Mitä näen itsessäni, miten tunnen itseni olemassa oloni, mitä ajattelen minusta.
  
   Tällä hetkellä mietin onko miusta mihkään tälle elämälle?
Osaanko minä mitään? Onko miusta kenellekään, ja onko miulla kenellekkään mitään merkitystä?
Mikä on miun maallisen vaellukseni syy?
 

   Ensimmäiseksi tulee mielehein se, ettäs kait miulle on ollut tarkoitusta siinä suhteessa, ettäs saanut olemma jo täänkin verta tätä elämääni-mätä.
   Olen "saanut aikaseksi" muutaman muksun stallaamaan päälle tään Telluksemme - kait sekin jokin "meriitti" on.
Vasiten kun yleensä sinkut ekana näyttävät luettelevan/kirjaavan esille kaik lapsensa ja lapsenlapsensa kun ITSENSÄ esittelevät maailmalle tälle. Itse en niin tee ( paitsi nyt tään aiheen johdosta ja tänne Teille Armahat Lukijain miun ), sillä en koe, ettäs minä OLEN muksuni vaan koen, ettäs mie olen mie ja sitten kyllä - miulla on muksuja, muttas he ovat ihmisiä erillisiä miusta, he elävät omaa elämäänsä; hengittävät, syövät, pissaavat, kulkevat, syövät, nukkuvat, yms. ihan ilman minuakin ja vasiten vaikkei miuta olisi olemassakaan.
   Olen pysynyt hengissä vielä tähän asti. Miuta ei ole nitistänyt lapsuudessa ollehet rokot tahi taudit eivätkä nykyaikana jyllänyt koronan-pentele tahi muutkaan "rutot, kupat, hinkuyskät, Edolat" tms.! Kait miulla on täten "lupa" viel täällä olla ja hengittää?
   Olen mie yrittänyt ottaa toiset kanssa eläjäni ja kanssani kulkijaiset, ain huomioon ja vasiten näin iän lisääntyessä yhä enemmän ja enemmän.
Toivon hartaasti etten ole eläissäin ketään stallade tahi muutoin polkenut maanrakoon. En olisi pahaa toiselle aiheuttanut, en pahaa tehnyt.
   Olen mielestäni toiminut tätä Suomemme maan ( ja sitä myöten koko Telluksemme tään ) lakien sekä asetusten mukaan niitä rikkomati - sekä muuten taatusti omieni sekä läheisteni oikeuksien puolia pitänyt niiden mukaan sekä nojalla!
   Olen myöskin täyttänyt kaikki tiedossain olevat velvollisuudet tätä yhteiskuntaa kohti; verot, laskut, maksut, mahdolliset äänestykset, yms..
   Olen siis kaikinpuolin toiminut kuten kuka tahansa täällä maallisella vaelluksellaan olevainen normaali ihminen, kahdella jalalla toimiva nisäkäs.

    Olen tulossa tahi jo tullut vanhaksi omaten elämäni varrelle lapsuuteni, nuoruuteni, aikuisuuteni perheellisenä ihmisenä sekä sittemmin perheettömänä yksin eläjänä.
   Yksin eläissä, vailla muksuja vailla kumppania, pohdin miksi mie elän, mitä varten mie elän, kenelle mie elän?
Elikkäs miulta puuttuu, on poies hävinyt nuiden kanssani kulkijoiden poistuttua elämästäni, se/ne/hän minkä takia pysyä ja olla hengissä. Yksinkertaisesti se KETÄ varten elää. 
   Tuo ihmisyyden kulmakivi ja tarkoitus: elää jotakin varten ja etenkin jotain toista ihmistä varten!
Mistä sen sellaisen tarkoituksen löytäisin nyt?

   Mitäs mie voisin tehdä - ettäs miulla itselläin olisi tarkoitus?
   Kun ajattelen mm. kaikkia näitä rajoitteitani joita miulla on ( erilaiset allergiat ja altistumiset sekä kaikkinaiset elimistölliset rajoitteet alkain nivelistäin ), niin eittämäti pistää pohtimaan, et onkoo miusta mihkään? Ihan jo vain olemaan ihmisenä ja siten etenkin ettei miusta koituisi toisille läsnäolijoille haittaa, harmia tahi rasitetta.
   Voinen toki tsempata ja alkaa hulluna tekemään jotahin urheilua/liikettä/tms., ettäs kroppain kuosissaan ja kunnossaan pysyisi edes täsä nykyisessä tasossaan, muttas kun... "urheilija ei tervettä päivää näe"... ja vaikkakin sanotaan; "Sillä se lähtee millä se on tullutkin."; takoittain vasiten urheilua ja liikkumista sekä tekemisiä fyysisiä.... niin eittämäti laittaa mittimään, nottas olisiko kaikella tuollaisella sit merkitystä mitä itsellein ja tälle maalliselle olemukselleni? Vaikka kuin "ei oppi ojaan kaada", niin sit kun funtsin tätä miun kauhiaa urheiluintoain, niin - äsh! "Paljon kiinostaa."
   Tieto:1. - elämä: 0.

