torstai, 14. marraskuu 2019

Onko pakko jaksaa...

   ...jos ei jaksa?
   12 tuntia taasen touhuissa mukana päivä tää pitkä. Menemisiä ja tulemisia. Kalakukko-city go go:ssa ensin ja sieltä sit suoraan Ilman Aikoja Iideniin. Tylsää ja tympiää ajamista sinne ja tänne. Ihan tylsää ja puuduttavaa. Mutta tulipahan asiat hoidettua samaisena päivänä ja sitten huomeissa taasen pääsen "palaamaan ruotuun": takaisin Pipparkakkujen pariin josa meneekin viel seuraavat kaksi-kolme päivää. Sit olisi urakka tuo ohi. Vihdoin ja viimein. Jee! ( Enhän ole yhtään tympääntynyt, en? )
   Nyt kotiuduttuain tein visittien näiden, ja muutaman muunkin siin sivussa, jälkehen issellein "evästä": Perunaleipäsiä ja Pannareita useampia pellillisiä kerrallansa. Laittelin jopa Kaikettoman Ruisleipästen taikinankin tulemaan - leivon ja paistan ne huomenissa sillä se taikina on ns. juurella tehtävä ja saapi siten käydä näin vaikkas tulevan yön ylitse.

75619119_2831058096917156_65174050382125

Siihen sit yhden uuden, vanhan, 1920-30-luvun vintin lattialankuista ja yhdestä akkunasta tehdyn ( hankin tään tänään ) vosekkiminen puhtahaksi, sekä kaikkinainen muu touhuaminen.
Ja, tiesittekö ettei PUNAISTA kenkälankkia "kasva jokahisessa puussa"? Miepä tiesin! Ja tänään sen sellaisen "puun" sitten löysin josa sitä kasvaakin! Vein nimittäin muutama tovi sitten maiharini, "mummon tappo kenkäin", paikalliselle suutarille korjattavaksi. Hän paikkasi, liimasi ja - lankkasi ne. Lankkasi ne jo vuosien saatossa punaisen värinsä menettäneet kenkäin oikialla alkuperäisellä PUNAISELLA lankilla, ja niin se vaine sitten kävi ettäs mie sain sen lopun lankin ( hivenen siitä maksettuain ) kotiini mukaan! Hyvä jutska. Nyt on miul itselläin tulevaisuudessa millä voin isse vosekkia kenkäset nuo kunne vaine tarvista tulevi. Pysyy nahka tuo kenkäin kunnossa ja suojassa sekä VÄRIkin paikallansa!

76267507_634601810410732_313563690991353

Ja, ja, ja... hei, sain Sydämen! Tänään sain sydämen jalkain Delfiiniin, minä-kuvaani! Olen sankkevan onnellinen siitä. Todella onnellinen!
   Kaiken tään tohinan ja touhuin jälkehen veto vetäväinen loistaa nyt jo poissa olollaan ( ja vasta 12:sta tunti menossa! ). Tuntuu et en vaine jaksa enää. Tekisi mieli vetäytyä Itulaatikon nurkkaan, peitellä ittsein jollahin pehmiällä shaalilla, himmentää valot ( tuikku korkeintaan palamaan jättää ) ja vaipua kevyesti kohti Höyhensaaria Uni-Jukkasen avustuksella. Tosin luulempa vaine että ei paljoa tarviis kyl unta houkutella täl haavaa kun ennemminkinkin nuijanukutus tulisi kyseeseen... sen verta jo ramasee...
   Muttas ennen kun painun pehkuihin pehmeisiin kerrompas teille Armaat Lukijain mitä oivalluksia mie eilennä ehtoolla tein: miusta on tätä nykyä tullut sankkevan alas vajonut Mummero, etteikö peräti aivan rappiolla olevainen sillä...
- olen par´ aikaa dyykkaaja - keräilen puhtaita pahveja jatkokäyttöön leipomusten kantaviksi alustoiksi ( todellakin puhtaita sekä sit viel putsi-putsistan että suojaan ne pariinkin kertaan ennen kuin käytän niitä ).
- osaan olla humalassa - syntymähumalassa ( kuten "Kännissä"-kirjoituksessain esim. kerroinkin ).
- ja olen oppinut imppaamaan - aina erään miulle tärkiän ihmisen jälkehen imppailen, tuoksuttelen, nenullain piskuisella seuraavan yönseudun, päivän, ja sitä seuraavan yönkin tuoksuaan vaatteistain ja yleensäkin koko koti ja tilastain!
Ja totean sit kaikkinensa, vaik kuin näin rappiolla olenkin, jotta tää onneva on! Näihin taatta kandee ELÄÄ!

