Jeps, olen tässä tutustunut yhteen pikku hiljaa ja hän on ihmisenä sellainen kaksilahkeinen ja sukupuoltansa nimitetään urokseksi, ihmismäisesti mieheksi.
Muutamat pienet kävelyt on kaksin tehty ja tänää sitten teimme hivenen pidemmän reissun - ystävinä vaine, ei sen enempää, eikää mitään muuta. Ja kiva on hänen kera olla sekä reissade; juttu luistaa ja ilman puhettakin voidaan olla.
   Nyt valitsimme kohteeksemme Lintuniemen Autuaankannaksen vieressä Karttulan puolella: Karttulahan on nyttemmin Kuopion kuntayhtymään kuuluva paikkakunta.
   Muistan kuinka ihmiset toivoivat jo 1980-luvun alkupuolella tuon niemen rauhoittamisesta, siitä kuin he toivoivat, että se rauhoitettaisiin ja sittemmin kuinka he alkoivat puhua siitä rauhoitusalueena kun siitä tuli luonnonsuojelualue 1998.
   Tämän paikan ohitse kuljin sen tsiljoona kertaa tuolloin 1980-luvun alkupuoliskolla ja mietin silloin, että olisipas mielenkiintoista joskus käydä tuolla - milloinkahan sitä....? 
Ja tänä pänä, tänää se sitten tapahtui! Eihän tuossa meinaamisessa mennyt kuin sen noin 40 vuotta! Ei edes ihmisikä, ei puolivuosisataa, ei vuosisataa! Ihan kuin eilen olisin miettinyt tuonne menemistäin....?


   No, täsä kuvia reissultamme tuolta.



   Menomatkalla pistäytyminen polulta rannalla ja...
... takaisin poululle mentyä kuva rannalle; suuntana Virmasvesi ja vastarannan Virmaanrantama;







    "Lainekehto."
Vastarannalla mm. Kuikkakallio.




   "Suomi."  ( "Suomi-filmi." )




    "Retkikumppani."


    Ja sitten Lintuniemen kärki tavoitettuna.
    Tuonne saavuttuani näin tuon likellä olevaisen kivisen karikon ( mitä on näiden järvissä olevien paikkojen nimet - meriset nimikkeensä kyllä tiedän? ) ja tuumasin kaverillein, että mennään tuonne.
Hän tokaisi takaisin, ettäs eihän nyt, ei hän ainakaan.
Mie: "Miksei? Tuostahan menee niin että heilahtaa!"
Näinpää... hän jäi rannalle "ruikuttamaan" ko mie kuorin Metsätassukkain sekä ulkoiluhousut jaloistain poies sekä hups - mennä porskutin kohti ulappaa.
    Retki-kaverini kännykällään kuvaamana kun vesistön ylitin ja karikon reunaman yhytin;



   Samaisilla kohdilla miun kuvaamiain maisemia tuolta seljiltä:
Sanoisin, nottas... horisontissa vasemmalla näkyy Kuivaniemen kärkeä, sen edustalla Pyysaari, sitten pienempänä Heiskasaaren nokka ja oikeammalla Humalasaari kera Leväniemen kärjen oikialla;  



   Täsä kuvanen rantamalle Lintuniemen nokkaan jonne tuli ja sieltä poies lähti miun vesillä olo aikananin porukkaa enemmältikin;



   Retkikaverini kuvasi kännykällään hetken ko mie pääsin aivan tuon kivisen karikon päähän asti;



   ... ja mie kuvasin sieltä päästään sen edessä, likellä olevaisista Huuhinsaarista isoimman saarensa;



   ... sekä jälleen rannan suuntaan;




   Back to ranta.



  Tassujain kuivattain istua nakotin kivikollaan ja oltihin vaine tahi juteltiin.




   Lintuniemen kärjestä kohti suunilleen Nokkovuorelle.




    "Kaislahame." ja siitä osanen likempää katsoin;



   Nää olivat, ovat, niin ihania. Näitä oli monen, monen, kiven kyljissä kiinni. Jotahin vesiheinää, vesistön kasvillisuutta joka on kuivunut kiviin kiinni ko vedet ovat järvestä laskeneet alemmaksi.


    Matkalla takaisin lähtöpaikallemme, niemen juurelle.



   "Loppu."




    Katse taaksepäin niemen kärkeen ja huomaten kuinka yhden pariskunnan mies päätti lähteä karikolle menemään - ja kääntyi jo alkumetreistä takaisin maihin tulemaan.
    Niinpä, ei se kaikilta onnaa, eikää kuin heilahtain. Näin totesi retkikaverinikin. Hää ko ihmetteli kuin helposti, sujuvasti ja horjumati tuon ylityksen sekä karikon vesisissä syövereissä tassuttelin? 
Kerroin, paljastin hänelle kuinka se onnaa: olen sen verta monta kertaa Luovolla vastaavissa ja pahemmissakin olosuhteissa mennyt sekä kulkenut. Miulla on siis ollut monet, monet, kerrat mahsollisuus harjoitella ja harjaantua tällaisiin askelluksiin. Olkoon vaik kuin veden alla limaiset, leväiset, liukkaat kivienpinnat erinäisin pyörehin tahi kulmikkaine ja terävinekin kivien pintoineen.




