( 11.2.2025. )

   Pikku pakkanen, -3´C suunilleen koko päivän. Tuulta ei oikeestaan ollenkaan. Niin vähän, ettäs päällein pukemani fleece-pukukerran riisuin jo alkumatkasta poies yltäin. Kuten myöskin pääsääntöisesti ilman mitään käsineitä, ilman fleece-korvalappuja sekä millaistakaan hattua, tassuttelin koko matkain tään. Siltikin oli lämmä ihan omiksi tarpeiksi: kotio tultuain ulkotamineet kuivumaan ilmavasti ja kaik, ihan kaik, vaattehet yltäin pesuun hikisen kosteutensa takia!
Täysi pouta koko ajan. Aurinko Armas porotteli alvariinsa ja kun tassuttelin ns. aurinkoista puolta kyseistä lahdelmaa alli hopa matkain tään, niin porottelipas se todellakin. Samaten sainen huomata, ettäs rantamilla olevaisten puiden juuret se lämmitteli sekä sulatteli ynpärillä ollehia lumia poies jo! Ja miekin jopa ain mukanain kuljettamastain vesipullosta pysähdyin muutamiakin kertoja hörppää nestettä kitusiini miun!
Oli siis ko olisi ollut joku maaliskuun loppu tahi oltaisi oltu jo pitkältikin huhtikuuta - lämpötiloiltansa siis.
   Lähtöni, tassuttelu lähtöni, suunittelin Ojakylään ennen Isolanojaa olevalta mökkitieltä, Koninnokan tiemeeltä ja suunaksein otimma niinkin kaukaisen määreen ko Potinlahden kohdalta Saaren paikan. Siis tään ns. ison saaren ja Santosen yhtymäkohdan.
Kuitenkin lähtien liikenteeseen ajatuksella, ettäs jos vaikka jaksaisin jonnehin Kaaranpään kohdille ja takaisin, ni hyvä olisi. Sitten aikanaan joskus Kyrönperään.... ja vaikkas joskus sit likempi pätkänen rantaa Saaren kohdilta?
Muttas kunne Koninnokalta pääsin Kaaranpäähän, niin sitten Kyrönperälle...
Jokahinen niemeke jonka yhytin, jokahiselta sellaiselta pienemmältäkin niemekkeeltä ain tähysin iellehen ja ain uuden kohteen, uuden määränpään, otin itsellein ja niinhän siin sit kävi et aivan tuonne "kaulalle" asti tassuttelin. Ja sieltä viel takaisinkin!
   Määreinä tuli nytten viisi tuntia tassuttelua, vähintään 12km ja selässäin raahasin aikas lailla 10kg kamaa!
Tällainen suurellinen paino tuli siitä, ettäs ko otimma nyt talviset tassukat, nuo lumikenkäiset, jalkaani ajatuksella et jos tarviin, "eipähän upota - vasiten ko mettäpohojassa menen alkumatkaani....", muttas miun täytyikin luopua niistä jo alkumetrien jälkeen poies! Ne olivat aivan turhat turhakkeet, ne. Ei lunta mettäpohojissakaan, saati jään päällä, sen vertaa et niitä olisin tarvinnut ollenkaan matkaani.
Näinpä sitten ripustin ne härpäkkeet reppuuni kiini ja selkääni nakkasin kaiken muun kantamuksen lisäpainokseni! Manaten samalla, ettäs muista nyt Mummeli jottet enää tälle talvelle moisia mukaasi meinaa otella! ( Uskossa ja toivossa ettei tuo Ukko-Ylimmänen enää tänä talvena ihan hirviästi lisäile lumista määrää päälle maamme tään....? )
   Matka oli pitkä miulla - oli se.
Loppu kilo ja metreillä tunsin kuin voimani hupenivat. Huomasin "aikaa ottavani", ajan kera tassuttelevani = ei mitään kiirusta, ei mihkään. "Asken yksi - askel kaksi - kolmas - neljäs..." "Ei kiirettä." "Perille takaisin pääsen aikanaan."
Huomasin vaappuvani sillä jalkain nivelet huomasivat olemasa olonsa ja aloittivat pitkästä aikaa "Hoosiannan veisuun".
Tuota "Hoosiannaa" riittääkin sit tää loppu ehtoo aivan varmasti. Huomiseksikin uskon niiden jättävän osasen veisuistansa....? Yöksi särkytabua nauttien sitten.
( Huom. ajoitan kirjaamisen nyt reissuin jälkeen, mut luulen etten jaksa ihan hirveästi nakutella; jatkan huomenna ja siten sit ns. aikamuoto muuttuu niihin nakutteluihini suhteessa tähän päivään. )
    Muttas TASSUTTELIMPAS kuitenkin! Ja sellaisen matkan jota en ole viel täällä ollessain kulkenutkaan.
Lähdes taasen mukaani miun, sie oi, Armas Lukijain miun:




   "Kummitusmetsän aamu."






   "Hennoisi poies antaa en."




   Koninnokalle päin menossa ja aamua Ojakylän laakealla peltoaukialla.






   "Kylä herää aamuun."




