Ei toisaaltaan liity mitenkään asiaan tähän ja kuitenkin liittyy kun totean näin aluksi alustukseksi, nottas Sukumme Mummo on nyt poissa. Ei ole tarvista häntä hoivata, peräänkatsoa, tykönään käydä eikää häntä esim. Sukumme Mökillä käytellä ja hänen kera siellä olla sekä touhuta.
Eikää ole Sukumme Mökkiäkään enää suvullamme jotenka ei ole miulla paikkaa minne mennä, missä olla ja missä touhuta jotahin. Kuten esim. eilennä Töiden jälkeen tuli tunne, ettäs nyt sit ko vapaat alkoivat, niin tällä vapaalla sitten sinne - niin, minne? Mökkiin olemattomaan, mökkiin jota meil ei enää ole.

   Olen pohtinut näiden tarpeettomuuksien lisäksi sitä kuinka on Työni laita?
Olen tällä hetkellä... sanoisinko 99%:sesti Oloneuvoksetar. Siis ihan virallisestikin. Sainen nimittäin tuossa taanoin "lisenssin" jossa todetaan, että olen sit ollut jo tuolta heinäkuun aliusta lähtien Oloneuvoksetar - eläkefirman nimissä.
Nyt enää kun vaine Kela tekee oman päätöksensä asiasta moisesta, niin saisi selkoa, nottas olenko vahi enkö ole - heidän mielestä Oloneuvoksetar?
Olen nimittäin kuullut, ettäs vaik eläkefirma myöntäisi eläkkeen, niin Kelapa voi sen sit evätäkkin!?
Toisaaltaan jännitän sitä vastaustaan: tuleeko eteeni urakka haastaa heidät siellä päätäntä päässään päätöksestään kielteisestä vahi "lankiaako ko Manulle illallinen" kohdallain?
   No, oli mitenkä oli, tahi siis tuli mitä tuli, niin olemma täsä kuitenkin peilaillut tuota eläkefirmani myöntämää eläkettä vasten tilannettain tätä nykyistäin ja tulevaanikin.
Se mitä olemma tehnyt Töitä tähän astisia, niin nyt ne sitten tipahtivat tuon päätöksen takia viel vähäisimmiksi: eläkkeellä työkyvyttömällä ko saa työskennellä vain tiettyyn ansaintarajaan asti. Jos työskentelee enempi, niin eläke juuri saatu, lähtee lätkimään sillä sekentillä! ( Onni olemme voineen Pomon kera tähän asti ja kenties tulevaisuudessakin hivenen "sovittelemaan" työtuntejani siten, ettäs voinut olen työskennellä ja sit ain palkkain niistä töistäin kuitenkin saanut - vaik sit myöhemminkin... )
   
   Niin - entä jos Pomo sanoisikin, ettei hän enää miuta tarvitse, en ole enää kelvollinen hänelle Töihin; tuyöpanokseni kun on liian pieni työpaikan vaadittavaan työntekijän tarpeeseen, töiden määrään, nähden? ( Vaikkas juurikin nyt mennä viikolla hän kysyikin miulta, ettäs olenhan tulossa sit taasen syyslomien aikana töihin? )
   Niin, mikä olisi silloin tilanteeni miun?
Olisinko sankkevan tytyväinen kun täysin työttömäksi jäisinkin? Olisin Oloneuvoksetar totaallisesti! Ei edes näitä tällaisiä kausittaisia, osa-aikaisia Töitä!
   
    Hui, kauhia sentäs! 
Enhän mie osaisi, en haluaisi, en tykkäisi, en.
Tuntuisi ihan kauhialta olla täysin tekemäti mitään, olla täysin työtönnä - ei edes tätä vähäistä määrää mitä nyt sitten saanen tehdäkkin; noin 16 tuntia/viikko. ( Pomon kera sovitellen työtuntieni määre liikkuu tuontuntimääreen kahta puolta; asiakastilanteiden mukaan, sillä asiakkaat ne ovat viime kädessä niitä jotka "määräävät" meitin työt, työtahdit ja työajat. )
    Miten mie osaisinkaan olla tekemäti Töitä, ns. mitään - tällainen Durasell-pupu joka on jo syntymässäin rokotettu tekemisen neuloilla? Vasiten ko tykkään tuosta Työstäni "ko hullu puurosta"!
Tiedän, tiedostan, ettäs silloin kun miulla on huono kausi nivelissäin menossa ( kuljen kahdenkin kepakon kera ), niin eihän miusta mihkään ole, minkään tekijäksi ole.
Tiedän, ettäs tuolloin ovat kivut sen verta isot, nottas hyvä ko miusta on edes olemaan jotan kuten jossain asennossa - puhumatikaan jonkin tekemisestä, mitään.
Tiedän, et tähänkin asit olemma ain löytänyt esim. omasta huushollistain jotahin tekemistä sen verta ettei ole konsa ollut mitään "vapaa-ajanongelmaa" vaan tekemistä on ollut aivan tarpeeksi, liikaakin; sillä pienempään asuntoonkin muutin....
   Muttas siltikin! 
Eihän se olisi kivaa.
Enkää mie osaisi olla vaine, en.
Mitä mie silloin tekisin?

