... pitkästä aikaa ihan fyysisesti kuin myöskin mielellisestikin - sekä aivan yksin!


   Töitten alettua eka sellainen vapaa päivä johka pystyin varaamaan aikani siihen, ettäs sukumme mökille lähden käymään. Ei Töitä, ei Sukumme Mummoa, ei muksuain 24/7, eikää Mukeloita tahi mitään must-must-juttuja joita olisi pitänyt hoitaa mm. asunollain ollen. Tosin hoitelin kyllä mökillämme muksuni 24/7 asioita puhelimen kautta....
   Tein lähteissäin sellaisen litrasen lättytaikinan mukaani ja ihan ensimmäiseksi mökille ehättäydyttyäin piirtelin tulen notskille, lämmitin muurinpohojapannun ja paistelin itsellein Kaikettomia lättysiä. Tein nyt tarkoituksella niistä näin pieniä enkää mitään koko pannun kokoisia;



Ajatuksella, ettäs kun itsellein tulee - ei kokonsa pieni mitään haittaa. Enkää nyt jaksanut alkaa "pilkkua viilaamaan" ja vaatimaan vaine itseni tähden -pannun kokoisia lettusia!
   Loppu tulellaan paistelin yhden maggaran, keitimmä kaffeet mökin sisällä kaffeekeittimellä ja asetuin sitten ulkoportaille nautiskelemaan;



"Puolen hehtaarin"-mukista tietenkin kun näin mökillä olin ja termariain en enää mukanain kantanut ko voi tosiaankin näin jo kesäiseen aikaa siellä kaffeekeittimellä kaffit keittää.
   Nämä kolme ensimmäistä kuvaa kännykällä räpsin hommain tiimellyksien välissä ja...



... kun ensialkuun kiertelin pikaisesti sisällä talon tuon ihan vaine katsellakseni sen paikkoja sen mitä klyyvarini sitä sisä ja tilaa sietää.
   On nimittäin sisäilmansa pahentunut taasen siitän mitä se ennen on ollut. Täten pyrin vaine käymän pakolliset sisällänsä, oleskelemaan en enää siellä ala - saati yöpymään, klyyvarini takia.
Juuri ja juuri kaffeet käväisen keittoon laittamassa, kotvasen kuluttua sen sieltä sit mukiini hakien. Tiskiveden kiehumaan laitoin, otin sen käyttöön ja tiskasin kaik pöydille jätetyt astiat poies. Ja tuon kierroksen tein myöskin. Sitten en enää muuta.

   Tuonne pihanmaalle kunne menin, huomasin kuin on nurtsi pitkän laista ja kukkii antaamuksella voi ja kukkasien kera.
Ei ole muutamaan toviin kenkään sitä käynyt lyhentelemässä, ajamassa nurtsinleikkuukoneella poies.
Näin, nottas on Sukumme Mummo josain vaiheessa ( Vakituisen hoitaja -sisaruksemme kera ) käynyt hoitelemassa perennapenkkejä, muttas siitä viimeisestä käynnistään jo aikaa näytti olleen... Vahi ovatko ne siltä jäliltä ko mitä mie olen siellä keväällä käynyt Mummomme tämän kera niitä hoitelemassa?
Notskia ei ollut kukaan sytytellyt "sitten viimeisen" jälkeen kun se oli vaine täytetty kaiken maailman risuilla täpöten täytehen; kunne joku piirtää tulen... No, mie piirsin kyllä, muttas ensin roudaa ne kaik risut siitä veke asianomaiseen sijoituspaikkaansa.
Itse talo on niillä sijoillaan sisäisesti kun mitä Sukumme Mummo on sitä viimeksi siivonnut. Olisiko siivonut vuosikas sitten keväällä - vahi eikö silloinkaan?
   Eli en ole mie käynyt puuhaamassa mitään näistä, eivätkä toisetkaan sukumme jäsenet, Sukumme Mummon jälkeläiset; Mummoahan itseään ei enää ns. lukuun lasketa, ko ei hänestä ole niitä kyl enää tekemään.
Mietinkin tuolla pihanmaillaan käyskennellessäin, jottas tajuaakohan Mummomme tää enää, ettäs "ai, sitä mökkiä ja sen pihaa pitää mennä hoitamaan"? Muistaako hän itsenäisesti ajatuksissaan, nottas mökki yleensäkin on meillä ja meidän kautta sitten myöskin hänellä, olemassa? Ikävöikö hän sinne; elämänsä työn äärelle, paikkaan jota hän on naimisiin menostaan lähtien hoitanut sekä elänyt siellä?
    Että onkohan nyt tullut SE aika kun Sukumme Mummolle tuo Sukumme Mökki ei ns. merkitse enää mitään?
Ja kun meistä jälkeläisistään ei kenestäkään ole sitä hoitamaan, siitä vastuuta kantamaan, niin.... olisiko aika myydä se nyt? 
Ajatellen ihan sillä, että NYT se on VIELLÄ sellaisessa kunnossa, että joku tahi jotkut uutterat ihmiset, siitä hyvän paikan viellä tuossa olemasa olo kunnossaan, itselleen saisi! Muttas jos aikaillaan, jos annetaan ajan kulua ja paikkojen mökin rapistua, huonontua, niin sitten siitä ei taatusti ole kyl kenellehään mitään iloa...
Ja sääli olisi antaa jälleen, koko Suomemme-maasta, yhden tilan ja sen rakennusten rapistua vain sen takia ettei perikunnista ole sitä hoitamaan! Ettei ole ketään joka siitä huolen pitäisi. Ettei kellään "omista" ole rahkeita siihen panostaa sillinkiäkään.