   Tuolta mökkitieltä suuntasin metsään ja ehättäydyttyäni Isolanojan kohdalla hokasin sen olevan juuri sellainen kuin olinkin kuvitellut. Liian iso miun astella ylitsensä vaikkas juurikin metsään menollain yritin osottautua sen jollehin kapiammalla kohdalle kuin mitä sitten itse merenrannan tuntuman osasensa on ....
No, meni kyl tovinen käppäilessä tään ojasen vartta pitki kunne sopivaisen ylityskohdan löysin: oli kahta puoltansa isompaa vesakkoa kasvanut siten, ettäs pystyin ihan astelemalla astua ojan sisäreunalta toiselle. Jee, pääsin ylitse!
   Tällä metsässä "könyämiselläin" kiersin yhden rannalla olevaisen asuintontin rakennuksineen maita pitkin - kun en uskaltanut tuota isoa ojaa meren puolelta "ylittää"....
No, paluumatkallain sitten suorinkin suoraan jäänseljän ylitse ja suorilta tuon kertomain mökkitien päätyyn rantannalle.




   "Merelle."
Tässä kohtaa "löin maihin" kontilleni huo´ahtain jo tään alkumatkani koettelemuksesta metsäpohjan tuon sekä ojan sen kierostain.
Tuumasin mielessäin tään kauneuden näettyäin, jottas "kova työ on rahaa...". "Hit....to on kova työ, muttas kyllä kannatti!"
"Ihan vaikka vaine tään yhden ja ainoan maiseman takia jos en tältä reissultain mitään muuta tulekkaan saamaan kasaan."




   "Halo."
   Tietämyksein mukaan josain tuolla oikialla Karinnenä ja keskemmälle edetessä sitten Kaaranselkä joka käytännöllisesti kattoin on kokonansa kaislikkoista heteikköä sekä matalikkoa.
    Täsä sit olemma jo ohittanut tuon Kaaranselän ja itse Kaaranpään kohdan - Ulkokarvo tuossa suoraan edessä Taivahanrannalla:







   "Mainingit."
   Näitä tällaisiä erinäisiä lumikinosten, jäänpäällisten lumipintojen ja itse jäidenkin, muodostelmia oli ihana katsella.
Miten voikaa Tuuli Tuittupäinen kera Luonto-Äidin saadakkaan uskomattoman kauniita ja erilaisia pintoja aikaseksi!
   Näissä "mainingeissa" ko ihan tavallisissakin lumikinoksissa meren jään päällä on tuota lumista massaa sen verta paljon, jottas yritin suunilleen kaikki kinokset kiertää joltahin puolelta ns. lumettomasta kohtaa.
Aina se ei onnistunut, ei läheskään aina, sillä nuo kinokset sen verta laaja-alaisia ovat. Siksipä sitten mirs-marssin useammankin kinoksen lävitse JA sehän sitten tiesi sitä, ettäs miun tassukkain humps - sinne kinoksiin ain upposi.
Elikkäs; vaik kuin oli meren jäätä jos oli kiva ja helppo tassutelle, niin oli paljon paikkoja joissa jälleen tassuin upoksissa tuolla jäälläkin tassuttelin - en pelkästään tuolla mettäpohojassa kulkiessain.




    "Saana." - merellä...




   Jälkiä ihmisten jälkeensä jättämiä - kulkupeleillä sekä tassuillansakin.
   Jälleen kerran pelkäsin lähtiä ns. ulapalle tassuttelemaan jotanka menomatkain tassuttelin aikas liki rantoja myöten. Välillä poikkesin keskemmällehin ko näin tällä tapaa, ettäs on siitä kulkenut joku toinen itseäni painavampi; häätyisi se sit miutkin kantaa - eikös vaine?
   Ristesi yhdessä kohtaa rantamaa kulkuni merenjäälle tulevaisen pilkkijän kera. Juttusille aloimme ja siin jutellessa hää kertoi, ettäs taatusti kantaa keskemmällähin - hänkin sinne juuri menossa pilkille. "Jää on noin 40cm paksua. Tuolla noin ( hän osoitti suuntaa aavalle merelle päin ) on sitten sellainen jyrkänne, et syvenee pariin metriin..."
Kertomastaan huolimati tassuttelin menomatkain rantamilla, muttas sit paluumatkaksi rohkaisin itseäin ja rohkaistuin; tassuttelin enempi keskemmällä sekä täten suorempaan takaisin ns. lähtöpisteelleni.



   "Aurinkoon."




   "Savumerkki."
   Ehken josain Kyrönperän tiemeeltä Kaaranselän ylitse Ojakylälle päin.




    "Passissa." - ja ansaitulla kaffeetauollani.



