...pääsen, voin ja viel tänä pänä oli hyvä sää sekä tilakin - huomisesta ei mitään tietoa, niin otin ja mirs-marssin jällevän.
Aamun Armaan Aurinkoisen Taivahanrannan puhkaisua halusin keretä katsomaan jonnehin paikkaa. Nyt päätin, ettäs se on Pöllän rantamat ja siitä iellehen sitten.
Tavoite oli stallade Pöllä - Itänenä ja jos oikein alan, niin jopa Fiskin Sunikari jossa käydä perät heittämässä.
    Tuli piiit-kä reissu.
Aamusella liikenteeseen noin kello 8.20. ja sitten takaisin kotio noin klo.14.20., elikkäs kuutisen tunteroista. Karttasovelluksista laskeskelin suuntaa antavana, nottas matkaan tuli pituutta vähintään sen viitisen kilo ja metriä suuntaansa. Siihen tietty lisäten sitten kaik "harha-askeleet", ne hetket, paikat, kohdat, kierrot ko jouduin kiertää matkan varrelta jonkin ojan/puron/joen, vesisen suiston/lammen/lahdekkeen tahi muuten vaine veden valtaan joutuneen "soisen" alueen - huomataksein vaine etten sittenkään pääsekkään juuri SIITÄ kohtaa mihkään! Takapakkia "lähtökohtaan" mirs-mars ja etsimään uutta kohta josta voinen edetä haluaamaani suuntaan sekä määränpäähän.
Selässäin eväsreppu (noin 4,5kg ) johka sitten paluumatkallain tuli lisä painoa ko tassuissain olevaiset kumiset tassukat hörppäsivät antaamuksella vettä yhdessä vesialueessa siitä kohtaa aikoessain sen paikan ylittää. Jouduinpa tiristämään, rutistamaan villaisista sukistain ylimääräiset vejet poies sekä laitta ne sit mukanain olevaiseen muovipussiin ettäs pussin tuon roikkuu reppuni ulkopuolelle kiinni.
    Muttas hei - lähdetkös Armas Lukijain miun, nyt matkaani miun? Viitsitkö katsella, kuunella ja vasiten lukia jälleen tätä tälläistä piiit-kää kuvausta tuolta matkaltain?
Olit valmis tahi et, niin tästä tää nyt lähtee:





   "Piilossa."




   "Odotan."




   "Hiljaa."




   "Takana."
    Siellä se.... Niinpä, SIELLÄ, sillä reitilläin valitsin sellaisen kohdan, ettäs piiit-kän kaislikon keskelle jouduin enkää sitten varsinaista Taivahanrannan puhkaisua kerennyt nähdä. Näin vaine tällaisen vähintään parimetristen kaislojen päältä näkyväisen ynmyrkäisen-pymmyrkäisen "valoilmiön". Kaunis se tuokin oli, ei siin mitä.




   "Terve Aurinkoinen.", yllä ja alla;







   "Sannalla."




   "Aurinkoverho."




   "Myrskyluoto."
   Kuivasäikkä ja sen mökit jotka muuten kuvasin tuossa mennä talvena yhtenä henkiaisreissullain tuolta toiselta suunalta, tuolta vastakkaisesta suunnasta.




   Tällaisia "lammikoita", vesistöjä, rannan tään heinikkojen lomassa.




    Itänenää ennen olevainen niemi näkyvät tuolla edessä päin...
... ja täsä tuolla edessä olevalla sannalla kuvaavani omakuvani;



     "Piiit-kä ihminen."




   ( Erilainen ) "Viikkari.".




   "Ylilento."
   Näin tällä matkallain monet Joukkahaispesueet, Tikan, -vikloja, uskoisin et Punajalkavikloja, joitahin vesilintuja ja yhden hylkeen raadonkin jossa näkyivät viellä ne hylkeiden kylkien täplät ( harvassa raadossa niitä näkee ko ne näyttävät vanhemmista raadoista häviävän ).




    Täsä huokasin, tään "rantautuneen" merimerkin päällä istuin.
Mietin, nottas jos keräisin kaikilla näillä reissullain vastahan tulevat roskat mukaani ja roskikseeni toisin, niin enhän mie muuta sit ns. kerkeisi tehdäkkään. Ja mihkäs ne kaikki sit mahtuisivat mukanain kantaa tahi roskikseeni laittaa? Tääkin merimerkki täsä.... huh, huh!




