( 26.1.2025. )

   ... tahdoin olla ma - tänä pänä.
   Sen kummemmin ei mitään tietoa mimmottiis matkan teen ja tassuttelen, muttas lähtöpaikkani tiesin; Sumppu.




   Sumpun rannan dyyneillä kohti Hannuksennokkaa.




    "Kaduilla tuulee..."




    "Nousussa."



   "Ruohikkopalo."




   "Kolmenkimppa."




    "Hole in pocket."




   Kaasa palaa!
   Kohdassa Hannuksennokka.



    Kaasa.
   "Mi casa, ti casa." "Minun kotini on sinun kotisi."


   Nyt mennään....



   "Hetki viellä."



   "Ruso." - yllä ja alla: samainen kuva hivenen eri terävyyksin ja kuvakulmin;






   "Kultaa taikka kunniaa."
"... mutta jompaa kumpaa vaan. ...
... Paistaa päivä toisinaan.
Joskus pilvet peittää maan.
Mutta takaa pilven synkänkin
valo loistaa kuitenkin. ...."
       - "Kultaa taikka kunniaa." Jukka Kuoppamäki. -




   "Rauhassa."




   "Sydän sydämessä."


   Teronrunnilla mietin et käänynkö jo takaisin tulojäljilleni vahi vielkö iellehen lähden? Riittikö tämä nyt tästä tään päiväisestä vahi vielkö tassuttelen tuonne Huilunnokalle asti?
"Otin mittaa" karttasovelluksestani sitä katsellen ja tutkaillen sitä suhteessa mieleeni ja muutoinkin fyysiseen jaksamiseen tahi jaksamattomuuteeni, päättäin sitten kokeilla Huilunnokkaan asti. Pääsenhän tuota vaik kesken kaiken takaisinpäin jos niikseen halajan!
   Kestinperä-lammelta lähtee rantaan puro jonka muistan jo sulan maan aikana ollehen vaikia ylittää; kiertää on täytynyt se kohta ain ns. mantereen puolelta lenkkiä heittäin.
Nyt kussa sille kohtaa ehättäydyin, kotvasen seisoin äärelllänsä, tuumasin et kuis olisi; heilahtaako ylitsensä Mummeli tää vahi kiertääkö mantereen puolelta nytkin, VAHI kierrähdänkö takaisin päin sitten jo täsä paikkaa?
Tutkailin simmuillain tuon joen päällistä ja sen peittäviä jäälauttoja sekä aivan selvästi sulempia kohtiaan: kykenenkö, pääsenkö, voinko tuon ylittää?
Askel yksi, askel kaksi, kolmas, neljäs... Jokahisella tassutus kerralla varmistain ensin, ettäs juurikin se askellus varmasti kantaa. Jos ei olisi kantanut, ni äkkiä takaisin päin!
Niin vaine ylitsenäs yletin, perille pääsin, matkaani matelin iellehen. Ja onnessain olimma - jänskättäin sit sit et ko kotvasen kuluttua paluumatkallein alan, niin kuis silloin; onko Mummelilla silloin viellä ylitsepääsemistä paikasta tuosta....?




   Pimiä hetki kahden valon välissä:
   Aurinkoinen nousi Taivahankannelle ajallansa, sitten se painui pilvien Taivahankannen peittävien taakse ( kuten näkyy kuvastain tästä ) sekä kotvasen kuluttua uudemman kerran esille asteli.




   "Savannilla."




    "Jalas."


   Mennessäin en hokassut, muttas tullessapa tajusin:
"Oih, joku on laittanut riistakameran tuohon rannan dyynin kupeelle." "Taidanpa päästä kuvaan!"
"Miepäs myöskin kuvaan - sen."
Kukahan ja ennen kaikkea MIKSI?
Katseleeko joku joitakin luonnon elukoita siitä vahi onko esim. omantontin vartijana, karkotuksena Kulkijain Kummallisten?




   "Hetki si-ni-nen."




   "Uimaan?"


