Aamun askareet, pyykinpesu, astioiden pesu, pakkailut, yms. ajallaan, ilman kiirusta. Pikaisesti pyytämässä naapurin mummoa "kyylaamaan" postiani postilaatikostani ko vuotan yhtä tärkiää kirjettä; jos kääntäisi sen tänne Työ-paikkakunnalleni tulemaan miulle. Sitä kun en voine tänne postiain kääntää "sattuneesta syystä" vaikkas aika lailla täällä tulen kait nyt sitten olemaan. No, sattumien summana pääsin sitten lähtemään ajallain, tosiaan kiirusta pitämäti, liikenteeseen ja ylläri pylläri: "ehdin" lauttarantaan silleen et lauttanen juuri katosi ulapalle laituristaan. Täten sitten olinkin....



...lauttarannassa ihan ensimmäinen vuottaja pidemmänkin tovin kunne sitten noin tunteroisen jälkehen alkoivat seuraavan lauttavuoron lähtiät kukin ajallansa jonoon tulla. Ei meitä monen montaa siihen kertynyt joten mietin et se niistä piiiit-kistä jonoista ja vuotoksista. Häätyy vaine ajoittaa ajonsa ( jos voi, et ei esim. ole töihin mantereelle menossa johkin tiettyyn aikaan ) silleen et ei ruuhka-aikoina itseään osuta lautalle menemään. Mentiin me lautalle ja tuossa lautan lastauksessa sattui sellainen juttu, ettäs pisti miettimään miut, jotta josko olisi ollut uudemman lainalautan henkilökunnalta lapsus? vahi onkoo lautta vaine lainassa, ja henkilökuntansa tuo entisen lautan henkilöstöä? En tiedä, tiedän vaine, sttäs sellainen sattui ja tapahtui - lapsus tod.näk.. Syttyi nimittäin ns. ulkopaikkakuntalaisille ekana vihiriä valo jolloin sen jonon eka lähti menemään lautalle. Kunne se oli ajanut liki lauttaa, palasikin sen kaistan valot punaiseksi ja syttyi meidän ( miun )  etuajo-oikeudellisten kaistan vihriä. Täten lastasivat sitten etuajo-oikeudellisia ekana ja sitten niitä muita matkaan pyrkiöitä. Tiedä en jäikö ketä rannalla "ruikuttamaan" vahi mahtuivatko kaik kyytiin tuohon? No, "Eikää täsä viel kaikki" vaan sitten mantereen lauttarantaan tultuamme päästivätkin ekana lautalta poies tuon vierahan ajokin, sitten monta, monta muuta, ja sitten vasta miuta, etuajo-oikeudellisen, joka olin lautalle tuolla tokana ajanut. Olen tavallaan uskonut, nähnyt ja kokenutkin, ettäs ensin aina etuajo-oikeudelliset ja suunilleen siten et ne jotka ekana lautalla, he ekana myöskin poies sieltä. Varmahan väärässä olemma ollut? Toisaaltaan eihän se mitään haittaa; matkaan päästiin itse kukin, matkaan pääsin miekin ja....



... mikäs oli ajellessa alkumatka ko ilma oli selkiä, kaunis ja aurinkoinen. Kuivat tiet, jne.. Käväisin heti´miten mantereella kaffiossa mukilleisen juomassa ja mietin et kuin eivät ollehet Luovon puolla viellä  yhdeksältä kaksi eri kaffiota auki? Olisimma jommassa kummassa pistäytynyt jo ns. aamukaffeella. Se oli sitten heidän menetys, tään yhden matkalaisen roposet yhdestä kaffemukillisesta - sain mie sen sitten tuolta mantereelta juodaksein. Juotuain, ja yhden virvoikejuoman mukaani ostettuain lähdin varsinaiseen ajoon. Ajaessain tuolta jostain Oulun korkeudelta Pulkkilaan laitoin silmälle takanani ajaneen sellaisen metallinhohtoisen, tummemman vihiriän auton. Ajokki tuo pysyi aikas lailla kintereilläin koko tuon matkan. Meillä näytti olevan koko sen matkan ajan ns. sama matka ja samat "kujeetkin" ajotyyleissämme. Kun toinen meistä ( minä