Tere tulemas taasen matkaani miun, sie Armas Lukijain miun!
Se oli sitten etukäteen tiedosa, nottas "tää on viimeinen lämmä päivä tälle "kesälle" - seuraava on sitten ensi keväänä/kesänä vasta" ( eilisiltä ilma ja tieteilijöiltä lainattu lausahdus ) jotenka "tähtäsin" ihan varta vasten ettei tänä pänä sitten mitään muuta ko reissuun vaine Mummeli hyvä!
Näin sitten aamun jo pikkasen lämmä päästyä, kaps´säkkini pakattuani ja lähtöpaikkaani Hepo Hopiallein karautettuain, lähdimmä mie stallade matkaani tätä. Tälle matkalle tuli nyt sitten pituutta vähintään sen 12 kilo ja metriä, Aikaa meni noin kolme ja puoli tuntia. Täh - vain kolme ja puoli tuntia?! Uskomatonta näin jälkikäteen kun ajattelen. Tuntui tuo matkan teko ihan tarpeeksi pitkältä, muttas matkaan mennyt aika viel pidemmältä ko mitä ainakin kuvieni päiväykset miulle rollivat?
Matkain aloitin Sumpusta ( kerrankin en Marjaniemestä! ) ja määränpäänäni oli ensin, et jos vaikkas "Kultahiekkojen" päähän asti tuonne Pajuperälle käppäileisin.
Kunne sinne ehättäydyin, niin tuumasin, ettäs ko kerta on lähdetty, ni antaapas sit mennä samaan tahtiin; Huilunnokka tavoite-etappi, eiks vaine?
Ja kunne Huilunnokalle pääsin, niin tuumasin mielessäin, nottas eihän se tähän jää, eihän? "Haluan päästä sinne yhdelle karikolle josa olen käynyt.... muistaaksein joskus talviseen aikaan viimotteeksi - sitä ennen yhtenä syksynä."
Tätempäs sitten jatkoin, ja jatkoin, ja jatkoin.... Tiesin tuntevani sen karikon ulkonäöstänsä kussa sen kohdalle ehättäytyisin - ja tunsinhan mie. Se oli sitten Matikanniemeä ennen yksi Kääppäänkarin karikoista joka on niistä karikoista likinnä rantaa.
Matkaan Mummelin mieli...
... ja meren rantamille;
"Hellät helmet."
( "Heittäkää varoen arkulle multaa, siellä on ukki, siellä on kultaa." - näin puolisoain muistain... )
"Syksy."
Hannuksennokalta Marjaniemeen horisontissa.
Sekä sitten kohtai Teronrunnia Pajuperän takana;
"Jarrrrrua!"
"Jakit." - menossa veteen.
"Pussitettua ilmaa."
"Viikkari."
Voisin väittää, ettäs Huilunnokan tiemeellä...
Täsä vaiheessa katseeni suunattuani tuonne Taivahanrannan tiemeelle tuumasin mielessäin, jotta joko TUO on se kyseinen määränpääni karikko tahi sit sen pitää olla heti tuolta niemestä näkyvissäin.
Tätempä "määränpääni" jo häämötti, silmänkantamain päässä ja mie huolellain huokasin helpotuksesta, ettäs matkain tää aivan kohta päättyy. Pääsen evästauolle, istahtamaan ja olemaan vaine, tuokioksi vähäksi aikaa. Niin kuin en nyt muutoin olisi voinut ja saanut taukoja pitää, istahtaa vaikka johkin paikkaa?
No, itsein tuntien, en malta. Se on kohti määränpäätä ensin ja sitten siellä hu´uahtain. Toinen jutska on sit paluumatkallain; silloin "saan" ja pitääkin pitää moniakin taukoja sillä muutoin en jaksaisi, en. Tiedostan sen.
"Päkätit." - laitumella.
Matkallain tällä jälleen muutamankin lammasaidan aidoin päällitsensä - aina jälkeeni myöskin sitten ne hieman taittavain verkot suoristain! En laskenut kuin monta niitä kaikkiaan oli - heittäisin arviolta, ettäs ainaskin.... neljä?
Näiden "päkättimien" jälkehen, tuossa kuvain tään oikialla puolla, oli sit viimoinen aita olemasa.
Meinasin aitoa senkin, muttas sit katsahdin siihen likellensä rantaan ja huomasin kuin likellä aidan tuon loppu olikaan! "Ei muttas - nytpä en aidokkaan vaan EKA kerran kierrän yhden aidan meren puolelta ympäri!" "Jee, hyvä mie!"
