... mielein miun tekevi ja jälleen tänään myöskin.
Se vaine ko tuota Pirpa-parvea nyt mukanain täällä on, niin se, ettäs johkin lähtisin, on hivenen hankalampaa, hitaampaa kuin yssin ollen.
    Ensinnäkin mu-yrkky-iässä ollessansa on vastaus silloin tällöin tyyliä "ei nyt", "ihanko tosi", jne.. Tänäänkin sainen kuulla vetoomuksia siitä kuin eilen JO käveltiin - pitääkö tänäänkin lähteä jonnekkin? "Käytäis vain tuossa lähellä?"
No, onneksi Mummeli tää on oppinut, ettäs jokahinen päivä pyritään ( mie kuten myöskin täten sit Pirpanatkin ) käymään vähintään kerran ulkona - mieluummin useamminkin. Ja kun on hyvä sää sekä tila, niin sitä varmemmin menhään ulos. Eikää se sääkään oikeestaan ole mikään este, se on vaine pukeutumis-kymysys, se!
   Eikää sekään, ettäs eivät ole suoraan omiain muksuja, eivät ole miun muksujain, niin sehän ei sano sitä miulle ettenkö mie voisi heitä komentaa aikuisen auktoriteetilläin. Elikkäs vaikkas kuin Mummelin tykönä mummolassa ovatkin, niin josko täällä jotkin asiat ovat toisin kuin koissaan, tahi tehdähän toisin kuin koissaan, niin Mummeli-mummon sana on kyllä edelleenkin LAKI siitä mitä tehdään!
Tietenkin annan heidän monessa asiassa itse päättää, tehdä mielensä mukaan, yms., muttas sitten ain tulee asiassa ko asiassa josahin vaiheessa SE raja vastahan ko Mummelin sana on laki ja se sit pitää! Olen se ns. järjenääni joka viimeisen sanasen sanoo. Lapset tahi nuoret eivät ole heitä jotka päättäin sit myöskin päätöksistänsä nuista vastuun kantavat. Se olen mie joka viimeiseksi päättää ja sit niistä päätöksistä vastuunkin kantaa.
    Tätenpä sitä sit tänäänkin me mentihin ulos itsemme ulkoistain. Nyt sit vuorostansa tuonne Pöllän rantamille.




   Niemen kokka - koukkunokka.

   Me jokahinen käärimme housujemme lahkehet niin ylös kuin vaine saatihin ja sit het´ sillään veteen ämmettiin jättäin Pöllänniemen taaksemme näin;






    My ocean island...
   Ensimmäiseksi tähtäimeksi otimma tään likimmä ollehen merenpinnan paljastaman särkän....



... sekä sieltä sit mirs-marssimme takaisin niemelle tuolle. Päätöksen olivat tehneet tässä kahlatessa: "Nyt uimaan!"




   Sillä aikaa kun Pirpanat vaihtoivat uikkarit yllensä, mie heitin pitkät housuin poies jaloistain ja läksimmä kahlaamaan Pöllänniemen kärjestä suoraan tätä Syökarin Sauvolanperän ja Iljanperän välistä rantaa kohden.
Steppasin taasen ( kuten ennenkin ) niin kauaksi kuin vaine omat rahkehein riittivät, uskalluksein periksi antoi ja simmuin näkivät vedenalaisen maankamaraisen: tiesin jaloillain vedenalaisen hiekan tavoittavani, enkää umpisukkelukseen äkkisyvän tullen tupsahtavani.
Aikas likelle pääsin. Harmillisen likelle. Jos ei kameraa mukanain, jos ei vaattehia ylläin, jos uikkarit vaatteinain, niin tiedä vaikkas uimalla olisin lopun matkan tästä ylittänyt. ( Kuva sen verta valehtelee, ettäs todellisuudessa tuo vastaranta oli kyllä paljon likempänä kuin mitä tää kuvanen väittää! )



    Samaiselta paikalta katsanta Kuivasäikkää sekä Pöllänniemeä kohti;




    Voi miten muistan kuin kevättalvelle täällä käppäilin meren jäällä ja kuvasin mm. pilkkijöitä, ylitse lentävää lentokonetta, jne., jne.. Nyt sitten samaisia paikkoja stallaten merenpohojaa pitkin. Ihanaa!




    Pirpanat kaukana uimassa. Taustallansa Riveinnokka.
Ja mie "tulleena takaisin" sen ekaksi valloittamamme särkän viereiselle särkälle ( taustallaan Kuivasäikkä ) ;






   "Myrskyluoto."
Tuo samainen, äskeinen, maisema tsuumilla kuvattuna....




    Kuivasäikkä Pöllänniemeltä asti kuvattuna...



... itse Pöllänniemeä ns. etelän puolelta josa pitkälle merelle päin tuota matalaa on ja...



... sit ns. pohojoisen puolelta itse Pöllänlahtea jolla puolella tään -niemen ranta tekee ns. äkkillisemmän syvennyksen tuonne lahden syövereihin.




