Toissapäivänä se sitten tapahtui - Sukumme Mökin myynti!
Muutamat "Hiirulaisten vedet on tullut keitettyä", muutamat nieleskeltyä ja monen monituista hetkeä funtsittua, mietittyä sekä pysähdettyä ajattelemaan, että mitä ja et miltä tuntuu; tuntuu, tuntuu todella syvältä...

   Lähdin matkaan ( myyntipaikalle ja tapahtumaan ) siten, että viel viimeisen kerran käyn Sukumme Mökillä, sillä sehän oli viel tuolloin meidän mökkimme eikä tulevien ihmisten.
Kaffeen keitin termariini mukaan, vettä pulloon toiseen mukaan. Eväät tätä Mummelia myöten; Leipäsiä kaikettomia, sekä mennessä kaupasta maggaraa kärtsättävää.
Vaatetus sään mukainen. Kumiset tassukat jalkaan, ns. sömppävaattehet yllein, jne., sillä mökillehän mie menin satehen alle.
   Taivaatkin siis itkivät juuri eilennä kun oli luopumisen hetki. Ne itkivät kanssani.

   Tuo pihapiirimme meillä ollut oli tullut sukuumme aikoinaan sotakorvausten aikana ihmisille valtion maksaessa menetyksistä korvauksia, maksuna ja avituksena siitä kun suvussamme oli hiukan isompilapsinen perhe silloin - isämme ollessa nuista lapsista yksi lapsi.
Tila tuo oli raivattu viljelyyn, rakennettu rakennukset ja siten, ettäs ensin oli noussut sauna jossa saunottu, puhdistauduttu ja asuttu 1951 vuonna. Sitten talo 1952. Täten voi sanoa et pientilalla tuolla ikää on/oli jo sen 74-75 vuotta.
   Tuon rakentamisen jälkeen vaihtui isämme tilan omistajaksi joskus tuolloin 1950-luvulla, 1960-luvun alkuun tultaissa siten, ettäs äitimme sinne nuorikoksi meni tuossa 1960-luvun alkupuolella.
Sitten synnyimme me sisarukseni ja mie. Näin sitä sitten miullahin elettyä elämää tätä-mätä on ollut tuolla paikalla sen vähintään 60-vuotta!

   Ja nyt sit on kaikki se elämä, ne kokemukset, ne tunteet... Se mitä pieni tyttönen tää siellä tanhuvilla kulkeissaan, töitä tehdessään, leikkiessään, unelmoidessaan, elämänsä tielle kulkiessaan tunsi, tiesi, ymmärsi... Ne tunteet mitä muistan kokeneeni kun naapurin mies humalassa pihaamme asteli, kun romaanit tulivat kauppaamaan pitsiliinojaan, kun pikkusisko oikaisi paskatunkion poikki pellolle, kun tipahdin navtan heinäladon kattoparruilta jalan lipsahtaissa, alas ja satutin korvani korvanlehteni siihen parruun nirhauttain, kun elon puintiin oli lähtö ja aamusella seisoin ulkorappusilla nuuhkien aamuista usvaista säätä, kun talvipakkasilla vesikelkalla vettä kuljetin sisarusteni kera karjakeittiöstä saunallemme, kun kesähelteellä lähdettiin naapurimme lapsen kera polkupyörillä sotkien uimaan kilo ja metrien päähän, jne., jne., jne.. .... kaikki se nyt on muisto vain mielessäin. Näille ja monelle muulle muistollein ei ole enää "tarttumapintaa", ei paikkaa fyysistä itsellämme, johak ne "kiinni kiinittäisi".




   Mökillemme saavuttuain aloin piirtää tulta notskiimme ja huomata saimma et nyt on muuten toisetkin käyneet mäkillämme tuolla: on ilmestynyt tupakan natsat nuotiopohojalle. 
Sinällään mainittava näky kun ei konsa ole ollut missään koko tontillamme tupakannatsoja/tumppeja/pätkiä kun ei kukaan ole tupakoija ( suvussamme vain yksi tupakoi... ) niitä sinne nakellut konsa.
   Tosin notskia vuottaissain hiiloksille ja mieun kierellessäin tonttiamma tuota, sainen huomata siellä käyneen toisten myöskin muualla pihapiirissämme tuossa, ja rakennuksissamme noissa:



