Tuolla kupparinkurssilla oli puhetta, et pitää antaa aikaa itselleen. Pysähtyä, olla ajattelemati mitään, tahi ajatella jotahin hyvää, lohduttavaa. Ja että pitää nenega liikkuahin.
Tänä pänä toteutin näittä itsellein mielekkäällä tavalla kulkemalla luonnossa, luonnon hiljaisuudessa ( meren aaltojen kuohuava pauhanta, lintujen erilaisten ääntelyt, metsän puiden huminat ja Tuuli Tuittupäisen puhkuminen sekä puhaltaminen ) ja "olemalla ajattelemati mitään" - lue: sen tsiljoona aatosta mielein päällä ees-taas ja taas-ees!
   Laskeskelin nettikarttaa mitaten, jottas vähintään 15km, suunilleen sen 16-17km kun monen monta kertaa menin suuntaan Y ja sitten en päässytkään sieltä etiäpäin vaan piti samoilta jäljiltä takaisinpäin palata ja etsiä sitten uusi reitti tuonne eteenpäin mennäksein.
Katsoin kellostain että sellainen viitisen tunteroista tassutellen yhteensä. ( plus Hepo Hopiallain ajot tuonne likemmä settä sit kotio takaisin )
Näin ko laskeskelin ni sainen lopputulemaksi että sellaiset kolme kilo ja metriä tunnissa. Joka sanoo, ettäs sen noin 1km/20min.
Jotenkin tuntuu, et ei mitenkään mahdollista, ei, sillä tuntuu et tuohan on nopea vauhti eväsreppu seljässäin, kamera olallain sekä ain välleen asettuen aloilleni kuvaamaan?

    Suunnaksein otimma Hietaniemen ja siitä sitten kohti itää rannikkoa pitkin tuota kiertävää.
Ensin ajattelin Hiidenniemen yhyttäväni, muttas siellä ollessain sitten päätinkin yrittää Potinlahtea sillä luulen, ettäs siitä hyvällä onnellaan näin meren paettua kauaksi tuonne ulapalle, pääsisi nyt ylitse Pökönnokasta Väntelänkarille!
   Tuolla josahin rannalla ollessain - suunilleen Pökön kodasta suoraan koiliseen mennessä - pitimmä miun periksi antaa sillä vaakakupissa oli uhkarohkeuteni, itsepintaisuuteni ja meno Potinlahteen asti kera jaksamattomuuteni; jostahin pitäisi a-pu-va huutaa paluumatkallein miun kun en olisi itse jaksanut sieltä asti takaisin rantamia nuita käppäillä. Tahi sitten tosiaan periksianto käännöksen kera takaisinpäin jälillein; tieto et jaksan kävellä itse takaisin näine nivelineni.
Onneksi järki voitti, itsepintaisuutein periksiantaissa, sillä olivatpahan ennen Vesankaria nivelein miun jo aivan "tulessa". Vauhtini hiipui askel askeleelta paluumatkan käydessä pidemmäksi ja pidemmäksi. "Vaapuntani" lisääntyi, tassut jaksaneet eivät oikein nousta enää.
    Tuossa hokasin tuolla tassutellessain, nottas sitähän olemma sit oikeestaan pitkältikin käppäillyt tätä Luovoa ynpäri!
Jos nimittäin laitettaisiin nämä aina rantojaan pitkin kävelemäin matkat perätysten, niin luulisin et se matka yltäisi jo ympärinsä hyvinkin!
Muttas ko miulla ei ole ketään joka kävisi miut ain noutamassa jostahin, jonkun matkan iellehen tassuteltuain, ni ain on miun pitänyt pitää huoli siitä, ettäs jaksan samoin jäljin myöskin takaisin käppäillä! Eli tassuttelempas aina tuon samaisen matkaamani matkan niin kuin kaksi kertaa, tuplaten!