   "Traktorin jäljillä."
   Nämä rantaniityt, lakeudet ruohikkoiset ovat joko lampahin tahi nautaeläinten, lehmien, laiduntamia, osittain. Sillä näitä on aidottu kesäisiksi ajoiksi ja syksyisin näyttävät paikoin nostavan mereen menevät aitain päädyt tolppineen ja lankoineen, poies merestä ja kuivalle maalle.
Laidunmailta kaatavat vesakot ja hivenen isommat nuoret puut poies, samaten niittävät sekä heinikkoa kuin kaislikkoakin sieltä väleistänsä poies. Traktorilla kuten tästäkin kuvastain näkyy.
   Nyt pääsin nuiden merestä poies nostettujen aitain päätyjen takia monesta paikkaa hyvin "kiertää" ne päätynsä ja jatkaa matkaani ilman et mereen tartti poiketa - kuivin tassuin eikää kuten alkusyksyllä jolloin yhdessä kohtaa "hörppäsin"....
Nyt "aidoin" yhden aidan uudella tavalla itsellein. Siin aidassa oli laitettu lammasverkon ylälaitaan puuta pitkittäin tukemaan sitä verkkoa pystyssä pysymään - tahi estämään et aitoja sen verkon kasaan painaisi ylitsensä mennessänsä. Tätempä mie otimma ja "ponnistin" alimmilta verkkojuoksuilta toisella tassullain ( seisoin siin juoksulla ) ko samalla heitimmä toisen tassuin sen verkon ylitse kun istuin kotvasen juurikin tuon puun päällä pepullain! "Ja ei kun vaine ylitse!"




   "Piilossa."




   "Valopää."




    Itänenää ennen ja siellä juuri TÄLLÄ paikkaa jonka muistan entisistä käyneistäin, sillä tunnistin tuon särkän tuolta mereltä!
Tuo ihana särkkä joka kiveä on päällä merenpohojan. Ja sinne mieleni miun tekevi...
   Näetkö Armas Lukijain miun, tuon heinikkoisen niemekkeen tuossa oikialla? Siitä läksimmä kohti ulappaa...



... katsoin kohti särkkää sekä tuossa välissä olevaisia isompia kiviä, epäillen et onkoo sittenkään viisasta? "Voinko mennä?" "Riittääkö saappaideni varret?" "Etten vain liikaa yritä "hörpätä"?" "Entä jos en onnaa?"
"Hitsi - ei tänne olla tultu "katumaan" vaan menemään!" "Jos ei muu auta, niin riisun vaik tassukkani poies ja lähden kahlaamaan varpain jaloin!"
   Katse vaine nuita kiviä kohti, eka etappi siellä!



   Kunne kiville pääsin, niin toinen tavoite oli sitten itse säekkä ja se särkkä siinti tuossa.
Varo-varo-vasti. Askel kerrallansa, silmillä korkeinta kohtaa merenpohojalta etsien tassuin alle. Hitaasti, hiljaa, saappaanvarsi välleen tillottain, ettei kastusi tassu, ei toinenkaan.
   "Pääsinpäs!" Täsä kuva juuri särkälle päästyäin ( noi kaksi kiveä sekä sen takainen lähtöpaikkain näkyvät tuolla );







   Sirpin muotoinen kivinen särkkä ja särkän tuon päässä merta aavaa;



    Tästä aavasta lakeudesta joka on suoraan kohti etelää ( kaukana kaukaisuudessa menner-Suomi ja siellä Turpeenperä, Kirkonkylä lähimpinä paikkoina ) katse länteen...



... Itänenään ja sitten...



... Luovon mantereeseen sekä...



... viellä itään kohti ja Luovon Riveinnokkaa, Isomatalaa.



    Kaunis, kivinen särkkä. Eikää rantaman maisemissakaan mitää kehenoa ole.




   Keskipäivän aurinko.




   "Eväät."
    Paikassa josa viimeksi käväisin tään kuun alussa; 2.10. ja "Aamun auer.". Silloin aamun aikana, nyt näin päivällä.




   Tuttu mänty, muistan tuon entisiltä reissuiltain. Fiskin Sunikari - tuonne viellä, joohan.
Ja siellähän mie sitten käväisin. Koputin oveen toissapäiväisten reissukaverieni ja toisen sieltä sainkin paluumatkallein seuraksein, toisen hivenen aikaisemmin lähdettyä omalle reissulleen aivan toiseen suuntaan.
"Saatteli" tämä nainen miut Itänenään asti; sen jälkeen eivät hänen tassunsa olisi enää mukana pärjänneet ko ne eivät mitään kumisia ollehet vaan ihan kankaiset ja lyhytvartiset.
Näimpä sitten jatkoin paluumatkaani yksikseni, itsekseni tassutellen.