Olivat käyttäneet kurseilemati hyväkseen luopumisen hetkeä tuota.
Se mitä tyhjäsimme taloamme, rakennuksiamme noita jo Sukumme Mummon eläissä ajatuksella et turhat roinat poies kuleksimasta, ja se mitä sinne sisarukseni sittemmin "antoivat luvan" tyhjätä sen mitä haluaa sieltä itselleen ottaa, NIIN NYT olivat sitten itse roudanneet paikalle kaikkea sellaista itseltään, jota eivät tarvitse, jotka olisivat oikeasti olleet vietävissä jonnahin jätepaikalle kierätettäväksi tahi ihan vain sekajätteeksi!
Sinne oli tuotu tällaiset vanhat ovat, polkupyörä, rottinkituolin osaa, jotain lautaista pöytää/tasoa, trampoliini osineen, jne., jne.. Kaikkea joka on täten heiltä itseltään "poissa silmistä, poissa mielestä" ja nyt sitten tuon kaupan myötä siirtyivat tuon uuden omistajan "harteille" sekä huoleksi hävityksineen!
   En voi kuin miettiä mitksi nuin? Miten kehtasivatkaan tehdä nuin? Miksi?
Vasiten kun muistan Sukumme Mökin tämän olemassa ollen ja siellä meidän itsekunkin ollessa sekä käydessä useinkin, kuin kerran puolisoin elon jälkeen nostivat ökyä siitä kuin sinne olimme vieneet aikoinaan puolisoin kera varastoitavaksi ja sieltä kenen vain käyttöön otettavaksi ( lähinnä omat jälkipolvemme siis ) yhden sohvan; kuin se piti sieltä saada poies ko se ei kuulu sinne! "Kenen se on? Kuka sen omistaa? Viekää se sieltä pois!" 
Niinpä. Nyt sitten itse nuin roudasivat sinne itselleen turhaa roinaa. Siis suoraan turhaa ja roinaa! Vertaa; tuo sohva oli siellä kuten muutkin sukumme kuuluvat tavarat: varastoituna kenen tahansa otettavissa käyttöön kun jälkipolvemme lähtevät maailmalle ja sieltä itselleen huonekaluja etsivät.




   Kellarimme tuon rakentamisen vuosimääre.
   1971 vuonna yksi sisaruksistamme lähti eka luokallensa, mie 1973.
   1971 tuli taloomme eka televisio ja se oli musta-valkia lähetyksiltänsä. Vaine kaksi kanavaa näkyi.
Nuihin aikoihin ( 1971 ja siitä eteen päin ) tuli päivällä televisiosta lapsille Musta-ori -niminen sarja ja meillä oli kiirusta päästä koulusta kotio, jotta kerkeisimme sen sarjan katsomaan.
Näin aikuisena ajatellen: "kiirettä kotio"; koulun päättymisajanhan ovat määrittäneet aivan toiset kuin me lapset. Koulusta kotio olemme kulkeneet kylän henkilöautoisella taksilla joka on kulkenut ain samaisen reitin koululta lähtien; ei meillä senkään aikaan ja kulkemiseen mitään tekoa ole ollut. Eli ain olemme olleet toisten ajallisten aikojen käytön varassa tuolloin ja itse voimattomia sen ajan käytön käyttöön - vaikkas kuin "kiirehdimme" kotio. 
   1971 tuli taloomme tuohon, pihapiiriimme, pelloillemme, yms. käyttään traktosi joka siten syrjäytti Tähti-hevosemme jonka kait vanhempamme sitten myös poies laittoivat koskapa siitä sen hevosen jälkeisestä elämästä ei miulla mitään muistoa enää ole. On vain ajoista tuota 1971 vuotta edeltävistä ajoista muistoja.
    Muistan Tähden tähtikuvion otsassaan. Kuin se kölli talvisin pihamme lumipinnoilla, kuin sen vetämin konein heinät, elot, niitettiin niittokoneen kera, kuin ne karhittiin karhille. Kuin hevonen veti äestä ja sillä hagmottiin peltojen pintoja, kolukärriinsä kiviä nakeltiin pelloilta nuoilta. Ja kuin esim. tuolla kolukärrillä kuskattiin maitotonkkia muutamien kilometrien päähän isomman tienvarteen maitoautolle haettavaksi ja kyläkuntain meijerille vietäväksi - saaden ns. vaihdossa edellisenä päivänä niin ikään sinne viedyt ja sittemmin meijerillä puhdistetut, tyhyjät, maitotonkat takaisin.