    En taida nyt sen kummemmin pakista mitä kuvassain näkyy ko en välttis tiedä nuiden kolkkien nimiä...
Lähdin tälle matkallein hivenen jälkeen kymmenen aamusta. Tuolloin oli ilma ja tila aikas väritön; pelkkää harmaata koko Taivahankansi ja sitä myöten sitten maisematkin.
Annas olla kunne Aika Rauta iellehen nakutteli, alkoi Aurinko Armas pikku hiljaa kuikistella pilvisten massojen takaa, muuttin sittemmin iltapäivän puolla ihan aurinkoiseksi keliksi - tuli sinistä kehiin.

   Tere tulemast matkaani miun, mukaan!




    "Tuonne olisi mentävä.... harmauteen..."
( Aurinkoisen halo kuvaan on tullut mukaan, vaik se pilvien takan oli. )







   Katse taakse Hietaniemeen päin.




    Tuolla josahin Hiidenniemen kohdilla oli tällaista "nummimaisemaa" kerä ihan ehta heinämättähin, tään rannan tuntumassa - yllä ja alla;




    Vesankarin kohdalla kävin niin kaukana pohjoisessa ko voi vaine nyt näin meri veden paettua kaukaisuuteen.
Elikkäs nyt olemma sit käväissyt tään Luovon taatusti pohjoiseimmassa kolkassa.
   Tuolla "pohjoisessa" ollessain sitten ajattelin tulla rennemmaksi ns. suoraan erinäisten meristen lammikoiden yms. halki tassutellen ja kahlaten. Mm. tällaisen kivikkoisen "sillan" käytin hyväksein;



Pääsin tähän asti tuota pitkin tassuttelemaan tuolta kuvani tään kaukaisuudesta, kohti rantaa joka täsä kuvtessain jäin sit selkäin taaksi.
Se vaine, että tästäpä en sitten päässytkään rannan läheisimmille hiekkasärkille sillä tästä etiäpäin olikin sen verta syvää etteivät miun kumiset tassukkani siitä haluneet ylitse mennä! Näin ollen mm. täsä paikkaa mie taasen, jälleen kerran, kuljin takaisin jäljilleni. Menin takaisin tuonne kaukaisuuteen, kiersin takaisin vasemmalle jäljillein ja etsin sieltä jostahin sit sellaisen paikan johka kumpparini varsi riitti ylitellä vesistöjä noita merisiä, meriveden vallassansa pitämiä merivesialtaita.




   Vettä meristä kaunista "kystä kyllä", muttas petollista!
   Tuon Vesankarin paikkeilla ja hivenen siitä sitten iellehen kohti sitä Potinlahtea, oli tään rannan maaperä savista! Hiekkaa/hietaa/savea.



Niin merivesien alla ko siitä paljastuvien alueiden kohdallakin tassuin.... "hups ja lurps."... ain upposi syvyyksiin pohojan tuon.
Tartttin nopeutta astella siten ettei kumpparini kera tassujeni, hirveän syvälle ennen tosita askellustani, kerennyt vajota. Tarvitsin voimaa vetää tassuin sieltä savisesta -perästä ylös ja poies. Tarvitsin voimaa, jotta jaksoin tuossa upottavassa vellissä käppäillä!
   Siinä sainen välleen leikkiä vuorikaurista ko käytin hyväksein kaikkia nuita veden alta paljastuvia kiviä erikokoisia, niiden päälitse astellen etten syvyyksiin sulahtaisi tassuineni miun. Sameten käytin hyväksein myöskin veden tuon alaisia kiviä; niissä vaine oli ain vaarana se, ettäs niistä iljakkeisista päälisistään liukastuisin ja hups - kastuisin mie, kastuisi reppuni ja KAMERAinkin!
Yritin aina, mie paraskin "eränkävijä".... ei kun merinkävijä! ... katsella mielestäin sellaisen kulkureitin itsellein, et siinä näyttäisi olevan kantava maaperä mistä kulkea, muttas eihän se aina onnannut, ei. Kyllä sitä vaine sainen monen monta kertaa upporoida tuolla vellien joukossa.