ensimmäisenä kun ekana ajoin ) ohitti jonkun, niin kohta toinenkin. Kun eka "hinnasi", niin silloin toinenkin "hinnasi". Katselin peruutuspeilistäin tuona auton ajoa, pidin sitä silmällä ja ihailin sitä autoa! Yritin saada selville mikä merkkinsä oli; kategoroin sen Saab´ksi etukeulan merkkinsä mukaan, jota en kunnolla nähnyt, ja sen etukeulan muotojen perusteella. Pulkkilan kohdalla laitoin vikkarini päälle, katsastin taaksein ja toivoin, ettäs auto tuo perässäin pysäykseen ajelisi. "Tiedä vaikka voisin jututtaa ajajaansa, hivenen kysellä autosta tuosta?"; sen verta se miuta kiinosti kuitenkin. Eikö mitä, perässähän se ajoi ja parkkiin laittoi; katsoin mihkä kohtaa ja mimmoinen ihminen sieltä ulos nousee. Se-ja-sama olisiko se perheellinen, yksinäinen, vanha tahi nuori ( sivumennen huomio: tästä eteen päin teksti tää jatkuu aja"momentilla" "toissapäivänä" - oli sen verta rankka välipäivä Töissä et pisti meikä Mummelin keturalleen eilennä ehtoolla jo ennen klo.20.00. ja nukutti sitten aamun suunilleen kuuteen asti! jotenka en ole jaksanut tähän kirjoitukseen kiinni tarttua.... ) etnisesti mitä vaine heimoa edustavainen, tms., muttas juttusilleen halajaisin ma! No, kasan kautta sisään miekin; kaffeeta mukillinen - omat eväät mukanain ja siin sivussa silmällä pitoa moisen auton kuskista. Yhytinkin hänet sieltä kaffion silältä toisten joukosta ja kunne vessaan viel lähdin pistäytymään ( kuten aina näin taukoa pitäin pruukkahan vessassakin pistäytyä ), niin kohtelijaasti häntä lähestyin ja kyselin häneltä tuon auton merkkiä sekä muutahin tietoa moisesta, akuniista kaarasta. Sainen kuulla ettei se mikään Saab ole vaan Pösöhän, Peogeot, se on. Aikamme jutskattua häippäsin vessan...



( Kuvassain täsä perinteinen "Puolenmatkankrouvin kuvain; vessan ovessa olevainen vaatekoukku; Alieni. ) ....syövereihin naisten ja siitä poies tullessain "hihkaisi" tuo kuski, et tuletko juttusille vielä? Ei mitä, eihän miulla ole jututuokiota vastaan mitään. Ei kiirusta ajaa mihkään tiettyyn aikaa, ei "häntää" mukanain kun he nyt jo pari päivää sitten toisella kyydillä koteihinsa lähtivät - miksi siis ei juttusille, ihan vaine ajankuluksein? Tuossa jutellessamme hän loineh lausumahan, ettäs oli ollut tullessansa kassajonossa takanain ja laittanut silmälle nämä korvakoruni kultaiset ja isot, normaalia isommat. Näistä hän oli sit muistanut edellisen yön aikaiset pitkät, henkevät, keskustelut isänsä kera jossa tämä isänsä oli kertonut nähneensä unen, ettäs tämä poikansa ( tuo kuski oli siis miespuolinen, poikanen miuhun nähden.... ) tulee tapaamaan ihmisen ( naisen ) jolla on isot kultaiset korvarenkaat ja jotenkin tämä nainen sit liippaa hänen elämäänsä. Täten tämä mies oli laittanut miut "silmälleen". No, ei hänen-kään simmuissa mitään pahaa ollut. Ihan nuo olivat sikriät, utelijaat, terveet ja silleen ihanan avoimet. Elikkäs jonkin sortin "teerenpeli" alkoi siinä välillämme. Totesi hän, et saa sitä hänen autoaan käydä lähemminkin katsomassa - peilasin sanoen, et ko tästä lähden ulos ( käyn ostaa jätskin itsellein ensin ), niin taidampa pistäytyä katsomassa sen. Näin teinkin, utelijas kun olin, autoonsa nähden tuon - en siihen ihmiseen itseensä täten ( vink...