   Loukkulahtea vastarannalla - jos mie osaan suuntia oikein...
... ja likellä olevaista Kotilaniemeä;







    Taasen täsä samaisessa kohtaa kuikkaus kapeimman paikan lävitse toisella puolella olevaiseen vesistöön; Lintulahti.




   "Kalkkiviiva."
   Kuva siitä kuin jokahisessa kohtaa rantain kivikoissa joita on ainakin koko matkan tuolla lounaan puoleisilla rantamilla ( Virmasvesi; Virmaanpää suunta ), on vesien aikaan saamaa yhtenäinen valkia "raita", kuin kalkkiviiva ikään. Ihana.
   Hei - oli siellä myöskin monia, monia perhosia. Amiraaleja ja Sitruksia.




   "Ruusutarha."
   Kiven kyljessä kukkivaa kauneutta muodossa jokin jäkälä - kait.


   Sitten maissa ja ajo sekä mirs-marssien sellaisen kuin Keihäsjärven lintutorni- ja nuotiopaikalle; kuuluisikohan Syväniemeen.
   Mentyämme siellä oli yksi perhe jo laittelemassa notskia ylle ja me liityimme heidän seuraansa omine retkieväinemme kera paistettavien makkaroidemme. 
Ei mennyt kauaakaan kun tuli lisää väkeä. Olisiko ollut jotahin kolme, neljä, tahi viisikin eri seuruetta joista suurin osa lapsiperheitä.
   Mietittiin miten nuin suosittu paikka? 
Saatiin summaksi:
Kuopion kaupungin ylläpitämä paikka eli vastuunpitäjä on ja tietynlainen mainekkin ylläpidettävänä; hyvät nuotiopaikat ( tehty jonkin isomman koneen pyöräin metallikeskiöistä ), klapeja löytyi paljon varaston suojasta sekä sieltä halkomajutskakin ja vessakin taisi olla.
Samaten on hyvä pääsy pyörätuolien tahi vaikkas lastenvaunujen/rattahien kera parkkipaikalta notrkipaikalle asti ja siitä kiven heiton päähän itse lintutornille jonne on alatasolla esteetön pääsy nuillahin kulkupeleillä.
Matka pysäköintipaikalta ei ole pitkä perille mennä. Olisiko joitahin kymmenmetrejä. Ei näy isommalle tielle paikkansa, muttas kun lähtee puomilla suljettua, auton levyistä tien pätkää tuonne suuntaan niin näkeekin heti jo perille asti, siihen likelle.
   Tässä tuolta tieltä nappaamani kuvanen Rupikonnan poikasesta;




   Olipas hieno päivä meille retkeilijöille: Aurinko Armas tillotteli koko päivän Taivahankannelta ja antoi lämmä oikein olantakaa pitäin lämpöä yllä suunilleen +24´C tiemeellä. Tuuli vaine aavistuksen verta; laineitakaan ei ollut paljon mitään.
Oli to-del-la kuuma ja lämmin retkeillä. Hiki virtasi, eikää taatusti tarvinnut pukea ylleni retkelleni varuilta mukaani ottamiain pitkähihaista paitaani tahi vasitenkaan anorakkiani! Mieluummin uimaan!
Jos olisin tajunut ottaa uikkarini mukaan, niin olisin taatusti pulahtanut veden syliin. Nytkin teki mielein pulahtaa aivan nakuna, muttas ko retkikaverini on viellä vieras miulle ja tuolla kulki koko ajan monia muita ihmisiä jotka olisivat taatusti nähneet kyseisen olo ja tilani silloin. Ei olisi varmaankaan kaikki ymmärtäneet "suoritustani" tuollaista.
   Taakse jäi tuolla niemellä 1,8 km suuntaansa ja useampi tunteroinen taivasteluineen.
Luulen, et jos olisi menty koko matka tuo ns. retkikaverin mielen mukaan, niin olisimme paluumatkankin tehneet polkua pitkin kun hän on kuuleman metsissä kulkija. Itse en ole metsäihmisiä, olen ennemmin vesi-ihminen ja täten sitten tulimme poies rantaa, ja rannan kivikkoja, pitkin - nautin.
Erikokoisten kivikkojen ja kivien päälitse kulkeminen ei ihan helpointa ole ja se vaatii tarkkuutta, tasapainoa sekä aikaa, muttas se on miusta ihan ok, ei mitenkään pahaa. Ottaa vain aikaa Reissu-Reppuunas mukaan, etenee hissukseen, kyllä se määränpää siitään eteen tulee.