Jälkeen viiden kuikkasin Sää ja Ilmeilijöiden sääennustetta sen hetkistä: se kertoi et pilvistähän se, ja latkoin omia aamuisia puuhiani kunne...
Kuikkasinkin ns. idänpuolisista akkunoistani ulos sen kaihtimia avatessain ja - heureka! Aurinko Armashan se siellä rusotti kauniin Taivahanrantansa kera!
"Lähdenkö - enkö?" "Enkö lähde - lähdempäs?" "Lähdenkö... no, joo - ja nyt sit menoksi!"
   Ajatuksella etten aina halua olla kuvailemassa samaisessa kohtaa aamua nousevaista, tällä seudulla, mietin kuumeisesti MISTÄS sitä muualta täällä näkisi? Ainuaksi vastauksekseni sainen tuolta korkeuksista Väisälänmäen ja sinnehhän sit onkin matkaa miulle mitä taittaa.
   Hepo Hopiaan kamat nakkain ja aikas kiiruulla sitten kohti kohdettain tuota. 
Monta ihanaa veden ja usvankin kera olevaista kohdetta matkallain tuolla näin ja mietiskelin, nottas jos en olisikaan ottanut kohteekseni Väisälänmäen lakea, niin miten monta olisikaan juuri nyt tänä aamuna ollut kuvaukseeni passelia?!
Ja mie vaine "surutta" niiden ohitse nyt karautin niin, ettäs kavioista Hepon vaine kipinät lentelivät...
"No, josko viel paluumatkallain jotahin jäljellä nuista olisi?"


   Kuis kävikään?
Kyllä mie koitin, koitin todella keretä! Juoksin jopa osaset matkasta tuosta ylärinteisestä; Hepo Hopiain tyköä näköiselle tornille. Ja "vain" saadakseni tään vertasen tuosta nousustansa silmineni nähdä;



    "Kuikkaus aamun."




   "Salaisuuksien kätkö."
   Enpä ole viel konsa tavannut, nähnyt, tuolla poluillansa tätä tällaista salaisuuksien kätköä!
Mikä tunnelma, mikä fiilis, paikassa tuossa. Se vaine etten ihan terävintä kuvaa saanut aikaseksi... sori...




  "Hämärän-hyssyä."  




   "Aamun rauha."
( Ja sori - näköjään linssini edessä muutamat kosteuspisarat. )


-------------------------------------------------------------------------


    Ei tuolla Väisälänmäellä; matkallain sinne, perillä siellä, tahi poies sieltä tullessain, ketään näkyillyt, ei ristiä, ei sielua. 
Eikää muuten sittenkään ko hain täältä Humisevaltaharjulta muovisen kassin matkaani ja suorin sen kera tään paikan lähirantamille keräilemään eilennä siellä näkemiäin tyhyjiä oluttölkkejä ja virvoitusjuomapulloja;



   "Nyt Mummeli ratkesi..." ( kännykkä kuva )
Mietiskelin jälleen, ettäs misäs ne ihmiset aamuisin ovat - tälläkin seudulla siis, kun muistissain ovat Luovon ihmisettömät reissuni siel rantamillaan, yms. kohteissaan? Mitä ne ihmiset puuhaavat ko ei ulkosalla nävy? Tosin nyt sunnuntai on...?
   Laitoimpa senkin merkille näiden kumpaisenkin kävelyrupeamani jälkeen, nottas sellaiset parit tunteroiset tuli tuossa ns. aivan huomaamati mirs-marssittua. Oikeestaan siis todella hyvä kun tuli lähdettyä Aurinko Armasta bongailemaan - alkujaan.




   "Neulekuviot." ja...
... "Päivävarjo.";







   Balsamin kauneutta erivärisine kukkineen.
... ja tääkin on sitten yksi niitä ns. haittakasveja jotka häätyisi saada Äiti-Luonnon helmoista poies...







    "Verkot punotut."




   Vä-ri-ä!
Jälleen väriä, edes ns. yksi väripilkku ( tun Balsamin ohella ) muutoin niin lattean värisessä Suomemme maan syksyisessä luonnossa. Ei paljoa tarvitse mistään syysruskasta jutella.




   "Elämä on."
Elämä on toisen toisen elämä, toisen kuolema - tässäkin tapauksessa ko joku sientä tätä eläkseen on nakertanut ja siten sitten aikanansa sieni tää delaa. Snif.


   Näin sitä tuli taasen ulkoiltua - huomaamati kun kameran linssin kera tähtäilen.
   Mitähän sitä olisin jos en kuvaisi ja näin lähtisi kuvailemaan? Mitä tekisin ja etenkin jos en lähtisi kulkemaan ja täten liikkumaan, niin mitenkähän sitä paikoilleni neljän seinän sisälle olisin jämähtänyt ja samalla nämä nivelein tuskaiset paikoillensa jähmettänyt? On se vaine kiva kun tulee edes hivenen liikuttua.
Nytkin tuolla nautin yksinäisyydestäni sekä luonnon keskellä olostain, olkoonkin, ettäs ns. toistenkin ihmisten kulkemia polkuja pitkin vaelsin pääasiassa. Kuljin myöskin toisaalla...
Kuljin paikassa sellaisessa jota eilennä katselin korkeuksista ja tuumasin toiselle ihmiselle matkassain olevaiselle, nottas jos olisin Luovolla, niin tuohan kosteikko ei miuta pidättelisi, vaan miehän ottaisin ja vaine ns. heilauttaisin sen lävitse! Ja sittenpä päätin tuolla seutuvillansa, ettäs nyt, tänä pänä, mie sen sitten teen. Ajatuksella ettei yksi "vaivainen" kosteikko miuta pidättele! "Ei nyt sentäsä; on sitä pahemmissakin paikoissa varmaan oltu!"