Tuumasta toimehen ja ei kun kiertoon vaine, Mummeli hyvä!
Ihan hyvin meni, meni se...
"Humps ja lurpsis!"; oli tassuin kera kumikenkäin meren tuon märässä syleilyssä!
Sinne se, koipein kera kumpparinsa, molskahti. Tosta vaine. Aivan helposti!
Oli nimittäin ylläri-pylläri kuin se aidan pääty sit olikin NIIN syvällä. Tavallaan kyl katson mihkä astun ja tassuin asettelen kun meren syleilyssä kahlaan, muttas täsä kohtaa luotin vaine, ettäs ko eka askellus syvyyksiinsä oli ihan hyvä, ei syvä, niin tottahan toki se toinenkin sitten! Muttas eipäs näin ollutkaan vaan sinneppä sitä sit tassuini kera sukelsin.
Härppäsi vettä, hörppäsi kunnolla, tassuin toinen.
Siitä akkiä "kantavalle maalle", kenkänen tuo kastunut poies tassustain, vejet siitä "pellolle" ja sitten "klakkasten" yhden kuivemman kenkäsen ja sukkaaisen jalan varassa lähimmälle kivelle josa voinen riisua märän sukkasen poies ja katsoa "sotatappiot" - mitä oikein tapahtui ja kuin pahasti?
( kännykkä-kuva )
Mietin kivellä istuin ja evästäin, ettäs olisikohan josain rantamökissä ketään kotona; jos vaikkas heiltä lainaan edes, sukkaa toista kysyisin - tai no molempia sukkia?
( Lähin kari, Kääppäänkareista, häämöttää tuolla keskustasta vasemmalle.... )
Sitten mietin, ettäs ei ehken.... eihän niissä tavallaan ketään ole olemasa kun mie näitä rantaoja koluan josain päin Luovoa.
Mitäs siten, mikä neuvoksi? "Se kun tuollainen märkä sukka tahi kenkä, taatusti hiertää jalkaa kun takaisiin stallaan - piiit-kän matkan." "Eli siis märkää en voi jalassain pitää?"
"Heureka!" "Ei märkää?" "Miullahan on yksi suht´ kuiva kenkä ja yksi suht kuiva sukka!"
Tätempä mie sitten oivallisena flikkana, fiksuna ja filmaattisen fiininä friiduna, tein "vaihtokaupat"!
Kuivempi sukka tassuun ja kenkään märempään sekä sitten siihen kuivempaan kenkään tassuin paljaana vaine!
Ja ei kun menoksi vaine!
Tosin katselin kännykästäin karttasovellusta yhtä ja tuumasin, ettäs nyt muuten en rantoja myöten pyörrä takaisin alkumatkastain, vaan kapuampas tuonne hivenen kauemmaksi rantamille ja metsän laidoille noille. Jos vaikkas jonkun kulkupohojan, polun, metsätien, tms., sieltä yhyttäisin?
Kulkisin varmuudeksi vakuudeksi kuivemmissa oloissa, suorempaan, ja sukkelaamminkin.... jos vaikkas tuosta vaihtokaupastain huolimati tuleekin "tinkapaikka" vastaani.
Sieltähän löytyi Kääppäänkareilta Huilunnokalle mennessäin mitä ihanempia "nummija"!
"Yksin."
Huilunnokka edessä päin ja mie...
... toisella evästauollain;
Siinä oli tuossa rantamalla jonkun mökkiläisen sinne laittamat kaksi puista, harmaata, penkkiä ja mie ne kumpaisenkin itsellein valtasin; toisen itsellein istua, ja toiseen reppuni kera eväideni siihen laittain.
Tuossa evästäissäin ja miettiessäin taisin hokasta miksi tykkään niin tassutella äärellä meren.
Menen sit suuntaan tahi toiseen, ja nimenomaan meren rantaa myöten, niin siin on aina toisella kyljelläin meri ( Eikös olekkin ihmeellistä; toisella puolellain on meri, ko meren rannalla tassuttelen! ? ) ja toisella sitten "manner", ranta ja metsät sen takana.
Meri ääretön kulloisessakin meilentilassansa, muttas meri kuitenkin. Osan kyllä auttavasti uida; pääsisin täten merta myöten menemään jos haluaisin kokeilla, muttas en kuitenkaan, en halaja hirviästi sen kylmään syliin. Täten kulkemiseni merta myöten on hivenen "rajoitettua". Vaine kahlaten paikka paikoin ja vaine jos on kesäiseen aikaan lämmä paljain jarpain mennä tahi sitten kylmempään meriveden aikana kumppareilla tassutellen.