    Pihapiiriä kiertäissäin sainen kärtsättyä maggarani toden teolla mustiksi!
Sitä se aika teetti, sitä se muisteleminen teetti; evähät mustuivat.

    ( Tekstin tämän kuvat kännykällä ja kamerallain sekaisin kuvaten. )

    Viimeisen kerran evästuokio mökillämme, viimeinen kerta evästämässä mökkimme porstuan rappusilla;






   Keittiöstämme "en yli, en ympäri" päässyt vaan sinne oli pakko palata uudelleen ja uudelleen.
Mietin miksi näin, miksi niin?
Tässä on puuhella. Hella jossa äitimme keitteli aamuvellit ja -puurot, valmisti päivälliset. Tai sitten luonamme käymässä ollut mummomme. Tai sitten meistä lapsista joku vuorollansa. Monet, monet, monet kerrat tuli valmistettua aamusyötävät ja/tahi päivälliset. Aina silloin kun ei äiti tahi mummo ollut "ruorissa".
Liekkö se, liekkö tämä, "työpaikka" ollut se joka paikalla tässä piteli miuta?
    Toinen paikka keittiössämme: Tiskipöytä ja sen päällinen josa monet, vielä useammat kerrat ko hellalla ruokaa valmistamassa, kerrat osui tiskikerta osakseni. Ei, meillä ei ollut tiskivuoroja vaan se vaine ain "naksahti" jollehin meistä lapsista osaksemme.



    Tuohon hellankupeeseen tuli aikanaan sähköinen hella, muttas kyl se oli vainen sellainen venkavara jos ei tulta joskus jostahin syystä puuhellaan piirelty. Sekä sittemmein tähän liki-aikaan tultua kun talossa lopetettiin puilla touhuamiset vain käydessä pikaisesti mökillämme tuolla.
    Ja tiskipöydän ympäristökin muuttui aikan saatossa. Tuli tuo jääkaappi liki-aikoina käyttöön vasemmalle. Oikialla oli tiskikone! Nii-in - tiskikone oli silloin kun talossa oli asumassa viellä vanhempamme viimeisiä vuosiaan siellä.




   Kammarimme piskuinen takka, Porin Matti.
   Tämän muistaakseni olemma pakissut jo, muttas...
Tätä lämmitettiin ain talviseen aikaan ko oli kovemmat pakkaset ( tuvan leivinuunin lämmityksen ja keittiön hellan käytön lisäksi ).
Perheemme pienimmäisen häkkisänky siirettiin tuosta takan edestä kauemmaksi ja me lapset saatiin silloin virittää sen päälle peitoista katon sekä muodostaa täten sinne sisällensä sellaisen pesäkolon siellä allaan olemistamme varten.
    Muutoin muistan kun vanhempamme nukkuivat kammarin nurkkauksessa 120cm parivuoteessa, mie yhden sisaruksen kera sieltä parivuoteen alta yöksi esille vedettävässä pienessä petivaatelaatikossa jonka isämme oli rakentanut - päiväksi sitten tuo -laatikko työnettiin takaisin sängyn tuon alle. Mitä isommiksi kasvettiin tuossa vuodevaatelaatikossa nukkuessamme, niin sitten me aloimme nukkumaan "toistemme varpaat naamallamme".
Kunne tuli aika teineinä ja saimme siirtyä tuvan puolelle nukkumaan siellä olevassa levitettävässä laverissa; koko lapsikatras yhdessä. Ei siin paljoa tilaa kenellekään jäänyt.
   Kammarissa lauantaiehtoisin, saunan jälkeen, maatiin makuusijoillamme ja kuuneltiin tuvan nurkkauksessa olevasta putkiradiostamme Lauantain toivotut -sävelradiota. Joka lauantai.




