...n päivään tähän joka on vain ja ainoastaan MIUN!
   Ens´teks´ leivoin Leipäset miun ( on mitä mukaani taasen ottaa kussa täältä kotoain poies lähden ), viikkailin pyykkejä eilisiä, putsistin jääkaappini, jne., jne., kaikkea pientä tehden.
   Kussa kaikki nuo ja hivenen enempikin, valmihiksi saanut olimma, aloin pakkailla tään päiväistä reissu-kreippailua varten.
Reppuun mukaan eväiksein pari tsipaletta vereksiä Leipäsi ja juodaksein sit pullollinen vettä - nyt ei tarmaria ja kaffeeta ko näin lämmä päivän teki. Hivenen vaihtovaatetta - joo, ei ollut jäihin tipahtamisen riskiä vaik merelle meninkin, vaan ihan vaine IKATOITA varten vaihtovaatteita; mettätaipaleella pitkähihaista ja -lahkeellista sekä hupullista vaatetta ja sit itse merenrannalle hivenen "pienempää" vaatetta. Siihen viellä mukaani vakkarina kamerain miun vaihtoakulla varusteltuna. Sekä ihan vaien VARUILTA uikkarit/biksut kera pyyhkehen, retkuilupyyhkehen joka äkkiä kuivaa.
   Suunnaksi tämä, ryhmä rämä ( siis mie vaine itseksein ), sellainen tienpätkä jota pitkin en ole viel konsa mennyt Keskiniemeen - sillä Keskiniemeen olimma päättänyt nyt mennä.
Tuossa ko Pirpanoihin kera käytihin Virpi- ja Mäntyniemessä, ni hokasin sieltä erilaista tietä pitkin poies tullessamme, jottas sieltähän kenties pääsisi, tuotahin kautta, ajellen aikas liki sinne Iso Sunijärven taakse! Suunilleen samainen patikkamatka jäljelle jää ko Hepo Hopiain vaine parkkiinsa laittelen yhden tien päähän!
Sitempä sitten päätin lähtiä siihen suuntaan onneain koittamahan, nottas onkoo asia näin: Hepollain ja aikas pitkälle ajaen pääsisin? Kuin pitkälle, kuin pitkälle onkaan tuota tietä merkittyä tehty silleensä, ettäs ihan tuollaisella tavallisella pikkuautolla sitä pitkin pääsee ajaen, eikää tarvitse maastoautoa tahi nelivetoista meno-mobilea? Onkoo sittenkin merkitty tiepohoja jotahin juoksuhiekkaa johka en taatusti voi menä tavallisella autolla; milloin sellainen tienpohoja tuolta vastahan tuleekaan?
Pitkälle pääsin, mielestäin. Ja sieltäkin löytyi autoille ns. parkkipaikka, kuten toistahin kautta ajaessa löytyy sen toisen tien päästä. Siitä sitten etiäpäin mirs-marssien. Tosin tuota tietä juoksuhiekkaista kun tassuttelin, ni sieltähän tuli vastahain ns. tavallisen auton näköinen auto! Lie jokin neliveto ollunna ko niin sutjakkaan juoksuista hiekkaa pitkin ajeli?
   Tuossa taipaleessa juoksuhiekkaisessa jota tassuttelin tassuillain olivatkin sitten ne pitkähihaiset ja -lahkeelliset vermeet tarpehen. Oli ystävää vaikkas kuin tarjolla. Moni itseään tyrkytteli tyköni, moni kyseli, ettenkö tuota omakseen ottaisi ja vertain hänelle luovuttaisi?!
Ei, en luovuttanut vaan vakuuden varmuudeksi viel taitoin tien tuon pientareelta pari pitkää Suopursun vitsasta ja niillä vosekin itseäin kaik mettätaipaleet; aurinkoisissa kohdissa ne nuo "ystävät" eivät viihtyneet - kun taasen Paarmaisen Pahulaiset kylläkin; vitsaa heillekkin tarjosin...
    Olikin hivenen pidempi osuus tuo stallade-osuus, kuin ajattelin. Se oli toiseen tienpäähän verraten noin puolisen kilo ja metriä pidempi stallade osuus. Ei se toisaaltaan mitään. Tulipahan uutta taasen koettua ja nähtyä. Tiedä vaikkas viel joskus ja uudemman kerran? Tosin tää reitti ei ole niin kuvauksellinen, maisemansa katseltavia, kuin sen toisen...
    MUTTAS pääasiahan oli se, ettäs mie ja Keskiniemeen. Se, ettäs pääsen sinne ja sinne menen - olkoon se menoreitti ja -tie sitten mikä vaine. Piste.
Ja tuon "pisteen", päättäväisyteni turvine mie sitten sinne pääsinkin:




