanhemmalla tavalla, on hirret merkattu - hirret luettu... hirsienpäät luettu, lueteltoitu.

lauantai, 5. kesäkuu 2021

Perusasioita.

   Mie teen kotonain kaik kakkupohjat isse. Niin juustokakkuin kuin myöskin mm. täytekakkuinkin.
( Töissä teemmä samaten jos vain se on mahdollista ja kerkiän... )


Juustokakkusen pohjia varten teemma murenta valmiiksi.
"Mummin mureiden"-ohjeella menen monesti näissä pohjamurenissa:
 
250g kasvisperäistä leivontarasvaa
n. 2,4dl käyttämääsi sokrua
( n. 3,6dl pottujauhoja - ei välttämättömiä... )
n. 3dl Viljatuotteen vaaleaa jauhoseosta
n.1dl vettä
1tl leivinjauhetta
1kpl kananmuna
 
- Pehmitä rasva ja vatkaa se sokrun kera kuohkeaksi, valkiaksi vaahdoksi.
- Lisää rasva-sokeri massaan kananmuna ja vatkaa sekaisin.
- Lisää kuivat ainekset ja vesi.
( Halutessasi mausta tässä vaiheessa taikina vaikka vaniljasokrulla, jollahin esanssilla, suklaalla, kakaolla, yms. )
- Sekoita taikinaksi ja levitelyy leivinpaperilliselle -pellille;

195586846_4356839597682746_5791392985551

- Paista näin pellillisinä muren-massaksi kiertoilmauunissa n. +180´C kunne kypsää on.

194743744_4356839791016060_7471195566088

- Anna jäähtyä. Taittele jäähtynyt massa pienemmiksi palasiksi.
Pussita palaset pussin vuottamaan tulevaa käyttöä ( murenna kaukun pohjan murusiksi, lisää murujen sekaan rasvaa, jne. ... )
- TAI ota taikinasta palasia ja pyöräytä ne käsin palloiksi.
Aseta pallot leivinpaprulliselle -pellille.
Painase hivenen palloa päältänsä littanaksi vaik´ haarukalla ristikkäin, jolloin saat pikkuleipäsen päälle hienot kuviot, ja paista "Mummin muru" -kekseiksi.

 
 Tuli täsä samalla mielehein... liekkö päivän selvä juttu ja asia kaikille mut...
laitamma kumminkin omain ohjehen tänne ihan vaine tavallisesta TÄYTEKAKKUPOHJASTA gluton ja maidoton tvistillä - itse teen Kaiketonna eilkkäs sokruna on sit aina Erytritoli-sokru.
 
Tää on ns. Sienikakkupohja:

2kpl saman kokoista juomalasia
1kpl vatkauskulho
vatkain, jne... ja kaikki ainekset myöskin hollille.
? kpl kananmunia
? määrä sokrua
? määrä gluton jauhoja
? määrä pottujauhoja
1-2tl leivinjauhetta
? rkl vettä

- JUOMALASIIN toiseen laitat ensin haluamasi määrän kananmunia rikottuna. Määrä riippuin siitä mihkä kokoista kakkupohjaa teet.
Itse laitan aikas usein sen 5-6kpl kananmunia.
- TOISEEN juomalasiin saman verta sokrua kuin toisessa on kananmunia.
KAADA sokerit vatkauskulhoon ja mittaa sitten siihen samaan juomalasiin tilallensa kaikki jauhot. Siis KAIKKI yhteensä... ne, nuo kuivat ainekset siihen yhteen juomalasiin.
Itse käytän 5-6kananmunan mittaan monesti sen noin 1/3osan pottujauhoja tai puolet, ja sit sen 2/3osan tahi puolet gluton jauhoja. Mut SAMASSA määrässä on sit myöskin leivinjauhot.
Ja jos tulee tumma pohja, niin sitten osan tuosta jauhomääristä korvaan kaakaojauheella...
- Kun jauhot on näin mitattu, niin silloin sit kaada kananmunat vatkauskulhoon ja vatkaa seos vaaleaksi, kestäväksi, vaahdoksi.
- Kun vaahto on aika valmis; annostele vesi sekaan ruokalusikalla.
Tähän 5-6kpl kananmunia 3rkl haaleaa/kylmää vettä.
- VATKAA uudelleen kestäväksi vaahdoksi!
- Sihtaa sihvilän läpi valmiiseen vaahtoon kaikki kuivat ainekset ja NOSTELE KÄSIN vaikkas kauhalla kääntäin kaikki ainekset sekaisin pohjia myöten. ÄLÄ VATKAA ENÄÄ! Vältä koko ajan ylimääräistä sotkemista, käsittelemistä taikinalle.
- Kaada taikinamassa käyttämääsi voideltuun paistovuokaan ja paista (kiertoilma)uunissa kunne valmista on.
Valmista alkaa olla kun sen tuoksu leijailee lävitse huushollin... kakku alkaa itse irtoa vu´uan reunoilta irti; kyllä sen sieltä uunista huomaa...
- Nosta valmis pohja vähäksi aikaa jäähtymään ja sitten kumoa kakkupohja jonnekkin/aukaise irtopohjavu´uan rengas irti.
- Käytä haluamallasi tavalla.
( Täsä mallissain on omain piskuinen Kaiketon kakkupohja; )


2020.5.8.%20Kaiketon%20t%C3%A4ytekakkupo