   Passipaikalla, parritornissa, oksankolo laudassansa ja...
.... kolosta maisemia tiiraten suunilleen Ulkokarvoa kohti;







   Tuolta passipaikalta, sieltä tornin päältä kuvaten on Santonen vasempaa laitaa taklaamassa. Keskelle jää Ojakylänlahden "suu" ja sen takana ulapalla Luodonselkä sekä...
.... oikialla sitten likimpänä Vähä-Härkäsäikkä edustalla olevaisen Kengänkarin kera; merenjään ja lumen alla....;



   Jeeru ko on ihana näin nähdä ja katsoa nuita vastarantoja ja kaukaisuuksia joita olen aikaisemmin kolunut sekä kulkenut. Niin kuin nyt täsä nuo Vähä-Härkäsäikkä, Kengänkari ja niiden takana josain kaukaisuudessa sit Iso Härkäsäikkä, jne... ( Nippeli-nappelia: Säikkä tarkoittaa särkkää - täällä täsä ne ovat Luovon mantereella, osa tään isomman osasen mannerta. )


   Paluumatkallein. ( ... ja aika määre on nyt sit "eilen" )



   "Elämän liuskat."




   "Aalokko." - yllä ja alla;







   Tämän, kuin niin monen muunkin, lumisen kinos-aallon kärjessä oli tällaisiä kolosia joista saattoi katsella maisemia tuon kolosen lävitse hyvällä onnellansa;







   Jeeru näitä maisemia! Ja Aurinkoisen porotusta täsäkin kohtaa rannan tuntumassa, puiden katveessa.
Sen Saaren ja Kyröperän välissä rantamilla niillä - yllä katse Vähä-Härkäsäikkää kohti ja alla sitten rannan mukaisesti kohti Santosta;







   "Surffaaja."







   "Niin tai näin - päin." .... otappa selvää kuperasti vahi koverasti katselet tätä kinoksen kuvaa.


   Kaaranselän "nokassa", likimpänä Kyröperää olevainen Kaaranselän osanen.



   Alla taasen siin Kaaranseljän ns. kupeessa ja katse kohti Ojakylänlahden suuta ja sitä myöten Luodonselkää.
Vasenta laitaa pitelee paikoillansa Santosen rantamat ja oikiaa sitten Ulkokarvo;







   "Siipiä vaille enkeli mä oon..."
   Omakuva nyt näin "siipien" kera ko ne lumitassukkaiset seljässäin olivat.


   Ojakylän Koninnokan tiemeellä elikkäs siellä ns. mökkirannoilla ja täten ihan kohta takaisin jo maihin tulleena.







   "Pumpulia."




   "Kurkistan."




   Kertomatikin selvää; "Kaffeetauko." - ja ajatuksella kohta Hepo Hopialla jo.
Kaikkeni antaneena, rätti väsyneenä, nivelet kipeinä, hikisenä.... ja viel pitäisi kulkia koskematon hanki mökkitietä pitkin autollein asti - ei siin ollut tuonne mettään tullessakaan kukaan viel uria urennut.
   Ylläri-pyllärin koin ko olipas tällä välin, tään eilisen meren lakeuksien tassutteluni aikan joku käynyt jollahin autollansa pyörtää liki mökkirantamaa tuota. Ei mökeille asti, muttas kuiteskin sen verta liki et tään mökkitien päähän asti!
Mietiskelin et olikohan joku esim. meinannut jäille tulla? Ajeliko joku ihan muuten vaine tällaisessä umpihangessa vahi....
Hokasiko joku et mie tälle mökkitielle päätieltä läksin mirs-marssimaan ja niiltä tiemeeltä sitten lähti perääni katsomaan miksi menen tuonne suuntaan, minne sinne menen ja mitä siellä teen?
Taisi tuossa jälkimmäisessä tapauksessa ns. tyhyjää harasta ko saine huomata jälkiäin seuraten kuin kesken matkan jo jälkeni metsien siimekseen menivät - enkää mökkien rantamillekkaan sieltä ollut esille tullut jälkiäin jälkeeni jättäin!
   No, olipas Kulkijan Kummallisen tarkoitusperät sit ollut mitkä vaine, niin kyl mielessäin KIITTELIN häntä todella paljon!
Sillä olipas ihanan helppoa tassutella nuita ajopelinsä pyöräin uria pitkin! Ei tarvinnut miun upperoida lumikinosten, lumihankien, poikki.
   Tuumailin mielessäin, jottas on häätynyt olla ajokkinsa tuo, jolla joku on tuonne ajellut, sen verta isompi, ettäs nuin kulkemattomassa, linkoamattomassa, -tiessä on pystynyt ajamaan. Liekkä jokin pieni maasto- tahi nelivetoauto?
Mikä vaine sitten onkaan ollut, niin olihan se sekin kuitenkin paikoin, isompien nietosten kohdilla, napaansa ryystänyt tuon keskustan hankien pintaa pitkin!



   "Mökkitiellä."




   "Töissä." ( Nakke-Nakuttaja tuolla männyn oksalla... )




   "Kruunupää."


    Ja mie kotio. Vaattet kuivumaan sekä pesuun. Itse suihkuun.
Laittelin kuvat kamerastain koneelle, hivenen tätä nakuttelin ja sit loppu ehtoo ollen vaine. Ei miusta minkään tekijäksi ollut enää, ei.
Mutten kadu olleskan, en. Olipas hyvä reissu. Kannatti lähtiä - ja palata kotio. Hyvä mie!