   Tänne Itänenän kupeille käppäilin tullessain rannan heinikkoista kohtaa pitkin ja nyt sitten palumatkaani alkaissa noiduin itseäin kuinka luottamaton sitä olenkaan itsellein! "Mie "vähäjärkinen" ihminen!"
Miksikö? No, kun mie ihan vaine yksin kertaisesti astahdin tassuillain tuonne meren syliin ja aloin merenpohjallisen matkani paluusuuntaan. "Miksen näin kulkenut jo tullessain ko näin olen ennenkin tehnyt?" "No, kun näyttivät nuo rannan vesirajat ja sitten meren puoleiset vesistöt kauempaa katsottuna sen verta syviltä, etten vain voinut kuvitella, ettäs siellä kävely-matalaa olisi...."




   Yhden merellisen särkän hietikon kuvia;



    "Kuparipakotetta."



    "Välipilkut."



   "Saari."
   Muistini mukaan tuolta särkältä katsetta Kuivasäikkää kohti;











    Itänenän tuon niemen takana...




    "Käärme."
   Yksi yssinäinen puun varsi pitkin pituttansa rannan heinikossa, nokka kohti ulapoita noita.




    Siitä se vain loittonee, tuon niemi taaksein jättämäin....







   "Illaksi kotiin." ( jo niin ja niin monennen kerran tätä nimikettä käyttäin )




   "Pilvee." - Pilveen veti Taivahankantta.


   Tältä näytti tää merellinenmatkain miun:



   Tällaisiä "läikkiä" pinnaltansa metsästin tahi sitten....



... tällaisia piskuisen piskuisia "haivenia" meriheinäin jotka juuri ja juuri jostain kohtaa pintaan pilkottivat meren syvyyksistä ( epäilen tosin ettet sie Armas Lukijain miun nuita tupsuja hahmota tästä kuvastain ) sillä tiesin siten, nottas...



... siellä on tosiaankin heinäinen tupsu tahi tällaista merellistä kasvistoa jotka ovat mitä todennäköisemmin paikassa josa on maa, meren pohoja, aikas likellä merenpintaa. Elikkäs niillä paikoin sen verta matalaa...



... ettäs tassukkaideni varsi viellä kestää vähintään tään verta.
Tästä "mitasta" ko sit mentiin vartta ylemmäksi, meri syvemmäksi kävellä, niin sitten tiesin hissutella tahi etsiskellä jonkin toisen reitin; ottaa takapakkia ja yrittää toisaalta iellehen.




   Nämä puut, nämä Taivahanrannalla näkyväiset puut:
2.10. kirjasin; "Nyt ilman mukana olevaisia eväitä Aurinko Armasta metsästämässä, muttas ensi kerralla, ensi kerralla kyl otan eväät mukaani ja sitten tuonne kuvain tään aurinkoon asti tassuttelen. HALUAN mennä tuonne näkyväisen niemen nokkaan, tuonne misä näkyvät nuo "pätkittäiset" puukasvustot niemen nokan jatkeena.
Jos oikein katselin täsä jälkikäteen kartastoista, niin tuolla kohtaa suunilleen on meren sylissä sellainen ISO kivi kuin Mustakivi."
Nyt oikaisen:
Tuo niemi on Riveinnokka ja sen edustan puinen särkkä/saari tahi sitten Rautaletto ja sen Isomatala.
Haluan kyllä mennä sinne, muttas luulen et piskuinen ihme täytyy tulla, jotta sinne asti lähden stallade. Jos talvi tulee, tulevat hankiaiset ja meren jäät kantavaiset, niin sitten ehken ja luultavastikin.




