( 31.1.2025. )

   ... kuiskutteli aamusella olemasa olostansa ko käväisin lumityöt tekemässä tontillain: katselin Taivahanrantoja ja näytti aivan siltä, ettäs kyl tästä päivästä viel aurinkoinen tulee.
Sujuvan sukkelaan pakkasin reppuseni eväineen, varavaatteineen, yms. - kamera vara-akullansa tietenkin myöskin mukaan.
   Jostahin syystä tiesin, jotta se on nyt sitten suuntana Virpiniemi tänään.
Mennessäin siihen suuntaan katsastin itse Virpiniementien ja havaitsin sen olevan sen verta täynänsä lunta juuri nyt ettei sinne ollut Hepo Hopiallain mitään menoja; sinne jonnehin matkalle kiini "vatsastamme" varmaan oltaisiin jääty.
Näinpää surautin suorilta Marjaniemeen ja lähdimmä sieltä sitten tassuttelemaan metsiä pitkin.
Metsiä pitkin sen takia etten yksin kertaisesti uskaltautunut jäille mennä. En vain luota siihen et ne kantaisivat, siellä voisi jo tassutelle.
   Tuolla metsän siimeksessä on rantamat kansoitettu mökeillä ja mökkitontithan häätyy kiertää joko rannan puolelta mereltä asti tahi sitten maitse kiertäin ne kaukaa metsien sydämestä.
Kiersin kaukaa ja mietin, jottas olisiko sittenkin häätynyt ottaa lumikengät tassuihini miun, olisiko helpompi tassutella ko lunta olikin aikas lailla paikassa-joka. Järeään tassuin upposi puoleen pohkeen lumihankeen ja paikoin hivenen vähemmän.
Olisiko ollut helpompi niillä lumikengilllä?
   Tuli jopa mieleeni, ettäs jos käänynkin takaisin - en etenekkään vaan palaan jo alussa takaisin?
Pirtani ei periksi antanut, eikä anna. Kun kerta olen lähtenyt, niin sitten muuten mennään kans.
   Aikain metsiä könyttyäin ja manattuin mokomatkin mökit, mökkitontit ja niiden kiertämiset, puikahdin rannalle ja jäiden päälle. Jospa sieltä paikka miullehin löytyisi, kohta kulkia, kansi jään kantavan?




   Marjaniemi ja Perämeren lakeuksia hetkiä ennen Aurinkoisen nousua Taivahanrannan päälle: yllä ja alla;







    Jottei elämä liian helppoa ole, niin matkalla tällä on sellaiset neljä tsipaletta erinäisiä ojia joita en voine ylittää tosta vaine, enkää myöskään uskaltautunut kiertää merenpuolelta niitä, sillä ko yhtä yritin kiertää, niin sen suistoalue oli sen verta laajalla alalla, etten viitsinyt mennä kokeilla kuin iso se kokonaisuudessansa on. ( Huomasin laajuutensa ko kokeilin yhtä reunamaa kulkureitikseni: tassuin upposi lumiseen sohjoon jäiden pinnassa. ) Niimpä näistä ojasista muutamat sitten kiertelin aivan suosiolla metsien sydämisen kautta. Yhden ojan ylitin tarpeeksi maan puolelta kontaten ylitsensä, jotta isomman kantopisteen siihen ylitykseensä sainen. Yhden ylitykseen taasen huomasin sopivilla etäisyyksillä kumpaisellakin penkereellänsä jäiden ahtamia kaislapinoja joitten huipulta sitten loikkasin toiselta toiselle puolelle.




   Näillä seutivilla olimma kierrellyt ojaset nuo ja juurikin niihin aikoihin ekat säteet Aurinko Armahan ylsivät idän puolelta, metsäin takaa tältä rantamalta katsoissa, rantaman tiemeelle jota pitkin aloin tassuttelemaan.




     Tuulien ihanuuksia, Tuuli Tuittupäisen aallokkoa pinnalla hankien merellisten.




   Oma-kuva.




    Marjaniemi.




   "Lumiliekit." ... lumileikit.




   "Lumenkulma."




   ... ja jäilläkin oli helppo kulkia!
   Paikoin pystyin hyödyntämään jäälauttojen pintoja niiden kantavuuksien takia, muttas sitten ko ei ollut jäälauttoja tahi kun yritin ylettää hypätä toiselta toiselle ja väliseensä kuitenkin tipahdin ( jäälautan menoreunama peittyy lumien alle eikää täten tarkkaa jäälautan rajaa selvästi näe ), niin "kyyti oli kylmää" kun upoksiin tupsahdin. Toivoin vain, ettäs pohjassansa vastassa olisi joko kantava maankamara tahi sitten jäinen kansi meren, jottei tassuin kastuisi. Eikää kastunut kertaakaan!
Toisin paikoin vaikkas näytti olevan aivan tasaista meren jäätä ja sen pinnassa sitten lunta peittävää, niin yks´ kaks´ tupsahdinkin vähintään polviani myöten syvyyksinsä. Tassuin vääntyi "mutkalle", pahasti, sinne jäiden rakoseen ( kuten täsä kuvassain yllä ) ja meni hetki kunne siitä ylläri-pylläristä tokenin. Kuulostelin et kaik on ok, kaik kohdat jalassain ehyenä, ei satu, ei tunnu missään - sit ei kun ylös vaine pohjaltansa sekä menoksi iellehen!