   Tuvassa oli kahdessa nurkkauksessa tällaiset isämme rakentamat vaatekaapit. Yläkaappi ja alla sitten yksi henkarirekki ja sivussaan useampi pikkuinen hylly.
Tämä kuvani kaappi tässä on uudempiaikainen, vanerista rakennettu. Aikaisemmat taisivat olla jostahin laudoista rakennetut...
    Kun taloomme tuli vieraita kylään käymään ja me lapset sitten keskenämme alettiin leikkimään piilosta, niin nämä, ja varsinkin tämä ns. isämme työvaatekaappi, oli hyvä piilopaikka! Mentiin kaapin sisälle, ovi kiinni, ja sitten kavuttiin mahdollisimman korkialle kaapin sisällä käyttäin hyllyjä tikapuina. Mentiin sinne kaapin "kattorajaan" pitkällemme piiloutuen henkarivaatteiden hartijaseutujen taakse. Jalat ylähyllyllä ja sit käsin "pingotimme" itsemme toiseen päätyyn/reunaan kaappia kiinni.
    Toinen hyvä piilopaikka oli talvisin tämän leivinuunimme ylinen. 
Vierahat ko tulivat tupaan ja heittivät ulkotamineet kylmät tuonne uuninpankolle lämpimälle lämmittelemään, niin sinne muodostui niistä vaattehista sellainen vaatemuuri ympäri uuninpankon reunamaa, jonka taaksi sitten jäi tyhjempi tila ja sinne sit vaine piiloon;



    Uunin kupeessa vasemmalla näkyy uunimme toisen maalauksen vaaliansinistä väriä koskapa tuolla kyljellä sijaitsi mein keinutuoli jolla sit keinuen on pakutettu uunin kyljestä tuol´ viisiin maalia poies. Alkujaan oli uunimme tämän väri punainen jossa oli laastien kohdalla valkiaa. Sitten joskus, 70-luvulla ehken, isämme maalasi tämän ensin tuolla sinisellä ja sittemmin vaalean punaisella...
   Muistiini on jäänyt kuin pienenä tämä uuni tuntui todella isolta ja korkialta ko seisoin tämän leivinuunin äärellä ja ojensin käteni suoraksi uuninpankkoa kohti, enkä ylettänyt edes pankon reinamalle asti. Nyt kun isompana sitten seisoin äärellänsä, niin ihan hyvinhän tuota näen/näin vaine seisten liki pankon perille asti!
Näin se maailma on pienenä suuri ja suurena se sit pienenee.
   Pienenä toivoin aukaistavaksi tuosta uuninpankon takaa taustan avonaiseksi keittiöön suoraan, muttas eivät vanhemmat sitä taineet edes pohtia?
Olisi leivinuunin lämpö levinyt tuosta suoraan keittiöön ja sieltä hellan lämpö tupaan.

   Tiedossain on, ettäs kun tätä taloa on aikoinaan rakennettu, niin tämän talon kaavat olivat olleet toisenlaiset. Tuvan kohdalla olisi ollut tupa-keittiö, kammari kammarina ja keittiön kohdalla sitten toinen kammari, muttas silloinen tilan asioista päättänyt isämme äiti oli halunut tehdä ja teettää oman mielensä mukaan sekä täten talo oli sit saanut tällaisen järjestyksen: tupa, kammari, keittiö - ri toista kammaria.
Ei niin kauan aikaa kunne joskus 70-luvun loppupuolella isämme rakensi vintille ( säkä korkeus alle virallisten huonekorkeuksien ) meille lapsillensa kaksi erillistä kammaria.




    Tupamme nykyinen pöytä penkkeineen. 
Pöytä on ns. uusi vasemman puoleisen penkin kera ja tuo oikian puoleinen on ns. alkuoperäinen, muttas sittemmin alkuperäisen tummemman vihiriän päälle valkoisella maalattu.
   Alkujaan tuvassa tässä meillä oli sellainen neliökantinen, sirojalkainen ( 50-luku ), pieni pinta-alainen ruokapöytä, se kiikkutuoli sekä yksi tuollainen pitkä ruokapöydän penkki vieraiden istuinpaikkana toisen akkunan edessä ettäs yksi senkkikin ja heteka uudemman ajan laverin paikalla.
Sittemmin tuli se levitettävä laveri tänne, sekä kaksi nojatuolia.
    Tuolla oikialla nurkassa näkyy kertomani toisen nurkkakaapin tilalla todella nykyaikainen, kaksiovinen, vaatekaappi jossa on sisällänsä vaine hylklyjä.
Näin se aika muutti tätäkin tupaa.