keskiviikko, 13. marraskuu 2019

Päiväin tään kuluvaisen...

   ...mietenaihetta ovat yhä edelleenkin ( ylläri-pylläri ) PIIPPARIT. Nuo tään ajanjaksoin kovinkin täyttäväiset, ja aikain täydellisesti vievät "palleroiset", levyset, yms.! Varmahan jo kyllästytte oikein tähän asiaani - päivät nää totallisesti täyttäväiseen, oi, Armaat Lukijain miun... Ei mitä - niin miekin ( kuten muinakin mennehen aikain joulunalus aikoina... )
   Meinahan jotta jos ei tarvitseisi Töihin puolesta, tuonne Töihin, näitä tehdä, leipoa ja rakennellakkin ( mökkejä ) niin enpää tuota tekisi enää yhtäkään tsipaletta, en. Sen verta on jo piiruin täynnä "mokomia" Piippareita. Tosin mietiskelin täsä ettäs JOS ei olisi Töihin tehdä, niin varmahan sitten rakentelisin, leipoisin, koristelisin, yms. nätä vaikkas omille muoskillein miun. Naapureitain, ystäviäin, tuttaivain, unohtamati... Että summa-sum-laarum: joka tapauksessa leipoilisin pois-poikkeen moisia keksejä. Muttas kun tosiaankin Töihin teen niin tuntuvi vaine jostahin syystä ettäs ei enää; ei edes näille tuttaville ja omalle pesueelle. Ei enää näihin tään päiväisten jälkehen - kiitos.
Nytten vaine jo himpun enempi, hivenen "kovemmalla" sanasella sanottuna, kuin mitä silloin jo ennen näitä rupeamiakin totesin; ei enää, ei tänä jouluna...(  mut kuis kävikään? ).


75640744_547157902527757_414075103203871

   Tänään leipasin sitten ns. tavan-Piipparit jotka tosin maidotonna ovat, muttas kuiteskin.
Ja totesimma vaine samaan syssyyn ettäs ei taida sittenkään tää tällainen "leipurin ura" olla meikä Mummeron heiniä kun se nuin pistää tään rakkahan klyyvarini reagoimaan! Nii-in, reagoimaan tosiaankin. Eivät noi aikaisemmat Piipparit jotka tein glutonna, ne eivät aiheuttaneet mitään muttas sitten nää, nää tavan-Piipparit pistivät nenuin piskuisen vuotamaan, kutiamaan ja tärskymään! Että jonkin laista altistusta kai sitä meikälainen potee tavallisiin jauhoihin?
Tosin näin mie olen ennenkin huomannut. Mm. siitä kun Töissä ain se sen kertainen kausi on alkanut ja ekat leivokset olen tehnä tavallisista jauhoista, niin nenuin piskuinen, rakas klyyvarini, on silloinkin ain reagoinut vastaavalla tavalla.
Oih ja voih, ei tule mitään! Mitä se nimittäin olisi jos tekisin tätä tällaista hommelia IHAN jokahinen päivä ja IHAN kokopäiväisesti? Se olisi alta aikayksikön saikkua ja sitä tietä sit alan vaihdosta ejessä?

