Töissä huudeilla kaukaisilla, entisillä.
Sovittu suvun kesken, ettäs mie, juurikin mie, käväisen sitten välivapaallain Sukumme Mummon tykönä olemassa ja touhuamassa. Vähän niinkuin lomittamassa toisia sisaruksiani joista etenkin toinen on nyt tullut ns. omaishoitajaksi asuen tosin erillään Mummosta.
Näimpä sitten tosiaankin Töistä viikon viimeiseltä työpäivältäin vapaalle alkaessain, suuntasin Hepo Hopiain kera vielkin kaukaisemmalle suunalle; Mummon tuon tykö.
Täsä tuolta Mummon tykö menomatkaltain kuvia;
Karkinniemen ja Pohjoissaaren välissä kohti Onkiveden Koivuselkää.
Liponsaari edessä iltapäivän myöhäisemmässä Aurinkoisen kilossa.
Paasiselän ylitsi kohti kansallismaisema Väisälänmäkeä.
Akkalansaaren ja Liponsaaren välisen Liponsalmen ylittävä Akkalansalmensilta, "Maailmankatto".
"Mennään."
Karkinniemestä Pohjoissaareen/Akkalansaareen.
"Peili."
Ulmansaaren ja "mantereen" välistä Ulmansalmesta kohti Onkivden Paasiselkää.
Syksyn pilvistä ( jo pilveen vetäytynyt Aurinkoinen ) säätä; Leppälahti, Maaninka, Kuopio.
Mummon tykö kiiruhtain siten, ettäs hänen saunavuorollensa kerettiin kaksistaan. Hän viikottaiseensa saunomiseen ja mie täten siin samalla myöskin näin reissuihmisenä ns. kerta viikkoon saunomaan, puhdistautumaan.
Onneni on tosin ollut esim. nyt tällä "komennuksella" se, ettäs olemma päässyt saunomaan myös tuolla mennehellä viikollahin erinäisiä kertoja....nottas en nyt ihan tuon yhden saunomisen tarpeessa kyllä ollut.
Siitä sitten iltaa viettämään kaksistamme.
Viritin itsellein yöpaikan Mummon asunnon nurkkaukseen. Näin reissatessain olevaisen tuntopetarin pituuttansa lattian päälle. Ei patjaa allensa, ei mitään koroketta sinne, vaan vaine tuo petari noin 5-6 senttinen siihen levällensä.
( Olipas muuten joku ammoisina aikoina todella fiksu ollut kun Savon sydämestä poies lähdin ja eka keikoilleni Töihin tänne tulin, ko osti tuollaisen paksumman, 90x200cm, tuntopetarin väljyynsä!
Miten on hyvä seljällein tuo vaik ei olisikaan muuta patjasta allansa ko vaine tuo petari yksistänsä.
Ja miten kätevästi se matkassain kulkevi eri yöpaikoistain toiseensa, kun sen esim. rullalle voinen laitella sekä sitten tekemäin reikäkuminauha-lenksut, kaksi tsipaletta, ympärilleen siteeksi viritellä. )
Pesaisin viikkoni mennehen työvaatteet Mummon pyykkikoneella ja virittelin sit ne kuivumaan.
Vuotimme kodinhoitajat ilta-tabujen tuontiin ja niistä sitten otimma oman selkäin taakse Mummon tuon ehtoiset unitabut sekä pyysin myöskin seuraavan päivän aamutabut samaiseen paikkaan jottei tarvitse kodinhoitajaa vuottaa aamusella niitä tuomaan ja täten voimme kaksissa tuumin maailmalle lähtiä silloin kun vaine haluamme ja kerkiämme; kodinhoitajat kun voivat lääkkeiden jakokieroksen tehdä vaik likemmä puolipäivää ja me mummot olemma tottuneet iät-ajat herämään sekä mahdollisesti lähtiä jonnehin, jo aamulla aikaisella.
Ehtoon tultua myöhäisemmän huolehdin siitä, ettäs Mummo iltapalansa söi, hamppinsa pesi, jne.. Viimoisena juuri ennen maatemenoa, Näköisen Radion katselumme jälkehen, ne unitabut sit hänelle antelin.
Aamujutskat touhuttuamme, teimme itsellemme eväät ja karautimme Hepo Hopialla Sukumme mäkille - minnes muuallekkaan....
"Aamu-utu."