    Ei ole enää tuota Sukumme Mummoa, ei Sukumme mökkiä - eikää olisi Töitä kausittaisia joita odotella ain alkavaksi ja joita sit tehdä kun aikansa tulee. Eikä näköjään ketään "omaakaan" enää missään....
    Sitähän tuntisi itsensä aivan tarpeettomaksi, olemattomaksi. Sitähän ns. tipahtaisi yhteiskunnastammme tästä poies ko ei olisikaan palkallista työtä ( jonka tulojen varaan mm. miekin olemma hivenen omain toimeentuloni nyttemmin laskenut.... ).
Muuttuisinko näkymättömäksi muille ihmisille silloin - kuten olen kuullut monen todenneen kun ovat eläkkeelle päässeet/joutuneet?
Tuleeko miusta "taakka" yhteiskunnalle, läheisilleni?
Olenko mie sitten hän jota pitää "kaitsea", perään katsoa, huolta pitää, jne., enkää olekkaan enää yhteiskunnan yksi rataspykälä, yksi rakentava "aines"/rattahan osanen? Olenko taakka yhteiskunnalle, toisille ihmisille, läheisilleni?
   Mikä onkaan sitten, ja jo nytkin 99%:sena, miun "statukseni", miun tarkoitukseni, miun merkitykseni?
Onkoo miuta sitten enää olemassakaan päällä tään maan, Telluksemme stallattavan? Olenko Olematon? "Oskari Olematon, Nolla-katu nolla."? ( Värssy tämä jatkuu: "Läskiset portaat, luurankohissi. Oven päällä luki; Oskari pissi." )

    Ei miusta ole täyttämään tuollaista "olemattomuutta" esim.lähtemällä johkin jumpparyhmään mukaan - IN-HO-AN jumppaamista, liikuntaa, yms. tointa!  Vaikkas miulle sellaista taasen suositeltiinkiin ( fyssarin toimesta ) ja sinne mukaan kannustettiin; häätyneen käydä katsomassa/kokeilemassa, muttas ihme täytyy tapahtua, et mie siellä sit mukana pysyisin myös.
    Jokin eläkelläisten ryhmä - niitä kun on kait tällaisellakin kyläpahasella ainakin kaksin tsipalein!
No, tiedä häntä? Tiedä en, ovatko ne jotenkin aatteellisesti eroavia toisistansa - ja kun mie en periaatteessanikaan halua "edustaa" mitään aatetta, mielen suuntaa, tahi tahoa!
Muutoin kyllä; voisin ainakin käydä katsomassa mitä touhuavat, mitä sellaise ryhmät pitävät sisällänsä, sillä ei miulla muutoin ole kyseisiä ryhmiä vastaan mitään. En esim. ajattele ettenkö kuuluisi iältäni, "statukseltani", tahi muutoin niihin ryhmiin mukaan! Ei, ihmisiähän hekin ovat ja täten saman laisia ko mitä miekin 99%:sena nyt siis.>
    "Ala harrastamaan jotain, mene ryhmiin mukaan, tee vapaaehtoistyötä, jne.": kuulee ain sanottavan ko joku jää eläkkeelle.
Tiedän nämä mahdollisuudet, kiitos.
Harrastuksia - no, en tiedä. Mitähän se sellainen olisi? Kudonta, neulonta, jumppaa, kokkausta - mitä? Ei kiitos, kaikelle edelliselle. Sinakin tään hetken mielelläin sanottuna.
Ryhmiin - no, se olisivat nuo eläkelläiset. Mitä muita ryhmiä voisi olla? Kekkasetko sie Armas Lukijain miun, jonkin sellaisen?
Vapaaehtoistyötä? No, juuri tässä Luovon vuosinain sellaisen toimen poies jättäneenä - ei ihan kiinosta, ei enää.

    Tätenmpä taitaisin olla vaine Oloneuvoksetar. Niin kauan kussa jotahin muuta kekkaiseisin. Milloin, ja mitä, se olisi sit sen ajan homma, se.
    Ottaisin ensi alkuun ( niin kauan kuin miulla ei Töitä olisi ja sinne olisi menemisiä ) ja olisin vaine. Tekemäti mitään. Olisin vaine. Kuuntelisin, katselisisin; miltä kuulostaisi itsestäin? Mik´ onkaan olo, mik´ tilani miun? 
( Luulisin, ettäs siin toisen tunnin aikana jo kyllästyisin tuollaiseen olemiseen....!? )
     Sitten suunitteleisin jotahin - reissua?
      Ja sitten eläisin. Ihan vaikka tämän yhteiskuntamme uhalla, läheisteni harmiksi, itseni iloksi.