   Piippareita näitä hieroissa ja paistellessain ajattelin ajatustein siivin ettäs olisipas se hyvä sitten "palkkioksi" issellein lähtiä viimeisen pellillisen jälkehen käväisemään josain "ulkona" kaffeella. Palkita hiven isseäin.
Sitten tuumasin et paree kuiteskin pitäytyä kotosalla. Keitämmä kaffeet omalla pannullain, touhua siin samalla omiain, ja käväisen kysäsemässä vaikkas tuota erästä naapurini mummoa kanssain vereksille Piippari-kaffeille? Näin teinkin ja siinhän se aikamme ( meitin molempien ) sujuikin sitten sujuvasti rupatellen niitä ja näitä - vasiten jälkipolvistamme.
   Kävipäs siinä sitten ilmi että ollahan hänekin kera varmahan jotahin kaukaista sukua!
"Päiviteltiin" jotta on se muuten jänskä jutska että näin kun jonkun kera "ain" alkaa jutustelemaan niin kohta sitä jotahin kautta löytyy ne sukujuuret jotka yhteiset ovatkin? Mikä siin oikein onkaan... Ihan kuin et jos lähdet ulkomaille matkaan niin kohta sit huomaatkin ettäs siellä samoilla seuduilla on vähintäänkin muitahin Suomalaisia josko ei peräti se naapurisi siitä kotoasi!
Nyt jälkikätehen mietin kuiteskin ettäs olisiko syy tällaiseen kaukaiseen sukulais-suhteeseen se ettäs kun ollaan tätä ns. vanhempaa sukupolvea ( hän viel vanhempaa kuin mitä mie ) niin siihen aikaan kun me NUORIA oltiin niin sitä ei matkusteltu maan ääriin asti vaan se oli se naapurin tahi ainaskin samaisen kylän, tahi naapurikylän, ihminen joka omaksi naitiin. Elikkäs siten ne suvut ain pysyivät samoilla seutuvilla, suvut "kiersivät keskenänsä" ja sitenpä sitä sit oltiin "koko seutukunta" sukulaisia silloinkin jo. Saati nytten viellä kun emmehän me vanhempi sukupolvi ( silloiset nuoret ) osaa nyttenkään viel muuttaa kauaksi synnyinpaikkakunnaltamme ( tahi kuten olikin juttua: vanhemmiten vasiten paluumuutamme sinne takaisin ) niin siksipä sitä sitten ollaankin jotahin sukua kaikille lähiseudun ihmisille!

   Näin se vaine Piipparit, naapurit ja sukukin tutuksi tulevi keskenään ja ovat yhdistävänäkin tekijänä toisillemme. Ylläri-pylläri-jutskina. Muttas kivoina, mukavine, sellaisina.

tiistai, 12. marraskuu 2019

Pötköllään, pitkin, poikin...