    Täsä kohtaa josain kun tuolta meren sylistä maihin tulin, halusin oikaista yhden vesisen lahdekkeen ylitse.
Katselin ja tähysin paikkaa joka näyttäisi mahdollisimman matalalta vesien puolesta. Paikkaa jossa näkyi kasvillisuutta rollien siitä, ettäs pintansa alla kantavaa maata matalaista olisi.
   Alku matka meni hyvin - tietenkin. Jatkoin matkaa ja tulin paikkaan josa ei enää mennytkään - hyvin. Alkoi tassukkain varsi kovin lyhykäiseksi käymään. Kopasin paikkaa toista - ei. "No, sitten tuonne nuin. Sinneppä...."
"Hörps!"
"Eikä!"
"Kyllä."
"Ihan totta?"
"Kyllä."
"En ala...."; ja niin sitä sit mentiin kohti kosteuksia, tahi siis kosteus kohti minua ja miun tassukoitani.
Sillon "petti pokkani", petti hermoni ja tottahan toki viis veissaten koko kosteudesta ja ajatellen; "Kerta jo kastuin, niin mitä väliä enää." - ja ihan suin päin vaine kohti ensimmäistä kantavaa maata, välittämäti hörpäävätkö tassukkain lisää vettä kosteaa vahi eivätkö. No, hörppäsiväthän ne... Tiristystä, rutistusta, puristusta.
   Ekat kosteudet poies, villasukat poies. Vaine märät sukat jalkoihini takaisin, jalat märkiin, vesistä tyhjennettyihin, tassukoihini.
   Mietin:
Pessimisti: "No, niin - upottiinhan sitä viimeinkin."
Optimisti: "Taasen kokemusta rikkaampana."
Mie: "Nautin. Se on vain kyky nähdä eri asioista toisiakin puolia. Taasen yksi kokemus lisää Elämäin Reppuun."

   "Traktorin jäljillä.", iltapäivällä.




    Mantereen puolella viellä poutaa, muttas lännestä vyöryy pilvipeite;







   "Pilke."
   Kuivasäikkä ja sen yksi vesinen poukama.




   "Lämmöllä."
   Lämpimässä, tyyntyneessä tuulessa. Lämmössä Aurinkoisen. Lämmintä kaffeeta hörpäten, evähiä maistellen.




   "Turva."
   "Myrskyluodon" kupeella, katse kohti Iljananperää.




   Hyvästi merelle, hyvästi vedelle. Tästä etiäpäin sitten ns. maita myöten ja Hepo Hopian tykö.
   Mietiskelin täsä "Myrskyluodon" kupeella ja sen tonttia mahdollisimman kaukaa kiertäin mm. meren puolelta josta aina pyrin mökkipihat kulkemaan, et miksei voisi olla etenkin viellä nyt ennen kuin silta tulee, sellainen käytäntö, nottas näin reissuihmiset voisivat ja saisivat poiketa halutessaan mökkien portailla, terassilla, kaivon kannen päällä, pihan isolla kivellä, pöllillä, tms. istahtamassa ja vaikkas eväitään syömässä? Tietty asianmukaisesti käyttäytyen, ei mitään jälkeensä jättäin, ei mitään muuta siellä tehden, eikää mihkään muuhun siellä kajoten.
Keneltä se olisi poissa jos mökki juuri sillä hetkellä tyhjillänsä on?
Uskon ja melkein tiedänkin sen, ettäs jos joutuu merihätään, tahi muutoin ongelmalliseen tilanteeseen luonnossa, retkellänsä, kulkeissansa, ( esim. sumu, sade, myrsky, tms. yllättää Matkamiehen matelevaisen ), niin silloin on lupa mennä liki jopa suojaan johkin nuille pihoille asti. Mökkiinkin luultavasti, mut silloin pitää olla tosi hätä ja jos sitten mökin kohdille osuvaisen SISÄLLE PÄÄSEE jotenkin menemään, sillä usein ne on taatusti ja varmasti teljetty lukkoinensa niin ettei sinne ihan hevillä mennä.




   "Lopun alku."


    Lopun alku ja meikä Mummeli aivan rätti-poikki-rikki.
    Hepo Hopialle viime mertit laahustain, sillä karauttain kotio ja kotona heti sauna lämmä.
Poikkeuksellisesti näin reissuin jälkehen lämmä, sillä en yleensä mitenkään reissuuni liitä saunomista. Nyt vaine tuntui et häätyy päästä lämpöön, saunaan, kun viel sen verta kastelin tassujain ja sittemmin loppu matkain tassuttelin märät tassukat jaloissain, joissa märät sukat ja jarppitkin.
Märät vaatteet pyykkikoneeseen pyörimään, tassukat saunan ylisille lämpiäviille.
Pikaisesti saunaa ennen kaffeeta mukillinen, ruokaa nasuun ja aah - saunaan!