   Yläkertaan, vintille vievät portaat jotka isämme rakensi tähän uudistaissa tätä pitkää vistiä joskus.... 80-luvulla?
Vaihtoi seinien pinkopahvien tilalle lastulevyt ( kuten sitten myöskin tuvan, kammarin ja yläkerran makuuhuoneidenkin seinille sekä kattoihin ), poisti tuossa vasemmalla portaiden edessä olleen ruokakomeron jossa oli lattiapintaa alempana oleva lattia, jotta siten sai sinne ruokakomeroon maavarasta lisää viileyttä JA käänsi nämä rappuset kulkemaan tästä suunasta ylös entisen tuosta oikialta ollehen lähtökohtansa sijasta.
   Aikaisemmin sinne entisten portahin alle kuljettiin ovettomasta aukosta joka oli tosiaan sitten tässä näiden portaiden lähtökohdalla. Silloin pienenä oli to-del-la pelottavaa mennä sen entisen portaikon alle ko siellä ei ollut mitään valoa. Ei ollut sähköjä silloin, oli vaine huoneissa kaasuiset "tillie"-lamput ( vahi miksikä niitä nimitettiinkään? ), jotenka valoa oli yleensäkin sankkevan vähän. Saati sit tuollaiseen piskuiseen komeroon johka perille oli viskelty kaik vanhat ja tarpeettomammat kenki´raajat, vaattehia, yms..

    Täsä tuon pitkän vistin nykyinen muoto sitten nykyisten portaiden lähtösuunnan suuntaisesti katsoen keittiötä kohti ja tuvanoveakin. Ovet nuo ovat alkuperäiset, muttas siten ovat nuo lastulevytetyt seinät sekä katot joihin isämme tosiaan valitsi hivenen erikoiset värit: vaalean sinistä, punaista ja keltaista! 
    Ja tuvanoven takaa näkyy pitkänvistin uudenaikainen naulakkokaappi!
Kohdallansa oli ennen isämme tekemä perintainen naulakko johka voi ripustaa hengareissa vaatteita koukkuihin sekä pällensä laitella hatut, huivit ettäs lapaset.
Tuo alkuperäinen naulakko on ollut jo vuosikymmeniä miulla mukanain elämsääsin - olen asunut sit missä asunnossa vaine. Nyt täällä Mäkitorpalla se pääsi eka kerran alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa! Se toimii miulla täällä naulakkona hengareineen ja hattuhyllyineen.






    Navetta jossa avonaisten ovien takana heinälato-osio, sitten piskuinen "eteinen" josta kuljettiin toisesta ovesta talliin, toisesta navettaan. Tuohon eteiseen seuraava avoin ovi ja eteisestä pääsy suoraan heinälatoon sekä yhdestä ovesta talliin, toisesta navettaan. Navetasta ovi karjakeittiöön ja karjakeittiöstä ovi ulos tältä samalta kyljeltä navettaa tätä.
   Monia, sen millonia muistoja tästäkin navetasta on...
Kassotahan kirjaanko niitä viel tänne myöhemmin.




    Aitta vilja-aittoineen ja vilja-aittojen ovineen. Päädyssään sen 70-luvulla pihapiiriin tullehen traktorin traktoritalli.
    Tämän puoleisessa aitassa oli kaksi isoa viljalaaria täynä viljaa talviset ajat. Emmekä me lapset saaneet sinne mennä silloin kun siellä oli viljaa, jottemme olisi menneet laareihin likaamaan viljain jyviä ja/tahi niihin mentyämme sitten painuneet jyvien sekaan, alle, tukehtuen sinne allensa.
Toisessa aitassa oli myöskin viljalaareja ja sieltä oli/on pertaat aitan ylisille joka on aina ollut enempi-vähempi tavaroiden säilytyspaikka. Oli kenties viljasäkkejäkin joskus siellä?
    Sittemmin kummankin aitan viljalaarit purettiin kun ei enää itse jyviä säilötty, ei viety lähi-myllylle jauhettavaksi vaan isämme teki "toiseen" aittaan luukun etuseinäänsä, viritteli siihen hihnain sekä traktorin avulla oman myllyn ja jauhoi sitten jyvät itse jauhoiksi.
Kunne jauhanta loppui ja jauhot ostettiin kaupoista, ei itse jauhettu, tuli tuosta "toisesta" aitasta traktorin, moottorisahan, yms. sellaisten koneiden öljy/ain-aitta sekä erinäisten tavaroiden säilytyspaikka. Mm. suksien, polkupyörien, kassaroiden, yms..
    Kun olimme pieniä, saimme viritellä tähän ekaan aittaan viljalaarien tyhjennyttyä ( kesäiseen aikaan ), teltan ja sitten siellä aitan ja teltan sisällä yöpyä turvallisesti ja aikas itikattomastikin.