   Mitä siitä kertoisin... taasen, ja kysyjille vastaisin? En mitään. Kerta kukaan ei kysy mitään, eikä mistään. No, Jyrä kylläkin ihanaisesti eilennä kyseli kuulumisia miun - edes joku. Juteltiin nuista vävyltäin saamistain kajareista; joko naapurit kolkuttelevat väliseinään kun niiden kajareiden kera ain popittelen tääl Majassain Mahtavaisessa hommiain tehden. Nyttemmin mm. nuita gluton ja maidoton Piipareita. Piipparit joitten tekoon nyt meni ( ihan piti istua, asettua ja laskia ajatusten kera ) sen neljä ihan täyttä työpäivää vaikkas viitenä niitä teinkin mut "anteeksi suokoon" sen ekan päivän jolloin itse taikinaisen tein. Siihen kun ei mene niin pitkää aikaa että sitä ei oikein päiväksi voine laskia olleskana. Valmistus, ja nytten tarkoitan niiden mökkien KOKOAMISTA, ei olisi oikein onnannut jollei vanhimmainen pojistain olisi käynyt jelppaa miuta. On se paree neljän käjen kera niitä kasaan laitella kuin vaine kahden käden. On se sen verta tarkkuutta, nopeutta, ja yhtäaikaisuutta vaativaa hommelia. Tosin viime jouluna tein kaikkien silloisten -mökkien kokoamisen ihan yssinäin... Yssinäin, todellakin. Taasen olen yssin. Jätetty rannalle ruikuttamaan. Hyljätty kuin kuiva kapakala sannalle. Harmittaa hirmusesti. Ja niin kuin mie jo luulin että täsä näkyilisi jo. Muttas kun ei, ni ei... Muttas kuten olen aikaisemminkin, siis tään koko piiiiit-kän elämäin aikana, hokassut niin mihkäs me yks´ lahkeiset nuita kaks´ lahkeisia oikein tarvittaisiinkaan? Ei mihkään - saakuti! ( Jos ei nyt lisääntymiseen kuuluvien siittiöiden tuottamista lukuun oteta - ne kun eivät ole "viskaalit" viel oppineet niitä valmistamaan teollisesti vaan siihen tarvitaan viel ehtaa "kamaa", ei miestä Miehenä vaan vaine "tuottamaan"! ) Vaikkas täytyy myöntääkin ettäs unelmoin juurikin nytten että ollappas se munallinen hemmo omasta takaa ja hän teksisi sitten kaiken tulevaisen miun puolestain: täsä kun tod. näk. pitää lähitulevaisuudessa petsata yssi kaappi ja sit asentaa se seinälle vartoen ettei poraa samalla mahdollisiin seinäntakuisiin sähköjohtoihin! Ja sit olisi pätkänen seinää vosekittavissa maalilla. Joka taasen tarkoittaa tuolla n.370cm säkässä heilumista portahin nokassa sekä kaiken maailman suojauksien laittoakin hyvinkin tarkkaan kun nuita kattolistoja en voine poistella edestään... Pahkurainen sentäs. Kuin myöskin "pahkurainen" on se sekin hommeli ettäs kun Työni nyt ovat täsä alkamassa niin vaikkas miun kuin tekeisikin mielein matkustaa Ääriin Maan ( meren rannalle ) niin en vaine voine nytten lähtiä mihkään - kun ei ole aikaa niin paljoa enää jäljellä et tointis mihkään hetkuilla. Ei pitis hetkuilla noin muutenkaan täl haavaa kun ihan par´ aikaakin miul on HIRMUNEN nälkä. Ei nyt oikein nälkä-nälkä muttas jotahin oikein imelää, tahi rasvaista, tahi nyt jotahin vaine sellattiis "rabista" tekevi hirmusesti mielein miun nasuuni piskuiseen saada! Onneksi ei ole jemelissä tapana pitää mitään "ylimääräistä" jota vosin sitten "tarpehen tullen" popsia ( vain leivontaa vasten sukulaatia ja sehän säilyy leivontaan - en sitä syö sillä sen verta itsehillintää miulla tasan tarkkaan on! ) ja täten sitten potea "krapulaa" sen popsimisen jälkeisen paha olon puitteista. Onni siis onnettomuudessa: ei tuota pahaa oloa eikä mahdollisia ylimääräisiä grammoja poies saatavaksi ynpäriltäin. Muttas toisaaltaan - se "nälkä"... Senteistä muuten puheen ollen. Muista en olenko haastanut ( varmaankin olen? ) muttas täsä nyt ainaskin haastan. Aloitin vuoden alussa sen 10 000 vedon tavoitteen jonka sitten tavoitinkin ihan kivasti. Sitten aloitin toisen saman moisen - puoliväli huitelee nytten siinä jo. Se vaine ettäs ei vaikutusta, ei ni minkään laista! Aivan siis älytöntä! Mitäpä tästä-kin sitten olen oppinut ( aina kun puhutaan jottei oppi ojaan kaada... ) Mummero harmajapää? No, ainaskin sen ettäs sen mitä se tuo Ukko-Ylimmäinen onkaan sit kohallein ajatellut, ja aikoinaan millä "eväillä" miut maailmaamme tähän meidän "päästänyt" ( mitä syntymässäin perimänäin saanut ) niin eipäs sitä voine sitten mihkään muuksi muutella vaik´ kuin haluaisinkin tahi yrittäisinkin. Ainakaan näin kotikonstein - ja salillahan miuta ei saada! Ennemminkin saadaan "harjoittamaan lihaksia" tuonne ulkosalle tuon valkian, höttöisen, aineksen luontiin paikasta toiseen ( ja sitä myöten harjoitamaan olemattomia "lihaksiain"... ) kun se on vaine pakko tehdä jos meinaa asustella näillä sfääreillä. Se kun aloitteli sitten jo ns. tavallistakin aikaisemmin tään talven pidon tällä levelillä antain eka PYSYVÄT lumet maamme kamaralle jo tuossa loka-marraskuun vaihteessa! Näinpä sitten sitä työmaata on saanut jo "harjoittaa" ihan kystä kyllä nyt jo! Toisin se oli esim. vuonden 2013-14 vaihteessa jolloin ensilumi satoi pysyvässä muodossaan maahan vasta uudenvuoden jälkeen joskus tammikuussa - ja sitten sulikin poies ( jos muitan oikein ) jo huhtikuussa! Se oli sellainen enari-lyhyt talvi se... Oih niitä aikoja entisiä, ne kun eivät koskaan enää palaa.

