Hoisin aamuisena tään päivän pakkailujani muuttoni meneillä olevaisen ja samalla puh-elimessä roikuilin asioitain hoitaen, kun satuin katsastamaan ulos akkunastani idän puoleisen: mitä kaunein Aurinko Armahan aaminen nousu-spektaakkeli oli siellä juuri tuolloin menossa!
Tumma, pilvirintaman peittämä Taivahankansi jonka alapuolelta pilkahti ennen itse Taivahanrantaa, sen mahtavin ja värikylläisin Aurinkoisen nousu! Jeeru, ettäs oli upia!
Harmitti etten tajunut ajoissa lähtiä sitä kamerallain räiskimään, muttas ei mitä - kussa jousin ja kerkesin, pakkain kampsuin kasahan ( vaine kamera kameralaukkuni kera ) sekä tarpeheksi vaatetta ylleni asettelin ( ulkona kuitenkin sen -15-16´C pakkasen panemaa ) ettäs mirs-marssin tuonne rantamilla kauneille jossa oli viti-valkiaa ylt´ynpäriinsä kera jo jäätyneiden järvien selkien.
Tosin totesin kyl mielessäin ain välleen pysähtyessäin vaine tillottelemaan moisia "ulapoita" etteivät ne nämä sisäiset vesistöt ja niiden talviset järvienseljänteetkään, mitenkään vedä vertoja MERimaisemille, eivät todellakaan.  




    "Kurkistajat."




   "Katson maalaismaisemaan."




   "Reikä-taivaassa." - yllä ja alla;






   "Luonon rottinkireuna."




   "Kiskot vievät etelään..."




   "Täältä tuonne." ja...
   "Tuolta tänne.";






   "Rauha."




   "Kaitafilmi." - raiteilla kaposilla.




   "Rantamilla kauehilla." - yllä ja alla;






    "Päivä valkiaa."




   "Valon kirkastama."




   "Kuuranpuskia."







   "Hetki vain..."




   "Talvilevolla."




    "Talvi."

    Olipas kivat hetken huumat käväistä kreippailemassa ko jälleen pitemmän ajan kuluttua valokuvaamaan kerkesin lähtiä ja oli näinkin ihanainen sää sekä tila!
   Sekin lisäksi, nottas kun käppäilin ain Töihin asti ihan muuten vaine, niin kussa rannallensa ehättäydyin, tunnistin kuin jostahi leijaili nokkaani savun tuoksut - mistä? Katsastin Töihin päin ja tavoitin savupiipustansa nousevaiset läpikuultavaiset lämpimän savun hönkäykset; "pirtti tuo pienoinen lämmityksessä on par´ aikaa elikkäs joku ( Pomo ) on siis varmaankin paikanpäällä?"
Kopasin oveansa koputtain siihen ja niinhän se Pomo sieltä tuli ovelle sekä avasi sen miulle. Siin toviset muutamat juteltiin ja kuulumisia vaihdeltiin, kunne taasen matkaani suorin lähtein takaisin jäljilleni astelemaan.
    Astellus hivenen haastetta lykkää nyt enempi kuin mitä tavallisesti, juuri "pinnassa" olevaisen Bakerin-pahulaisen takia. 
Ovathan nämä jalkain nivelet muutoinkin kulkiessa omat haasteensa, muttas nyt korostuvat viel lisää ko polvet kipuilevat normaalia enempi. Jokahisella askelluksella tuntuu et toinen polvi silleen ontosti naksahtelee ja kysyy, nottas ihanko oikeesti astella häätyis nyt?
Tiedän et haastetta on kyl jo ihan vaine tasaisella ja ns. puhtahalla pinnalla kulkeminen, muttas sitten viel ko tuonne järvienseljänteille lähdimmä tassuttelemaan tänä pänä, niin sehän tietenkin omansa lisänsä antoi: jäänpinnan päällä lunta suunilleen nilkan korkeudelle asti ja jokahinen askel täten sitten ns. upoksiin mennen; tarkoittaa raskasta työtä nivelille.
     Muttas - tulipahan lähdettyä, tulipahan "hetken huumat" pienet koettua. Hyvä mie!