    Sauna, "Meit - in sauna."
    Sauna jossa oli alkujaan ( täänkin mie olen siul Armas Lukijain miun, pakissut jo aikaisemmin! ) iso, yli puolet tästä rakennuksesta, saunapuoli jossa myös peseydyttiin avolattian ollessa lattianamme. Ikkanan takana paloi pimeään aikaan tillielamppu, alttialla oli sammakoitakin... Sekä heti ulko-ovesta suoraan mentiin höyläpenkkihuoneeseen joka oli tosi kapia höyläpenkin siellä ain ollessa, kun me riisu´uduttiin ja pukeuduttiin siellä.
   Joskus 70-80 -luvulla isämme remontoi sisuksensa naapurin miehen kera siten, ettäs saatiin löyöyhuone, pesytymishuone/pyykkihuone sekä pukuhuone - höyläpenkki hävisi silloin jonnehin poies.
Tuli sähköiset valot, paneliseinät ja betoniset lattiat! Se oli modernia meille!

    Sauna tämä toimi meidän pienenä olessamme ainakin yhden perheen evakkopaikkaan kun sen huushollin naapurin isäntä heilui viinapäissään ja ajoi nämä meidän ja heidän sukulaisensa perheineen tienpäälle.
Onni matka oli sen verta peini, että kykenivät kävelemään meille asti ja oli tarjota tällainen ( varsinkin saunaillan jälkeen ) lämmin, seinällinen ja katollinen yöpymispaikka.




    Talo, koti, synninkoti.
    Hirsirunkoinen josta ei olisi enää siltänsä asuinrakennukseksi vaan saisi vähintään kengittää kauttaaltaan alimmat hirret uusiksi tahi peräti enimmän osan seiniensä hirsistä vaihtaa uusiin hirsiin.
Kutterinpurua hirsien ja ulkolautojen välissä - hirsistä sisäänpäin isämme, tätä tuolloin 70-80 -luvulla remontoidessaan, eristi karhunvilloilla, yms. sen aikaisilla jutuilla seiniä nuita. Keittiön seiniä ja kattoa ei ole remontoitu. Niissä ovat edelleen alkuperäiset pinkopahvit sekä niiden takana alkuperäiset eristeetkin!
   Äitimme vaihdatutti alakerran huoneisiin ( tupa, kammari, keittiö sekä pitkävisti ) tässä muutamien vuosien sisällä uudet vanhan tyyliset akkunat. Ulko-ovi jouduttiin vaihtamaan jotain 2000-vuoden tiemeellä tahi sen jälkeen siinä, uuteen ko tämän talon toimiessa jo vaine Sukumme Mökkinä, tänne murtauduttiin kesäiseen aikaan, sen alkuperäisen oven särkien.
Tuolla katon lappeen alta kuikistaa kaksi piskuista akkunaa. Ne isämme rakensi sinne kun remontoi vintille ne kammarit ja sit samalla remppasi myös ns. kylmät ullakkotilat siisteiksi vaatteiden ( tämä ikkunallinen etu-ullakko ) sekä tavaroiden ( takaullakko ) säilytyspaikaksi.






