Täsä jo muutamia viikkoja olen mieleni sopukoissa alkanut ajattelemaan lähteväni käymään Lintuniemessä jossa muistelen viimotteeksi käyneeni noin vuosi sitten.... jollen sen jälkeen käväissyt joskus täsä välissä siellä Pirpanoihin kera....? 
Täsä on ollut paljon "muuttujia" välissä, viimeksi eilen kun oli hyvä sää, todella hyvä sää, oli ns. suvun velvotteita, joiden takia en ole voinut tätä suunitelmaani toteuttaa joten tekemäti sit on ollut - kunneka tänään!
    Aamusella seurasin Taivahanrantoja silmä tarkkana: selviäväkö sumut usvaiset ja haihtuvatko pilvet Taivahankannen jonnekkin ääreen maan ja sen taakse?
Pahalta näytti: piti oikein netistä katsella mitä sitä ovat Ilman ja Tieteilijät povanneet. Poutaista iellehen, eilisen jälkeen, ne povasivat jotenka uskoin sen, uskoin tään, ja aloin pakkailla patikointiani varten kamojani kasaan. 
Piti ( jälleen ) mitata selkääni ripustavani reppuni paino vaa´an kera ja sehän näytti sellaiset päälle 4kg. Kulkeissain riisuin yllein pukemiani vaattehia ( lopulta ei ollut kuin urheiluliivit yläkropassain ja ulko- sekä alushousut alakropassain sekä kenkkäset jaloissain ) pakaten selkäiseen reppuuni ja arvelisin nottas ei jäänyt paljoa vajaata viittä kiloa silloin kokonaispainonsa, ei.
    Menovettä Hepo Hopialle kitaan ja laukkaan käy oi, ratsuni oiva!
Jäi mieleeni: klo.9.02. ( siis minuutilleen jäi mieleeni nyt ) lähdin Mäkitorpaltain. Matkalla pyörähdin ystäväin oven takana jättämässä sinne pienille talonväkeläisille keppihevosia ja tarkalleen klo.10.58 olimma parkissa määränpäässäni. Täten liki kaksi tunteroista matkaan tuohon!
Tuosta sitten käppäilin tämän Lintuniemen ( Karttula ) nokkaan, ollen siellä edellisestä ajasta tunnin kuluttua. Uskomattoman piiiit-kä aika meni ( kameran kera kulkiessani tosin ) siihen noin 1,6km! Jeeru, mihkähän lie hupeloinut tuon ajan?
Paluumatkain suoritin jälleen rannan kivikkoja pitkin ( n.1,8km ) ihan vaikkas siksi et sainen siinä harjaanuttaa tasapainoani hypellessäin kivien päältä toisille, sainen harjoittaa silmä/jalat/kroppa-koordinaatiokykyjäni kun piti arvioidea mikä kivi on päälle astuttava, mikä taasen liian liukas ja mikä sitten olisi syössyt miut järven syleilyyn? Ja sain kulkea järven, veden, äärellä - tärkein aargumentti näistä kaikista.


   Menossa, monot kenossa ( Rötkyilijä-tassukat jaloissain ):



    "Kurkistus tulevaan." - päivään tähän.




    "Elämän matka." - pitkin kelorungon tään...




    Kotilanlahden puolelta lävitse Lintuniemen, kohti Lintulahtea.
    Alla samaltakohdalta Kotilanlahdelta Lintuniemen edustan Huuhinsaarta johden;






   "Piilossa." - tuon piskuisen, kapian kapeikon "harjan" päällä.




   .... ihan kohta perillä....
... ja samalta kohdalta katsaus Lintulahden puolella taaksepäin kohti itse pitkulaista Lintuniemeä;



  "Suomen syksyinen suvi." 


    Pe-ril-lä:



   Nokalla ja ( alla ) nokalta sit iellehen;



... ettäs nokalta Lintulahtea ja sen taustaisen Leväniemen varteen;






   I-ha-na evästauon kohta ja kussa huomasin tään taällaisen ihanuuden sieltä, niin enhän voinut olla hyväksi käyttämäti sitä;



   "Leipäpino."


   "Back to business.":



   "Synergiaa." - yllä ja alla;






    "Lämmä."
   Sen verta lämmä et kyl usein kopasin käsilläin, nottas tokkopa tuota vesikin lämmä olisi.... jos sitä uimaan ko pyyhkehenkin varuilta viel mukaani otimma... Muttas ei, ei houkuttanut, oli sen verta jo kylmää.




   "Mielen rauhaa."
   Kyl muuten tämän takia kannatti lähtiä ajelemaan tuonne asti!







   "Mitä siitä jälkeen jää..."




   "Syyskirje."




   "Tie vapauteen." 


    Parkissa hörppäsin vettä miettien, ettäs minnekkäs nyt? Lähdenkö iellehen suuntaan Suonenjoki, Iisvesi, jne., vahi palajanko "jäljilleni" takaisin?
Takaisin päätin lähtiä Aikaisen-Raudan näytellessä aikaa noin puoli kaksi. Siihen ko laskin paluumatkaani noin pari tuntia lisää.... "...ja jos sittenkin käyn maggaraa kärtsää viel tuossa alkumatkalla... Sehän tarkoittaa, nottas kois sitten jotahin jälkeen kolmen-neljän?"
    Poikkesin sitten tosiaan Keihäsjärven lintutornin kupeella notskipaikallaan.
Siellä oli pariskunta joiden tulille sainen mennä eikää tarvinnut omaani alkaa viritellä. Siinä sit istuttihin, rupateltihin ja kävikin ilmi et "sukuahan sitä ollahan"; naisen suku lähtöisin "rajantakaa" samalta kylältä mitä miunkin.
Kotvasen kuluttua paikalle astelivat pariskuntana mies ja nainen jotka tulivat Lintuniemen nokkaan kun mie siellä olin ja evästin. Hekin sinne evästaukoaan asettuivat pitämään ja sanasemme siinä sitten silloinkin vaihdoimme kuten sitten tuolla Keihäsjärvelläkin.
Olipas kiva jutella kahden pariskunnan kera. Juttu luisti ja aika kului. Näiden "sukuselvitysten" lisäksi näin iäkkäämpinä meidän kaikkien ollen, tuli juteltua sairaudet ( ylläri-ylläri ko vanhoja jo ollahan!? ), kuolemat, sukupolvet; omamme on se seuraava sukupolvi joka tältä Tellukselta lähtee, jne., jne..
Niin ja ko mie istuin tämän ekan pariskunnan kera siellä sekä saapuivat nämä toiset ihmiset, niin mehän moikattiin toisiamme kuin konsa tuttuja jo olisimme: "No, muttas hei! Olette lähteneet sitten." "Joo, eikös me sovittu, että sitten täällä nähdään." Jne.. Ihania ihmisiä!
    Takaisin kois aikas tasan tarkkaan Aika-Rauden nakutellessa neljää.