.... vink, ko teerenpeliä miekin siin pidin ) ...astelin kreippahasti auton tuon tykö sillä tiesinhän mie mihkä kohtaan hän tään ajokkinsa tullessansa parkkeerasi ko sitä silloin silmällä pidin. Käsissäin jäätelö - ja toinenkin! - astelin auton tään tykö huomaten, ettäs tuo mies oli ensin sinne jo ehättäytynyt. Pakisi hän siin jutellessamme, miun mm. tästä autosta lisää tietoa häneltä onkien: uutta mallia on tältä 2020-luvulta, on kaikenmaailman "hifi-kamaa" ohjaimistossaan, on ollut hänellä vasta vähän aikaa, hänkin tavallaan toisen väristä autoa omistavainen, muttas ko tään vihiriän näki, ni se menoa oli... ettäs sen isänsä juttelun takia hänellä kävivät väreet kehossanssa ko miut kassajonossa näki. "Ja nyt sitten on jännityksen-tutinat yllä." Näin sitä siin mentiin, puolin ja toisin. Juteltiin autosta tästä, juteltiin monta muutahin siin sivussa. Kaksi toisilleen vento vierasta ihmistä, aivan tuntematonta, konsa toisiamme nähneitä. Jotenkin vaine siinä "yhteisymmärrys" syntyi jo nuinkin äkkiä, nuin pikkaisella näkemisellä ja tapaamisella; yhteystietomme vaihdettiin ja toivoteteltiin toisillemme hyvät matkat iellehen. Hän 4-tietä etelään päin ja mie poikkitietä pitkin 5-tielle ja sieltä sitten etelään päin. "Heippa, hyvää matkaa." Kävikin toisin; ei osanut hänen ajokkinsa kääntyä 4-tietä pitkin etelää kohti vaan suunisti perässäin 5-tien suuntaan! Vaihtamillemme puhelinnumeroillehin tuli pikaista käyttöä ko puhelimeni pirahti siin het´sillään ajoon päästyäin. Matkani, ja lie hänenkin matkansa, rattoisasti meni kun koko tuon matkan jutelimme autojemme kajarien kautta. Monen monta erinäistä asiaa kerettiin puida, keskustella, ruotia ja käydä lävitse tuolla ajalla. Aikamme ajettuamme perillekkin aste päästiin. Kaveri kävi matkahiet yltänsä suihkussain huuhtomassa poies, mie purkamassa Hepo Hopiain kuorman mukanain tuomani autostain sisälle Box´iini. Ja sen jälkeen.... Arvatkaas mitä Armaat Lukijain miun? Sen jälkeen kapusimme tuohon hänen upeaan autoonsa miun täten nähden sen autonsa sitten sisältä päinkin! Wau, oli muuten upia sisältänäkin, todella uuden aikainen, elektroninen, jne.. Ihmekkäs tuo ko on ( muistini mukaan ) vuosimallia 2022! On koneistossaan ja mekaniikassaan kaik "hienoudet" mukanansa - wau! Autossaan tuossa istuen matkasimme yhden muksuin tykö hänen, tään muksuin, synttäreitä juhlimaan. Tunnen sen verta omia muksujain, ettäs tiesin ettei esim. tuon muksuin huusholli ole moksiskaan moisesta "kuokkavierahasta" Mummelinsa kera ja ettäs se täten onnavi hyvin, vaikken mitään ilmoittele etukäteen tahi heiltä millaistakaan "lupaa" kysele. Näin me sitten juhlat nuo juhlittihin, kemut kestittiin, synttärit suoritettiin ja aikanansa sieltä myöskin kotiain suorittiin. Kotiain päästyämme me - arvatkaas taasen kaksi, tahi kolmekkin kertaa, mitä me tehtihin? Me - sanoimme toisillemme heipat ja silleensä. Ei, emme tosiaankaan mitään sen kummempaa tehneet tahi "harrastaneet" vaikak kenties välillämme jotahin "kutkua" olisi ollutkin. Ei emme me, vaikka äänehen sen myönsimmekin. Me vaine pidimme järkemme päässä ja tunteemme sisuksissamme. Me ajattelimme, ettäs on se vaine tää tällainen jännä juttu. Mielein miun kiinostui, kuten nähdäksein ja kuulaksein hänenkin. Jopa ajatella olisin voinut, ettäs vällyin väliin tää viel vie vierasta kuin itseänikin, muttas jotenkin vain ei ole konsa ollut tapanain moista tehdä, en konsa ole "irtonumeroita" käyttänyt. Ja jos vaine miehen sanaan on luottaminen, niin ainakin hän kertoi ettei hänkään konsa ole näin tehnyt; pikainen tutustuminen, "perään