Mökillä. Hivenen erilainen kuvakulma kuin tavallisesti ja hivenen epätarkkakin....
Kauneutta jälleen, myrkyllistä...
"Syksy itkee."
Märkää...
Väriä.
Väriä keltaista, puussa Tmmemme sekä sitten maassa Vaahteraista;
Mökillämme Sukumme Mummo kaverinani kanteli notskipaikallemme syttyjä ja muutaman klapinkin. Palasti kanssani eväitämme joista mm. makkaramme notskissa sytyttämässämme paisteltiin. Katseli ja neuvoi, jutteli, kanssani kun kävin ylistemme räsymattoja lävitse.
Nuissa "puuhissa" näytti Mummollemme tälle olevan aivan tarpeeksi. Ei mitään "touhuihin" noihin lisättynä, ei mitään ns. ylimääräistä touhua siihen mukaan enää, sillä näytti etti Mummomme tämä enää muuta olisi jaksanutkaan.
Samaten mm. nyt tuolla Mummon tykönä ollessain, huomasin kuinka hän on aikas "ryminällä" mennyt "alaspäin".
- Mummo tämä joka vuosittain, viellä viime talven aikana viimetteeksi, leipoi satoja ja satoja Tsipanniekkoja, ei enää leivo yhden yhtä Tsipanniekkaa, ei. Eikä leivo muuten enää mitään muutakaan. Ei itselleen eikä muillekkaan tutuillensa. ( tään toisille leipomisen "taidon" kait mie olen tältä Mummoltamme oppinut.... )
- Ei Mummo tee enää lämmintä ruokaa itsellensä kuten teki vaikkas täsä tään vuoden alussa viellä.:
- Ei Mummo oikein osaa keittää sähköisellä kahvinkeittimellä kaffeeta itsellensä. Kertoi mieluummin ottavansa perinteisen kaffeepannun käteensä ja sillä sit porauttavansa kaffeet sähköliedellä.
- Mummo tämä ei osaa kaivella pakkasensa kätköistä mitään sieltä ottaaksensa käyttöönsä, ei jääkaapista osaa etsiä valmiita ruokia syödäksensä, ei muista mitä siellä jääkaapissansa yleensäkään on tarjolla olemassa. Leipää ja jotahin leipäin päällisiä kyllä löytää sieltä - jos muistaa, tajuaa, ettäs leipää siellä on.
Kaiken makian jääkaapistansa kyllä yleensä löytää.... pullat, vehnäset erilaiset.
- Mummo ei muista pestä hampaitansa - saunavuoronsa kuitenkin aikas hyvin itse muistaa.
- Ei Mummo ole pessyt itsensä pyykkejä ( vaatteet, liinavaatteet, yms. pestävät ) sitten viime talven.
- Mummo ei oikein tiedä onko vuorokaudenaikana mikä milloinkin menossa. Viikonpäivät, kuukaudet, menevät aivan sekaisin - ei muista niitä ollenkaan.
- Mummo ei käytä rahaa enää itse ja/tahi itsenäisesti; rahan arvo on olematon hälle. Heräteostokset kera muistamattomuuden olisivat yleisiä; turhaa ostaisi esim. leipää jatkuvaan lisää, kun ei kuitenkaan kerkeäisi jo ostettujaan syödä.
- Tuttujen ja tuntemattomien erottelu hankalaa. Omat sukulaisensa ovat hänelle todella hakusessa tunnistaa. Meidät lapsensa muistaa viellä kun meidät näkee, muttas siitä alenevat sukupolvet ovat aivan hepreaa ja monesti puhuu aivan ristiin heistä. Esim. kun tiedän, ettäs heistä yksi nyt muutti Etelä-Suomeen, niin Mummo tää voi sanoa tuoksi muuttajaksi kenetkä vain jälkeläisistänsä.
- Sujuvasti Mummo elää menneessä ja jo edesmenneiden ihmisten kera.
Monet, monet, jutut ovat sellaisia joissa hän totena juttelee esim. äidistänsä ja aviomiehestänsä jotka kumpainenkin on ollut Mananmajoilla jo kymmeniä, kymmeniä, vuosia.
Näitä kaikkia "vasten" ja muutenkin sitä tuolla mökillä ollessamme mielessäin surkuttelin mm. sitä , ettäs kuin sen tuon mökkimme kohta käy? Ei Mummosta ole enää siellä kitkemään perennapenkkejä kuten vaikkas viime kesänä viellä oli.