tiistai, 12. marraskuu 2019

Piippareita 2019.

   Eka erä Piippareita valmiina tälle joululle, tään joulun ajan Töihin.
   Nyt tulee mainos - vaik en tapaakaan pitää tapanain että mainostasin koskaan, mitään, missään... niin täsä nyt sellainen kerrankin tulee ( hypätköön ylitse hän joka ei tahdo olla tään "mainnonan orja" ): nämä näissä valokuvissain olevat kaikkinaiset Piipparit ovat myyntävänä viikon 48 tiistaista lähtien Lapinlahden Ateljee Galleria Café Luova Puu´lla ( tuttavallisemmin vaine Luova Puu ).
Ja nämä täsä ovat tosiaankin nyt glutonna ja maidotonna - huomenissa aloitan tavan-Piippareiden "elementtien noston", valmistuksen.

2019.11.12.%20Piipparitalot%2C%20gluton%


2019.11.12.%20Piipparitalot%2C%20gluton%


2019.11.12.%20k%C3%A4nnykuva..jpg


2019.11.12.%20Piipparitalot%2C%20gluton%


2019.11.12.%20Piipparit%2C%20gluton%2C%2

   Tään joulun "hitti" ( ainakin miun valmistuksein mukaan ) on Lumihiutale - kuten varmaan Piippareistain näistä huomaattekin...

2019.11.12.%20Piipparit%2C%20gluton%2C%2

sunnuntai, 10. marraskuu 2019

Isäinpäivää.

   73395483_2822339427799445_67755802038894

     "Tuulta ja myrskyä vastaan..."
    Tänä pänä sitten, tänään on Isäinpäivä ja jostahin syystä halusimma mie sytyttää tänään kynttilöitä Majaani Mahtavaiseen - tuulta ja myrskyä vastaan. Muista en ( edelleenkään! ) kuinka värrsy tuo nimenomainen meni mutta siinä puhuttiin tuulta ja myrskyä vastaan akkunalle laitettavasta kahdesta kynttilästä. Voi kun sen ( vihoin ja viimenin ) jostahin nyt löytäisin, tään värssyn...
Joo, kaksi kynttilää; mielessä Ystäväin miun sfääreissä kaukaisissa, ja "toivossa, suuressa, väkevässä" että hän vaik sattuisi poikkeemaan tykönäin täsä - vaikka vaine tänään. Ottaisin ma vastahan ilo-miellä sankkevan mielelläin. Sen verta tuntuu puristelevan taasen Maailmamme Avara että ei pahaa tekisi "vierihoito" saatavainen Ystäväiseni rakkahan...