   Meri!




   Ja meren tuon rannalla jo.
   Täsä kohtaa "fiksusti" ajattelin: "jos mie vaikkas mereen, ihan omaehtoisesti, ja silleensä.... niin viisainta olisi varmahan ensin vaine kahlailla, esim. kuvaillen tuolla meriveden varassa ja sitten vasta sen jälkehen....?"
Näinpä sitten tein, tään suunitelman mukaisesti; nsin kuvaamaan menin ja sitten... ( palataan myöhemmin astialle tälle Armahat Lukijain miun ).




   Pooki. Keskiniemen pooki mereltä päin kuvattuna, yllä ja alla;







    Sarkkaa ja maisemaa suunnassa et toisessa ko syvyyksissään ( siis misä SYVYYKSISSÄ? Hädin tuskin polveani myöten kahlaten! ) tassuttelin merenpohojia pitkin, yllä Keskiniemi ja alla Haaralampinnokka;



   "Pilviin kirjoitettu."

    ... ja sitten menin UIMAAN!
Jos sitä nyt voi uimiseksi edes mainita, puhumisesta viis, ko käväisin sen vaine, nottas itsein kastettua sainen aivan kokonansa hiusmartoja myöten.
Valikoin tuon toisessa kuvassain tästä taaksepäin, olevaisen ison kiven juuren, paikaksein misä kastautua ko niissä nuissa meren kivissä tuuppaa olleen ain äärellänsä piskuista syvännettä, paikkaa joka on hivenen syvempää ko ynpärillään olevaine meren pohoja tasainen.
Täten tuossakin "putura" jonkilainen oli ja tuossa oli hyvä laskia pyyhe tuon kiven päälle vuottaa miuta kunne kastautunut olisimma. Ei tarttenna sitten ylös merestä noustuain hytistä kylmääni pitkää, matalaa, matkaa tassutellessain rannalle takaisin. ( Enks vaine nokkela ollut? Laskelmoiva jopa? )
    Näin turkkini heitin mie. Tänä Jussina, sillä kyl tätä päivää viel Jussiin kuuluvaksi lasketaan; eilinen ko varsineinen Jussi oli ja tänään sit sen jälkeinen päivä.
Tuttavillein tuonne naamatauluhun huhkaisin, jottas jos heitä vastaan moinen talvipalttooni tulevi, ni taltehen sen sitten ottaisivat: mie ko saatan sitten syssyn tullen sitä itsellein takaisin halajata....?



Nakusille itsein heitin heti kastauduttuain, huuhtaisin biksuni, väänsin mahd. kuiviksi ja kiven selkään asetin kuivumahan.
Itsein kuivasin maihin tultuain ja sit pyyhkehen hentoisen ( sen retkeilypyyhkehein ) kuivumahan huitaisin päälle rantakailiston;






Evästauon otimma ja pidin samalla ko itseäin tyhyjällä rannan sannalla nakuna kuivattelin ja kohta sit vaatekertaa kuivaa yllein laittelin.

    Kunne kuivunut suht olimma, keräsin kamppehein kasaan ja lähdin stallade vähän matkaa rantaviivaa pitkin Haaralampinnokkaa kohti.
Sainen huomata, ettäs oli siellä rannalla kulkenehet jotkin muutkin: mm. hirvet olivat nousseet maihin useammankin tulojäljen mukaan:







  "Peilaa."