Elikkäs en mene merelle tehi merta myöten, jotenka se puoli nuilla matkoillain on ns. poissuljettu mahdollisuus vaeltaa paikasta paikkaan, paikkaan-johka mennessäin.
Kun taasen ranta ja sitä myöten siten myöskin metsä, ovat paikkoja jonne pääsen menemään ihan jalkasin tassutellen. Oli vuoden aika mikä vaine, oli lämmä ja tila mikä vaine - kuhan on jotahin tassuissain sillä voi tulla vaik kyykäärme vastahan tahi vaikkas olla lasinsirpaleita, tms. epämukavaa maastoissa nuissa. Ihan vaikka kosteikkokin kun en seutuja näitä tarkempaan tunne.
JA metsät sitten ovat paikkoja jossa kulkiessain tuntuu et minkähän reitin valitsisin? Tulee sellainen "ähky" vastaan kun miettii niitä kaikkia mahdollisuuksia mihkä voisin niissä mennä. "Menenkö tuonne suuntaan - silloin en pääse tuonne; siellä voi olla jotahin todella hyvää katsottavaa?" "Entäs jos menenkin siksi tuonne - muttas mites sitten; jää taasen Tuo paikka katsomati?"
Elikkäs ei metsää, en samoa metsissä kun en tykkää sitä ainaista vatvomista, nottas mihkä sitä menisin. Vaan...
Valitsen "turvallisen" paikan. Meri toiselle puolelle - sinne en mene, ja rannat/metsä toisella puolella; jos nyt sattuisin sinne haluamaan.....
Meri vetää puoleensa, meren rannat. Ei metsät. Merenrannalla voin katselle, ihastella sen "käyntiä" tahi "käymättömyyttään" menemättä sinne itse. Voin taivastella, voin nautiskella olo ja tiloistani ääerellä sen. Voin katsella kauniita maininkejaan, kauniita maisemia kera sen.
Olen "turvassa" maalla, muttas meri on siinä, aivan edessäin, liki, omanain.
"Kuuluuko?"
"Ilmojenteillä." Isolokki.
"Hattivatit." ( Kalvas nuijakas. )
"Pukki." ( merimerkki - kummeli? )
Hannuksennokalla ja Marjaniemi horisontissa.
Ison, laakian, kiven päällä Marjaniemen majakk tutkinensa.
Kivi josa taasen huokasin ja "fntsin"... Kivi laakia josa on näköjään miul ain tapana hivenen pysähtyä, viettää aikaa, olla vaine.
Ns. Hannuksennokka tosa edessä, ennen Marjaniemen isoa hiekkarantaa ihan siin Sumpun kohilla josta mie tään matkain aloin ja johka tästä sitten suorinkin kussa vaine kävin viel ennen poise lähtöäin siin "nokalla" hyvästi jättämässä merelle ja sen valkopäisille mainingeille;
Kotio kaupan kautta.
Kävin viemässä kierätysroskia sinne kierrätyspaikallensa ja sit kaupasta ruokaa ostamassa.
Ostin mm. keretaa... vaikkei pitäisikään koskapa täsä tuli "nooti" jokunen aika sitten erään elimistöni kokeen tiimoilta josa kävi ilmi, ettäs on jotahin "kasvustoa" siten et se pitäisi häätää elimistöstäni poies jotenkin.
Entuudestain tiedän etten pääse siitä eroon millään lääkkeillä. Ainoa tapa on muuttaa ruokavaliotani ja etenkin nyt mennehen kesän aikana miulla villiintyneen keinotekoisten makeutusaineillisten tuotteiden ( sekä maitotuotteiden ) syönti pitää lopettaa!
Täten olemma ollut jo tovisen ilman nuita "makeita"- sekä maitotuotteita. Huomaan et elimistöni on palautunut... voi paremmin jo... hyvää kohti mennään.
MUTTAS tänään sorruin! Tänään halusin hemmotella itseäin edes jotenkin moisen stallaamiseni jälkehen: ostin kretaa, pelkkää kretaa, josa ei ole muuta kuin kretan aineosaset sekä söin sitä kotio palattuain kera eilennä poimimieni mustikoiden;
( kännykkä-kuva )
"Unicorn" - missäs se sitten oli, saatat kysäistä sie Armas Lukijain miun. Ei sitä ollut, ei näkynyt tuolla matkallain.
Se vaine tuli mielehein miun kun tuolla rantamilla kiikuin, keinuin, pompin ja poukkoilin - yksinäin ko yksisarvinen.
torstai, 19. syyskuu 2024
Kommentit