   Virpiniemessä.



   Rantavehnän ihanuuksia lumisia.




   "Luovon delfiini."
   Ei muuten ole eka kerta ko delfiiniä näkee Suomemme luonossa.
Vuona 1893 on yksi delfiini nähty Ahvenamaan kalaverkkoon tarttuneena. Luvian Säpin saaren rannalta löytyi kuollut delfiini vuona 1997. Ja 2006 vuona on nähty emo poikasensa kera Korppoon saaristossa: ne hukkuivat kalaverkkoon.




   "Rantasiili."
... ja pitäytyäkseni eläimellisessä nimikkeessä - "Piikkisika.";







   Avovesi merellinen oli Virpiniemen kohdilla todella likellä rantaa sitä.
Tekipäs mielein miun tassutella äärellensä sen, muttas onni järki ja tieto voiton vie; ei moneo likelleen ole.
( Olisin tahtonut napata kuvan vaine maisemista, muttas Aurinkoinen sellaisessa kulmassa kuvakulmaani oli etten saanut kuvaa ilman varjoain.... )
   Nippeli tietona: Pulmusparvi lehahteli rantavehnissä ja meren jään pikkuröysillä.




   "Puolipäivä." - ja miulla jo kääntö takaisin paluusuuntaani....
.... josa sainen huomata kuin tuolla välillä ( meno ja paluumatka ) oli Tuuli Tuittupää jo kerenyt osasen jäljistäin peitota;







   "Suoja."
   Kiitos tästä suojasta tämän suojan pystyttäjälle ja laittajalle!
   Ilman tätä löytämääni suojaa ei miul olisi nyt ollut tuulelta suojaa evästää, pitää taukoain kera kaffeeni.
Tuonne "syliinsä" könysin puoliksi kontaten, evääni esille kaivelin, kaffeeni termaristain mukiinsa kumosin ja nautin.
Kuuntelin kuin meren vedet kumajaa jääkannen alla, kuin korppi raakkuu taivahalla ja Tuuli Tuittupää puhaltaa meren seljältä minuun osumati!




    Sienijono tälläinen punainen pisti simmuuni tuon taukopaikain puun kyljestä yhdestä....
.... ja toisesta sitten tälläinen "Oma kolo.";







   "Flippaa." ...
... josta sitten tuolta flipan alta tälläinen ihanuus;



... ja tällainenkin;



    "Ahto."
   Tosin nettisfäärit kertovat, nottas "ahto" tarkoittaa vesisen alueen rauhallisuudesta jolloin aallokot ovat pienet ja veden pinta tyyni. MUTTAS ko tää on miulle "ahto", ahtojäätä.




   Marjaniemi - jälleen.
   Paluumatkallain uskaltauduin jäille! Tosin aikas rannan tuntumassa tasuuttelin. Jos vaikkas jää pettääkin, tassu rakoseen vesiseen uppoaa, niin ompahan ainakin rannan maakamara likellä päällensä mennä - jos yleensäkään syvyyksistänsä sinne sit pääsisin menemään....
Ja, ja, ja kaikki ne ojatkin kiersin nyt meren jäätä myöten paitsi yhden: sen jonka "aidoin" kaislikko jonon huipulta toiselle, sen "aidoin" nytkin, sen verta nyt maissa kuitenkin kävin.
   Täsäkin kohtaa näkyy yhden osasen suiston paikka jossa olivat jäälautat ahtautuneet näin korkialle ( kuva yllä ). Tuolla "ylisillänsä" mie sitten steppasin ja pompin lautaltansa toiselle ko mikäkin vuorikauris ja niinpä sitä sitten tällaisen ( kuva alla ) alueen lävitsensä pääsinkin;







   "Paanut."




   "Tuulen juoksut."


    Marjaniemessä, kohta Hepo Hopiain tykänä jo.



   "Aurinkovalo."
( Aurinkoinen juuri ja juuri majakan takana siten et se loistaa valoansa majakan lasin kohdalla. )




   "Sydämellinen kulkija."




    "Venho."
    Siitäpä on reilu tovinen ko viimotteeksi olemma tään Venhon kuvanut tahi yleensäkin tällä kyseisellä Marjaniemen rannalla olen käynyt.
No, nytpä sitten käväisin ko tältä kohtaa jäiltä meren ylös maalla nousin.

   Ja sitten kotio, sauna lämmä sekä ylhäiseen ykseyteen ylisillensä kömmin.