    Pihatie, ei mökkitie, joka niin rakas on.
Tästä on monet kerrat tassuteltu laitumille lehmiä lypsämään, lehmiä laitumille viemään, laitumilta hakemaan, jne.. Monet kerrat pelloille menty peltotöille, metsiin marjaan ja sieneen.
   Sittemmin muksut ajelleen polkupyörillään ain "tienvarteen" ja sit takaisin pihaan. Tien päädyssä ei mitään estettä, ei porttia, eikä mittää sellaista. Se oli vaine kirjoittamton sääntö heille ain ettei sen kauemmaksi ilman erillistä lupaa ( ja isommaksi tuloaan )saanut ajaa vaan ain siinä kohtaa ätytyi pyörtää takaisin päin. Jopa miun 24/7-muksunikin sen säänön oppi!
    Lapsena ollessamme ei ollut tätä koivukujaa vaan oli avonainen tie. Äitimme, Sukumme Mummo, istutti nämä koivut pieninä alkuina 1991 tähän kahtapuolta. Helppo muistaa tuo vuosimääre ko se on samainen vuosi kuin mitä on miun ja puolisoinkin, yksien lapsiemme synnyinvuodet.






  "Ei sanoja." - ei postia.
  Postilaatikkomme tien päässä, isomman tien varressa.
Sekä talomme numeroviitta jonka mie tuohon kohtaan pystytin aikoinaan Sukumme Mummon kera kaksistaan.
   Täsä oli sittemmin, täsä postilaatikon paikkeilla, isontienvarteen maitotonkkain vientien jälkeen, oma maitolaituri johka sitten vain omat -tonkkamme vietiin ja josta sittemmin myöskin, maitoauto ( imumaitoauto ) kävi imaisemassa tonkat tyhyjiksi - me pesimme ne tonkat sit itse omassa karjakeittiössämme.
Ensin oli pelkkä maitolaituri, yljessään paotilaatikkomme.
Sitten tuli -laiturin päälle lasikuituinen koppa, sellainen saranoilla olevainen, avattava koppamainen kansi, jonka sisälle laitettiin ne -tonkkamme.
Ja sitempä sitä saine hävittää koko maitolaiturin kun maitoauto alkoi peruttaa pihapiiriin ja kävi imaisemassa karjakeittiöön asennetusta tilatankista suoraan maidot talteensa! Eli meillähin sittemmin siiryttiin ns. putkilypsyaikaan.

    Sateesta viis, tuosta Taivahasta joka kanssani itki antaamuksella, mie keräsin vihon viimeisen kerran "Äidin kukkamaalta, perennakukkien katveista" perennakukkasia ja vein ne Töihin pöytiemme koristeiksi;




    Tuolloin, toissa päivänä, ja nytkin viellä kun tätä täsä nakuttenen - aikas tyhyjä olo.
    Enää ei ole miulla paikka ( kuten olemma pakissut täsä lähiaikoina ) mihkä mennä ja olla. Ei ole paikkaa mihkä "paeta" kaikkea omaan rauhaan - jos ei ketään tosita paikalle samalla sattuisi tulemaan.
Ei ole enää mökkiä joka täytyisi kesää varten valmiiksi laittaa ja syksyisin talvehen taittaa.
Ei huolta, et kuin se Sukumme Mummo siellä yksinään touhuaa - kuten aikoinaan teki kun viel kunnossansa oli ja sinne kirkonkylältä polkupuyörällänsä edes-takaisin ajeli.
Ei ole polttoainekuluja matkoihin mökille ja sieltä kotio takaisin ( eikä esim. Luovolla asustaissa sinne asti! ). Mitä tuo olisi.... Noin suunilleeen ylle-alle 20e käyntikertansa. Jos vaik kaksikin kertaa kuukaudessa, joskus useamminkin kuten tsaasen täsä viime aikoina tein; jokahinen endi, niin sehän teki vähintään sen 40e kuukaudessa johka sit täytyi Matti Kukkaroisesta ain saada jotenkin rahat kasaan! ( Elikkäs nyt sit tulee tuon verta säästöä - vahi tuleeko? )
    Nytkö sitä meikä Mummelista "kaupunkilainen" tulee? 
Nytkö sitä sit "asetun" neljän seinän sisälle ja "olen vain"?
Minne mie menen krapsuttamaan maata? Vasiten ko ei ole enää edes sitä Humisevaaharjua ja sen perennapenkkiäkään...
     Aikas "holotna" olo. Sanaton.