Ei voi Mummo enää olla siellä päivää yksinänsä touhuamassa ( hyvä jos jaksaa tunnin parin nuin mukana olla ) kuten esim. viellä viime kesänä täysin touhusi.
Ei ole Mummo touhukas ja tomera enää. On Mummo hidas, voimaton, menneessä eläväinen.
Tintti-mus-tintti.
Kun mökillemme saavuttiin ja mie siitä sitten ulkovistin ovea aukaisin, kuuntelin kuin ihan selvästi joku lintu siellä sisällänsä lenteli, pyristeli.
Astuttuain sisälle vistin tuon, huomasin kuin joku pieni lintunen räpiköi siellä olevaisten sukumme kumisten kenkien seassa lattianvarassa. Huomasin ettei se sieltä "ansastansa" itse pääse poies jotan huikkasin äkkiä Mummolle: "Annatko rukkasesi miulle?"
Näin rukkaset kädessäin koppasin tuossa vaiheessa viel selvästi eläväisen lintusen, kopriini hellästi, kiikutin sen ulos, asetin ulkokiikkuumme keinumaan.
Keinussa ollessansa se liikkui ja ajattelin toivossa suuressa, nottas siitä se viel Ilmojenteille virkoaa, kussa vaine rauhan sille annamme.
Toisin kävikin. Lintunen tää delasi.
Liekkö jo ulkovistissä ollut elämänlangastansa kehenosti kiinni, leikkö kiiniottoain säikähtänyt tahi sitten sitä et sitä pidin rukkaskäsin kiinni kiikuttain sen ulos ulkoilmaan?
Muttas elää se/tuo ei jaksanut, ei.
Istahdin jonkin ajan kuluttua vierellensä tuohon ulkokeinuumme. Lykin pienet vauhdit, keinuttelin.
Siin me istuttiin. Vieretysten. Hiljaa. Hissukseen.
Kuin jäähyväisiä jättäin...
Poies lähtöämme ennen siirsin lintusen tuon Talitinttisen, läheisen kannon päälle josa aikoinaan kasvoi "Kotikoivumme" pihanmaan tuon. Ajatuksella; maasta sinä olet tullut, maahan sinun on menevä - toisen kuolema on toisen elämä. Siitä sen joku luonon kiertokulussa seuraava "saalistaja" pyydystää ja elämänsä pitimiksi "hyväksi käyttää".
Ehtoo sitten iltaa istuin.
Näköistä Radiota tillottain ( mm. yhtä tanssikilpailua kaksi niin katsellen ), tuulettain mummon petivaatteita, pesten liinavaatteita. Iltapala ja iltatabut kodinhoitajalta josta selkäin taakse otimma taasen ehtoon unitabut sekä seuraavan aamun aamutabut.
Aamuiset toimemme taasen tehtyämme: aamupalat, aamutabut Mummon otettua sekä miun ehtoolla pesemäin Mummon pyykkiset viikattuain, laitettuain kaappiensa kätköihin, pakkasimma mie kaik Kaps´säkkini kasahan ja kiikutin ne Hepo Hopiaon kyytiin.
Heipat jätettiin; miun lähtiessä ajamaan suoraan Töihin.
Menomatkallain pyörähdin kuitenkin kuvaamaan kiiresti vähäsen....
Tuovilanlahti ( lahden, vesistön/paikan tuon nimi ), Tuovilanlahti ( kylännimi ), Maaninka, Kuopio.
"Ollaan vain." ... ja hengitellään tuokio aivan rauhassa.
"Synergiaa." ( Symmetriaa. )
Ympyrä sulkeutuu; Pohjoissaaren ja Karkinniemen välistä Suolahden ylitse kohti Suoniemen rantamia Onkivedellä.
.... ja mie jälleen Töissä "keikkatyöläisenä", etsien aina majapaikkaa uutta seuraavaksi ja seuraavaksi yöksi.
( esim. nyt ko skriivaan tätä näin jälkikäteen kasaan, niin tuon Mummon tykönä olon jälkeen olimma yhden yön yhdessä paikassa ja nyt tään tulevaisen yön jo toisessa paikassa - sit ensi yöksi menen kolmanteen paikkaan.... )
tiistai, 15. lokakuu 2024
Kommentit