    Näin kun sainen lettuset paistettua ja maistettua, maggara kärtsättyä ja syötyä sekä kaffeet keitettyä ja juonut, niin sittenpä sitä jousin vaik kuvaamaan:



   Kujan päässä.



   Kulleron kukkanen...
... ja Kuolanpionin kukkanen;






   "Pyllistys."



   Patjarikot - yllä ja alla;






   Aki ja leijan kauneutta sekä...
... Kevät asterinkin;




   Paluumatkalle ja pistäydyin lapsuuteni mummolan tykönä.



   "Kuinka monta kukkaa?" - Ojanpientareet kukkivat.
 "Katso, kuinka kukkaakin monta on jo kevätnurmella.
Orvokki, lehdokki, vuokko ja moni muu.";
Anttilan keväthuumaus - Tapio Rautavaara.
   Ja mie tajusin kuin sitä olenkaan ollut liikkumati ollen "paikassa-joka", olen ollut vaine asunnollain, Töissä sekä "lietsossa", enkää ole olleskan käynyt misään muualla siten, ettäs olisin nähnyt ja täten huomannut kuin onkaan vuodenaika keväästä jo täysin kesään joutunut!
   Katselin kukkien mahtavaa paljoutta miettien: "Jussiin on enää parisen viikkoa aikaa; kyl alkaa olemaan kukkia sen verta jo, ettäs juhannustaikojensa tekijät taatusti löytävät "seitsemän sortin kukkaset tyynynsä alle"."



   "Maalaismaisemaa."



   Pusikoitunut on pihanmaa tämän "mummolamme".
   Varmaan olen jo pakissut teille Armahat Lukijain miun tästä, muttas mainitsempas taasen....
Tää paikka on monesti omistajaansa muuttanut ja nyt näyttää, ettäs viimeisin ei tästä mitään huolta pidä eikää taida edes paikallakaan konsa käydä. Ei tuonne pihanmaalle ja taloon mitään käyntijälkiäkään ainakaan ole, ei.
On toki silloin omistajan uuden tultua, laitettu kaikkien akkunoiden ja olikohan ovenkin eteen, sellaiset isot muoviset pelksit ja tuohon pihanmaan liittymäänsä juuri ja juuri aidaksi nimettäväksi voitava aidanpätkä josa lukee: "Varokaa koiraa." ja "Rottweiler." - vaikkas sen mitä itse olen tykönsä käynyt, niin konsa siellä ei ole ihmisen ihmistä ollut, saati sitten mitään koiraa varottavaa!



   Vilja-aitta.



   Vaate- ja nukkuma-aitat täsä rakennuksessa.



   "Kippurakärsät."



   Kellukka kukkii aivan kohta.  


   Matkalla kuvattua.



   "Odottaja."



   "Aurinkoisia." - peltojen täydeltä!






   "Hahtuvainen."


   Ja mie asunnolle takaisin, back to Humisevaharju.
Tänne saavuttuani söin muuten kaik loput Muurinpohojalätyt olemattomiin!
   Olipas kiva mennä, olla ja tulla poieskin.
Oli hyvä kun lähdin. Ei turhaan sanota: "Matkailu avartaa." "Mene maailmalle - näet ja koet."