   Aamu tää valkeni myöhä miulla - ihanaa, sain nukuttua!
   Tuumasta toiseen ja kolmanteen: lähdin kylille kaupalla käymään ja sit siitä samoin tein käväisin paikallisella -asemalle tarkoituksenain evästää siellä ennen tään Isäinpäivän mukanaan tuomaa kauhiaa ruuhkaa kun nyt kuitenkin kaik´ kansa pukkaa isiensä kera siihenkin paikkaan syömingeilleen.
Evästinhän mie muttas en ottanut näköjään kuitenkaan huomioon ettäs jotkut toisetkin aikaisin liikenteessä olisivat. Tuli isiä perheineen monen laista ja siin sit näitä perheitä, isiä, ukkeja, katsellessa ja vasiten kuunellessain tuli mielehen ettäs se onkin sit varmahan eka kerta puolisoin poies lähdön jälkehen kun mie olen näin Isäinpäivänä josain liikenteessä, olkoonkin ettäs vaine näinkin lähellä kotoain, muttas kuitenkin muualla kuin vaine kotonain.
   Kuuntelin "huutoja": "...isä...", "...ukki..." ; jne., ja tippahan se linssiin tuli. En mahda mitään, ei sille mahtanut mitään. Ilo on toki katsella ja kuunelle kun perheet ja pesueet näin yhdessä ovat ja riemuitsevat, juhlistavat miespuolisia jäseniään muttas kun... kun... ei enää ole sitä omaani täsä rinnallain! Ei ole enää puolisoa rakasta jota juhlistaa kera omamme pesueen.
Kaiholla siis kuuntelin ja seurasin "edesottamuksia" näiden muiden siellä, ja vakaasti päätin ettäs sitten seuraavana isäinpäivänä - muistappas Mummero silloin ielleenkin pysytellä kotonas. Siellä "neljän seinän sisällä" turvassa jotta ei tule tällaisia itkun hetkiä etehen.
   Kaipauksella samalla ajatellen että olisi edes tää Ystäväiseni rinnallain...

   Siellä näiden monien moninaisten ihmisten seassa oli myöskin eräs huomaamani suku aterioitsemassa ja seurueessa tuossa oli eräs pieni poika. Poikanen joka olisiko ollunna viellä kouluikäinenkään mutta vakaa ja varma "vaikutin" oli hänellä että hän sitten TAHTOO evääseensä syötävään mukaan PIPPURIA! Kyseli äänehen pippurien perään useammankin kerran varmistaakseen että asian tään muutkin läheisensä nyt varmasti ymmärsivät!
   En mahda mitään muttas mieleheni nousi Reissaaja-Tyttärein miun ja hänen olemasa olonsa piennä. Hän kun niitä pippureita ain "metsästi" meidä toisten lautasiltamme jos vaine ru´uassa oli kyse kokonaisista pippureita ( "Pippuri", 15.maaliskuuta 2017. täällä blogissain ).
Nyt kun kuuntelin tämän pienen poijan makua ja tahtoaan tätä kovaa niin mietin tään pienen poijan tulevaa "osaa" tällä Telluksellamme ja sitä että mimmottiis reissaaja hänestä mahtaakaan tulla kunne aika antaa mahdollisuudet hänelle?

   Samalla ajatuksein siinsivät seuraan omaisteni. Niin tyttärein tään ohella muihin muosiini miun kuin myöskin kaikkiin miniä-kokelaisiin kuin myöskin olemasa olevaan vävyyni miun. Sisaruksiini, puolisooni menneeseen... muoskiin hänen/meidän, ja Ystävääni - kaivaten.
Hyvää Isäinpäivää heille kaikille.
Ja teille Armaat Lukijain myöskin!