    "Salaisuus."




   "Siipiä vaille enkeli."




   Merikotka kunnioitti meitä ylilennollaansa.
   Kuulin tuolla olevalta Syörarilta Kaulushaikaran huhuilua useammankin kerran. Tiesin, kuulin tuossa kevähällä, ettäs Kaulushaikaraa on täällä Luovolla Salmenrannannan Siponnokan tietämillä ainakin, muttas miulle tää oli eka kerta ko sen hokasin ja kuulin tuolla Syökarin metsissä.





   Täsä niemen nokalla kuivattelimme itseämme ja pesaisivat Pirpanaiset uikkarinsa.
Katselimme ynpärillemme ja juttelimme näkemästämme, kokemastamme. Mm. tuosta Merikotkasta, rantamien vastapäisten vesilinnuista, Joukkahaisista ulapan sekä kasveistekin näkemistämme.

   Jutelimme siitä rahasesta jonka toinen Pirpana rannan tuon sannan seasta löysi. "Tää on jokin vanha raha; kaso mummo!"
Olihan se vanha, oli... ajalta ko markka viellä rahaa käypäistä oli. Se oli viisipenninen.
   Laskeskelimme siinä, ettäs nykyrahaa se olisi sen noin vajaan yhden sentin.
Pohdimme mihkä moisella rahalla lähtisimme? Olemmehan täten nyt sitten rikkahia!
Lohkaisi löytäjä tuo: "Olen nyt rikas - koska Kela:kin häneltä rikkauksistaan pyytää osaansa!"
Ihmettelin tätä sanontaa ja sainen kuulla, ettäs josahin Aku Ankassa joku on näin sanonut ja se vaine nyt mielehensä tuli. No, loogistahan tuo toisaaltaan on; jos Suomemme maassa on rikas.... tahi ainakin jos vähävarainen jostahin jotahin rahantaikaista hivenen enempi sattuu saamaan kuin mitä yleensä hänellä on, niin johan nyt toki Kela jotenkin, jostahin kautta, häneltä sitä sit itsellensä kyselee ja perii - sitä kun useimmiten vähävarainen on "naimisissa" juuri Kela:n kera...

    Samaten tuolla ollessamme ja Taivahanrantoja nuita näkyväisiä katsellessamme laskin näkyväiset Tuuliset Myllyt; päälle 30kpl!
    Tuuliset Myllyt nuo vastarannalla ovat. Ns. mantereen puolella.
Jälleen kerran oivallus nuorempien mielestä: "Tuolla on Suomi!" Tarkoittaen siis sitä, ettäs me tuolla Pöllänniemellä ollessamme emme olleet Suomessa, Suomi oli tuolla toisella puolella.




   "Kadotettu elämä."




   "Koti."




   "Suuri Yksinäinen."
   Voi, ettäs on aina yhtä ihana tavata tää Pihilaja täällä niemellä. Ain on yhtä ihanaa sen tykö mennä, tervehtiä ko ainai vanhaa tuttavaa: "Kuinka tänään voidaan? Onkoo kaikki hyvin? Mitä kuuluu, ystäväin?"
Aina se jotahin pakisee, lehvästöllänsä kuiskii, Tuulen Tuittupaisen mukana viestiä laittaa ilmoille iloksemme.
Tänäänkin sainen tuon kuiskeensa vienon kuulla siin samalla kun äärellänsä tassuttelin.
   Sainen myöskin huomata, ettäs "Hyyryläisensäkin" paikalla oli. Tuo Hyyryläinen joka on muodossa yhden sienen.
Tiedä en tuon sienen lajia, muttas tiedän, ettäs varmahan se jokin sellainen sieni on joka kertoo ajan aikaisen vanhan tullut jo on. On aika tullut kun Pihilaja tääkin jo ehtootaansa alkaa käydä kohden. Tulee aika kun kupeensa jo pehmiävät, periksi antavat ja pikku hiljaa alkavat lahoamaan vanhuuttansa aikaista.


    Kotio ajellessamme maistoimme taasen "mereltä" tullessamme suupielistämme meren suolan; tuumasimmekin, et nyt sit on varmahan saatu itsekukin päivän suola-annoksemme!
   
   
---------------------------------------------------------------------------


    Viel kerta kierros; Marjaniemessä iltaa katsomassa.




   "Illan mannekiini."







    "Laskevan auringon lämpö."
   Ei oikeestaan mikään "laskeva", sillä katseltiin, nottas tääl Luovolla Aurinko Armas menee maate hivenen jälkeen puolenyön ja sit nouseekin jo seuraavan päivän kiiruilleen himpun jälkehen puoli kolmen. Elikkäs Aurinkoinen on näillä aikaa vuodemme kierrtoa untenmailla ( alla Taivahanrannan ) noin kaksi ja puoli tunteroista.




    "Venho."
Kaverukset ilta-auringossa.

  
    Öitä.