lähtö", jotain mielessä kenties, vieraan ihmisen tykö - suvunkin kemuihin vielä, jne.. Elikkäs olimme kumpainenkin uuden, oudon, ennestään tuntemattoman edessä. Tuntemattoman sellaisen josa ei ollut "valmiita säveliä", ei tuntumaa entistä, kumpaisellakaan meistä. Silti kykenimme myöntämään, ettäs ajattelimme siitä kehkeytyvän viellä jotahin, vaikkas pikaistakin. Silti kykenimme ajattelemaan, ettäs tuossa on ihminen johka voi luottaa tuosta vaine vaikkas tällaisissa asioissa; esim. luovuttaa yhteystietonsa ( mie itse tiedän itsestäin, ettäs esim. kellekkään ventovieraalle, juuri tutustuneelle, tapaamallein, tahi vaikkas nettisfääreissä pidempäänkin kahden kesken juttelemalleni henkilölle, en anna yhteystietojani minkään laisia - en konsa ) tahi, että toisen voi tykönsä päästää tuosta vaine; sekin kun on esim. itselläin tarkoin varjeltu tieto, se et misä asun tahi vasiten mikä on osoitteeni. Ja se mitä ajateltiin ( kenties ) sattuvaksi, tapahtuvaksi, ja joka ihan oikeestikin on aikaihmisen mielessä ko vastakkaisen sukupuolen edustajan tapaa tietyissä tunnelmissa, niin sehän se meidätkin kait loppuin lopuksi yhtehen ajoi, veti toistemme puolehen, muttas... ei ei ollutkaan meidän hetkemme tuo, ei oltu tarkoitettu sen tapahtuvan nyt tahi siitään sitten eteenpäinkin kehkeytyvän. Vaikkas isänsä enneunen minusta oli nähnyt hänen keransa, vaikkas mieli olisi kuin tehnyt... vaikkas kuin olisimme ollet kenties passeleit toisillemme, niin näin vaine loppuin lopuksi erkanimme, hyvästi toisillemme jätimme, heipat jälleen toivottelimme. Lähti vieraani tuo juuri tupaani tuttavana uutena tullut, avoimin mielin miun vastahan ottamain, mies nuori matkaan maantien, viitoitetulle tielle tuntemattomalle, toisaalle vievään. Soittelimme kyllä ehtoon aikana tuonkin jälkeen toisillemme. Kertasimme tapahtunutta, ihmettelimme ihmettä kummaa, kummastelimme moista käytöstämme itsemme ja toisillemme. Totesimme ettei kummallekaan jäänyt mitään "hampaan koloon", ei pettymystä puolin tahi toisin tullut tahi jäänyt. Kaik´ oli todella ihanaa, mukavaa, ja ihmeellistä - meille molemmille. Mitenkä sitä tuo Ukko-Ylimmäinen ( tästäkin jutelle kerkesimme; emme kumpainenkaan usko mihkään tiettyyn hahmoon, henkee, tms. ) tahi jokin sattuma, tahi jokin sellainen, voi Matosta Maan näin kuljetella, mitä se meinaa, mitä se tahtoo - meistä? Mikä tälläkin tällaisella oli tahi on tarkoitus? Tätä en osaa sanoa nytkään tätä tekstiäin täsä nakutellessain, en kertoa - tuskin hänkään, tuo mies nuori, muttas luulempa vaine, ettäs kyllähän se viel joskus "valkiaa": "Sen minkä taakseen jättää, sen eestään löytää." Niinpä ja näimpä. Sen voinen todeta kuitenkin jo nyt, ettäs jos mie olisin aikaisemmin joutunut matkani tuon päälle, en esim. vaikkas pyykkejäni nuita pessyt, niin enhän mie juuri tuolle lautalle mukaansa olisi noussut, tavanut en olisi miestä tuota. Tahi jos olisivat nuo kaksi kaffiota aamusella olleetkin auki ja mie vaikkas yhdessä niistä pistäytynyt kupposella kuumaa kaffeeta... tahi kumpaisesskin, niin enhän mie kenties olisi edes seuraavallekaan lähtevälle lautalle ehättäytynyt mukaansa ja täten tuolla kyseisellä ajalla ajanut maantietä tuota, tavannut tuttavaa tätä, tutustunut ihmiseen uuteen ja moiseen. Tahi jos mie vaikkas tuolloin aamusella olisinkin ehättäytynyt siihen juuri nokkain edestä lähteneeseen lauttaan mukaan, niin enhän mie tätä ihmistä olisi silloinkaan tuolloin nähnyt, tavannut tahi muutoin oppinut hivenen tuntemaan. En tietäisi nytkään ihmisen tuon olemasa olosta mitään.
"Tutkimattomat ovat Herran ( kohtalon, tms. ) tiet."