   Oulu.
   Pidemmällä objektilla tsuumaten ylitse Pohojanmeren, Santosen jäädessä oikialle kuvain tään ulkopuolelle ja mm. Santosenkarin vasemmalle, niin ikään kuvain tään ulkopuolelle.

    Tästä kohtaa tassuttelin viel jonkin matkaa iellehein. Etsin jonkin sopivan laakian kiven päällysen ja istahdin siihen. Tuumailin sitä, ettäs iellehen vahi taaksepäin? Kuulostelin mieltäin, kuulostelin kroppain ja päätin palata entisille jäljillein.




    "Vellitasanko" edessäin taasen....
.... ja sitten jo taaksein sen jättäin tähyten tulosuuntaani;







    ( Pist. ulapalla kaukaisuudessa, viel jäätä on! Luulen ettäs siellä on jokin särkkä tahi riutta, johka sitä on tarttunut ja siksi siin menee kauemmin aikaa kussa ses sieltä sulee poies. )




   "Nummimaisemissa" yllä ja alla;






    Näin likellä rantaa nyt täsä vaiheessa.
    Huomasin muuten et se mitä mennessäin tuonne menosuuntaan, kiertelin ns. kaikki särkät mahdollisimman kaukaa mereltä ( sekä sitten tein niitä "paluumatkoja" ettäs uusia yrityksiä eteenpäin kun en päässytkän jostahin suoraan etenemään etiäpäin ), NIIN sit näin palatessain otin ain kaukaisuudesta jonkin näkyväisen isomman kiven kohteeksein sekä sit tassuttelin SUORAAN sitä kohti! Näin "säästin" askeleitain määrässänsä, säästin niveliäni huutavia.




   "Näkymätön kävelijä."
   Luulen, uskon, ettei täällä ole mitään nousu- ja laskuvesiä - ei ainakaan tietääksein?
Siltikin voinen vannoa käsi sydämmelläin, ettäs esim. se kohta josa mie menin iellehen kohti Potinlahtea meristen vesien lävitse, kulkien merivedessä ja sen seassa tällaista merenpohojaa pitkin ( kuva yllä ), niin tullessain niistä oli monesta kohtaa merivesi sit poiessa kussa takaisin päin tassuttelin. Jäänyt oli vaine tällainen jälki jälkeeni niihin paikkoihin "merenpohjallisten".
Tuota ennen ja tuon jälkeen sit ko "kuivalle maalle", särkältä poies ja särkälle takaisin, menin, olivat tassuin kuvat jälleen sannan tuon päällä ihan oikeina, selvästi kengänpohjakuvioineen kaikkineen!




    Hiidenniemi kaukaisuudessa ja mie jo melkein perillä Hietaniemessä;



    Tuolla se näkyy, tuolla juuri ennen tuota metsikköä vasemmalla.
    Tuosta edestä kivikoista Hietaniemen etsin jälleen laakian kiven päällysen, pistin istuin ja...



.... otimma tään menomatkain lisäksi, nyt toisen kupposellisen kaffeeta kera Leipäseni toisen. Vesipullokin miul mukanain oli ( kuten yleensäkin on ) ja siitä hörpin välleen istuin, välleen kävellessäin pitkin näitä rantoja.




    Hietaniemen sannaton ranta.
Katse kohti Hiidenniemeä.

------------------------------------------------------

    Hifistelyy.

    "Kauneus on katsojan silmissä.":






    "Päivän Sydän <3."




    "Pitsi."




   "Matkaaja."
   ... tahi näin mie luulin?!
Ihan oikiasti ( pitihän miun sormellain kokeilla ) tuo "matkaaja" on kivi ja tuo vana on jäänyt "jälkeensä" siitä ko merivesi velloo tuota vaahtoista vettä kiveä tuota kohti sekä sen ynpärille: kiven takunen ilman vaahtoakaarta jää sekä sen sijaan siihen tuollaisen vanan "kasvattaa".

 


    "Kuussa."







    "Sydän pettänyt."




   "Helmiäinen."




   "Siivetön."


   ( yksi särkytabu kitusissa - ehtoolla sit toinen.... )


    Kiitos matkaseurastasi.