   Märkää.
Märkää oli lumisten hankien pinnat ko lämpö ja tilat olivat jälleen reilusti plussan puolella.
Märkää oli myöskin kaikki se kun vesi korkialla meressä nyt oli; noussut oli pitkälle rannan sannan päälle. Sinne alle ja väliin erinäisten jäälauttojen, rannan sohjojen ja lumien.
Märkää oli sinällään myöskin, ettäs liki jokahisessa kohtaa rantaa oli ihan rannan jäälauttojen jälkeen sellainen merivesinen "vesihauta" jonka lävitse ei oikein päässyt mistään kohtaan "aitomaan" ylitsensä itse kauempana olevaisen merenjäätikön sekä erinäisten röysäkasojen tykö.
    Ja kun meikä Mummeli ei sitten usko jollei kokeile, meikä Mummeli ei taivu ennen kuin taittuu, niin kyllähän mie monesta kohtaa tassuttelin piskuisten lumisten/sohjoisten/vetisten paikkojen ylitse sinne kauemmaksi rantamilta noilta.
Mitäpä mie siitä sainen? Muutaman kuvan ihan siedettävän ja - MÄ-RÄT tassut!
Melkeinpä olisi ollut kumisten tassukoiden keli, muttas ko talvea nyt kuitenkin olevinaan käydään, niin talvisethan mie sit lähteissäin jalkoihini otimma; päästäin näin sitten ne kastumaan tuolla "aitoissain" paikasta toiseen ja toisesta paikkaan.
Olpas miul kotio päästyäin märkäiset tassukat, märkäiset villasukkain kuin myöskin sisäsukat ja jarpitkin miun!
    Funtsin, nottas miten ihmeessä ihmiset uskaltavat lähtiä tuonne meren jäälle autoillansa ajamaan? Jäätien ko ovat nyt sitten tehneet ns. kansalaisten kesken ( se ei siis ole mikään virallinen tie tänä talvena ) jotstahin täältä Luovolta Oulunsalon rantamille. Olikohan noin kahdeksan kilometriä pitkä ajomatkaltansa ja nyt olivat mittaileet sen olevan vahvuudeltansa noin 40cm?
Muttas ko näin rannoilla ja hiven kauempanakin vettä on esillä sekä jäiden päällä, niin mites sitten tuolla jäätiellä? Eiköö sinne vedet muka nouse vaikkas jää tuo nuinkin paksua on?

   Pajuperällä, Teronrunnilla on myöskin yksi kohta josa on liki rantaan asti kaislikkoa mantereelta lähtien. Ei siinä ihan hirviää vettä sulaan aikaan ole, muttas rämmittävä paikka kuitenkin silloinkin. Ja tuolloin kun osaa sieltä etsiä, niin hyvän kulkureitin siitä kyllä löytää.
Nyt löysin sellaisen kulkureitin siitä ihan rannalta meren aallokkojen ja jäiden kasaamien kaislikkokasojen päältä. Ne kaislat olivat siin sievässä "Alppi"-jonossa kuin aseteltu olisivat siten varta vasten. Sitä harjaansa pitkin oli todella helppo tassutella mennen ko tullenkin, ohitse tuon kaislikon.
    Tuossa kaislikkojonon kohdilta löysin ekat toisten ihmisten merkit: siitä oli miun reissuin tään aikana ( kun kävin kääntyy tuolla Huilunnokalla ) joku käppäillyt osan matkaansa paluusuuntaani päin.
Muutoin taasen aivan ylhäisessä ykseydessäin saine olla ja käppäillä.




    "Hei - siinähän on halo....!"



   "Halo."



   "Jäälakeuksien kutsu."




   "Mursu."




   "Kanttarelli."




   Paluukaffeet likellä Hannuksenrantalammen puron tiemeellä.
Ekat maistelin Kultahiekoilla, tuolla Pajuperällä olevaisella jonkin mökkiläisen laittamalla puisella penkillä istua nakottain.


   Näin tuli taasen tassuteltua, happee haukkaa, mieltä asetella ja järjestellä vähintäänkin sen 8,5 kilo ja metriä - ehken likemmä yhdeksänkin ko ottaa huomioon kaikki kuvausta varten tekemäin poikkeamat, pistot, menot ja tulot kuvauskohteisiini. Aikaa "tuhlaantui" hiven päälle kolme tunteroista. Elikkäs jos laskisin "keskinopeuden", niin noin kolme kilo ja metriä tunnissansa.
   Ihan oli kiva jutska et lähdin, kiva myöskin oli tulla kotio ja päästä sisälle lämpimään tuolta Tuuli Tuittupään tuiverruksesta; noin vajaata 10m/s joka kyllä tuntui todellakin niin taivalluksessain sitä vasten ja sitä myöten kuin myöskin siin, jottas kiittelimpäs muutaman kerran itseäin ko laittelin lähteissäin tarpeeksi kampetta päälleni. Kun oli näin lämmä päällä tarpeeksi taminetta, niin olipahan kaikkinensa ihana olla ja tassutella lakeuksilla nuilla.