   Tiedän osaavani vaikkas mitä. Olenkin monesti tokaissut, kertonut ja ajatellut: "Toiset tekee mitä osaavat, mie sitä mitä päätän tehdä." Elikkäs vaikken osaisikaan kaikkea, en olisi oppia ja opetusta saantu kaikkeen, niin jos olen jotahin päättänyt tehdä, niin miehän sen sitten teen! Vähintäänkin yritän tehdä, on se lopputulos sitten mitä vaine....
   Tällä hetkellä teen sujuvasti mm. leipomista. Töissä ko asunnollain tällä.
Osaan tehdä normaaleilla jauhoilla, glutonna ko monin muidenkin erilaisten rajoitteiden kera monia erilaisia leivonnaisia - Macaronsseja en tosin halua opetella!
   Samoin ompelen mielestäin ihan kivasti perusjuttuja elämässä tarvittavia ja kait näitä osamisiani ompelemisia osaan soveltaa kivasti muunellen tarpeiden mukaan.
   Piirtelen kivasti omikseni tarpeikseni. Kortteja, kuvija, seinille, yms..
   Kirjoitan. No, joo - toiset kommentoivat etten kirjaa millään selko-kielellä, en Suomenkielellä, vaan sian-saksalla, muttas en anna sen vaikuttaa tekstini tuottamiseen vaan olempahan sankkevan tytyväinen, ettäs kirjaan YLEENSÄKIN! Se kun ei ole esim. miun tapauksessani aivan selvä tapaus, sillä olen koko ikäni omanut luki-vaikeuden ja omaan sen edelleenkin.
Mm. lapsena en lukenut kirjoja kun se oli vaikiaa; lainasin jopa kirjastoautolta kirjoja, mutten lukenut niitä kun en osanut lukia kunnolla...
Käsin kirjoittaminen ( koulussa ainekirjoitukset ja vihkoihin muistiin kirjaamiset ) on edelleenkin vaikiaa saati sitten luetun/puhutun ymmärtäminen ja itse puheen tuottaminen selkeästi.
ONNEKSI on tää tällainen koneella kirjoittaminen nykymaailmassa jolla tekstin tuotto on helpompaa sen suomin korjausmahdollisuuksineen ( kun oiko-luen kirjoituksiani näitä uudelleen ja uudelleen ennen kuin niitä esille tuon ) ja nopeamman tekstin tuoton mahdollisuuden turvin ( vertaa käsin kirjaamisen hitauteen ), jotka helpottavat minua. ( Huomaatteko Armahat Lukijain miun: tää taitaa olla nyt yksi ja ainua tietotekniikan mukanaan tuoma juttu sekä uudistus  josta MIE olen hyvilläni! )
   Muutoin - niin, muutoin olemma elämäin aikana pitänyt läheisteni puolia yhteiskunnan virastoja, viskaaleja, lakeja, yms. kohden elikkäs olen toiminut "leijona emona" oppien mm. muutamia lakeja tarkempaankin; esim. vammaislait, yms. lakeja. Olen toiminut omaishoitajana, perheen äitinä/huoltajan/yksin huoltajana.
Olen siis saanut ainakin näistä oppia Elämäni-Reppuun mukaan, kuin myöskin monesta muusta eri elämän osa-alueesta jotka kuuluvat normaalin ihmisen normaaliin elämään. Tiedättehän nämä tällaiset litanjat ihmisten joilla on omia jälkeläisiä tahi muita sellaisia ihmisiä joista on huolta pitänyt tahi pitää: leipuri, suutari, taksi-kuski, lakimies, sosiaalihenkilö, sairaanhoitaja, siivooja, tiskaaja, kokki, pyykkäri, vaatettaja, rakentaja, puutarhuri, putkimies, sähköasentaja, ohjelmanjärjestäjä, viihdyttäjä, satutäti, hoitaja, puolestapuhuja, kannustaja, välittäjä ( henkisesti välittävä ihminen kuin myöskin kahden ihmisen välissä vouhkaava ihminen ), opettaja, jne..
Elikkäs osaan ja omaan monta erilaista "ammattia". 


   Näistä osaamistani ja omaamistani moninaisista asioista huolimati kyselen tällä hetkellä, tällä iällä, ettäs onko niillä merkitystä mitään?
Olenko jo tässä iässäin "katoavaa kansanperinnettä", olenko jo yhteiskunnalle tälle ja myöskin kanssa eläjilleni sekä läheisilleni näkymätön ko ikää alkaa olemaan enempi kuin vaine keski-ikä? 
   Ikäkriisi? Minuus-kriisi?