   Miten sitä nautinkaan tällaisella rannalla yssin ollessain ja ajan kera. Ei mitään kiirusta mihkään suuntaan, ei mitään pakkoa mihkään - ei edes ns. kuvauksen kera. Ihan vaine olla öllötellen ja tehden mitä vaine, tahi olla tekemäti mitään.
   Mielessäin ajat entiset ko Georgen kera täällä käytiin, oltiin...
Miten hän "opetti" miulle tään Luovon olemasa olon, miten mie silloin tähän tykästyin. Mitenkä mie hänen ansiostaan, hänen syystään, tänne ajauduin ja tällä opin olemaan.
Ikävä aikoja nuita on ja voisimpa sanoa oikeestaan, ettäs paljon antaisin ( en vaine tiedä mitä se "paljo" olisi? ) jos saisin ajat nuo entiset takaisin!

:


   "Niks - naks."




    "Kaislikossa suhisee."
   Vaik kuin ain parjatahan, nottas kaislikot ovat haitaksi, niin näin kuvaajan puolesta - ne kaunihit ovat kuvata.
Niistä ko mm. näin väriä saapi kuviinsa.




    "Manner."
    Niinpä, "back to bissnes" ja paluu arkeen, paluu takaisin Luovon mantereen, maallisen päällyksen syvyyksiin sekä tuonne metsien kätköihin Hepo Hopiain tykö tassutellen, Ikatoita syötellen...
Olimma kuiteskin viisas ( jälleen: mie ja viisas! ) jo tuonne tullessain sillä ne Suopursuin vitsaset joilla tullessain tuonne itseäin vosekin, ne mie jätin tuolloin tuonne Pookin kupeelle vuottaa itseäin! Jee, hyvä mie! Siitäpä ne sitten palatessain löytyivätkin, siitä paikka mihkä mie ne jätinkin - kun eihän tuolla paljon kenkään kuljeskele ja täten niitä siitä paikaltansa poies olisi ottanut.
   Näin jatkui Pookilta matkain tuo miun itseäin taasen enempi-vähempi vitsasilla vosekkien ja lopulta Hepo Hopiain tykö tullen. Hyvä mie.


    Loppu päivä tää olevainen vielä, jatkuikin sitten ihan vain miun ehdoillain, sekin.
Olemma mm. käväissyt ostamassa huomiseksi vanhimmaiselle muksullein miun synttärilahjan ko hän silloin vuosia taasen tätyttävi. Miun Juhannus-lapsein; tuohon aikaan se oli aina 24. päivä Jussin aatto, oli se sitten minä viikon päivänä vaine. Se oli sitä aikaa ko Juhannukset olivat aina Juhannuksena, eivätkä näin sen likellä olevaisena endinä, kuten nykyaikana.
Olemma käväissyt Marjaniemessä "hummailemassa": ostimma korillisen ranuja ja pistelin poskeeni ne - saaden aivan ähkyisen olo ja tilan aikaseksi sillä ihan normi-ru´uan söinen myöskin jo tuota ennen... "Mitäs läksitä!"
Tuo sit vetikin miut niin ventiksi, ettäs vetäisin tuossa PÄIVÄUNETKIN! Väsy tuli täydellä nasullain, väsy joka ventiksi veti ja laitteli miut pitkäksein maate. Eihän siin mitä; päivä tää vaine miun on ollut ja on, jotenka miehän teen niin kuin miuta huvittaa - menen vaik maate kesken päivän!
Olemma puuhaillut sitä ja tätä jälkeen päikkärieni. Ihan vaikkas vaine huomiseksi lähtöäin valmistellut.
   Tästä viel tää ehtoo omin ehtoineni ja aikanansa sit yölliseksi ajaksi taasen köllölleni.
Näinpä sitten ihan nyt, täsä ja näin: heissan Alli Hopa ja nähdään joskus taasen - joohan?!